Taannoin kerrottiin radio-ohjelmassa eräästä tutkimuksesta, jonka kohteena oli avioituminen seniori-iässä ja seniori-ikäisten kesken. Kuinka tuo ikä ilmaistiin tutkimuksessa, ei jäänyt mieleen. Ei tehty eroa siinä mielessä, onko henkilö ollut aiemmin naimisissa.
Tutkimuksessa todettiin, että kyseiset liitot ovat yleensä vahvoja ja että niissä erotaan harvoin. Sitä vastoin nuoruus- ja keski-iässä solmittuja avioliittoja puretaan usein seniori-ikäisinäkin.
Mikä sitten saa seniori-ikäiset menemään naimisiin keskenään? Pohjanahan ovat varmaan pitkä elämänkokemus ja sen ohella sellaiset yhteiselämän perusasiat, että viihdytään yhdessä, kaikinpuolisesti.
Entä muuta? Entä mitkä ovat seniori-ikäisten välisen liiton suurimmat esteet?
Tutkimuksessa todettiin, että kyseiset liitot ovat yleensä vahvoja ja että niissä erotaan harvoin. Sitä vastoin nuoruus- ja keski-iässä solmittuja avioliittoja puretaan usein seniori-ikäisinäkin.
Mikä sitten saa seniori-ikäiset menemään naimisiin keskenään? Pohjanahan ovat varmaan pitkä elämänkokemus ja sen ohella sellaiset yhteiselämän perusasiat, että viihdytään yhdessä, kaikinpuolisesti.
Entä muuta? Entä mitkä ovat seniori-ikäisten välisen liiton suurimmat esteet?
Vastaukset 63
Vanhimmat
Molemminpuolinen kiintymys lienee se motivaatio, joka saa iäkkäämmätkin haluamaan jakaa loppuelämänsä toistensa kanssa.
Usein järkisyyt ovat enemmän mukana kuin nuoruuden huumassa, kypsien ihmisten punnitessa mitä heillä on liittoon antaa kiintymyksensä kohteelle.
Samoin järkisyyt estävät ottamasta niitä velvotteita, mitä avioliitosta ja vastuusta seuraa.
Omien korvien välissä ne esteet ovat, yhteiskunta ei esteitä tee iäkkäämmillekään.
olemme menossa kovaa vauhtia ns. amerikkalaismallia kohti. Jos meidän lapsemme ylipäätään avioituvat, todennäköisesti he erovat ainakin kaksi kertaa ja vasta seniori-iällä solmittu kolmas avioliitto kestää sinne vihkikaavan kunnes-sanaan.
Meidän yhteiskuntamme sekä suosii mutta myös tuhoaa nuorena solmittuja liittoja.
Vähälapsiset perheet ovat instituutio, missä elämänrytmi sekä perhesuhteiden liika ahtaus kuluttavat tunteet nopeasti loppuun.
Seuraava suhde saattaa olla ns. talousavioliitto, eli pyritään varmistamaan taloudellisesti turvattu elämä.
Kolms avioliitto on yhteiskunnan suosiossa. Sillä yritetään varmistaa mahdollisimman pitkään asuminen omassa kodissa. Kahden suhteellisen pienellä eläkkeellä toimeentulevan seniorin jaetut vuokramenot ovat osa ratkaisua. Elämä seksuaalisesti aktiivisen iän jälkeen ei edellytä paljon muuta kuin sen, että haluaa pitää toisen kädestä kiinni. Eli ihan järkevää asua yhdessä.
Useimmat parit ovat varmaankin olleet tuttuja jo pitemmän aikaakin .
Mikä sen mukavampaa, kun on löytänyt kumppanin ,ei se ikä ainakaan ole esta.
Tiedän yhden naisystäväni joka nyt juuri on myymässä asuntoaan täällä . On löytänyt entisen nuoruuden ystävän Suomesta , ja se rakkaus on leimahtanut uusiksi,.
Ystäväni jäi leskeksi n 2 vuotta sitte, Hänen miehensä sairasti Dementiaa ennen kuolemaansa muutaman vuoden. Nainen onkin vielä nuori n 60v
Oli iloinen yllätys, kun hän keroi muutostaan takaisin Suomeen.
Mielestäni voi olla yhdessä vihkimättäkin.
Ilman muuta voi olla yhdessä, enemmän tai vähemmän. Voi mennä sen kanssa vaikka sauvakävelylle tai teatteriin. Pakkoko seurustelussa on intiimiä puolta olla
Niin minustakin, tunnesiteet ne ratkaisevat haluaako olla loppuun asti toistensa tukena ja ilona!
Käytännön hyöty ei suinkaan ole vähäinen, jaetut asuinkustannukset ruoka, ym. talouteen liittyvät seikat puoltavat usein yhteen muuttamista.
Hyvänä puolena taas turvallisuus, jonka kumppanin olemassaolo tuo elämään, äkillisissä sairastapauksissa mm.
Lapset ovat suurin este seniorin avioitumiselle, tai ainakin pitää laatia molempien omaisuuden turvaava avioehto. Kuitenkin leski saa jäädä asumaan kuolemaansa asti kuolleen puolison ostamaan ja omistamaan asuntoon, joten taloudellista haittaa koituu perillisille.
Voihan sitä muutenkin seurustella ja vaikka asua yhdessä. Monen kohtalo on joutua puolisonsa omaishoitajaksi vanhoilla päivillä. Ehkä se on helpompaa jos on pitläaikainen nuorena solmittu liitto takana, on luvattu myötä ja vastamäet rakastaa.
Kauheata on jos lapset ovat esteenä vanhempiensa avioliitolle.
Paras unohtaa tuollaiset itsekkäät ilkeät lapset.
Onnellisuus on paljon tärkeämpää kuin raha olipa kysymys nuorista tai vanhoista.
Olen samaa mieltä kanssasi, usein lesken avioitumisen esteenä ovat lapset jotka pelkäävät omien etujen menettämistä. Valitettavasti olen nähnyt niitä tuttavapiirissä useita.
Miesleskillä, lapsettomilla sellaisilla on vielä riesana vaimon sukulaiset ja omat, jotka kyttäävät perintöosuuksia ja lykkäävät nokkansa joka paikkaan.
Tunnen erään ihan mukavan eronneen kaverin, jonka pitää hyväksyttää jokainen seurusteluyritys serkuillaan, lähempiä sukulaisia hänellä ei ole. Lopputulos on selvä, hän ei eronsa jälkeen noin 30 vuotta sitten ole löytänyt uutta parisuhdetta, kovasta etsimisestä huolimatta, serkut eivät kelpuuta ketään. Onhan miehellä huomattava omaisuus.
Itse olen ollut leskenä 7 vuotta ja tottunut omaan tilaan. Minua ei avioliittoon enää saisi kuin köysissä ja huumattuna, enkä muuttaisi avoliittoon kenenkään kanssa. Joku tässä ketjussa kaipaili kustannuksiin osallistuvaa taloudenhoitajaa, sitähän liitot tässä iässä tuppaa olemaan.
Mitä mieltä lapset olisivat jos äitee hurahtaisi johonkin mieheen, sitä en tiedä. Luultavasti hyväksyisivät jos ukko ei olisi aivan renttu. Se ei kyllä asiaa muuta.
Serkut eivät peri mitään automaattisesti, vain, jos on testamentti.
Miksi hänen pitää serkuillaan mahdollinen puoliso hyväksyttää?
Totta on.
Serkut eivät peri automaattisesti yhtään mitään.
Sedät, tädit ja enot perivät, jos heitä on olemassa.
Voi hyvä tavaton....
Yhteen vaan, jokainen päättäköön ...avo- vai avio- liitostaan.
Jos omaisuus on ongelma, niin avioehto poistaa sen.
Miksi murjottaa yksikseen, kun tappelukavereita on tukuttain.
0len 7- kymppinen "vatsakas viettelijä" jo 3 vuotta ollut kiva kumppani....
Rohkeesti vaan tultapäin, vaikka olis letkut jäässä... eikä järkeä päässä.
Seniori-ikäisinä solmitut avioliitot ovat kuitenkin harvinaisia, vaikka moni yksinelävä heistä etsiikin kumppania. Monen osalta liiton solmiminen on kariutunut lähipiirin ja käytännössä lasten vastustukseen.
Helpompi ratkaisu on ja ainakin vähemmän vastustusta herättää avoliiton tapainen tila jossa asutaan eri asunnoissa, mutta tehdään paljon yhdessä aina intiimielämää myöten. Tosin tämänikäisten joukossa on sellaisiakin, jotka tuntevat viimeksi mainitun puolen omantunnon asiaksi.
En menisi enään avioon, mutta ottaisin ihanan mies mussukan samanlaisen kuin itse olen naisena, loppuelämäni iloksi," kaksin aina kaunihimpi " vanha sanonta, niin kauan kuin molemmilla terveyttä riittäisi, hoitamaan ei kummankaa tarvitsesi alkaa toisiaan, mutta terveempi voisi avustaa sairaamman kaverina lääkäriin. siinä sitten päättettäs kuinka lopunelämää elettäisiin.
Jos seurustelukumppani löytyisi lähietäisyydeltä, niin kyllä...
minä olen saanut rinnalleni vanhuuden päiviä viettämään ja vierivieressä kulkemaan rakkaan ukkelin ja olen niin onnellinen jutteluseuraa ja tukea toinen toisillemme annatamisestamme
On se onnea, jos löytää lähes mieleisen kumppanin kanssaan kulkemaan, mutta en silti enää avioon menisi. Ehdoton ehto on, että molemmilla on oma asunto, voihan sitä seurustella puolin ja toisin vaikka pitempäänkin. Mutta oma tupa ja oma lupa takaa molempien tyytyväisyyden.
Oletko mies vai nainen, jos olet mies niin täällä mummo omassa asunnossa, voidaanko tavata ?
Missä ja milloin? Ehtiihän vaarikin tapaamiseen?
Ketjun varrella on puhuttu kumppanuudesta.
Joku voi pitää (tämän tason) kumppanuutena vaikkapa yhteisiä sauvakävelyjä ja teatterikäyntejä, toisen mielestä siihen kuuluu paljon enemmän yhteistä jopa kaikenpuolista yhdessäoloa aina yhteistä asumista myöten, joka kuitenkin on harvinaisempaa.
Jos ihminen on jo ehtinyt tottua jonkinlaiseen vapaaseen tilaan ympärillään, niin kyllä on vaikea hyväksyä toisen astumista siihen.
lukekaa seniori-ikäisten henkilökohaista-ilmoituksia, ehkä yllätytte mutta älkää tuomitko.
Nainen voi muuten olla viehättävä ja edustava vielä 70 -iässäkin.
Tälläkin palstalla siitä on muutama hyvä esimerkki.
kenestä olet kuvat nähnyt tai ihan livenä ?
viehättäviä ja edustavia naisia täällä näkynyt DDD
EIPÄ kiinosta avio eikä avosuhteet, kato ku ei ole enään siinä ijässä, ei tuu lapsia vaikka kuinka tökkis
enkä jaksa katella enää ketää. ei vanhsten tarvi enään avioon mennä, höpsistä koko ajatus.
Jos halu on avo- tai avioliittoon menköön kuka haluaa ja pitäköön kiirettä, sillä aika käy vähiin. Mitä tämmöistä asiaa jahkailla, jokainen kai tietää itse jo tässä iässä mitä haluaa. Mitä tuota iän kaiken haikailee ja pähkäilee.
Meinaatteko että se ukkoprinssi tai mammaprinsessa tietsikkanne viereen kävelee tuolta bittitaivaalta.
Läheiselleni vaarille on käynyt todella ikävästi.
Hän on mennyt joskus naimisiin yli kymmenen vuotta nuoremman kanssa.
No, silloinhan se oli ihanaa aikaa hänelle.
Nyt vaimo otti eron ja meni itseään vähän nuoremman kanssa naimisiin.
Entinen ukko jäi kuin nalli kalliolle, ja kaiken lisäksi, hän on niin vanha, ettei enää pysty solmimaan uutta liittoa.
Eri surkeaa on tällainenkin tapaus, ja päinvastaisessakin liitossa olisi.
Miehet ovat vielä niin surkimuksia näissä vanhuus tilanteissa.
Tuli tilanne kuinkakin pitkän ajan jälkeen, se on aina rankkaa.
Rasitteena on vielä pesänjakokin.
Mielestäni parasta on kuitenkin vähän samaa ikää olevat.
Rajaa ei silloin tee onko kumpi nuorempi, koska ikäero on lyhyempi.
On siinä ollut aika menevä ja menestyvä nainen. Harvalle noin hyvin tapahtuu.
Kateeksi käy.
veronmaksajain liiton antaman lausunnon mukaan
verotekniset seikat puoltavat avioliittoa parisuhteessa.
Pätee myös seniori-ikäisten kohdalla
Vaarin haaveuni.
Voi kun saisi jonkun mummin kierroksiin,joka tulisi vanhan vaarin iloksi ja hyödyksi.Olisihan sillä sen verran eläkettä että maksaisi puolet näistä asumiskuluista ja oman ruokansa.Ja ei trvitstisi palkata siivoojaa,,nekin ottaa jo yli 30€ tunnilta. Laittaisi hyvää ruokaa ja silittäisi paidan ja muutakin.
Jos pyydykseen käy otan koeajaksi ja sitten sen jälkeen naimisiin,kunhan ei lähde lipettiin sitä ennen.
Varmasti lähtee jo tuon luettuaan!
Haluat hushållerskan!
Ihan normaalilta kuulostavia vaimon tehtäviähän nuo, kyllä avioliitossakin molemmat maksavat kuluja, tienestiensä mukaan.
Koeaika ihan järkevä molempien kannalta.
Mutta en välttämättä naimisiin tahtoisi, vaarin perilliset ei ehkä hyvää tykkäisi.
Vaarin perilliset eivät määrää sitä, miten vaari omaisuuttaan hoitaa. Se on hänen ja sillä siisti.
Olisikohan sitten parempi, että panisi rahansa vieraisiin naisiin. Voisihan se muuten olla hauskempaa.
Onpa vaarilla toive...
Asiat pitäis olla toisin päin, mua pittää passata , kaikki kuluni pitää maksaa, mä odotan valmista hyvää ruokaa, yhdessä nyhjääminen oli minu palkka ylläpitäjälleni,, matkusteisimme ympäri maailmaa, sinä toisit ihana juotaavaa kun hiukan pikkusormeani liikautan, pusi pusi rakkaani, unelmieni mies, missä kuljetkin jaksan odottaa.
Halvaksihan tuo ehdokkaalle tulisi. Jos on kolmen huoneen (omistus)asunto, niin hoitovastike vesimaksuineen on enintään 250 euroa, puolikas tekee 125 euroa kuussa. (Vuokralla asuvan ei paljoa kannata kumppania hakea.)
Ruokaan se kuluttaa ehkä 150 euroa. Lähtökohtana on, ettei se juopottele.
Sähkön osuus olisi ehkä 25 euroa kuussa.
Kaikkiaan 300 euroa kuussa, ei hassumpaa. - Ei se lipettiin lähde.
Vaari ottaa usein itseään passaamaan nuoremman naisen, joka haluaa varmistaa asemansa avioliitolla. Kun vaari kuolee, saa leski jäädä loppuiäkseen asumaan eikä lapset pääse realisoimaan perintöä ehkä kymmeniin vuosiin.
Ei ole aina äitipuolet niin rakastettuja.
Ihminen on aina "nuori" kyllä näin on (henkisesti) aivan kuolemaan asti.
Ei voi ajatella taloudellisesti avioliittoa, koska on kaksi omaa lasta, enkä myöskään koko ajan yhdessä asumista, molemmilla on isot talot. Toisaalta tulevaisuutta ei koskaan tiedä, olemme yhdessä 3-4 päivää viikossa ja matkoja yhdessä.
Puhelimella väli päivinä.
Eihän nyt tarvitse yhdessä asua, kunhan vain väliin ollaan samassa asunnossa.
Kaiken vakuudeksi tässä tulee erittäin täkeä asia, joka tietenkin kuuluu asiaan ja on syytä ottaa huomioon ja noudatettavaksi (jos ei se satu sitä olemaan) myös tässä ikäluokassa:
http://www.mtv3.fi/helmi/seksi/artikkeli.shtml/2012/01/1480565/nelja-hyvaa-syyta-harrastaa-seksia-tana-iltana
Kyllä, noin huolehditaan hyvästä olosta.
älkää hyvät vanhat ihmiset viittikö enään h ö p s i ä , teitä vaivaa armotta vanhuuden höperyys.
Tunnen eräänki mummon, hyppikaikkien miesten kaulaan, lapsista ei tienny oliko kaikki omalle puolisolle, vaikka oma mies oli hyvä varaksa ja taatusti kaikkien rakastama, hän kuoli ,
kuolema oli leskiruvalle mieleinen asia
nyt mummo etsiin taas rikasta, luulempa että ulkonäkö suojaa eikä mummo löydä, kukaan ei ala tansimaan hänen pillinsä mukaa, lapsia ei tieetnkää enään saa, mutta osaa kyllä olla tarjolla kaikille.
Eihän se kaikille onnistu, varsinkin jos ulkonäkö(kin) alkaa olla esteenä.
Joku edellä mainitsi, ettei tällä palstalla ole viehätysvoimaisia naisia.
Kaikkien osaltahan tähän ei pystytä vastaamaan, mutta kun muutamat ovat tuoneet esille itsestään peräti valokuvia, ei ainakaan heidän osaltaan voi olla yhtä mieltä viehätysvoiman kiistäjän kanssa.
Avioon tai ei, sitä ketjussa pohditaan. Useimmat kai sanovat: ei. Eivät mahdollisuudet kuitenkaan siihen lopu. Kerronpa vähän omaa tarinaa, nimimerkin suojassa.
Tapaamme kumppanin kanssa kaksi kertaa viikossa samoina päivinä, samaan kellonaikaan iltapäivisin. Meillä on vakiintunut kaava. Kun hän tulee, pöydällä on kaksi lasia punaviiniä. Pimeämpänä vuodenaikana panen pöytään palamaan kynttilän. Kun istuudumme pöytään, panen soimaan aina saman sävellyksen, Mozartin sinfonian nro 40.
Siinä rauhallisesti siemaillaan viiniä ja sen loputtua mennään yhdessä peiton alle ja lopun arvaamiseen ei tarvita paljoa mielikuvitusta. Kun onnelliset hetket ovat ohi, palataan arkeen ja hän lähtee omaan kotiinsa. Jäädään odottamaan seuraavaa tapaamista.
Tätä on jatkunut seitsemän vuotta, joten aloitettaessa oltiin vielä kuusikymppisten riveissä. Itse nimittäisin tuota seuranpidoksi, suhde ja avoliitto kun sanoina oudoksuttavat.
Näistä yhdessäoloista tietävät kummankin perilliset. Jos tämän lukevat, tietävät ehkä tarkemmin, mutta mitäpä niillä tähän on sanomista.
Joku edellä esitetyn mahdollisesti lukeva voi tuomita, joku voi syyttää kevytkenkäisyydestä, joku voi mielessään pilkata, joku voi kadehtia, joku voi epäillä. Joku voi väittää leuhkaksikin. Samapa tuo.
Kellä onni on se onnensa kätkeköön.
Ylläolevan totesin kun pyysin lapsiani todistajaksi vihkimys tilaisuuteemme.
En tule varmasti oli yleisin kommentti.
Olemme nyt vihitty aviopari vaikka ikää meillä on jo noin 70 vuotta. Välimme ovat poikki toisen puolison lapsiin ja edes toiveissa ei sopua sillä taholla. Kertoivat muistavansa jouluisin kortilla mikäli muistavat.
Eräs tuomari huomautti, että voiko olla niin itsekkäitä lapsia kenelläkään jotta perintö vaikuttaa olevan pääasia. Sitä ei heiltä kukaan vie ja kertoivat väärentävänsä nimikirjoituksia joka ikiseen tekaistuun asiakirjaan.
Julmaa tekstiä kyllä olemme saaneet osaksemme ja tuo lause onnesta ja sen kätkemisestä on totta.
todeksi luulin "
Satua vain, mielikuvitus tekee tepposen, mukavaahan tuo on luettavaa, lisää tätä satua, satu piristää vanhan elämää kummasti.
Satuja ja unelmia tarvitaan, tässä kovassa maailmassa!
sama kipalekkin vielä, helpostihan sitä alkaa todeksi luulla.
Jonkun onni on toiselle unennäköä. Hyvä niinkin.
Eräille totta, toisille unelma, kolmansille unennäköä ja neljänsille (=vanhoille pieruille) suututtamista.
heti käyvät nuo vanhat kateelliset pieruttaret miinuksia laittamassa.
Noin näyttää olevan. .Seuraavat tätä keskustelua kuin hai laivaa.
u-atu
hailla hampaat
julmat suuret,
niitä piiloon
ei se saa
muistakso silloin, kauan sitten, nuorena kun tansiitti tuotaki piisiä.
Eipä tule tuollainen laulu mieleen.
Palstan hait taas ovat mieluumminkin aika hampaattomia.
Onhan noita iäkkäämpänäkin avioon menneitä. Niinkuin tuokin sukulaislikka: http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/avioliittoon-elefanttimarssin-tahdissa---yli-80-vuotiaina-/133770
Jos on päälle 70 vuotta kokenut yksinelämistä, niin kannattaa jo vakavasti harkita siviilisääduýn vaihtamista.
Kateellisia kanssasisaria on aina. Niile voi suositella samanlaista ratkaisua.
Kyllä oli tosi surullista , Olin kirjoittanut Tänne Joskus v2011 ,kuinka ystäväni oli muuttanut Suomeen takaisin jäätyään leskeksi Tapas miehen Suomesta .
Mies oli hänen nuoruuden tuttu ,
Nyt hän on tullut takaisin tänne . Mies kuoli . Ja hänen elämä täälä on parempaa,on ystäviä ,ja lapsikin (aikuinen perheineen) on täälä .
On rohkea nainen ,tekee tosi isoja ratkaisuja ,eikä jää murehtimaan ,.
On oltava (joskus) oman onnensa seppänä.
Osti taasen oman asunnon aika läheltä missä aikaisemminkin oli asunut.
Välillä yksin ja sitten yhdessä molemmat omissa taloissa ei tulisi mieleenkään avioliitto.
Miksei noinkin erillään, jos aito parisuhde siten sujuu.
Olen 62 v . jäin leskeksi 58 vuotiaana. Teini-iän rakkaus tuli kuvioihin pari vuotta sitten. Meillä on ihanaa yhdessä. En olisi uskonut tällaista rakkauselämää enää tulevan kohdalleni. Olemme kihlautuneet ja menossa vihille, sillä haluamme olla joka päivä yhdessä. Vihkimisen jälkeen asumme samaa taloutta.
jaaaa, no omapa on asiasi jos olet varma rakkaudesta tei-elämässä nähtyä ihmistä kohtaan,
mä en vaan enään ikinä mene naimisiin, oma teirakkauteni istuunyt nyt pilvenreunalla, avio kesti noin 54 vuotta kunnes kuolema erotti,
--- en ikävöi häntä, mutta koen että hän on aina läsnä jossaki vaikka en nekkää häntä, se on vain jotain vaistoa,
aivan kuin hän olisi vain jossaki käymässä ja joskus tulee kotiin,
Kyllä se palaamisen tuntukin vähitellen katoaa ja viimeistään silloin, kun on pantu päälle uusi haku.