VIIDES ASKEL

Myönsimme väärien tekojemme todellisen luonteen jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle.

- - -

JUMALALLE: Tunnen luontaista halua selvittää oman osuuteni missä tahansa asiassa. Minulla on käsitys jumalastani ja kunnioitan sitä, joka on se mikä on.
Mikä on milleen, niin se on silleen! olen ymmärtänyt ja hyväksyn sen. (luonnosta puheen ollen)

ITSELLENI: Minulla on tuossa muutaman kilometrin päässä livenä ihminen, jonka kanssa olemme päässeet pitkälle kun olemme selvittäneet rajalinjat ja itsekunkin oikeudet ja niiden käytännön sovellukset.
On ollut hyvä tämä välimatka, koska "Alku aina hankalaa - lopussa kiitos seisoo" - sananlasku pätee hyvin näissä asioissa.
Lähisuhteissa sananlasku "Rehellisyys maan perii" -lujittaa sitä kamaraa, jolla toimivat ihmissuhteet ovat mahdollisia.
Vieraampia olen kyllä käsitellyt kuin täysinäistä lasia. Kun vieras kääntää selkänsä, olen vaivihkaa kaatanut aineet viemäriin. Mutta on poikkeuksiakin: minkä väkevämpää, aitoa ainetta, sitä vaikeammalle tuntuu luopua siitä. Miksi heikko onkin niin vahva?

TOISILLE IHMISILLE: Yrittänyttä ei laiteta. Maasta se pienikin ponnistaa.
Vanhaksi tulossa olevana olisi tietenkin syytä nöyrtyä, vaikkapa epäaidostikin, jos vallanpidon taholla systeemit ovat samat kuin ennen.
Mutta jos itsemääräämisoikeuksiin on tulossa parannuksia, niin sittenhän vanhankaan ei ole pakko kulkea kumarassa.
191062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Aiotko milloinkaan korjata edes perättömiä väitteitäsi, joita suollat alvariinsa palstallakin.

Äänestä
  • palstalla ja lukaisin muutaman tämänaamuisen kirjoituksen. Siellä erään asian ALITUISEEN TOISTAMISESTA johtuen mielessäni heräsi seuraava kysymys:

    Kuinka tekeytyä niin karvaaksi ja vaikeaksi, että ihmissyöjä joutuu luopumaan herkkupalaksi katsomastaan vaikka kesken nielemisen? Tähän en usko luontaistuotteistakaan löytyvän sellaista myrkkyä.

    Äänestä

Eiköhän nämä askeljutut kuulu aivan toiseen kategoriaan,ehdotan tuota terveyspuolta.Ja mitä niitä täällä kirjoittelemaan,,Ryhmä on se oikea paikka missä näistä keskustellaan!Tälläisellä "tyrkyttämisellä"myrkytät ehkä apuatarvitsijoiden joukkoa ennakkoluulolla!Vain ryhmässä voi toipua!Nimimerkki satakiloinenläskimooses!

Äänestä
  • askelten tahdissa.
    kyllästyin jo alku metreillä.
    Minua hämmensi keskustelun avaajan hyökkäävyys.

    Äänestä

  • satakiloinen Maijahajupoika, olet itse melko hyökkäävä. Lisäksi olet tässäkin ketjussa heittäytynyt päällepäsmäriksi asioissa, joista itse päätän. Näin oli esimerkiksi 20.6 klo 11.22 kirjoittamassasi viestissä, jossa pidit pahana sitä, että olin kertonut mm. eräästä unestani.
    Olikos hameesi muuten laatutuotetta?

    Äänestä

  • Mielestäni tämänikäisten sopii käydä läpi elämäänsä ja punnita mahdollisuuksiaan nimenomaan täällä.
    Lainaan askelia hyvään tarkoitukseen. Etkä niitä askelia sinä omista, vaikka olisitkin alkoholisti.

    Minä en tyrkytä. Sinä tyrkytit itseäsi minun askeliini. Omasi eivät sinua kiinnostaneet.

    Minä autan itseäni, enkä estä apuatarvitsevien joukkoa.
    Mene sinä sinne ryhmääsi!!

    Äänestä

  • sofia kirjoitti:

    Mielestäni tämänikäisten sopii käydä läpi elämäänsä ja punnita mahdollisuuksiaan nimenomaan täällä.
    Lainaan askelia hyvään tarkoitukseen. Etkä niitä askelia sinä omista, vaikka olisitkin alkoholisti.

    Minä en tyrkytä. Sinä tyrkytit itseäsi minun askeliini. Omasi eivät sinua kiinnostaneet.

    Minä autan itseäni, enkä estä apuatarvitsevien joukkoa.
    Mene sinä sinne ryhmääsi!!

    Tehän taidatte olla vihamielinen ihminen!

    Äänestä

  • Kekkonen kirjoitti:

    Tehän taidatte olla vihamielinen ihminen!

    Kekkonen nostele päätäs sieltä. Ei täällä ole edes entistä polkuasikaan Siperiaan.

    Äänestä

  • Samaa mieltä, nämä askeleet eivät kuulu tänne. Ehkä Sofia taas omii nämä askeleetkin, kuten sananlaskujakin.
    Kyllästyttää aina hänen samat itsetutkiskelu juttunsa, eiköhän noin syviin henkisiin ongelmiin pitäisi löytää muu paikka.
    Sofia monasti aloittaa pohdiskelun sopuisasti, mutta tovin kirjoiteltuaan vihamielisyys purkaantuu esiin. Sofia olet lekurin tarpeessa.

    Äänestä

  • Women kirjoitti:

    Samaa mieltä, nämä askeleet eivät kuulu tänne. Ehkä Sofia taas omii nämä askeleetkin, kuten sananlaskujakin.

    hameesi teki sinusta hienosti Women'in. Onnea vaan uudelle hameellesi, hajupoika.

    En minä omi näitä askelia. Nämä ovat jo niin vanhoja, että ainakin toivon niiden olevan jo yhteisiä. Tietysti nuo pohdiskeluni askelten jälkeen ovat minun. Vähän jäykältä tuntuu aluksi, mutta eiköhän se suju aina paremmin, kuta useampi kierros on menossa.

    Sananlaskut olivat kansakoulun ekaluokan lukukirjassani. Nekin alkavat tuntua jo lähes omilta kun olen hautonut niitä vuodesta 1953. Niistä on syntynyt jo useita poikueitakin. Saatan joskus julkaista niitä täällä itsehoitohuoneen seinällä.

    Sinua kyllästyttää, sanoit. No sittenhän minun täytyy kommentoida sinulle lyhyesti sinun viimeisestä mielipiteestäsi, jonka mukaan minun vihamielisyyteni pääsisi karkaamaan esiin.
    Pitäisikö minun mielestäsi sanoa terveyskeskuslääkärille, että vihamielisyys purkautuu esiin?
    Ehkä valitsen kuitenkin sen vaihtoehdon, että annan sen(tiedostamattoman vihamielisyyden) juoksennella vapaasti missä se vain haluaa. Kun se kerran osaa olla niin elämänmyönteinen.

    Oma koti kullan kallis.

    Äänestä

  • sofia kirjoitti:

    satakiloinen Maijahajupoika, olet itse melko hyökkäävä. Lisäksi olet tässäkin ketjussa heittäytynyt päällepäsmäriksi asioissa, joista itse päätän. Näin oli esimerkiksi 20.6 klo 11.22 kirjoittamassasi viestissä, jossa pidit pahana sitä, että olin kertonut mm. eräästä unestani.
    Olikos hameesi muuten laatutuotetta?

    tämä "Maija."
    Enkä nyt ymmärrä millään että mistä sinä Sofia hyvä päätät.
    Unesta sanoin vain, että niissä voi olla todella fiktiivisiä asioita. Kuten verenluovutsuken käyttäninen geenien jatkamiseen.
    Enkä minä osaa unia selittääkään. Usein uni on "selittämätön", käsittämätön.Lukemattomat kerrat olisin halunnut osata selittää omat uneni, mutta eivät ne usein selity millään, eivätkä kaikki merkitsekään mitään. Askelista kun en tiennyt niin ajattelin, että jokaiseen askeleeseen liittyy jokin unitulkinta. Tosi hölmöä, mutta jos ei tiedä, niin kysyähän varmaankin saa?Siksi kysyin, että onko seuraavassa askeleessa myöskin tulkittava uni.

    Äänestä

  • sofia kirjoitti:

    hameesi teki sinusta hienosti Women'in. Onnea vaan uudelle hameellesi, hajupoika.

    En minä omi näitä askelia. Nämä ovat jo niin vanhoja, että ainakin toivon niiden olevan jo yhteisiä. Tietysti nuo pohdiskeluni askelten jälkeen ovat minun. Vähän jäykältä tuntuu aluksi, mutta eiköhän se suju aina paremmin, kuta useampi kierros on menossa.

    Sananlaskut olivat kansakoulun ekaluokan lukukirjassani. Nekin alkavat tuntua jo lähes omilta kun olen hautonut niitä vuodesta 1953. Niistä on syntynyt jo useita poikueitakin. Saatan joskus julkaista niitä täällä itsehoitohuoneen seinällä.

    Sinua kyllästyttää, sanoit. No sittenhän minun täytyy kommentoida sinulle lyhyesti sinun viimeisestä mielipiteestäsi, jonka mukaan minun vihamielisyyteni pääsisi karkaamaan esiin.
    Pitäisikö minun mielestäsi sanoa terveyskeskuslääkärille, että vihamielisyys purkautuu esiin?
    Ehkä valitsen kuitenkin sen vaihtoehdon, että annan sen(tiedostamattoman vihamielisyyden) juoksennella vapaasti missä se vain haluaa. Kun se kerran osaa olla niin elämänmyönteinen.

    Oma koti kullan kallis.

    On sulla luulot. En ole Hajupoika enkä siksi tule.
    Sä olet todella luulosairas. Tai sitten tuo on vain hämäysta, eksytystä. Olet sä niin kiero, että hyvinkin näin voi olla. Olet itse Hajupoika, niinhän täällä on epäilty aikaisemminkin.

    olet erehtynyt. Hajupoikahan on muistaakseni ilmoittanut olevansa päätön kana.
    Minulla on pää tallella.

    Äänestä

  • Women kirjoitti:

    Samaa mieltä, nämä askeleet eivät kuulu tänne. Ehkä Sofia taas omii nämä askeleetkin, kuten sananlaskujakin.
    Kyllästyttää aina hänen samat itsetutkiskelu juttunsa, eiköhän noin syviin henkisiin ongelmiin pitäisi löytää muu paikka.
    Sofia monasti aloittaa pohdiskelun sopuisasti, mutta tovin kirjoiteltuaan vihamielisyys purkaantuu esiin. Sofia olet lekurin tarpeessa.

    eksyin tälle saitille. Olen kohta 70v. ja luulen että täytyy mennä vanhempaan ikäryhmään ihmettelemään. Tämä tuntuu noine askeleineen , hameineen ja sananlaskuineen ihan sekopäisten hommalta. Tässä kun on koko päivän lasten lasten kanssa touhunnut, niin ajattelin vähän rentoutua vanhempien ihmisten parissa. En taida yltää henkisesti tämän saitin tasolle.

    Äänestä

  • MARI kirjoitti:

    vasta erikoinen ensikertalainen olet. En tiennyt varautua tuloosi ja panna paikkoja järjestykseen.

    Äänestä

  • sofia kirjoitti:

    vasta erikoinen ensikertalainen olet. En tiennyt varautua tuloosi ja panna paikkoja järjestykseen.

    Nyt hyvin voit alkaa järjestellä. Mukava nähdä mikä on seuraava marssijärjestys.

    Äänestä

  • Mari kirjoitti:

    Nyt hyvin voit alkaa järjestellä. Mukava nähdä mikä on seuraava marssijärjestys.

    seitsemättä askelta. Huomisaamuna kirjoitan siitä.

    Äänestä

En ole osallistunut tähän keskusteluun lainkaan.
Toivon tällaisten harhojen jo loppuvan. Sattumoisin "puskaradio" jälleen ilmoitti asiasta.

Äänestä
  • tutun persoonallisesti tässä ketjussa. Sinussa riittää sitä naisenergiaa! Samoin koiraenergiaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sofia kirjoitti:

Myönsimme väärien tekojemme todellisen luonteen jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle.

- - -

JUMALALLE: Tunnen luontaista halua selvittää oman osuuteni missä tahansa asiassa. Minulla on käsitys jumalastani ja kunnioitan sitä, joka on se mikä on.
Mikä on milleen, niin se on silleen! olen ymmärtänyt ja hyväksyn sen. (luonnosta puheen ollen)

ITSELLENI: Minulla on tuossa muutaman kilometrin päässä livenä ihminen, jonka kanssa olemme päässeet pitkälle kun olemme selvittäneet rajalinjat ja itsekunkin oikeudet ja niiden käytännön sovellukset.
On ollut hyvä tämä välimatka, koska "Alku aina hankalaa - lopussa kiitos seisoo" - sananlasku pätee hyvin näissä asioissa.
Lähisuhteissa sananlasku "Rehellisyys maan perii" -lujittaa sitä kamaraa, jolla toimivat ihmissuhteet ovat mahdollisia.
Vieraampia olen kyllä käsitellyt kuin täysinäistä lasia. Kun vieras kääntää selkänsä, olen vaivihkaa kaatanut aineet viemäriin. Mutta on poikkeuksiakin: minkä väkevämpää, aitoa ainetta, sitä vaikeammalle tuntuu luopua siitä. Miksi heikko onkin niin vahva?

TOISILLE IHMISILLE: Yrittänyttä ei laiteta. Maasta se pienikin ponnistaa.
Vanhaksi tulossa olevana olisi tietenkin syytä nöyrtyä, vaikkapa epäaidostikin, jos vallanpidon taholla systeemit ovat samat kuin ennen.
Mutta jos itsemääräämisoikeuksiin on tulossa parannuksia, niin sittenhän vanhankaan ei ole pakko kulkea kumarassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu