VANHUSTEN HOITO

Valitetaan että vanhusten hoito on ihan perseestä kun ei ole henkilökuntaa. No minulla nyt tullut isä vanhaksi ja joutunut laitokseen. Kuva laitoselämästä on mulla se että 10 kpl akkoja juoksee sinne tänne ja toiset kymmenen istuu kahvituvassa ja valittaa. Eli olen sitä mieltä että ORGANISOINTIA AKKOILLE! Pois istumasta sieltä kahviringistä ja TÖIHIN!
12313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vanhat hapannaamat hoitotyöstä pois, nuoret työstään kiinnostuneet tilalle.

Hoitotyö on sen verran raskasta että tauot ovat erittäin tärkeitä. Ei työtä muuten jaksaisi tehdä yksikään. Siitä käytännöstä pitäisi kuitenkin päästä että opiskelijoilla teetetään omat työt. Heidän kanssaan pitäisi työskennellä yhdessä eikä siirtää vastuullisia töitä yksin hoidettavaksi. Opiskelija kyllä oppii ohjaajan työn ohessa.

Myös omaisilta vaaditaan ymmärrystä. Hoitajia on vähän hoidettavia kohden ja työtahti on siksi aina kiireinen. Kun saa viimeisen asiakkaan aamutoimet ja aamupalan päätökseen, alkaa jo lounaan syöttäminen. Kahvitauko ja lounastauko pitää olla hoitajalla sellainen aika jolta ei juosta kenenkään vaippaa vaihtamassa välillä. Omaiset aina tuntuvat olettavan että se oma perhenjäsen on ainoa hoidettava osastolla, ja aina kaikki pitäisi tapahtua sormia napauttamalla. Ei se vaan niin mene. Usein asiat hoidetaan kiireellisyys järjestyksessä. Esim. jos jollakulla on märkä vaippa niin se vaihdetaan ensin ja vasta sen jälkeen mennään vaihtamaan jonkun toisen likainen paita.

Ennen vanhaan omista vanhuksista piti perhe huolta, nykyään vastuu laitetaan muiden harteille kun ei viitsitä rasittaa omaa elämää ottamalla sitä omaa isää tai äitiä hoidettavaksi. Pitäisi siis osata osoittaa kunnioitusta sille joka tekee työn puolestasi pienellä palkalla ja vähillä kiitoksilla.

Itse suoraan sanoen ihmettelen miksi nuoriso vielä kouluttautuu alalle. Sillä saataisiin palkkoja nousemaan kun oppilaitokset huutaisivat tyhjyyttään opiskelijoiden puutteessa. Ja kun palkat nousisivat, olisi hoitotyö taas kiinnostavaa ja kannattavaa. Saattaisi nekin isot herrat herätä sillä vanheneminen se on heilläkin edessä ja jonkun pitää heidänkin vaipat vielä vaihtaa. Nyt hoitötyötä mainostetaan työpaikkojen paljoudella ja tottahan se on että töitä löytyy kun kouluttautunut porukka lopulta vaihtaa alaa. Vaikka työhön olisi miten kutsumus, ei sen kutsumuksen takia kannata itseään uuvuttaa ja elää pienellä palkalla.

Äänestä
  • Kerroppa minne ne vanhat hapannaamat pistäisit, ne jotka ovat opiskelleet ammatin ja tehneet vuosikymmeniä töitä ja ovat opettaneet sinutkin siihen työhön. Kortistoonko ennen eläkeikää? No voisivathan he opettaa sinulle tapoja, niin omaisiin, potilaisiin ja siihen vanhaan hapannaama kollegaan suhtautumisessa. Tai aivan perusasioihin kuten tervehtimiseen ja kohteliaisuuteen liittyviä asioita!

    Äänestä

Niin, että miksi sitä koko henkilökunta pitää olla yhtäaikaa juoruilutauoilla?

Äänestä
  • Kahvitautoilla joita juoruilutauoksi kutsut on yleensä sellainen ajankohta, jolloin ei mitään akuuttia ole kesken. Ruokatauko taas sellaiseen aikaan päivästä, jolloin ylipäätään on aikaa syödä mitään. Ei se ihan totta ole keneltäkään pois, jos hoitajat ovat tauoilla yhtä aikaa. Mitä muuten muilla aloilla olevat tekevät tai puhuvat tauoillaan? Eivät kai vaan juorua? Ja mikä helvetin kuri takaisin??? Me hoitajat olemme ihan aikuisia ihmisiä, ei meitä tarvitse tulla kasvattamaan, sinulla on taas homma jäänyt jossain vaiheessa pahasti kesken.
    Kerronpa vielä yhden asian: En myöskään lähde toimittamaan yhdenkään asiakkaan asioita kesken ruokatuntini tai työajan päättymisen jälkeen.

    Äänestä

Oletkin kyyninen persesilmä ja aivan väärällä alalla. Suosittelen kusitoplan alaa.

Äänestä
  • Höpönpöppää =). Olen juuri oikealla alalla. Hoidan työni hyvin ja kun lähden työpäivän jälkeen kotiin en ajattele työasioita oikeastaan ollenkaan. Minulla on työt tasapainossa vapaan kanssa ja huolehdin myös riittävästä tauotuksesta työaikana.

    Äänestä

Vanhustenpalvelut on vasta niin uusi asia, että alalla on ollut vasta yksi sukupolvi ja jatkavat vielä joitakin kymmeniä vuosia. Samat henkilöt ovat olleet alalla aivan alusta alkaen kuten julkisella sektorilla yleensä. Uusia on tullut alalle 20 vuoden aikana muutamia kymmeniä tuhansia.

Äänestä

Ainakin Kainuussa ei enään uusia työsopimuksia solmita kunta-alalla eikä määräaikaisten työsuhteita jatketa. Säästöt hoidetaan henkilöstön eläkepoistuman kautta.

Äänestä

treveydenhuoltoala on laaja käsite. Sairaanhoitajilla ja perushoitajilla on mistä valita. He voivat mennä töihin terveyskeskuksiin, vanhainkoteihin tai vaikka Oulun yliopistolliseen sairaalaan neurologian osastolle tai teholle. Työn kuva vaihtelee paikan mukan, eikä todellakaan ole tylsää.
Nykyään ongelmana on se, että perushoitajat ovat niin laiskoja. He eivät halua pestä potilaita tai nostaa potilaita, he valittavat koko ajan työn raskautta. Mutta miksi he ovat perushoitajia? Jos työ ei miellytä lukekoot sairaanhoitajaksi tai vaihtakoot alaa. Perushoitajat ovat usein hyvin ilkeitä potilaille.
Sairaanhoitajat sen sijaan liikkuvat sukkelasti ja ryhdikkäästi hymy huulillaan, jakavat lääkkeet nopsasti ja ammattitaitoisesti, tietävät paljon ja osaavat suorittaa erilaisia toimenpiteitä, pujottaa vaikka neulan suoneen, ommella haavan ja niin edelleen.

Äänestä
  • Sairaanhoitajat istuvat kansliassa ,että perse vaan leviää ja sateella meinaavat hukkua,kun kulkevat nokka pystyssä.Juoruilevat keskenään ja utsivat potilaiden tietoja koneelta.Ovat olevinaan jotain suurta,eivät tiedä potilaista mitään koska eivät ole ,edes nähneet kaikkia potilaita.Ovat haukkuneet perus-ja lähihoitajat mitään osaamattomiksi.
    Kyllä raskaimmat työt tekevät perus-,lähihoitajat ja tietävät enemmän hoidosta,kuin monet sairaanhoitajat.
    Näin kotihoidossa.

    Äänestä

Miten hoitajat perustelee sen että menevät kaikki syömään yhtä aikaa ? Tuossa kirjoitettiin ettei se keneltäkään ole pois jos niin tekee. Vanha äitini oli kuukausikaupalla terveyskeskuksessa ja kun kävi hänen luonaan niin joskus hän sanoi ettei nyt voi hälyttää hoitajia tai pyytää jotain palvelua koska ne on kaikki syömässä yhtä aikaa. Outoa touhua.

Äänestä

Jos elämä ei ole jo muutenkin vaikeata niin ulkoistetaan sairaat asumaan työtä tekevien naapuriksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PAAAPPA69 kirjoitti:

Valitetaan että vanhusten hoito on ihan perseestä kun ei ole henkilökuntaa. No minulla nyt tullut isä vanhaksi ja joutunut laitokseen. Kuva laitoselämästä on mulla se että 10 kpl akkoja juoksee sinne tänne ja toiset kymmenen istuu kahvituvassa ja valittaa. Eli olen sitä mieltä että ORGANISOINTIA AKKOILLE! Pois istumasta sieltä kahviringistä ja TÖIHIN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu