Hupaisaa, kun Selänne ihmettelee miksei joukkue pärjää. Syy on ihan selvä, jos kiekkoeläkeläinen on joukkueen kirkkain tähti niin se kertoo joukkueen pelillisestä tasosta. Pitäis olla itsekritiikkiä sen verran, että tajuais missä on vika. Puuttuu vain, että nuo eläkeläiset valitaan taas kerran pilaamaan meidän kotikisat ja heitä peluutetaan sitten kaikissa ylivoimissa. Huutakaa nyt sitten kaikki, että eihän tämä kuulu Kokkolan topiikkiin mutta jääkiekko koskettaa myös kokkolalaisia!
Anaheim
pelimies12
795
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Onko Selänne kokkolalainen ?
En nyt ihan ymmärtänyt kirjoitustasi. Kyllähän Teemu tietää, että vika on ykköskentän asenteessa.
Onhan tuo helvetin surullisen näköistä kaartelua, 1 kenttä aina jäällä, kun omissa soi. Kai ne odottaa poismyyntiä tai valmentajan potkuja.
Selänne alkaa olemaan oikeasti kunnossa. Laittaa häkkiin jo tasaviisikoinkin. Parantaa peli peliltä.
Ottaisin kyllä nykykunnossa mm-kisoihin ainakin ylivoimia pelaamaan.
Olen kanssasi täysin eri mieltä Selänteestä, mies on illassa ollut jo pitkään. Kertoo vaan Anaheimin joukkueen heikosta tasosta, kun mies saa noinkin paljon peliaikaa. Omissa kisoissa ei mitään käyttöä, onhan meillä käytettävissä maailmamestareitakin. Mun mielestä ei mitään NHL:n rupusakin maalikunkkua. Rinnannelle vastaus, jatka pitsin nypläämistä, tiedät siitä varmaan enemmän kuin urheilusta.
Vai illassa on Teemu. Eipä nuo muut nuoremmat suomalaiset tunnu pysyvän Selänteen mukana pistetilastoissa vaikka pelaavat paremmissa joukkueissa.
Aika hyvin nakuttaa pisteitä jos on vielä illassa, paras suomalainen pistepörssissä. Kenet maailmanmestarin sää näkisit parempana kakkos tai kolmosketjun laiturina ku seukan? Entä maalintekijänä ylivoimalla jos ei lasketa Jarkko Immosta? Ei Teemun välttämättä tarvi ollakkaan se kirkkain tähti enää maajoukkueessa, mutta toisi silti paljon tehokkuutta aina niin vaikeaan maalinteko-ongelmaan.
Anaheim?? Nimestä voisi päätellä, että kyseessä on
rantahomohurrien kutsuhuuto.
Kielien kääntäjä! Painuu puuliiterin.mistä sä oot kotosiin!