Kännykkä dodo

Onko kellään kokemusta dodo-merkkisestä ns. seniorikännykästä?. Minulla oli vuosia Nokia, muttasilmieni näön heikentyessä päätin ostaa isokirjaismisen. Ostin siis dodon, joka oli kaiken lisäksi kamalan kallis. Voi mikä pettymys. Joudun lataamaan sitä suunnilleen kolme kertaa päivässä ja lisäksi vielä yöllä. En voi matkustaa kotimaassakaan kokonaista päivää ilman, että saan kännykän piuhaan.
Aikasemmin samalla puhemäärällä latasin noin 2 kertaa viikossa.
Kävin liikkeessä kysymässä, mikä vikana. Ylimielinen kauppias vain kuittasi, että kännykässä on iso näyttö ja toimintoja. Katin kontit. Mitään erityistoimintoja entiseen vaatimattomaan verrattuna ei ole. Kaikin tavoin se on muutenkin ihan sanonko mikä. Odotan mielenkiinnolla onko muilla samoja kokemuksia, vai onko tämä maanantaikappale.
0129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


dorotar kirjoitti:

Onko kellään kokemusta dodo-merkkisestä ns. seniorikännykästä?. Minulla oli vuosia Nokia, muttasilmieni näön heikentyessä päätin ostaa isokirjaismisen. Ostin siis dodon, joka oli kaiken lisäksi kamalan kallis. Voi mikä pettymys. Joudun lataamaan sitä suunnilleen kolme kertaa päivässä ja lisäksi vielä yöllä. En voi matkustaa kotimaassakaan kokonaista päivää ilman, että saan kännykän piuhaan.
Aikasemmin samalla puhemäärällä latasin noin 2 kertaa viikossa.
Kävin liikkeessä kysymässä, mikä vikana. Ylimielinen kauppias vain kuittasi, että kännykässä on iso näyttö ja toimintoja. Katin kontit. Mitään erityistoimintoja entiseen vaatimattomaan verrattuna ei ole. Kaikin tavoin se on muutenkin ihan sanonko mikä. Odotan mielenkiinnolla onko muilla samoja kokemuksia, vai onko tämä maanantaikappale.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu