Marko Hautala: Torajyvät

Pikkusen mietin, jotta kuuluuko Torajyvät ennemminkin tuonne dekkaripuolelle. Onhan siinä jännitystä ja kauhua valita asti. Päädyin kuitennii tämän palstan alle, kun se itte dekkari puuttui. Hautalahan on asialla jo neljättä kertaa, vaikka minulle tämä oli ensimmäinen lukukokemus.
Vaivaa hän on nähnyt muotoa miettiessään. Kuljetaan lomittain 1600-luvun noitaoikeudesta nykyhetkeen. Välillä takaudutaan reilu kymmenen vuotta minäkertoja Jennin ensilempeen. Josta sukeutuukin melkoinen soppa.
Vanhimmalla aikatasolla kuskataan veneellä tuomiolle noituudesta ja harhaoppisuudesta syytettyä Jakob Mörttiä. Paatti menee totaalisesti kiville ja autiolle saarelle jäänyt porukka melkein syö toisensa hengiltä apua odotellessaan. Vahvin tai viisain pärjää, Mört pelastuu ja perustaa tietennii oman uskonlahkon. Peileistä ja torajyvän myrkyistä teologista sisältöä ammentava porukka elää eristyksissä Pohjanlahden rannikon Spegelön saarella.
Nykytasolla samalle saarelle matkaa mainittu Jenni, hänen adhd-poikansa Miro ja nykyinen miehensä, nouseva politiikkakyky Aaron. Tarkoitus on tavata perillä Jennin edellinen puoliso, Aaronin poika Markus. Samalla selviteltäisiin perheyhteisön historian kipupisteitä. Markus on keskiaikatutkija, joka on hirvikolarissa vammautunut pahoin lähes vihannekseksi. Markusta hoitaa Jennin sisar Iina, todellinen laupias samarialainen. Ainakin siltä näyttää. Samaan sukutapaamiseen on tulossa myös Jennin ex-anoppi eli Markuksen äiti ja samalla Aaronin exä Liisa. Joten totaalikatastrofin ainekset on ilmassa.
Pelkoa, kauhua ja vaarallisia tilanteita Hautala rakentaa tutuin keinoin. Nähdään harhoja, liekkö torajyvien nauttimisen seurausta, outoja ihmisiä hiippailee rannalla huutamassa merelle ihan Huutajien tyyliin, ja kalatkin hehkuu pimeässä. Kaiken päällä roikkuu muinaisen mörttiläisyyden nykyisten harjoittajien luoma painostava ilmapiiri. Ja kysymys: Kukakohan on Miron isä, biologisessa tai hengellisessä mielessä?

Jotenkin jäi kummallinen olo. En pitänyt, kun mystiikka ei uppoa kyyniseen skeptikkoon. Kuitenkin luin loppuun herpaantumattomalla mielenkiinnolla.
Rohkenen suositella, jos keskiaika, sekavat uskonlahkot, kimurantit perheskandaalit ja noituus kolahtaa eikä kaikkien faktojen ole ihan väliä kohdata reaalimaailmaa.