Mieltäni joskus askarruttaa, että mitkä tekijät aikaansaavat niin kutsutun ongelmakoiran?
Onko se alttius jo kenties geeneissä vai muovaako ihminen itse lemmikistään tällaisen?
Ja tietenkin kiinnostaa, että mitä kaikkea tähän käsitteeseen 'ongelmakoira' oikein sisältyy?
Tämä asia tuli vaan mieleeni tässä elossani tämän oman 'Murreni' kanssa. Pitkään ajattelin, että Murrella on vähintäänkin jonkin kaltainen ADHD -ongelma. Mutta ei tämä kuitenkaan pitänyt paikkaansa. Nyt kun Murre täyttää vuoden, niin kaikki ongelmat (tai asiat jotka koin ongelmaksi) on kuin poispyyhkäisty.
Murresta on ihan oikeasti tullut rakastettava Murre, vaikka toki vielä ohjausta siinä sivussa aina välillä kaivataankin.
Eli vaikka Murrella se kaikki 'kauheus' kesti melko pitkään, noin 10 kuukauden ikään asti, niin kyse taisikin olla vain tavallista luupäisemmästä yksilöstä, ei kuitenkaan ongelmakoirasta.
Siis kysynkin vielä, että voidaanko pentua siis missään tilanteessa edes luokitella ongelmakoiraksi?
Onko se alttius jo kenties geeneissä vai muovaako ihminen itse lemmikistään tällaisen?
Ja tietenkin kiinnostaa, että mitä kaikkea tähän käsitteeseen 'ongelmakoira' oikein sisältyy?
Tämä asia tuli vaan mieleeni tässä elossani tämän oman 'Murreni' kanssa. Pitkään ajattelin, että Murrella on vähintäänkin jonkin kaltainen ADHD -ongelma. Mutta ei tämä kuitenkaan pitänyt paikkaansa. Nyt kun Murre täyttää vuoden, niin kaikki ongelmat (tai asiat jotka koin ongelmaksi) on kuin poispyyhkäisty.
Murresta on ihan oikeasti tullut rakastettava Murre, vaikka toki vielä ohjausta siinä sivussa aina välillä kaivataankin.
Eli vaikka Murrella se kaikki 'kauheus' kesti melko pitkään, noin 10 kuukauden ikään asti, niin kyse taisikin olla vain tavallista luupäisemmästä yksilöstä, ei kuitenkaan ongelmakoirasta.
Siis kysynkin vielä, että voidaanko pentua siis missään tilanteessa edes luokitella ongelmakoiraksi?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Viimeiseen kysymykseesi vastaan ettei ne pennut ole koskaan ongelmallisia, lähinnä niiden omistajat on luulotautisia.
Jo ongelmakoira sanana alkaa oksettaa, kai ne kaikki villit kakaratkin on ongelmallisia kun purkavat energiaansa jos minkälaiseen toimintaan, niin ne koiran pennutkin tekee kun toimintaa on liian vähän.
Kai se ihmisen pään pitäisi käsittää ettei ne murret istu kiltisti hiljaa nurkassa, varsinkaan ei alaikäisinä.
Ei toki yksikään Murre istu alati hiljaa nurkassa, ei pentuna eikä aikuisenkaan. Mutta tähän toteamaasi, jota kuulee alati lausuttavan: ”..niin ne koiran pennutkin tekee kun toimintaa on liian vähän.”, haluaisin todeta jotain.
Mielestäni kyllä jokainen murre on ihan oma yksilönsä/persoonansa. Ja tärkeää on, että sen yksilöllisyyden kykenee myös havaitsemaan. Eikä sitä havaitse kuin ajan myötä. Eli ainakin omaan murreeni vaikutti erittäin positiivisesti sen jatkuvan toiminnan rajoittaminen minimiin. Murre kun näet joutui vähänkin raisumman leikin (tai rauhallisen mutta liian pitkäkestoisen leikin) seurauksena sellaisen kiihtymyksen valtaan, että peli oli jo menetetty ennenkuin se edes kunnolla alkoikaan. Esimerkiksi pallon/kepin heittely, vetolelut ymv.
Ja tuohon 'kielettyyn leikkiin' sisältyy myös metsässä valtoimenaan juoksu, joka tämä kyllä on mielestäni se oudoin juttu, Murre kun tavallaan siitä kuitenkin nauttii. Ja tulee kyllä vielä jatkossakn nauttimaan, ainakin aina välillä, ihan kokeilumielessä vaan.
Parhaat tulokset ovat nyt syntyneet normaalin lenkkeilyn ohella/seurauksena. Lenkkeilyn, joka saattaa välillä venyä pitkäkestoiseksikin, mutta rauhallisesti toteutettuna sekin. Eli hillitsemällä ylivilkkautta ja kannustamalla sitä rauhallisuutta.
Että tämmöistä tässä.
Tahtis.98 kirjoitti:
"Mieltäni joskus askarruttaa, että mitkä tekijät aikaansaavat niin kutsutun ongelmakoiran? Onko se alttius jo kenties geeneissä vai muovaako ihminen itse lemmikistään tällaisen?"
Kyllähän asia varovasti arvioiden noin 98-prosenttisesti on niin, että ongelmakoiran synnyttävät juuri koiran omistavat ihmiset itse. Koiraihmisenä olet varmaankin seurannut vaikkapa TV:ssä esitettävän koirakuiskaaja Milanin ohjelmia, joista jokaisesta selviää, miten hän "hoitaa koiran kuntoon" muutamalla koulutuskerralla. Hän hoitaa koiran kuntoon siten, että opettaa koiran ihmiset toimimaan oikein. Yksinkertaista ja toimivaa, eikä hän itse todellakaan yritä väittää mitään muuta: hän vain laittaa topin koiran huonolle käytökselle, ja opettaa koiran ihmiset toimimaan jatkossa oikein. Ihmisistä itsestään on sitten kiinni, miten heillä jatkossa menee.
Ensimmäistäkään oikeasti luonnevikaista koiraa ei voi 'koirakuiskata' kuntoon. Onneksi oikeasti luonnevikaisia koiria on tosi vähän. Usemmat ns. ongelmakoirat ovat vain päässeet oppimaan väärille tavoille, ja ne on helposti korjattavissa, kunhan vain ihmisensä oppivat jotain ensin...
Kyllä, katson aina kun mahdollista tuon 'mestarin' ohjelman, ja paljon hyviä vinkkejä sieltä pullahtaakin esiin. Harvoja ihan suoraan sovellettaviksi, mutta hiven muunneltuna kylläkin täysin käyttökelpoisia. Eli edelleenkin korostaisin sitä koiran persoonaa.
Niin, kyllä se niin on, että ongelmakoiraa ei ole, vain ongelmaomistajia. Joten, kun taluttaja saadaan korjattua, niin koirakin korjaantuu siinä ohella. Ja se on täysin totta myös mitä kuiskaajaa kertoo ihmisen energian laadusta/muodosta, ja sen vaikutuksesta koiraan. Ehkä vielä herkemminkin kuin toiseen hmiseen. Syystä, että ihminen kykenee arvioimaan kulloisenkin tilanteen useammasta eri näkökulmasta, koira vaan yhdestä.
Mutta on hienoa kokea onnistumisia, koirankin kanssa. Ja mielestäni koira ja koiran koulutus (pelkkä peruskoulutuskin) avaa ihmisen havaitsemaan niitä ihmisen omiakin ongelmia/solmukohtia. Kunhan vain ihminen itse haluaa.
Pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta, tätä mielestäni ensisijaisesti tarvitaan. Tietenkään unohtamatta sitä koiran persoonallisuuden tunnistamista.
Ps. Onko tuo luonnevikaisuus sitten sellainen sairaus, johon korjausta ei löydy. Eli sairaus, jota ei voi lääketieteellisestikään parantaa?
Ongelmakoirat syntyy ihan kuin ongelmalapsetkin: kouluttajan(=vanhemman) osaamisen puutteesta. Toki pentuja ja lapsia on lähtökohtaisesti kovin erilaisia: joidenkin kanssa kaikki käy, joidenkin ohjaaminen on todellinen haaste, johon oikeasti tarvitaan osaamista. Jos tällaisen yksilön kouluttajalta puuttuu kokemus ja näkemys, metsään mennään ja lujaa.
Hyvä tahto ei riitä.
Olet täysin oikeassa näkemyksessasi: "Ongelmakoirat syntyy ihan kuin ongelmalapsetkin.............."
Mutta, kun asiaan voi aina jotakin kautta etsiä ratkaisua, niin se tuo mukanaan paitsi lohtua niin myös tahtoa yrittää.
Ps. Murre taitaa tahtoa nyt lenkille, rauhalliselle sellaiselle. (On tuo murre sitten aikamoinen aamu-unikeko!).
koira tottelee hyvää isäntää
Itse määrittelisin ongelamkoiran näin; Koira jonka käyttäytymisestä koituu lähes päivittän arkea huomattavsti haittaavia tai rajoittavia asioita. Mutta, kun koira kuitenkin lopettaa käyttäytymisensä (koulutuksen takia?) niin sitä ei voi kutsua enää ongelmakoiraksi. On myös toki olemassa ongelmakoiria, jotka ovat sitä aina. (ei koulutettu tai sitten koiralla on synnynnäinen ongelma -mikä on mahdollista, mutta erittäin harvinaista)
Niin kyllä koiran kasvun jälkeen vasta voidaan luokitella kunnolla luonne. Luonnetestauksessa koiran oltava 2vuotias.
Kyllä joskus koiran luonne muokkautuu vahvasti omistajan mukaan mutta alttius tiettyyn luonteeseen on jo olemassa ja joko omistaja vahvistaa tai lieventää piirteitä käyttäytymistapoja. Ympäristö ja geenit molemmat vaikuttaa ja joskus hyvin stressiherkkä yksilö ei ole paras rotu samantyyppiselle omistajalle, vahva rotu paapovalle jne..
Koirilla on todettu jopa pakko-oireista käytöstä ihan niinkuin ihmisilläkin.
Sinulla on selvästi rotu joka rauhoittuu aikuiseksi tultuaan oma rotuni on hieman kakara loppuun asti eli roduissa on valtavia eroja. Jotkut on lieviä adhdtapauksia loppuun asti ;)
Luonnetestaus lie sekin mielenkiintoinen 'toimenpide', ja etenkin tuloksia olisi kiva lukea. Tosin en tiedä onko siihen sellaiseen, ainakaan kohdallani, tarvetta. Mutta uteliaisuudesta pitääkin lukea, mitä sellainen testaus pitää sisällään.
Toteat: ..”joskus hyvin stressiherkkä yksilö ei ole paras rotu samantyyppiselle omistajalle, vahva rotu paapovalle jne.”
Ja tuon toteamuksesi voisi ajatella joskus myös käänteisesti. Esimerkiksi stressiherkkä rotu opettaisi ihmisen suhtautumaan, asiaan kuin asiaan, vouhottamatta, tai vahva yksilö opettaisi ihmisen havaitsemaan, että kukin tulee toimeen ilman jatkuvaa huolenpitoa. Ainakin itse on joutunut tämän murren myötä rauhoittumaan saralla kuin saralla.
Murre on aika haastava rotusekoitus (karhu/poro), mutta kaikesta huolimatta siitä taitaa olla muovautumassa aikamoinen 'kaupunkileidi' kuitenkin. Olettaisin, että sinä itse omistat jonkin pienen ja terhakkaan yksilön. Ainakin omat aikaisemmat koirani jaksoivat, pienestä koostaan huolimatta, vetää täysillä loppuun asti.
Niin koirat opettavat meitä ihan samoin kuin me koiriamme..koirat on hierarkisia ja jos vahvalle rodulle osuu liian paapova rajojaen laittoa osaamaton ihminen on katastrofi valmis. Stressiherkkä ihminen stressaannuttaa stressialttiin yksilön entisestään ja yhdistelmä ei ole hyvä tuolloin sitä tarkoitin eli aina ei kemiat kohtaa parhain päin.
Arvasit oikein :) harrastan energisiä kettuterriereitä..niiden kautta olen oppinut paljon koiristani ja samalla itsestänikin ja muistakin ihmisistä.. :)
Kotona aikoinaan oli dalmatialainenkin. Huomattavasti aikuismaisemmin käyttäytyvä. Mutta nykyisin ainoastaan pieniä ja terhakoita.
Aitoja ongelmakoiriakin. Yleensä jo pennun vanhemmat ovat psyykkisesti jo niin häiriintyneitä,arkoja ja pelokkaita ja hermostuneita. Näin ne periyttävät ja emältä saama käyttäytymismalli tarttuu pentuihin ja soppa onkin sitten ongelmakoiraksi valmis. Tällaista koiraa on lähes mahdotonta saada opetettua tavalliseen yhteiskuntaan sopeutuvaksi,koska koira säikkyy erilaisia ääniä,ihmisiä,liikennettä ym. puhumattakaan että koiran jättäisi yksin asuntoon. Paljon koiraa voidaan opettaa sietämään erilaisia ääniä ym.mutta loppupelissä perinnöllisiä ominaisuuksia ei pystytä poistamaan. Ja sitten kun tällainen pentu saa omistajakseen ensimmäistä koiraa etsivän on täydellinen kaaos tiedossa. Cesar milankin heittäisi pyhkeen kehään nähtyään tällaisen koiran:)
Niin mutta, jos emä on häiriintynyt ainoastaan elinympäristönsä/olosuhteidensa seurauksena, niin voiko tämä yksinomaan muovata myös jälkeläisestä ongelmakoiran? Tai voiko emä näihin seikkoihin perustaen jopa kenties periyttää oman pahanolonsa?
Ja eikös se ole oikeastaan ihan normaalia, että koirat pentuna säikkyvät lähes kaikkea uutta, ääniä, liikenettä ymv.? Eikä tämä kuitenkaan lie perinnöllistä?
Eli, jos emä on elänyt eläämänsä huonossa kasvuympäristössä, niin pentu eläessään normaaleissa olosuhteissa kasvaa (sen koulutuksen kautta) ihan kelpo yksilöksi?
Onhan niitä ongelmaihmisiäkin kuten esimerkkinä isojen koirien omistajat. Niin ihminen kuin koirakin on joskus "susi jo syntyessään" eli ei siihen tarvita erityistä tekijää. Saman perheen lapsetkin ovat usein ihan erilaisia käytöstavoiltaan jo pienestä pitäen ihan vanhuuteen asti.
"Saman perheen lapsetkin ovat usein ihan erilaisia käytöstavoiltaan jo pienestä pitäen ihan vanhuuteen asti. "
Ympäristön vaikutuksesta..Lapsille samassakin katraassa annetaan erilaisia "rooleja" yksi on musta lammas yksi huolehtija yhdelle annetaan kaikki periksi.
Ei ole siis samanlaista kasvuympäristöä saman perheen lapsillakaan ellei satu olemaan kaksosia. Yksi esimerkki vaikka näin muutenkin voi käydä.. Eka lapsi saa periksi paljon ja vanhemmat onnellisia jälkikasvusta kaikki hyvin lapsesta ollaan ylpeitä ja siihen satsataan tulee perään toinen lapsi isä ratkeaa ryyppäämään "työstressin" poistamiseen ja äiti ei saakaan töitä vaikka rahalle olisi tarvetta koko suhde jumittaa lapsi jää huomiotta ja alkaa oireilemaan. Kolmas syntyy suoraan kriisiin tulee ero ja molemmat vanhemmat yrittää kompensoida tilannetta.
Aina molemmat vaikuttaa perimä ja ympäristö.
Aito "ongelmakoira" on mielestäni aikuinen koira jolla on jo pinttyneet huonot käyttäytymismallit jotka ihminen tai sosiaalisten kontaktien puute on aiheuttanut. Pennut harvemmin ovat ongelmakoiria ja nuori koira on helpommin muokattavissa kuin aikuinen.
Tähän lisäisin vielä, että alttius voi tulla geeneistä kuten esim. koirasusi niin väärällä pidolla tulee tällaisesta yksilöstä ns. ongelmakoira ja harvassa on joka tällaisen yksilön pystyy kasvattamaan oikein. Koira on kesyyntynyt jo vuosikaudet, mutta sudesta tulee geneettistä arkuutta ja arvaamattomuutta.
Sama meillä. Kaikki keinot tuli kokeiltua eikä mikään tuntunut lopulta auttavan. Aloin olla välillä jo epätoivoinen.
Ja simsalabim - vuoden vanhana meillä asui loputtoman ystävällinen ja hyvätapainen koira. Vieläkään en oikein osaa sanoa mikä siihen lopulta auttoi - ehkä kaikki.
Kamalasta kakarasta voi siis kasvaa mitä kultaisin koira. Tsemppiä niille, jotka rämpivät vielä siinä kakaraiässä!
Itsekin aina välillä mietin, että mikä oli oikein se taika siihen suuren muutokseen? Kait loppupelissä kuitenkin, että oppii lukemaan koiraansa?
Kakara kuin kakara, täytyy myöntää, koiranpennutkin!
Koiran käytökseen vaikuttavat perintötekijät ja ympäristön vaikutteet (koulutus, ikävät/myönteiset tapauhtumat yms).
Kaippa voisin sanoa koirani olevan jonkin sortin ongelmatapaus koska nostaa metelin toisille koirille. Tämä taas johtuu siitä että koiran ollessa pentu irtokoira hyökkäsi päällemme ja pentu pelästyi pahemman kerran.
Kaikkiin ympäristön vaikutteisiin ei voi itse vaikuttaa, esimerkkitapaus kävi niin yllättäen että en edes tajunnut irtokoiraa ennenkuin se oli jaloissa...
Mielestäni vika ei ole tässä tapauksessa remmin toisessa päässä vaikka sitä yleensä syytellään kovin ahkerasti.
Kuinka moni oikeasti tietää mitä räksyttävälle naapurin murrelle on tapahtunut?
Kovasti olemme tehneet töitä koirani kanssa ja ollaan saatu jo monta asiaa sujumaan, oman mausteensa soppaan tuo koiran epävarmuus ja heikot hermot... Hitaasti mutta varmasti ollaan siltikin menty eteenpäin, murkkuikä tekee vielä oman hienon lisänsä tässä kokonaisuudessa mutta kyllä tuosta vielä kunnon koira tulee.
Sisällä, tutussa ja rauhallisessa ympäristössä ei ole mitään ongelmia.
Näillä eväillä on siis pärjättävä mitä meille on annettu.