Hei.
Ikää alkaa olemaan jo pian 27, ja vasta vähitellen olen alkanut kiinnostumaan itseni kehittämisestä opiskelumielessä.
Viimisen 6kk aikana olen päätynyt siihen, että itseäni kiinnostaisi eniten asiat jotka ovat vahvasti pohjautuneet matematiikan/fysiikan/biologian puolelle, kuten biologi, tähtitiede, geologi jne jne..
Kysymykseni on siis, että onko näitä tutkivia ammatteja mahdollista oppia kun lähdetään opiskelemaan peruskoulupohjaisella(ammattikouluissa ei moisia ole opetettu) taidolla kyseisten alojen osalta. Vai vaativatko nämä alat enemmänkin luonnostaan lahjakkaita tai helposti oppivia ihmisiä jotta saisi hyvän ja pitkän uran?
En ole koskaan ollut kaksisempi kyseisillä tunneilla 10v sitten, joten ymmärtänette epäilyni.
Tarkoituksena olisi käydä aikuislukio ennen yliopistoon hakemista, jotta oppisin ns perusteet kyseisistä aloista ja enemmänkin, tuurilla myös tiedän tarkalleen onko minusta kiinnostukseni kohteisiin ollenkaan ihmisenä.
Kysyn nyt kuitenkin teiltä, että onko näissä ammateissa vain yli-ihmisiä joiden älykkyysosamäärä on tuplat normaalikansalaiseen verrattuna, vai voiko alalle päästä myös tavalliset tallaajat, jos on tarpeeksi yritystä?
Lisäkyssärinä vielä mietteenne asiasta, onko jo liian myöhäistä?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.