Koulun

Mitä mieltä olette koulun poistaminen The Sims 3:essa? Se miksi haluaisin pelata noin, on se että lapsille ja teineille jäisi paljon aikaa muitten ihmisten seurassa. Sanotaan, että lapset ja nuoret ovat "kesälomalla". XD
5120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Koulun voi poistaa ja silloin lapset sekä teinit eivät mene kouluun, eikä myöskään koulubussi ilmesty. Tällöin myös erillaiset koululla tapahtuvat kurssit jäävät pois. Huonona puolena on se että koska arvosanat laskevat, niin kasvuvaiheissa ei voi itse valita luonteenpiirteitä ja peli valitsee tilalle lähes aina negatiivisia luonteenpiirteitä.

Äänestä
  • Ykkösosa on ainoa, jossa voi viettää ikuista lomaa niin pitkään kuin haluaa, (aikuinen Sim pitää soittaa puhelimitse) kun kolmas peli on ainoa, jossa lapset ja nuoret eivät joudu sotilaskouluun, eli ei siis ole merkitystä, poistetaanko koulu pois vai ei, tulos on sama.

    Äänestä

Ei ole sama, mitä luonteenpiirteisiin tulee. Eli koulun poistaminen vaikuttaa suorasti simin luonteenpiirteisiin.

Äänestä

Harvoin pelaan Simien ikääntymisen luultavasti suosikkihahmojen vuoksi, sekä moni meistä ihmisistä harvoin pitää vanhenemisesta, eli tosielämän tavoin.

Äänestä

Itse en jaksaisi pelata, jos sukupolvi pysyisi samana kuukaudesta toiseen, eikä ikinä tapahtuisi mitään. En välitä pelata vanhuksilla mutta sukupolvien vaihtuminen pitää pelin mielenkiintoisena ja jokaiselle sukupolvelle voi keksiä jotain uutta ja aivan toisenlaiset luonteenpiirteet kuin edellisellä oli. Aina välistä on myös hauskaa muuttaa uuden sukupolven edustaja uuteen naapurustoon, jolloin yksi ja sama naapurusto ei kulu loppuun, mitä kaupunkilaisiin tulee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poistaminen kirjoitti:

Mitä mieltä olette koulun poistaminen The Sims 3:essa? Se miksi haluaisin pelata noin, on se että lapsille ja teineille jäisi paljon aikaa muitten ihmisten seurassa. Sanotaan, että lapset ja nuoret ovat "kesälomalla". XD

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu