Olemme tyttöystäväni kanssa seurustelleet jo 1½ vuotta, mutta silti musta tuntuu et tää ei oo sen mun juttu tai tää ei ole "se oikea" ihminen mulle. Tyttöystäväni on taas vakaasti sitä mieltä että olen hänelle se oikea. En edes itse tiedä miten tähän tilanteeseen jouduin. Seurustelemaan näin kauan.... Katsokaas kun parisuhde ei ole mulle. En pidä itsestäni kun seurustelen. Musta tulee ärsyttävä, määräilevä, neiti näsä ja kaikkea muuta inhottavaa. Ei mulla ole syytä edes olla inhottava, mutta en mahda itselleni mitään. Jotenki sellanen olo että mun pitää olla parempi kun sen toisen osapuolen. En siis koe kilpailevani kumppanini kanssa, mutta joka asiassa olen päällepäsmärinä. Olen kontrolloiva ja suutun jos asiat ei mene niinkuin minä haluan. Tiedän etten ole kovinkaan kummoinen tyttöystävä tai oikeastaan aika paska....
Kumppanini puhuu lapsista, yhteenmuutosta, naimisiinmenosta.... Olen hukassa. Vaikka olen hänelle sanonut etten ole valmis mihinkään sen suurempaan niin tuntuu että hän painostaa minua... Hän sanoo että "kaikki tai ei mitään". Monta kertaa olemme eronneet ja taas palaneet yhteen lupaillen että kaikki muuttuu. Mikään ei muutu.
Kumppanini puhuu lapsista, yhteenmuutosta, naimisiinmenosta.... Olen hukassa. Vaikka olen hänelle sanonut etten ole valmis mihinkään sen suurempaan niin tuntuu että hän painostaa minua... Hän sanoo että "kaikki tai ei mitään". Monta kertaa olemme eronneet ja taas palaneet yhteen lupaillen että kaikki muuttuu. Mikään ei muutu.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Et sanallakaan viittaa mahdollisiin syihin miksi jatkat seurustelua tyttöystäväsi kanssa? Jos olet onneton, käyttäydyt inhottavasti ja koet ettei mikään koskaan muutu -niin miksi et vie suhdetta päätökseen? Kysymys kuuluukin; oletko pahemmin hukassa yksin vai tyttöystäväsi kanssa? Siis kumpi skenaario todennäköisemmin selvittää pääsi.. haluatko tehdä töitä yksin vai yhdessä?
Rakastan tyttöystävääni. En ole mitenkään romanttinen ihminen.. enemminki realisti. Hän keksii kaikkia romanttisia eleitä ja tuntuu turhalta edes yrittää koska en ikinä yllä hänen tasolle... Tarkoitan että jos se mun mielestä romanttinen juttu tuntuu hänestä vähäiseltä siihen nähden mitä hän on tehnyt eteeni...
Ja kun olemme olleet erossa kumpikin on kuitenki halunnut yrittää uudestaan, uudestaan ja uudestaan....
Ehkä olen enemmän hukassa hänen kanssa... Järki sanoo et "tajuu jo, ei se tuu toimii" mut sydämessäni rakastan häntä.
tai sit teidän suhde on ku röökinpoltto, sä oot siihe koukussa mut sydämessäs tiedät ett se on sulle pahaksi. Ei toi kuulosta terveelle suhteelle joka tuottaa iloa ja hyvää kummallekki. Sano sitä sitte rakkaudeks juu.
Epävarmuus tekee usein kiukkuiseksi ja tuo kaikki ikävät fiilikset pintaan. Sitä on nimittäin helvetin vaikea sietää. Sitä epävarmuutta. Koetko olevasi huono ja alakynnessä ylipäätään kaikkien kanssa vai pelkästään tyttöystäväsi rinnalla? Esim. mä oon vaan perusluonteeltani epävarma ja mustasukkainen ja se on asia jota pitää työstää lopunelämäänsä -siihen ei auta naisen vaihto, ei yksinolo eikä asian unohtaminen väkisin. Mut jos tyttöystäväsi on ainoa ihminen maailmassa joka saa sut tuntemaan tällaisia ikäviä asioita niin sitten voi taas kysyä miksi niin -ja kannattaako.
Rakastat tyttöystävääsi ja se on paljon se. Ootteko miettinyt mitään pariterapiaa tms?
En ole kenenkään kanssa ennen kokenut vastaavia tunteita.. Tarkoitan siis tota päsmäröintiä yms. Tosin tämä on ensimäinen parisuhde naisen kanssa. Aikaisemmin oli juttuja ja säätöjä naisten kanssa, mutta ei niistä mitkään yltänyt parisuhteeseen asti. Olen miettinyt että jos eroaisimme, mutta tiedän etten pysty olemaan ilman häntä. En edes kestä ajatusta siitä, että hänellä olisi joku toinen. Alan pikkuhiljaa epäillä että omaan narsistisia piirteitä. Ystävien kesken en ole päsmäröijä. Ystäväni ovat myös sanoneet että olen todella hyvä ystävä, mutta mitä parisuhteeseen tulee niin olen kaikkea ihan muuta.
Olen aina ajatellut että pariterapia on niille jotka ovat naimisissa ja olleet monia vuosia yhdessä. Tosin tuntuu ettemme saa suhdetta toimimaan ilman ulkopuolisen apua.
Tyttöystäväni on unelma tyttöystävä, tunteellinen, antaa kaikkensa ja jaksaa panostaa. Mutta minä..... Niinkuin sanoin, kaikkea ihan muuta.
Tunnistan itseni sun kuvauksesta...musta tulee kans inhottava ihminen parisuhteessa. Oon sinkkuna rento, mukava, joustava ja kaikkee. Seurustellessa, varsinkin alkuvaiheessa oon vielä kaikkee tätä ja enemmänkin mut sit suhteen vakavoituessa mutsta tulee kans päällepäsmäröijä. Haluan todellakin määrätä kaapin paikan. Oon määräilevä ja haluan et asiat menee niin kuin minä sanon, ja haluan että hän menee niin kuin minä sanon.
Oon vielä jossain asioissa selityksen mestari että saan syyllistettyä toista jos hän toimii toisin minä haluan. Oon pikkugestapo, ja miettinyt kans narsistin piirteitä koska teen ton kaiken vielä jotenkin taidolla että päälle päin vaikutan edelleen muka kiltiltä ja joustavalta yms. Todellisuudessa oon omistushalunen kontrollifriikki, jota koetan kaikin keinoin peitellä.
vaikka se narsistisuus onki aina kuumaa kamaa, ni älä ny vielä heittäydy analysoimaa itteäs siltä pohjalta. Sä tunnut vain olevan vähän sekaisin, susta tuntuu ettei sun gf ole sulle se oikee mut silti et voi olla ilmän häntä.
Miks sä et voi olla ilman häntä? Vain siksikö ettet kestä ajatella et hällä ois sitte joku muu joskus? Ooksä muutenki mustasukkainen?
Ehkä sä et ole löytänyt sitä omaa tapaasi olla suhteessa, jos tää on sun eka suhde naiseen ni ooksä ollu miehen kans aikasemmin? Jos oot ni onko sulla jääny siit jokin ajatus ett sun pitää olla joku äijä suhteessa ku sun tyttis on sellainen herkkä taiteilija.
Ehkä sä jännität liikaa koko juttua, koitat tehdä siitä täydellisen ja vain sä jostain syystä osaat sen tehdä ja siitä tulee sitten vääntöä. Pelkääksä ettet tee häntä onnelliseks?
Voithan sä koittaa ottaa toisen lähestysmistavan, annat hänen päättää asioista, teet romanttisia juttuja, keskityt siihen että saat hänet nauramaan ja onnelliseksi ja teet sen hänen ehdoilla. Jos sä uskallat luottaa häneen nii ehkä sä et koko aika kokis tarvetta ohjata teidän elämää.
Kuulostaa siltä että sinulla on todella paha olla hänen kanssaan.
Asutteko yhdessä? Jos ette asu niin voisitte kokeilla sellaista harjoitusta missä ette ota kontaktia toisianne 3 viikkoon mitenkään. Ei viestejä, puheluita, tapaamisia, siis ei minkäänlaisia yhteydenottoja.
Tämän kolmen viikon aikana olisi tarkoitus miettiä mitä tuntee toista kohtaan. Millainen olo tila on? Ikävä, helpottunut jne.
En tiedä onko tuosta apua Teille, mutta on yksi pariterapiaan kuuluvia harjoituksia.
Kunhan muistatte että se kolme viikkoa on oltava erossa. Lyhyempi aika ei auta selkiyttämään asiaa.
En todella halua analysoida itseäni narsistiksi, mutta on se käynyt mielessä. Kaikista vähiten haluan olla ihminen jollainen olen.... "Heräsin" n. 3 vuotta sitten, että en halua miehiä. Sen jälkeen ollut vain naisia. Olin seurustelematta todella kauan.. Suhteen alussa yritin selitellä asiaa itselleni ja kumppanilleni sillä, että en osaa seurustella, koska en ole seurustellut moniin vuosiin, mutta en usko että se enää heijastuisi tähän.
Viime aikoina taas tuntuu että kaikki on mennyt päin persettä. Hän epäilee mua joka asiassa. Hän jopa luulee että häpeän häntä, vaikka en todellisuudessa häpeä, en todellakaan. Yritin hänelle selittää tätä asiaa ja hän sanoi että olen tuhonnut hänen itsetuntonsa. Vastasin siihen taas omalla vittumaisella asenteellani että "Älä mua siitä syytä, jos sä olet heikko ihminen".
Tiedän etten tee häntä onnelliseksi. Itse on sanonut niin ja myös että en ole läsnä, mutta en myöskään ymmärrä miksi hän haluaa olla sitten olla kanssani.
Joskus on helpompi pitää kiinni kuin päästää irti. Jollekkin nykyhetki voi tuntua parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta, vaikka oikeesti jossain ois jotain parempaa. Jotkut odottaa aina, että toinen muuttuu. Jotkut uskovat voivansa muuttaa toista. Joku ei halua olla yksin. Joku uskoo ettei ansaitse parempaa. Joku ei ihan itsepäisyyttään halua "luovuttaa".
Jos itse näet isomman kuvan, päästä silloin toinen vapaaksi. Parasta mitä entinen kumppani minulle teki oli se kun hän kolmen vuoden yhteiselon jälkeen jätti minut. Oloni on ollut kokoajan paljon vapautuneempi ja vain taaksepäin katsomalla olen tajunnut miten toivoton suhde oikeasti oli pidemmällä tähtäimellä. Hän ei tehnyt minua onnelliseksi, mutta jotenkin kuvittelin, että kunhan tämä ja tuo asia muuttuu, niin jo alkaa energiat virtaamaan toisella tapaa. Ajattelin, että kun olen tähän soppaan nyt lusikkani tunkenut niin se on sitten kanssa syötävä. Nyt ymmärrän, että ansaitsen paljon enemmän.
Tee palvelus tyttöystävällesi ja jätä hänet. Varmasti kiittää sua myöhemmin ainakin mielessään.
miks sun pitäis miettii mitä sun tyttis haluu, selkeesti se ei ole sulle tärkeintä joten nyt sä vaan selittelet kun et viitti tehdä mitää ratkaisuja. Sä kulutat aikaa.
Se että sä vasta 3 vuotta sitte aloitit hurjan lesboelämäs nii on varmaa syynä siihe ett olet sekaisin. Otat nyt aikaa ja et ala seurustelee, sulla on paljon koettavaa vielä joten turhaa sä koitat leikkii yhden naisen naista.
Lopeta tollainen vetkuttelu ja jätä sun tyttis. Ala elämää elämääs ja pidä hauskaa ilman sen kummenpii isoja lupaiksii kellekkää. Sä et oo vielä löytänyt omaa roolisas naisista pitävänä naisena, vaa varmaa luulet ett sun pitää olla joku dude joka määrää naista ja on pomo suhteessa. Relaa ja etsi itsees ja älä ripustaudu kehenkään.
mä tartun tohon vikaan lauseeseen.musta lebet nimemomaan ripustautuu roikkuun kun ne johkun käsiin saa !varmaan 95 % roikkusi mielumin hirressä kun yrittäsi elää iteksen,maltttasi kuunella itteesä.