pitkittynyt kk vuoto

olen 42 v nainen, nyt ensimmäistä kertaa pitkittynyt kk vuoto. Jo pari vuotta ollut menkat niin, että välissä saattaa olla vain 20 päivää, nyt viimeaikana luulin niiden tasaantuneen uudelleen , vuoto runsasta vain noin 2 päivää ja kestää 4 päivää. Mutta nyt kuukautiset alkoin 10 pv sitten ja ensin tuo normaali runsas vuoto, mutta tähän päivään asti tiputellut koko ajan !!! Välillä nipistelyä vatsan pohjassa . Olen kyllä lukenut että näin useasti käy kun vaihdevuodet alkaa lähenemään mutta jotenkin olen ymmälläni ja peloissaankin. täytyy kait tilata gynelle aika jo ihan siitäkin syystä että papa otettu viimeksi 2 v sitten. Onko muilla samanikäisenä alkanut vuotohäiriöt ? Mitä yleensä näihin ongelmiin on apuna ? Eli pitkittyneeseen tiputteluun ?
1324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei välttämättä voi sanoa, että sulla olis vaihdevuodet alkaneet. Ikää on kuitenkin niin vähän(voi kyllä olla mahdollista) Sinuna varaisin heti huomenna ajan gynen tutkimuksiin. Ultralla pitäis katsoa munasarjat ja kohtu, että olis kasvaimet pois suljettu. Näkee sitten tarviiko jatko tutkimuksia.
Itselläni alkoi vuoto heittelyt vasta 52vuotiaana. Välillä kesti kolmekin viikkoa ja välillä ei ollut vuotoväli, kuin pari vko. Mitään ei löytynyt tutkimuksissa, siis alkoivat v-vuodet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


,.,.,. kirjoitti:

olen 42 v nainen, nyt ensimmäistä kertaa pitkittynyt kk vuoto. Jo pari vuotta ollut menkat niin, että välissä saattaa olla vain 20 päivää, nyt viimeaikana luulin niiden tasaantuneen uudelleen , vuoto runsasta vain noin 2 päivää ja kestää 4 päivää. Mutta nyt kuukautiset alkoin 10 pv sitten ja ensin tuo normaali runsas vuoto, mutta tähän päivään asti tiputellut koko ajan !!! Välillä nipistelyä vatsan pohjassa . Olen kyllä lukenut että näin useasti käy kun vaihdevuodet alkaa lähenemään mutta jotenkin olen ymmälläni ja peloissaankin. täytyy kait tilata gynelle aika jo ihan siitäkin syystä että papa otettu viimeksi 2 v sitten. Onko muilla samanikäisenä alkanut vuotohäiriöt ? Mitä yleensä näihin ongelmiin on apuna ? Eli pitkittyneeseen tiputteluun ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu