Setä hymyilee ja sanoo olevansa Tuomas, lääkäri. Tyttö tarkastelee Tuomaksen rauhallisia ja hymyileviä kasvoja. Nenä on suuri, kuin iso peruna jonka tyttö nosti maasta viime kesänä. Silmät ovat ruskeat ja pehmeät, kuin kaksi kupillista lämmintä kaakaota. Hiukset ovat melkein samanväriset kuin tytön omat, tuhkanharmaat kuin paljas pelto. ”Ne sanovat ettet sinä puhu enää.” sanoo Tuomaksen suu. Tyttöä naurattaa vähän, mutta naurukaan ei tule ulos, vaan pulppuilee jossain kurkun päällä. ”Täällä on muitakin tyttöjä ja poikia, joiden on vaikea puhua, ja joille on myös tehty pahoja juttuja, niinkuin sinulle Emilia, tiedätkö sitä?” Tuomas kertoo ja kysyy yhtäaikaa. Tytön pään sisällä vilisee pieniä kettuja. Muitakin kuin minä? Muitakin rumia ja huonoja, inhottavia ja haisevia? ”Täällä sinä olet turvassa, ja kukaan ei tee sinulle pahaa. Täällä voit rauhassa puhua, ja sinua kuunnellaan.” hymyilee Tuomas. ”Katsopas Emilia tuosta ikkunasta. Katso kuinka kauniisti siellä aurinko paistaa. Kun sinä lähdet täältä, sinunkin sisälläsi paistaa aurinko, ja kun sinä puhut, niin ihmiset ovat iloissaan, koska kuulevat auringon äänessäsi. Sitä me nyt sitten sinun kanssasi teemme, pistämme sateen sisältäsi loppumaan, ja laitamme auringon paistamaan, eikö kuulostakin mukavalta?”Emilia katsoo ikkunasta ulos ja hymyilee hiukan. Niin, se olisikin mukavaa.
On aamu. Hiljainen, rauhallinen ja pehmeä. Tyttö koskettaa uutta tyynyään avuttomin sormin. Sen tuoksu on erilainen kuin kotona olevissa tyynyissä. Tyttö painaa nenänsä siihen kiinni, ja miettii, tukehtuisiko hän, jos vain pitäisi kasvonsa siinä, niin kauan, että keuhkot halkeaisivat. Hän yrittää kolme kertaa, ja joka kerralla hänen räjähdyspisteessä olevat keuhkonsa pettävät hänet, ja hän haukkoo ilmaa kuin pieni keiju, joka on tipahtanut lumpeenlehdeltä alas metsälampeen. Jotakin nousee hänen sisältään. Kietoutuu hänen pieniin hoikkiin jäseniinsä kuin tumma peitto, puristaa häntä, saa hänen pienet kasvonsa vääntymään ja vääristymään. Se on viha. Hänen sormensa puristuvat, suunsa aukeaa, mutta mitään ei tule ulos. Viha jää sisään, se on suuri ja pelottava, mutta samalla niin voimakas ja turvallinen. Kuin aikuinen, joka voi auttaa. Tyttö muistaa sen kirjan, jonka äiti antoi kun hän lähti. Vaaleanpunaisen, kansi täynnä kaniinien ja keijukaisten kuvia, sivussa pieni lukko. Hän tietää jo mitä hän tekee. Se on niin selvänä hänen päässään, että tuntuu kuin muutkin voisivat nähdä sen ajatuskuplana hänen päänsä ulkopuolella. Hän etsii kirjan, ottaa sen käteensä. Pieni avain riippuu lukosta, kertoen turvaavansa tytön salaisuudet, vaikka kuolemaan asti. Pieni napsahdus kertoo lukon auenneen. Edessä tyhjän valkoinen sivu odottaa. Kuin lempeä ja tyyni järvi, joka valmistautuu elämänsä myrskyyn. Erittäin varmoin sormin tyttö kirjoittaa otsikon. Kynä painuu valkoiseen paperiseen lihaan kuin polttomerkki. TAPPOLISTA.
On aamu. Hiljainen, rauhallinen ja pehmeä. Tyttö koskettaa uutta tyynyään avuttomin sormin. Sen tuoksu on erilainen kuin kotona olevissa tyynyissä. Tyttö painaa nenänsä siihen kiinni, ja miettii, tukehtuisiko hän, jos vain pitäisi kasvonsa siinä, niin kauan, että keuhkot halkeaisivat. Hän yrittää kolme kertaa, ja joka kerralla hänen räjähdyspisteessä olevat keuhkonsa pettävät hänet, ja hän haukkoo ilmaa kuin pieni keiju, joka on tipahtanut lumpeenlehdeltä alas metsälampeen. Jotakin nousee hänen sisältään. Kietoutuu hänen pieniin hoikkiin jäseniinsä kuin tumma peitto, puristaa häntä, saa hänen pienet kasvonsa vääntymään ja vääristymään. Se on viha. Hänen sormensa puristuvat, suunsa aukeaa, mutta mitään ei tule ulos. Viha jää sisään, se on suuri ja pelottava, mutta samalla niin voimakas ja turvallinen. Kuin aikuinen, joka voi auttaa. Tyttö muistaa sen kirjan, jonka äiti antoi kun hän lähti. Vaaleanpunaisen, kansi täynnä kaniinien ja keijukaisten kuvia, sivussa pieni lukko. Hän tietää jo mitä hän tekee. Se on niin selvänä hänen päässään, että tuntuu kuin muutkin voisivat nähdä sen ajatuskuplana hänen päänsä ulkopuolella. Hän etsii kirjan, ottaa sen käteensä. Pieni avain riippuu lukosta, kertoen turvaavansa tytön salaisuudet, vaikka kuolemaan asti. Pieni napsahdus kertoo lukon auenneen. Edessä tyhjän valkoinen sivu odottaa. Kuin lempeä ja tyyni järvi, joka valmistautuu elämänsä myrskyyn. Erittäin varmoin sormin tyttö kirjoittaa otsikon. Kynä painuu valkoiseen paperiseen lihaan kuin polttomerkki. TAPPOLISTA.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minkä ikäinen olet, niin kritiikkiä on helpompi antaa, kun tietää, mihin suhteuttaa?
No, olen jo melkein kolmenkymmenen, ja elvyttelen vanhaa kirjoitusharrastustani eloon. Eli tämä on nyt ensimmäisiä tekstejä jota olen kirjoittanut sitten teiniaikojen.
No tässä tulee kritiikkiä ja korjausehdotuksia.
Alussa kun lääkäriä kuvaillaan, niin jokaisesta lääkärin piirrettä kuvatessa on nyt "kuin"-vertaus, niin niitä tulee vähän liikaa yhteen putkeen. Eniten niistä töksähtää tuo kuin kaksi kupillista kaakaota.
Idea on mielenkiintoinen, että tyttö tekee tappolistan. Aiotko kertoa hänestä myös aikuisena kun hän toteuttaa nuo tapot? Se olisi mielenkiintoista. En tiedä missä kohden kokonaista tarinaa tuo tappolistajuttu paljastuu, mutta tämän perusteella se tuli liian pian. Pitäisi paljon enemmän pohjustaa syitä ja taustoja sille, että tyttö aikoo tehdä tappolistan jotta se tuntuisi enemmän uskottavalta. Tai sitten aloita tarinasi jollain sen tyylisellä lauseella kuten: Tyttö laati tappolistan ensimmäisen kerran ollessaan ??-vuotias. jne. Ja sitten alat pohjustamaan mitä oikein tapahtuikaan, jotta siihen päädyttiin.
Ihan hyvää perustekstiä muuten, mitään suurempia kömmähdyksiä lauserakenteiden tms. kanssa en ainakaan itse huomannut.
Kiitos palautteesta! Tarinan alkukin on kirjoitettu, jossa pohjustellaan syitä tapahtuneelle. Se vaan vaatii paljon vielä hiomista. Pienessä päässä pohdin, että tarina jatkuisi tappolistan julkistamisen jälkeen aina nimillä esim. vaikka Janne ja nimeä seuraisi aina uusi tarina. Jokainen näistä tarinoista olisi oma erillinen osionsa, ja selittäisi sen, miksi nimi päätyi listalle.
Miehenikin kysyi, meinaanko pistää tytön murhaamaan ;D Joten olen hieman herkutellut asialla.... :)
Ai, kuulostaa hyvältä idealta tehdä noin, että laittaa nimen aina otsikoksi ja sen perään kertoo miksi listalla! Persoonallinen ja hyvä idea! Ehkä sen nimen alla olisi sekä tausta, että miksi joutui listalle ja sen lisäksi kuvattaisiin kun tyttö aikuisena tappaa henkilön...Vähän sellainen Tarantino tyylinen kostokertomus :-) Ja voisin kuvitella miten kivaa kirjoittajana olisi pohtia, millaisen suunnitelman tuo päähenkilö tyttö tekee kunkin uhrinsa kohdalle :-) Tsemiä!
Jännä alku, haluaisin lukea lisää. Ihan hyvin se noinkin toimii, mutta kokeilisitko vaikka sellaistakin, että juttu alkaisi: "Tyttö muistaa sen kirjan, jonka äiti antoi kun hän lähti...." Sitten, kun tulet siihen tappolistan kirjoittamiseen, siirry tuohon alussa kuvailemaasi hetkeen lääkärin kanssa.
Suomalaisen kirjallisuuden tulevaisuus on pelastettu.
Kiitos paljon positiivisesta palautteestasi :) Varsinkin viimeinen lause sai hyvälle mielelle! Yritetään taas paneutua tekstiin uudella innolla ja hyvien vinkkien saattelemana!
Olen täällä nyt vuoden verran palstaillut, ja sanon suoraan, että paras pätkä, mitä tänne on tähän mennessä laitettu. Haluamatta vähätellä muita tänne tekstiään panneita, niin olet aivan eri tasoa kuin useimmat muut täällä.
Huomaa, että osaat kirjoittaa. Totta kai tekstiä voi ja pitääkin hioa, mutta ihan näppituntumalla, kun pohja on näin hyvä, niin tällaisesta tekstistä tulee vielä jotain, sanokaa minun sanoneen.
Niin ja älä paljasta liikoja esim. juonesta ja muista ideoista edes täällä palstalla, koska hyvät ideat jäävät helposti muiden päähän muhimaan ja piilotajunta käyttää niitä hyödyksi niin, ettei se kopioija välttämättä itse enää edes muista, että mistä idean on saanut.
Olen otettu, olen erittäin hämmentynyt ja iloinen palautteestasi! Teksti on roikkunut jo pitkään, ja olen ollut hieman kriittinen sen suhteen, miettinyt kannattaako sitä edes saattaa valmiiksi. Näiden palautteiden perusteella olen taas inspiroitunut jatkamaan, ja tekstiä onkin eilisen aikana ilmestynyt pitkä pätkä. Kiitos vielä kannustuksesta!