Elikkä siis meille tulee mitteslpitz urospentu tässä joulun jälkeen, meillä on kaksi uroskissaa jotka ovat päälle vuoden. Miten siis kannattaisi aloittaa niiden totuttaminen toisiinsa? Toinen kissoista on aika arka mutta toinen vähän liiankin utelias ja menevä..
Pentu ja kissat?
6
160
Vastaukset
- kaikessa rauhassa
Meillä kissat ja koira ovat sopeutuneet omalla aikataulullaan. Yksi kissoista pakeni yläkertaan ja teki vähitellen tuttavuutta pennun kanssa. Toinen kissa leikki heti pennun kanssa mutta nyt kun koira on vuoden ikäinen ja kissat 3-ja 5-vuotiaat niin kaikki kolme ovat yhtä poppoota. Syödään,leikitään ja nukutaan yhdessä.
- yebayeeee
Juu itse kans jätin ylimääräset tutustuttamiset pois.. Annoin elukoitten tutustua toisiinsa rauhassa.. Itselläni on kolme kissaa ja koira.. Kissoista 2 oli kyllä lähtöisin perheestä joissa oli myös koiria ollut (tosin siitäkin oli aikaa kun kissa herroilla ikää jo 5 vuotta) ja 3. kissa neiti ei ollut koiraa koskaan nähnytkään (ellei ikkunasta bongaillu). Kaikki kissat suhtautuivat varauksella koiraani kun se tuli, mutta tiedä sitten, vaistosiko ne, että on pentu kyseessä, eikä niin vaarallinen tapaus, kun eivät olleet heti kunnon kynsihoitoa antamassa. Sähisivät vain varoituksen jos tuli liian lähelle ja vähän tassujaan nostelivat. Sitten pikkuhiljaa kissat huomasivat, et eihä toi mikää paha peto olekkaan. Ja nykyään nukkuvat sulassa sovussa koiran pedillä, ja leikkivät välillä hippaa (vuorollaan jahtaavat toisiaan, milloin koira edellä ja milloin kissat)
Eli anna vain rauhassa tutustua toisiinsa. Jos pentu on liian innokas tutustumaan, niin voit vähän estellä, ettei kovin kissa hermostu ja räppää pahemmin. Jos pentu on rauhallinen, niin pitäisi kissojenkin suhtautua rauhallisesti ja huomata et ei kannata pelätä. - Hmm.
Ihan niinkuin muutkin kommentoi, anna mennä omalla painollaan tutustumisen. Toki sinun pitää alkuun olla paikalla vahtimassa tilannetta. Jos jompikumpi osapuoli on liian innokas tai tekee jotakin mitä et salli (käyttää kynsiään, puree, riehuu liikaa), puutu tilanteeseen. Selkeät säännöt alusta asti sekä koiralle että kissoille. Kehu ja palkitse hyvää käytöstä, estä ja kiellä huono. Kyllä ne pian oppivat miten keskenään ollaan ja mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Jos epäilyttää yhteiselon sujuvuus alkuun pidä koira ja kissat erillään alkuun toisistaan kun kukaan ole paikalla ja öisin. Jollei ongelmia ole, niin älä turhaan ala erottamaan toisistaan. Varmista, että sekä koiralla, että kissoilla on halutessaan mahdollisuus ns. omaan turvapaikkaan, johon muilla ei ole asiaa. Samoin laita kissojen ruoat sellaiseen paikkaan, ettei koira pääse niitä syömään. Samoin kissojen hiekkalaatikko on hyvä olla sellainen/sellaisessa paikassa ettei koira sinne pääse (koska varsin monet koirat valitettavasti syö kissankakkaa jos vain kohdalle sattuu).
Ensin saattaaa olla sähinää mutta kyllä tottuvat toisiinsa.
Itselläni on Mittelpitz ja kissa 16v kuoli viime elokuussa olivat todella hyvät kaverit...- nooskuneiti
Meillä kissa on nyt 15v eikä ole aiemmin päästänyt lähelleen kuin serkkujemme jo edesmenneen koiran, ei edes meidän 4v koiraamme, jota toki yritettiin tutustuttaa kisuun heti kun meille saapui.. Sitten koiramme sai pentuja ja kaksi niistä jäi meille, toisesta pennusta kisu ei välitä tippaakaan, mutta toisen vieressä kyllä voi nukkua ja syödä samasta kupista. :')) Se oli kyllä täysi yllätys että toinen pennuista sai kisun luottamuksen! Kisu kun yleensä juoksee karkuun tai jähmettyy paikalleen sähisemään koiran nähdessään.. :D
- Katti ja koira
Meidän kollikissa vuoden vanha, kun koiranpentu tuli taloon joulukuun puolessa välissä. Ensin sähistiin ja varottiin, mutta parissa viikossa jännite helpotti. Nyt, tammikuun alussa, jo leikkivät keskenään kuin vanhat tutut, vaikka kolli on melko ärhäkkä norjanmetsäkissa. Tuossa ne nytkin meuhkaavat, jahtaavat ja vaanivat toisiaan. Pentu on oppinut kissamaisille tavoille. Käyttää tassujaan ja vaanii samalla tavalla kuin kissa. Yritti kissantassutekniikkaa jopa koirakaverinsa kanssa:) Hyvin se menee, kun et stressaa liikoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455090Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481309Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella121264- 131153
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4960Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27773