Lankeeminen

Kai tämmöinenkin aloitus muitten joukkoon mahtuu, kun ei oikein sovi muuallekaan.
Ihme ettei mikään kohta kropassani ole kipeä eilisestä maahan mätkähtämisestä.

Kun ovikello illalla soi, tiesin että poika oli tulossa vetämään sen toisen maalikeroksen vessan oveen. Olin tässä tietsikan edessä ja ryntäsin pää kolmantena jalkana vauhdilla ovea avaamaan. Tuli äkkipyssäys, sillä kompastuin osittain huoneen oviaukon eteen jättämääni työkalupakkiin. Se oli päivällä jäänyt pojaltani.

Oli se aika mätkäys, pääsi ihan äänekäs voihkaisu ja kova tömähdys. Valittaen kömmin tolpilleni ovea avaamaan. Siellä oli poika pelästyneen näköisenä, että mitä oli tapahtunut.
Ei hätää, pääsin onneksi säikäyksellä, vaikka polvi kuntui kolahtaneen kovasi lattiaan. Kai minulla ei ole osteoporoosia, kun luut säilyivät ehjinä.

Ei se ole leikintekoa, kun tässä iässä kaatuu. Nyt taas kun liukkaat ovat tulossa, ennakointi on viisasta ja kaivaa liukuesteet valmiiksi jalkoihin laitettavaksi. Piikkipäiset kävelysauvat näyttävät olevan talvella suosittuja.
48132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Voi Katleija kun tuota aloitustasi vilkaisin avamatta, alkoi soida
kappale: *Olen vanha nainen hunnigolla*

Ihan hätkähdin kun elävästi tajusin miten hämärissä voi kompastua toisen jättämään työkalupakkiin! Onni, ettei tosiaan murtunut mikään paikka, monille voisi tulla elinikäinen haitta.

Rassukka, sattuihan sekin varmaan,..täytyneekin tarkistaa jääpiikit kumilenksuissa ennen liukkaiden tuloa.

Moikka,..

Äänestä

Ei kaatuminen, mutta se ylös kipuaminen!
Meikä kaatui taannoin hautausmaalla hautojen väliin. Luulin jo, että sinne saan jäädä ennenaikaisesti, kun en kerta kaikkiaan päässyt ylös.

Sitten paikalle osui vanhuttaan vapiseva rouva joka ryhtyi auttamaan, ja minä kieltelin hätääntyneenä, kun ajattelin, että tässä meitä kohta on kaksi. Hän kertoi, että hautausmaalla usein kaadutaan, kun nojaillaan kiviin, jotka kupsahtavatkin nurin niskoin. Monta juoppoakin hän on auttanut jaloileen, ja minä mutisin siinä, että olen kyllä selvin päin.Mutta kun selkä ei toimi, niin siinä sitä sitten täytyy häärätä monella mutkalla, ennen kuin on jaloillaan. Siro liikehdintä kun on jäänyt sinne kymmenien kilojen taakse.
No lopuksi pystyyn pääsin ja vain arvokkuuteni lommoontui.
Avustava rouvakin selviytyi.

Äänestä

Lankesin minäkin noin pari viikkoa sitten, ja vieläkin muistuttaa kylkeni sitä, olin tulossa makuukammarista pois kun kaatua löpsähdin sängyn kulmaan kompastuen, ja löin kylkeni ja osin selkänikin sängyn kulmaan , joten mustelmatkin oli lahjakkaat, mutta kylki eikä selkä ole vieläkään kunnossa, en mennyt lääkäriin kun oletan että ei ne oisi mitään voinut tehdä, joten annan ajan parantaa.

Äänestä

Luonto parantaa, mutta se vie aikaa välillä. Joku vuosi sitten kaaduin ja loukkasin olkapääni pahasti. Se oli kovin kipeä, mutta koska se liikkui joka suuntaan niin jäin odottamaan josko itsestään paranisi. Paranihan se mutta aikaa ve noin pari vuotta ja parani täydellisesti, minkäänlaisia vaivoja ei siitä jäänyt.

Äänestä

No johan on satanut plussia. Arvatkaas mitä tuli heti mieleen. Vahingon ilo se on suurin ilo. Eikä sille mitään voi kun sielunsa silmin näkee nämäkin keikaukset, niin naurattaa se vaikk ei saisi. Ja tuo Texanellin ensi ajatus minusta paheisiin langenneesta naisesta.

Äänestä
  • Plussia!
    En ole huomannut koskaan seurata noita plussia. Hahhaa.
    Kuka niitä myöntää!

    Äänestä

  • Minunkin möyrimiseni hautojen välissä on huvittanut lukijoita. Ei se minua silloin huvittanut erityisesti, mutta nyt jo naurattaa. :)

    Äänestä

Minustakin on samantekevää, en myöskään seuraa niitä. Plussista taitaa pitää huolta ne jotka ovat *ummikkoja* muulle.

Äänestä
  • Mutta nyt saitkin minulta plussan, kun napsautin peukaloa. ;)

    Ihan kivojahan nuo plussat tuossa ovat. Tähän asti vain en ole älynnyt niitä seurailla!

    Äänestä

Täällä on oikea plussa kone, en nyt tarkoita tätä ketjua

Äänestä

ei sitä passais nauraa toisten lankeemisille, hymyilin vain. Kaksmielisii ajatuksii tuli tuostaki Monican makkuuhuoneessa tapahtuneesta "lankeemisesta." Vai tapahtuko ees siellä vai muualla!!!
Langeta...mitähän Ramoona tästäki verbistä sanos....

Äänestä
  • No voi Sus siunatkoo, siehä vast tempasit lankeemisesta juttuu, mut käyhä se huumoristakkii, en ois uskont, et mie jouvun tähä vastaamaa, No ,,, sehä on hyvä ku joutuu kaivelemmaa huumorii esille, niikii hyväst sanst ko lankeemisesta.

    Mie sanon suoraa et jos miul oilis samat mahollisuuvet lanketa niiko siul Susm, niin kuka tietäis vaik mie oisin lankennu montakkii kertaa, katsoha ku siulla käyp noita miehen kurvaleita kylässä niin totta totisesti siun on helppo lanketa,,,,, onha siul makkuukammari ?

    Mut tällane juttutuokio vast ihmeitä aikaa saa.

    Otaha siekii humorilla tämä mitä mie sanon.

    Äänestä

naisia ilman yhtäkään urosta! - Mites se on mahdollista? :)

Äänestä

Olen kuullut tällasen sloganin; kun 'sen' on köyhyyessä ja kurjuuessa kasvattanu, niin ei sitä huoli välhin kuin välhin tunkea.

Äänestä

Kapeaa lankkua pitkin oli puro ylitettävänä, neitokainen oli ylittämässä horjuen huteraa väliaikaista siltaa, sanoin hänelle, "älähän lankia". Iloisesta naurusta päätellen hän ymmärsi oikein varoitukseni.

Äänestä

Kokeilu
Lähteekö viesti

Äänestä
  • Toimii taas joten voin kirjoittaa asiani joka sattui tänään ja oli sattunut pari kertaa ennenkin.

    Tänään tein tämän aloituksen ja lisäksi muutaman viestin muihin ketjuihin (haulla voi tarkiataa ne) ihan asialinjalla.

    Iltapäivällä yrittäessäni lähettää viestiä tuli punaisella ilmoitus:
    "Keskusteluihin osallistuminen on estetty sääntöjen vastaisen toiminnan
    vuoksi."
    Koska tiedän etten ole niin toiminut, lähetin viestin ylläpidolle kysyen selitystä.

    TÄSSÄ VASTAUS YLLÄPIDOLTA:

    Hei,
    Kiitos yhteydenotostasi.

    Hyllytys keskustelupalstalta voi johtua siitä, että joku toinen on rikkonut sääntöjä ja käyttänyt samaa IP-osoitetta. Kysymyksessä on väliaikainen esto.

    Ystävällisin terveisin,
    Suomi 24:n käyttäjätuki
    ---------------------------------------------------------
    Minä haluan selvittää tämän, sillä en tiedä miten tämä on mahdollista, onkosamanlaisia IP-osotteita olemassa.
    Tuli tuokin mieleen kun palstalla eräs moninikki on kehunut saavansa kirjoittajien IP numerot selville. Viimeksi kun minulle tuli tällainen kielto, ihmettelin sitä täällä palstalla.
    Silloin tämä em. henkilö kirjoitti viestini perään, että se oli varoitus minulle.

    Äänestä

  • UPDATE_9757274 kirjoitti:

    Toimii taas joten voin kirjoittaa asiani joka sattui tänään ja oli sattunut pari kertaa ennenkin.

    Turhaan puhutaan IP-numeron ainutkertaisuudesta vain yhdelle tietokoneelle kuuluvaksi.

    Kun aikanaan sheriffi näki myös kirjoittajan IP-numeron, tämä asia selvisi.

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Turhaan puhutaan IP-numeron ainutkertaisuudesta vain yhdelle tietokoneelle kuuluvaksi.

    Kun aikanaan sheriffi näki myös kirjoittajan IP-numeron, tämä asia selvisi.

    Turhaa turinaa, Mitä sitten teit jos näitkin jonkin IP numero. Sinä et tee sillä tiedolla yhtikäs mitään. se on sinulle pelkkä rivi numeroita ei yhtikäs muuta. Ainoastaan oikea insinööri pystyy sillä tiedolla tekemään paljonkin. Et sinä pystynyt kirjoitus estoja tekemään ainostaan niitä suosittamaan ja viestejä poistamaan.

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Turhaan puhutaan IP-numeron ainutkertaisuudesta vain yhdelle tietokoneelle kuuluvaksi.

    Kun aikanaan sheriffi näki myös kirjoittajan IP-numeron, tämä asia selvisi.

    Olen kuullut ettei tuo ip:n numero ole aina sama,Siinä on joku sarja samantapaisin ip numeroita ja ainoastaan tutkimalla löytyy siitä sarjasta kyseessä oleva oikea ip-osoite.

    Äänestä

  • tikkuja kynnen alle kirjoitti:

    Turhaa turinaa, Mitä sitten teit jos näitkin jonkin IP numero. Sinä et tee sillä tiedolla yhtikäs mitään. se on sinulle pelkkä rivi numeroita ei yhtikäs muuta. Ainoastaan oikea insinööri pystyy sillä tiedolla tekemään paljonkin. Et sinä pystynyt kirjoitus estoja tekemään ainostaan niitä suosittamaan ja viestejä poistamaan.

    onkohan se ihan noinkaan, Minun poikani on insirööri, käyttää työvälineenään tietokonetta.
    Kerran oli sitten tullut sanoma että hänen koneestaan oli lähetetty joku asiaton tieto.
    Ei poika sitä itse osannut etsiä vaan ilmoitti ylemmille tahoille ja sieltä saatiin selville, mistä ip-stä oli juttu alkunsa saanut.

    Ei ne insinööritkään joka alan hommia pysty selvittämään.

    Äänestä

  • fiiuliin** kirjoitti:

    Olen kuullut ettei tuo ip:n numero ole aina sama,Siinä on joku sarja samantapaisin ip numeroita ja ainoastaan tutkimalla löytyy siitä sarjasta kyseessä oleva oikea ip-osoite.

    Voi sunkin kanssa roosalis, tännekö sinäkin sitten joudut, yksin toisten joukkoon. Katsoppas hyvä ystävä älä vaivaa pientä päätäsi asioilla jotka hyppääväti horisonttiin. Ei tässä elämässä enää tulla niin viisaaksi ,että ymmärtäisimme aivan kaiken.....
    Ei sinua varikset auta nokkivat vaan kun saavat tilaisuuden. Usko minua.....

    Äänestä

  • UPDATE_9757274 kirjoitti:

    Toimii taas joten voin kirjoittaa asiani joka sattui tänään ja oli sattunut pari kertaa ennenkin.

    Tänään tein tämän aloituksen ja lisäksi muutaman viestin muihin ketjuihin (haulla voi tarkiataa ne) ihan asialinjalla.

    Iltapäivällä yrittäessäni lähettää viestiä tuli punaisella ilmoitus:
    "Keskusteluihin osallistuminen on estetty sääntöjen vastaisen toiminnan
    vuoksi."
    Koska tiedän etten ole niin toiminut, lähetin viestin ylläpidolle kysyen selitystä.

    TÄSSÄ VASTAUS YLLÄPIDOLTA:

    Hei,
    Kiitos yhteydenotostasi.

    Hyllytys keskustelupalstalta voi johtua siitä, että joku toinen on rikkonut sääntöjä ja käyttänyt samaa IP-osoitetta. Kysymyksessä on väliaikainen esto.

    Ystävällisin terveisin,
    Suomi 24:n käyttäjätuki
    ---------------------------------------------------------
    Minä haluan selvittää tämän, sillä en tiedä miten tämä on mahdollista, onkosamanlaisia IP-osotteita olemassa.
    Tuli tuokin mieleen kun palstalla eräs moninikki on kehunut saavansa kirjoittajien IP numerot selville. Viimeksi kun minulle tuli tällainen kielto, ihmettelin sitä täällä palstalla.
    Silloin tämä em. henkilö kirjoitti viestini perään, että se oli varoitus minulle.

    Katleija.
    Minutkin oli estetty pääsemästä sivulle, sama teksti olin käyttäytynyt sopimattomasti, olen varmasti sanonut vastaan mutta en niin törkeästi kuin tämä tuntemamme henkilö, joka myös minulle on uhonut kostotoimenpiteitä täällä aivan julkisesti.
    Nyt kanavat on auki muttei mitään ilmoitusta ole postiini tullut pyysin kyllä, en jätä tätä kuitenkaan unohduksiin kirjoitan ja ilmoitan noista uhoista.
    Ensin herään kunnolla, oli vain kiire tulla testaamaan.

    Äänestä

  • tikkuja kynnen alle kirjoitti:

    Turhaa turinaa, Mitä sitten teit jos näitkin jonkin IP numero. Sinä et tee sillä tiedolla yhtikäs mitään. se on sinulle pelkkä rivi numeroita ei yhtikäs muuta. Ainoastaan oikea insinööri pystyy sillä tiedolla tekemään paljonkin. Et sinä pystynyt kirjoitus estoja tekemään ainostaan niitä suosittamaan ja viestejä poistamaan.

    Totesin vaan, ettei tuo väite IP-numeron ainutkertaisuudesta pidä paikkaansa.

    Mitä tarkoitat "oikealla insinöörillä"?

    Äänestä

Oikein, katleija! Kyllä siihen selvitys pitäisi löytyä. Onko todella IP- osoite niin hatarissa käsissä? Sellaista kerskuntaahan on näkynyt.

Äänestä
  • Höpö höpö !
    Tieto taito ei ole tyhmien läsissä joten IP osoitteidenkaan hallinta ei ole hatarissa ksissä.

    Äänestä

Minusta tuntuu vain että ylläpito on keksinyt tuollaisen syyn.
Eihän johtopuolella koskaan tuu erehdyksiä.

Lankeemisesta vain sanoisin että lankesin taas bingonpeluuseen, olenkin jo ollut kohtalaisen kauan poissa.
Kuka auttais minut pois mokomasta kiusauksesta.

Äänestä

Tämä on mutu-juttua. Jos asuu vaikkapa aivan uudessa talossa, jossa on yhteinen kaapeli, siis joka huoneustossa on suoraan seinästa oma johto tietokoneelle.
Silloin voidaan bannata IP-osoitteen perusteella vaikka kirjoittaja ei ole syyllistynyt. Joku samassa talossa asuva tekee kiusaa ja vakoilee jne...

Äänestä

Mistä tuollaisen asian voi selvittää?
Vastaako ylläpito tarkemmin jos tiukkaat! Oletko joutunut hakkerin uhriksi?

Äänestä

Siinäpä taas tyhjät tynnörit kumisee. Mitä valittamista siinä on jos kirjoituksen esto on poistettu. Niillä sahan jauhoilla joilla täällä höyrytään ei tuommoista IP asiaa selvitetä. eikä kukaan joka homman taitaa ryhdy kellekkään opettamaan. Eikä ole ylläpidon asia selvittää tuommosia pikku juttuja jossa kellekkään ei ole syntynyt vahinkoa.

Äänestä

Tuurintynkä loppumassa?

Jokunen talvi sitten tulin hallitsemattomasti alas kirjastomme 15 kiviaskelmaa.
Ylhäällä porras vain katosi alta.
Oikeassa kädessäni oli kirjoja muovikassissa.

Lähdin tulemaan pyörimällä alas vasen olkapää edellä suojaten vasemmalla käsivarrella päätäni ja sankalaseja.

Alhaalla tömähdin jalkapohjat lattiaan ja nousin pystyyn samalla vauhdilla.
Kassi oli kädessäni ja lasit silmillä.
Mustelmaakaan ei tullut josta osa-ansio kuulunee paksulle untuvatakilleni.

Seuraavana kesänä tuli hallitsemattomasti alas kerrosvälin kiviportaita.
Synä olivat kantahihnattomat sandaalini ja portaiden poikkeava moduuli.
Olivat tavanomaista jyrkemmät.
Korkeampi porras ja kapeampi astin.

Taaskaan ei löytynyt mustelmaakaan.

Olen epäillyt käyttäneeni onneni loppuun.
Seuraava kompurointi saattaa olla kohtalokas.

Äänestä
  • lankesitko kehumaan ja kerskumaan taasen

    Äänestä

  • /__# kirjoitti:

    lankesitko kehumaan ja kerskumaan taasen

    no mikäs pupu se siinä puskassa on korvat näkyy peräaukko ja luulee olevansa piilossa....
    Tepposellekko kade olet , onnelliselle miehelle.

    Äänestä

  • On jäänmyt mieleeni tapahtuma vuosia sitten.
    Tuttava rouva liukastui jäisillä portailla. Katsoin alhaalta kauhistuneena, kun hän kieri portaat alas kuin mattokäärö kauheaa vauhtia.
    Juoksin hätiin ja kysyin miten kävi.
    "Ei kuinkaan", hän sanoi. "Kerkesin juuri tuossa laskea, että vain kaksi porrasta enää."

    Onni on joskus matkassa!

    Äänestä

  • /__# kirjoitti:

    lankesitko kehumaan ja kerskumaan taasen

    Olen syvästi pahoillani etten pysty ilahduttamaan sinua luunmurtumilla tai edes kunnon ruhjeilla.
    Vakuutan tämän olevan täysin tahatonta.

    Tuossa toisessa alastulossa olisi ollut aineksia toivomaasi tulokseen.
    Siinä ei ollut kyse enää kehon hallinnasta.
    Olin tulossa naapurirapun parturista.
    Myönteisenä ilmiönä pidin, tapahtuman havainneen nuoren espanjalaisen naisen syöksymistä huolestuneena paikalle minua auttamaan.
    Onneksi en tarvinnut apua ja ikäpolvien välinen kuilukin oli liian suuri muuhun kuin kiittelyyn.

    Helpottiko yhtään?

    Äänestä

  • Tepposet kirjoitti:

    Henkilöt sekaantuneet, olisiko sellainen lankeaminen kyseessä?

    Äänestä

  • Luotettava taho kirjoitti:

    Henkilöt sekaantuneet, olisiko sellainen lankeaminen kyseessä?

    "L - T"

    Palstan nykyinen rakenne johdattaa helposti kohteen harhautumiseen.
    Hieman ihmettelin vastaajan reaktiota.

    Asiaa sivuten.
    Espanjassa nuorien suhtautuminen ikääntyneempiin on vielä "vanhanaikaisen" kohteliasta ja arvostavaa.

    Äänestä

Sama tuhatnikki tyjänkehuja olet.

Äänestä
  • "

    Kerro 0 mkä on ongelmasi,

    Äänestä

"tuhatnikki"

Tuhannen tomppelin herra . Joka katselee alaspäin rahvasta norsunluu tornistaan,

Äänestä
  • Olakseni rehelinen en ole moneen aikaan nauranut niin makeasti, kuin tänä ehtoona lukiessa tätä ketjua, en malttannut enää telkkariakaan katsoa kun satuin vilkaisemaan tähän ketjuun.

    Äänestä

Avasin suklaarae pussin maistaakseni pariakin makeista. Aivan huomaamatta olinkin syönyt pussin tyhjäksi." Kauhistus 200 g pussi oli hetkessä tyhjentynyt."
Olin taas kertaalleen langennut makean himooni.

minä vaan

Äänestä
  • Onneksi olkoon! Selvisit mustelmitta siitä lankeamisesta.

    Äänestä

Kukkahame.
Minulle tuli kielto eilisen aikana kahdesti.
En ymmärrä IP-tunnuksista hölkäsen pöläystä, omani osaan koneelta löytää.
Miten on, saako ip numerosta selville millä alueella kone on. Jos siis toinen käyttää minun ip:täni omalta koneeltaan, vaatiiko se samalla alueella asumista.

Joka tapauksessa uteliaisuuteni on herännyt ja tulen selvittämään tämän ainakin itselleni. Suomi 24:stä lähden ellei tällainen temppuilu lopu.

Miksi joku käyttäisi toisen ip:tä? Siksikö jos on itse saanut kiellon, niin tällä lailla pääsisi taas kirjoittelemaan. En tiijä.

Äänestä

Ei tieto tietotekniikkaa ymmärrä moni muukaan, eikä siinä ole mitään hävettävää. Mitäpä tästä tulisikkaan jos jokainen siitä olisi perillä. Kauhistuttaa ajatuskin. .

Äänestä
  • Sinua vahvasti epäillään kaiken hätäännyksen aiheuttajaksi. Rivien välistä on luettavissa itsetyytyväisyytesi asian tiimoilla. Epävakautesi onkin jo huomattu oloisiko lääkäriin

    Äänestä

  • viesti karkasi kirjoitti:

    Sinua vahvasti epäillään kaiken hätäännyksen aiheuttajaksi. Rivien välistä on luettavissa itsetyytyväisyytesi asian tiimoilla. Epävakautesi onkin jo huomattu oloisiko lääkäriin

    Olen mensan testin läpikäynyt ja älykkyyss osamäärän on varsin korkea. hallitsen Datan käytön ja toisinaan leikinkin, Tietyissä asioissa minua sitoo kuitenkin vala. Ylläpidon vastaus on riittävä maallikolle.

    ”Viesti karkasi "
    Arvelen, että sinulta karkasi jotain muutakin.
    Mistä voit nyt olla varma etten ottanut IP tunnustasi talteen. Mene nyt kuitenkin vaihtamaan jotain kuivaa yllesi. Ehkäpä vaipan vaihto riittää.

    Voisit myös vaikka kirjekurssilla opetella kirjoittamaan..

    Äänestä

"Keskusteluihin osallistuminen on estetty sääntöjen vastaisen toiminnan
vuoksi."
Ylläpidon vastaukset kieltoihmettelyihini:

1. Hei,
Kiitos yhteydenotostasi.
Hyllytys keskustelupalstalta voi johtua siitä, että joku toinen on rikkonut sääntöjä ja käyttänyt samaa IP-osoitetta. Kysymyksessä on väliaikainen esto.
Ystävällisin terveisin,
Suomi 24:n käyttäjätuki

2. Hei,
Kiitos yhteydenotostasi.
IP -osoitetta ei voi lainata vaan käytössä on vaihtuvat IP-osoitteet ja nämä vaihtuvat ajoittain. Tarkkaa vaihtumisaikaa ei ole tiedossa.
Ystävällisin terveisin,
Suomi 24:n käyttäjätuki

Näyttää vaihtuvan tuo tunnus itsellänikin. Onko se sitten huonoa tuuria että vain minä ja Kukkahame saadaan jonkun kirjoituskiellon saaneen IP riesaksemme. Kummallinen sattuma???

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Katleija kirjoitti:

Kai tämmöinenkin aloitus muitten joukkoon mahtuu, kun ei oikein sovi muuallekaan.
Ihme ettei mikään kohta kropassani ole kipeä eilisestä maahan mätkähtämisestä.

Kun ovikello illalla soi, tiesin että poika oli tulossa vetämään sen toisen maalikeroksen vessan oveen. Olin tässä tietsikan edessä ja ryntäsin pää kolmantena jalkana vauhdilla ovea avaamaan. Tuli äkkipyssäys, sillä kompastuin osittain huoneen oviaukon eteen jättämääni työkalupakkiin. Se oli päivällä jäänyt pojaltani.

Oli se aika mätkäys, pääsi ihan äänekäs voihkaisu ja kova tömähdys. Valittaen kömmin tolpilleni ovea avaamaan. Siellä oli poika pelästyneen näköisenä, että mitä oli tapahtunut.
Ei hätää, pääsin onneksi säikäyksellä, vaikka polvi kuntui kolahtaneen kovasi lattiaan. Kai minulla ei ole osteoporoosia, kun luut säilyivät ehjinä.

Ei se ole leikintekoa, kun tässä iässä kaatuu. Nyt taas kun liukkaat ovat tulossa, ennakointi on viisasta ja kaivaa liukuesteet valmiiksi jalkoihin laitettavaksi. Piikkipäiset kävelysauvat näyttävät olevan talvella suosittuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu