työkyvyttömyys australiassa

kohti paratiisia

haaveena olisi päästä australiaan asumaan mutta sinne ei marssita noin vain.
olen lukenut että pääseminen vaatisi työpaikan tai suuren omaisuuden ja sun muita vaatimuksia, kansalaiskokeita jne

täällä suomessa on minulle väläytelty työkyvyttömyys eläkettä.
jos tällaiseen joudun miten siihen suhtaudutaan australiassa sinne pyrittäessä?
ikää on alle 30

9

741

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jakuusela

      hei järkeä esitettyihin tietoihin

      750 000 australian dollaria on 572 780 euroa tämän verran vähintään vaaditaan jos aiot muuttaa australiaan EI eläkkeelle, EI työntekoon vaan elämiseen.
      kirjoittaja (kohti paratiisia) viittaa tähän alussa "suuren omaisuuden" kohdassa.

      Miesten eläkeikä on 65 vuotta. Naisten eläkeikä on tällä hetkellä 63,5 vuotta
      EI 55 vuotta.

      Eläkkeen myöntäminen edellyttää, että hakija asuu eläkettä hakiessaan Australiassa tai
      maassa, jonka kanssa Australialla on sosiaaliturvasopimus.

      lisäksi edellytetään että hakija on asunut Australiassa elämänsä aikana joko yhdenjaksoisesti vähintään 10 vuotta tai useammassa jaksossa, joista yksi on vähintään 5 vuotta ja kokonaisasumisaika ylittää 10 vuotta.

      työkyvyttömyys eläkkeestä:

      työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää 16 vuotta täyttäneelle australiassa asuvalle henkilölle (huom ero kansalaisella ja asuvalla)

      -Eläkkeen myöntäminen edellyttää 10 vuoden
      asumisaikaa tai että hakija asui Australiassa työkyvyttömyyden alkaessa.

      Eläke voidaan myöntää, jos työkyvyttömyyden on arvioitu kestävän
      vähintään kaksi vuotta.

      Yli 21-vuotiaiden eläkkeensaajien eläke on tulo- ja varallisuusharkintainen samoin kuin vanhuuseläke

      lähde äskeisiin sekä lisää tarkempia kohtia sivulla http://www.etk.fi/fi/service/australia/601/australia

    • Hei Järkeä sinunkin

      Tietoihisi,

      Australiaan ei voi muuttaa ihan noin vaan sairas- tai muullekkaan eläkkeelle oli sitten maiden väliset sopimukset tai ei. Maahan pysyvästi muuttamiseen tarvitaan siihen oikeuttava viisumi. Tiedot löydät: http://www.immi.gov.au/

      Saadakseen minkäänlaista Australialaista eläkettä tulee henkilön olla Australiassa vähintään "Permanent Resident" viisumilla ja ollut maassa viimeiset 10 vuotta vanhuus eläkkeeseen ja vähintään 2 vuotta työkyvyttömyys etc eläkkeisiin ja sen lisäksi se työkyvyttömyys täytyy aiheutua sen 2 vuoden permanent residencyn jälkeen ja aiheutunut täällä tehdystä työstä.

      • Ozzland

        Aloittaja tarkoitti selvästi työkyvyttömyyseläkettä, joka olisi myönnetty Suomessa. Onko sisälukutaidossa vikaa vai korvien välissä muuten?

        On totta, että eläkeläisviisumin saanti on huomattavasti vaikeutunut, kun tarjolla on enää vain tuo "investor retirement" viisumi. vähintään 55-vuotiaille.
        "From 1 July 2005 the previous Retirement visa (subclass 410) - Temporary) was closed to new visa applicants and for all intensive purposes replaced by the Investor Retirement Visa (subclass 405 - Temporary)."

        Toisaalta, jos on vakituinen, elämiseen riittävä tulonlähde ja yksityinen sairausvakuutus --> useimpiin maihin saa vuoden viisumin, tod.näk. myös Australiaan. Senhän voi aina uusia, kun olosuhdetiedot (tulolähde, esim. eläke ja vakuutus) pysyvät viisumikelpoisina.
        Olen itsekin juuri lähdössä tutustumaan, vuoden turistiviisumilla, jonka saa ihan online, free of charge. Eläkeläisenä ei ole huolta työntekokiellosta. ;-)


      • ilmaisviisumi
        Ozzland kirjoitti:

        Aloittaja tarkoitti selvästi työkyvyttömyyseläkettä, joka olisi myönnetty Suomessa. Onko sisälukutaidossa vikaa vai korvien välissä muuten?

        On totta, että eläkeläisviisumin saanti on huomattavasti vaikeutunut, kun tarjolla on enää vain tuo "investor retirement" viisumi. vähintään 55-vuotiaille.
        "From 1 July 2005 the previous Retirement visa (subclass 410) - Temporary) was closed to new visa applicants and for all intensive purposes replaced by the Investor Retirement Visa (subclass 405 - Temporary)."

        Toisaalta, jos on vakituinen, elämiseen riittävä tulonlähde ja yksityinen sairausvakuutus --> useimpiin maihin saa vuoden viisumin, tod.näk. myös Australiaan. Senhän voi aina uusia, kun olosuhdetiedot (tulolähde, esim. eläke ja vakuutus) pysyvät viisumikelpoisina.
        Olen itsekin juuri lähdössä tutustumaan, vuoden turistiviisumilla, jonka saa ihan online, free of charge. Eläkeläisenä ei ole huolta työntekokiellosta. ;-)

        Eikös se ilmainen viisumi edellytä, että olet yhtäjaksoisesti maassa korkeintaan kolme kuukautta? Joudut poikkeamaan naapurimaissa välillä. Uusi-Seelanti on kaunis ja Balilla on ihanaa.


    • kohti paratiisia

      oho kiitän monista viesteistä.

      koitan vetää jotain yhteen vetoa tuosta kaikesta

      australiaan voi siis mennä
      1. omistamalla suuren omaisuuden

      2. työviisumilla töihin (ja sitten jos lääkäri siellä näin toteaa työkyvyttömyyseläkkeelle)
      ollaanko tästä samaa mieltä?

      3. vanhuuseläkkeelle (johon pääsee kun on ASUNUT australiassa)

      4. turistiksi siis tuo 3kk

      mutta tähän haluan vastauksen edelleen
      jos suomessa myönnetään työkyvyttömyyseläkeen? (tähän kirjoittaja ozzland viittasi myös)
      ja jos hakee asumisoikeutta loppu elämäksi kun on suomessa myönnetty vanhuuseläke?

      • Kokeiles tätä

      • Laamakuiskaaja

        2. Kuten aiempi vastaaja on kirjoittanut niin työkyvyttömyyden perusteen pitää olla syntynyt Austarliassa oloaikana, ja stä ennen pitää asua maassa riittävän pitkään saadakseen pysyvän oleskeluoikeuden (permnent residency). Maahanmuuttaja saa aluksi määräaikaisen työviisumin.

        Työviisumiinkin liittyy lääkärintarkastus, jos olet jo lähellä työkyvyttömyyttä niin voi olla mahdotonta saada työviisumia.

        Kävin läpi noita Immin sivuja, sieltä ei eläkeläiselle löytynyt muuta vaihtoehtoa kuin se 55v ja hirveästi rahaa -vaihtoehto, silloinkin vain neljä vuotta kerrallaan.

        Sitten on vaihtoehto 5: avioliitto aussin kanssa.


    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      140
      1021
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      1007
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      213
      738
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      62
      688
    6. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      25
      686
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      676
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      612
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      578
    10. En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä

      Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o
      Ikävä
      29
      522
    Aihe