Olen hankalassa tilanteessa enkä tiedä miten hoitaisin sen napakasti niin, että asia menee "kerralla perille" mutta kuitenkin kohteliaasti ja toista osapuolta (sekä itseäni!) kunnioittaen.
Olen toiminut omaishoitajana jo kahdesti. Tällä toisella kerralla uuvuin todella todella pahasti, kun saattohoidin loppuun saakka syöpään kuolevan isäni. En ole palannut enää entiselleni, mutta jaksan elää omaa elämääni kunhan ei tarvitse huolehtia sen lisäksi enää muista. Karua, mutta omaishoitajuudella on ollut hintansa. En jaksa huolehtia enää kenestäkään. En vain pysty, enkä haluakaan.
Ongelma on se, että nyt isäni kuoltua on eräs iäkäs sukulainen (isän kaukainen sisar) alkanut kanssani tiiviiseen yhteydenpitoon. Tätä ennen emme ole olleet tekemisissä varmaan 30 vuoteen, joten hän on minulle ihan vieras ihminen, vaikka jaammekin saman sukunimen.
Isäni kanssa hän sen sijaan oli hyvin läheinen ja on nyt sitten jäänyt aivan yksin. Hänellä ei ole perhettä, ei muita sisaruksia, ei jälkikasvua eikä ilmeisesti kovin läheisiä ystäviäkään. Kahvitteluseuraa ja hyvänpäivän tuttuja tosin sitäkin enemmän. Hän asuu vielä kotona ja pärjää itsekseen, mutta hivuttautuu kylkeeni jollakin verukkeella yhä tiheämmin.
Hän tuntuu ajattelevan että minä jatkan hänestä huolehtimista nyt kun isäni ei ole enää sitä tekemässä. Pelkään hänen jo ilmoittelevan minua uudeksi lähiomaisekseen terveyskeskukseen ja muihin vastaaviin paikkoihin. Kuulemani mukaan hänellä on ollut vähän ongelmia alkoholin kanssa kuten myös mielenterveyden että raha-asioiden. Hänen lähiomaisensa saa siis kaupan päälle isännöitsijän soitot häiriköinnistä ja kaikenmaailman muut aiheeseen liittyvät asiat.
En tiedä mitä tehdä. Hän on hiukan vanhuuden höperö ja käsittää asiat yleensä aina väärin. Suora keskustelu ei ole mahdollista. Hän ei ymmärrä puhetta, jotenkin ei kuule/ymmärrä. Olen yrittänyt pitää yllä vain kohteliasta ja etäistä suhdetta, sittemmin jo vältellyt soittoja ja muuta. Hän on kyllä hyväsydäminen, mutta myös (ymmärtämättään) varsin tahditon ja tunkeileva, mikä lisää omaa ahdistustani. Isäni kutsui häntä joskus pahuksenmoiseksi riipaksi ja alan hiljalleen käsittää miksi.
Tunnen surua hänen yksinäisyytensä puolesta ja sympatiaa. Mielestäni jokainen eletty elämä on arvokas, jokainen on kunnioituksensa ansainnut, olimmepa millaisia höppänöitä tahansa vanhana. Mutta en jaksaisi olla enää edes tekemisissä koko ihmisen kanssa. Hänhän on minulle täysin vieras ihminen, joka ei ole pitänyt yhteyttä 30 vuoteen. Ei hänellä ole oikeutta tunkeutua elämääni ja alkaa hoidattamaan minulla asioitaan vanhoilla päivillään. Ahdistun koko ajan vain lisää. Jotenkin tilanne on niin kummallinen ja outo, etten tiedä miten sen kunnialla voisin hoitaa. En missään nimessä halua loukata vanhaa ihmistä, mutten myöskään halua madella ja anteeksipyydelläkään.
Mietin sellaistakin että mitä sanoa, kun hän varmasti piakoin ilmoittaa merkineensä minut lähiomaisekseen eri paikkoihin? Tai jos sairaalasta soitetaan minulle vasten tahtoani "lähiomaisena" ja vaaditaan hoitamaan jotain? Entä jos hän kuolee ja joka paikassa lukee että olen lähin omainen? Ei kai minua voida pakottaa hoitamaan hautajaisia, pesänselvityksiä ja perunkirjoituksia? Enhän minä ole minkään vieraan ihmisen omainen!
Miten kieltäytyä kohteliaasti?
29
736
Vastaukset
- uneton keski-suomess
Pidä kuule huoli nyt itsestäsi. Kuten sanoit oot oman osasi ja enemmän jo tehnyt. Vaihda vaikka puhelinnumero salaiseksi? Sairaalaan ja muualle sanot niinkuin asia on: ihan vieras ihminen jonka asiat ei kuulu sulle pätkän vertaa.
Vanhukselle sanosin ite jotain et: isäni kuoltua en voi kenenkään asioita ruveta hoitamaan kun oma terveys petti. Joskus on pakko olla vähän tyly tai muuten uupuu ite lopullisesti jos alkaa kaikkia hyysäämään.
Lueskele tätä palstaa, kohtalon tovereita on. Monta unetonta yötä olen täällä itekin viettäny. Tsemppiä. Olet varmasti tehnyt sen mitä ihmiseltä voi vaatia, enemmänkin.
Jos tämä henkilö ei ymmärrä hienovaraista puhetta, on pakko sanoa suoraan, tiedän että se tuntuu sinusta ainakin yhtä pahalta kuin tästä avun pyytäjästä.
Minulle on tullut samanlaisia tilanteita kohdalle, tiedän kuinka vaikea on kieltää apuaan, vaikka tietää että voimia riittää juuri ja juuri omien asioiden hoitamiseen.
Kai takertujat vaistoavat että olen henkilö josta voi saada huolehtijan.
Olen jättänyt vastaamatta järjestelmällisesti puheluihin, enkä ole tavattavissa.
Kyllä soitot loppuvat jonkin ajan päästä.
En tiedä olisiko reilumpaa sanoa suoraan heti mitä ajattelee, se riippuu tilanteestakin.- Helmi
Positiivista se että tälllä vanhuksella on:
"Kahvitteluseuraa ja hyvänpäivän tuttuja tosin sitäkin enemmän."
"Hän asuu vielä kotona ja pärjää itsekseen,"
Ei hän ihan ymmärämätön voi olla. Vaikeuksiakin on ja ilmeisesti hän on ollut jo jonkin avun piirissä näiden suhteen? Reiluinta mitä voit tehdä on että jos avunpyynnöt alkavat mennä konkreettisiksi kuten pelkäät, kerro suoraan että isäsi kuoleman jälkeen olet väsynyt ja sinulla ei ole voimia. Ohjaat vanhuksen avun piiriin. Jos ei ole lähiystäviä, jotka voisivat auttaa niin sitten kunnan sosiaalitoimi voi auttaa. En kuitenkaan lähtisi täysin hylkäämään vanhusta, onhan hän isäsi sisko kuitenkin, vaan asettaisin rajat yhteydenpidolle. Voisihan sopia vaikka että soitellaan kerran viikossa tms, itse kuitenkin päätät.
Jos hän ilmoittelee sinua lähiomaiseksi, se ei tarkoita sitä, että olisit hänen asioidensa hoitaja. Voit tämän ilmaista myös niille tahoille, jotka mahdollisesti ottavat yhteyttä. Voisiko vanhukselle hankkia vaikka edunvalvojan?
"Ei hänellä ole oikeutta tunkeutua elämääni ja alkaa hoidattamaan minulla asioitaan vanhoilla päivillään."
Ei olekaan jos et itse sitä halua, joten aseta asia oikeisiin mittasuhteisiin ja lopeta ahdistuminen.
- 151515
Tässä Helmin kirjoituksessa on hyvin sanottu; aseta rajat yhteydenpidolle.
Voit ilmoittaa sotepiirisi/kotikunnan vanhustenpalveluun, että tällainen yksinäinen täti on... heillä on velvollisuus tehdä kotikäynti ja kartoitus palveluiden tarpeesta. Täytyy korostaa, että hänellä ei ole lähiomaisia.
Mä itse soitin noin vuosi sitten oman kunnan vanhustenpalveluun ja sain sieltä tädilleni (lapseton leski 86 v) vanhuspalvelu kotikäynnin ja he kertoivat tädilleni, mitä palveluita voi saada. Nyt täti käyttää palvelulinjan taksia ja jonkin verran kotisairaanhoito käy hänen luona. Sekä tätä kautta tätini sai hyvän yksityisen siivojan. Täti sanoi, että turvallisempaa on kun on puhelinnumero johon soittaa, jos jotain tapahtuu.. - alkup. kirjoittaja.
Joidenkin ihmisten kanssa rajanveto on vaan vaikeaa ja työlästä. Esim. tämä isän sisar soittaa joka päivä vain udellakseen missä olen ja voiko tulla kahville. Kun sanon olevani kiireinen/töissä, tai että olen väsynyt enkä halua kutsua kotiini ketään, hän odottaa pari tuntia ja aloittaa soittamiset uudelleen tai pommittaa tekstiviestejä kertoen että HÄN on nyt kotona ja voisi hyvin tulla kahville. Hänellä on kahden tunnin matka luokseni, mutta se ei tunnu olevan mikään este. Riippumatta siitä kiellänkö tulemasta, käskenkö lopettamaan soitot tai olenko konaan vastaamatta, hän tulee oven taakse kuitenkin monta kertaa viikossa. Joskus päästin sisään, toivoen että sitten pääsen eroon kun on kerran nähnyt miten ja missä veljensä tytär asuu. Siis kohteliaisuuskäynti, ajattelin. Väärä luulo. Hän tuli istumaan koko päiväksi, söi kaapista kahvileivät ja karjalanpiirakat ja joi pari pannua kahvia ja pyysi vielä evästä kotiin vietäväksi. En ole ikinä tavannut tälläistä ihmistä ja hämmennykseltäni en osannut paljon muuta kuin tuijottaa touhua suu auki. Kun vierailu vaan venyi ja venyi, sanoin yhä suoremmin että on myöhä ja olisi hyvä lopettaa vierailu tähän. Hän vaan jatkoi juttujaan, ja kertoi samat tarinat kolmeen- neljään kertaan. Eivätkä ne ole mitään herttaisen mummelin hellyttäviä tarinoita, vaan yhä uudestaan kaikkien pikkuvaivojen valittamista ikäänkuin henki olisi vaarassa (jokainen päänsärky ei varmaan ole syöpää ja jumiutuneet niskat huonosti nukutun yön jälkeen tuskin nyt ovat neliraajahalvauksen ensioire) tai seikkaperäistä rehentelyä itsemurhan tehneestä ex-työkaverista jonka aivot hän oli nähnyt lattialla, tai omista seksuaalisista seikkailuista nuorena. Tämä on vaan yksi esimerkki hänen tunkeutuvuudestaan ja kykenemättömyydestään toisia kunnioittavavaan asialliseen kanssakäymiseen. Hän voi olla todella vulgaari ja tahditon monella tavalla, muttei tajua sitä itse eikä ymmärrä olenkaan jos siihen yrittää puuttua. Lopulta puin vaatteet päälleni ja ilmoitin että minun on ehdittävä vielä kauppaan, että nyt on lähdettävä ja pakotin lähtemään pois.
Hän on iältään vasta reilut 60v, joten ei kuulu minkään vanhuspalvelulain piiriin vielä pitkään aikaan. Terveyskeskusta asia ei kiinnosta, vielä vähemmän sosiaalitoimistoa. Enempää en aio hänen asioihinsa paneutua. En todellakaan pysty, hyvä kun voimat riittää omaan jokapäiväiseen selviytymiseen. Kuten ensimmäisessä viestissäni kerroin, olen pahasti uupunut isäni omaishoitajuuden ja saattohoidon jäljiltä. Haluan vain eroon koko ihmisestä, mutten tiedä miten. En voi muuttaa tai vaihtaa puhelinnumeroani salaiseksi. Tilanne on hyvin kiusallinen.- Helmi
"eräs iäkäs sukulainen"
Heh, onko 60-vuotias iäkäs :-) ? - Rypsipiirakka
Helmi kirjoitti:
"eräs iäkäs sukulainen"
Heh, onko 60-vuotias iäkäs :-) ?60 vuotias voi hyvinkin olla "iäkäs sukulainen" 15-vuotiaan mielestä, kun taas 95 vuotiaan mielestä 60 vuotiaalla ovat vielä korvantaustat vähän kosteina?
Ja lopuksi vähän "tuotesijoittelua" = mainosta.
Itse omaishoitelen "iäkästä" puolisoani ja "vapaa-ajan" ( heh heh ) harrastuksiani on vanhempieni "perään katsominen". Toinen 85 v ja toinen ( parempikuntoinen ) vasta 78 v.
Kaikkea hyvää kaikille omaishoitajille ja jaksamista, sillä me teemme sitä "arvokasta työtä", jonka poliittiset päättäjämmekin ovat omalla tavallaan huomioineet = pelkkää sanojen helinää aina vaalien alla. - Helmi
Rypsipiirakka kirjoitti:
60 vuotias voi hyvinkin olla "iäkäs sukulainen" 15-vuotiaan mielestä, kun taas 95 vuotiaan mielestä 60 vuotiaalla ovat vielä korvantaustat vähän kosteina?
Ja lopuksi vähän "tuotesijoittelua" = mainosta.
Itse omaishoitelen "iäkästä" puolisoani ja "vapaa-ajan" ( heh heh ) harrastuksiani on vanhempieni "perään katsominen". Toinen 85 v ja toinen ( parempikuntoinen ) vasta 78 v.
Kaikkea hyvää kaikille omaishoitajille ja jaksamista, sillä me teemme sitä "arvokasta työtä", jonka poliittiset päättäjämmekin ovat omalla tavallaan huomioineet = pelkkää sanojen helinää aina vaalien alla.Näinhän se on että kun saat omat lapsesi lentämään pesästä, vanhempasi alkavat olla siinä iässä että kaipaavat "perään katsojaa" tai sitten pahaksi onneksi esim puolisosi sairauden kautta. Tämä on sitä elämää, kuka on sanonut että sen piäisi olla toisin ?
- soroppi
Helmi kirjoitti:
Näinhän se on että kun saat omat lapsesi lentämään pesästä, vanhempasi alkavat olla siinä iässä että kaipaavat "perään katsojaa" tai sitten pahaksi onneksi esim puolisosi sairauden kautta. Tämä on sitä elämää, kuka on sanonut että sen piäisi olla toisin ?
Kirjoitat asiaa Helmi. Kiitos hyvästä kirjoituksesta...
- alkup.kirjoittaja.
Niin, vielä lisäys, että toistaiseksi en vaan ole avannut ovea hänelle enää, enkä vastaa puhelimeen. Mutten voi ikuisesti alkaa "piileskelemäänkään" kotonani tai säikkymään jokaista puhelimen pirinää tai ovikellon rimpautusta. Pari kertaa olen sanonut oven raosta että nyt ei voi tulla, kun en ole kutsunut. Hän on jäänyt istumaan rappusille laittaen viestin puhelimeeni että "ei kiirettä, voin odottaa tässä kunnes vapaudut". Raivostuttavaa. Nyt olen ilmoittanut olevani työmatkalla kuukauden, saadakseni edes hetken hengähtää. Silti hän lähettää viestejä noin joka toinen päivä ja kysyy olenko jo kotona. .
Terveyskeskuksessa ja sosiaalitoimistossa sanottiin kummassakin että onhan tilanne hankala, mutta ikävä luonne ei ole sairaus eikä peruste millekään toimenpiteelle ja pesivät kätensä koko jutusta.
Muistissa hänellä ei ole mitään vikaa, pää on kuin partaveitsi, eli edes dementian tai muun takia häntä ei voida hoitaa. Lääkärin mukaan persoonallisuus on kieltämättä hiukan erikoinen, mutta se ei ole sairaus, eikä mitään voida tehdä. Minkäänlaista sairauden tai poikkeavuuden tunnetta hänellä ei itsellään ole.
Auttaisitteko hyvät ihmiset.. onko ideoita, mitä ihmettä voisin tehdä että tämä loppuu??- doni_
Voi ei mikä tilanne. Mä ehdotan vaan suoraa ja kylmää yhteydenpidon katkaisua. Kun se tulee sun oven taakse käännytä viileesti vaan pois joka kerta. Kyllä se joskus keksii jonkun muun kohteekseen ja kestittäjäkseen kun huomaa et tää luukku meni nyt kiinni. Täs yhteiskunnassa ei normiduunari paljon apua saa, eli sun on vaan pidettävä omaa puoltas. Sä et oo yleinen sossutoimisto jonne saa vip kortin kun sattuu vaan oleen sama sukunimi. Takertujia riittää jos alkaa antaa yhtään siimaa.
- Helmi
"hiukan vanhuuden höperö ja käsittää asiat yleensä aina väärin. Suora keskustelu ei ole mahdollista. Hän ei ymmärrä puhetta,"
Anteeksi vain mutta aloituksessasi kerroit hänestä näin.Pikkasen ristiriitaiset nuo sinun väitteesi.
Oletkohan keksinyt koko jutun vai? - 151515
Helmi kirjoitti:
"hiukan vanhuuden höperö ja käsittää asiat yleensä aina väärin. Suora keskustelu ei ole mahdollista. Hän ei ymmärrä puhetta,"
Anteeksi vain mutta aloituksessasi kerroit hänestä näin.Pikkasen ristiriitaiset nuo sinun väitteesi.
Oletkohan keksinyt koko jutun vai?Olen Helmin kanssa samaa mieltä... en missään nimessä olisi käynyt vanhan tätini 86 v tilannetta selvittämään jos aloittajan täti on joku 60 v.
Vai että 60 v on iäkäs... mitäs ne kasi-ysi kymppiset sitten on??
Hyvänen aika sentään, 60 v on vielä työikäinen... - .....
151515 kirjoitti:
Olen Helmin kanssa samaa mieltä... en missään nimessä olisi käynyt vanhan tätini 86 v tilannetta selvittämään jos aloittajan täti on joku 60 v.
Vai että 60 v on iäkäs... mitäs ne kasi-ysi kymppiset sitten on??
Hyvänen aika sentään, 60 v on vielä työikäinen...Minä olen vähän eri mieltä:(
Tällä tädillä on varmaan mielenterveysongelmia ja kuten aloittaja kirjoitti myös jonkinasteinen alkoholiongelma.
Olen 60 ja näin juuri viime viikolla koulukaverini vanhainkodilla Reinot jalassa köpöttelemässä, Alzheimer, ja noin viisi vuotta sitten toinen koulukaverini istui vanhainkodilla oven vieressä täysin ulkona maailman menosta, nyt on vuodeosastolla.
Äidilläni asui alakerrassa tuollainen naisihminen, hän oli epätoivoinen kun ei uskaltanut edes vessaa vetää, kun naapuri hyökkäsi soittamaan ovikelloa kutimen kanssa. Sanoi että kuulin kun vedit vessan olet jo herännyt. Ei lähtenyt kulumallakaan.
Äiti ratkaisi ongelman niin että osti yksiön lähipaikkakunnalta, siellä sai olla rauhassa.
Tämä on täyttä totta. - alkup.kirjoittaja.
151515 kirjoitti:
Olen Helmin kanssa samaa mieltä... en missään nimessä olisi käynyt vanhan tätini 86 v tilannetta selvittämään jos aloittajan täti on joku 60 v.
Vai että 60 v on iäkäs... mitäs ne kasi-ysi kymppiset sitten on??
Hyvänen aika sentään, 60 v on vielä työikäinen...Ok, olen 32v itse, joten minusta 68v on iäkäs itseeni verrattuna, mutta en tarkoittanut sillä mitään pahaa. Iäkäs hän mielestäni sen takia miten käyttäytyy, puhuu, pukeutuu jne eikä syntymävuotensa takia. Pahoittelen jos tämä loukkaa jotakuta, mutta samalla lailla minä olen "tyttö" tälle tädille kuin hän "iäkkäämpi täti" minulle. Minusta iäkäs on kuitenkin positiivinen ilmaisu, eikä mikään kirosana, jota vanha eukko voisi vaikkapa olla.
En tiedä mihin Helmi viittaa, mutta kyllä 68v voi olla (ja tässä tapauksessa on) jollain tavalla höperö. Pää leikkaa kuin partaveitsi ( siis laittaa ruokansa, maksaa laskunsa, huolehtii raha-asioistaan, muistaa nimet ja ihmiset), mutta käyttäytyy jotenkin höperöllä tavalla. En silti haluaisi kutsua ketään mieleltään sairaaksi, kun ei sitä kerran ole vaikka se ilmaisuna kuvaisi höperyyttä paremmin mistä on kyse. En ole lääkäri enkä osaa diagnosoida, mutta varmaan olet tavannut hyvin erilaisia eläkeläisiä itsekin, toiset virtaa täynnä, toiset jo hiukan höppänöitä. - Helmi
alkup.kirjoittaja. kirjoitti:
Ok, olen 32v itse, joten minusta 68v on iäkäs itseeni verrattuna, mutta en tarkoittanut sillä mitään pahaa. Iäkäs hän mielestäni sen takia miten käyttäytyy, puhuu, pukeutuu jne eikä syntymävuotensa takia. Pahoittelen jos tämä loukkaa jotakuta, mutta samalla lailla minä olen "tyttö" tälle tädille kuin hän "iäkkäämpi täti" minulle. Minusta iäkäs on kuitenkin positiivinen ilmaisu, eikä mikään kirosana, jota vanha eukko voisi vaikkapa olla.
En tiedä mihin Helmi viittaa, mutta kyllä 68v voi olla (ja tässä tapauksessa on) jollain tavalla höperö. Pää leikkaa kuin partaveitsi ( siis laittaa ruokansa, maksaa laskunsa, huolehtii raha-asioistaan, muistaa nimet ja ihmiset), mutta käyttäytyy jotenkin höperöllä tavalla. En silti haluaisi kutsua ketään mieleltään sairaaksi, kun ei sitä kerran ole vaikka se ilmaisuna kuvaisi höperyyttä paremmin mistä on kyse. En ole lääkäri enkä osaa diagnosoida, mutta varmaan olet tavannut hyvin erilaisia eläkeläisiä itsekin, toiset virtaa täynnä, toiset jo hiukan höppänöitä.Ei lapsi kulta kirjoituksesi loikkaa millään lailla. Silmiin pisti lähinnä kirjoitustesi ristiriitaisuus kuvatessasi tätä "vanhuudenhöperöä yleensä kaiken väärinkäsittävää, jolla pää on kuin partaveitsi". Siis keissisi ei kuulosta uskottavalta ati sitten tyyliisi vaan kuuluu hieman suurennella ja värittää asioita, sis liioitella.
- talkkari
Helmi kirjoitti:
Ei lapsi kulta kirjoituksesi loikkaa millään lailla. Silmiin pisti lähinnä kirjoitustesi ristiriitaisuus kuvatessasi tätä "vanhuudenhöperöä yleensä kaiken väärinkäsittävää, jolla pää on kuin partaveitsi". Siis keissisi ei kuulosta uskottavalta ati sitten tyyliisi vaan kuuluu hieman suurennella ja värittää asioita, sis liioitella.
Eikö ton aloittajan pointti just ookin tilanteen ja mummelin ristiriitaisuus?
Kyllä se musta on ihan selkee homma et on jotenki höperö jos ei tajua mitä tarkottaa sillä kun joku sanoo olevansa väsynyt eikä halua vieraita, ja sit mummeli kuitenkin väkisin kampee oven taakse ja jää odottamaan rappusille ja sendaa viestejä sieltä. Siitä huolimatta voi järki juosta muissa asioissa kuten rahankäytössä tai auton ratissa.
Oon ollu duunissa senioritalossa missä on ikäraja 55 v. Voin kertoa et tollasia mummeleita ja pappoja todellakin on ja omaiset on tosi kovilla. Yhtä paljon on näitä sossuja ja muita jotka reagoi just samoin niinkun jotkut huutelijat täällä, et jotain ongelmaa ei muka voi olla kun se kuulostaa niin epäloogiselle, liioittelulle tai jotain. Kyllä näin lannistetaan se viimenenkin jaksaminen niistä omaisista. Olkaa onnellisia jos ette oo ikinä sellaisia hoitaneet ja suu kiinni jos ei kiinnosta auttaa tai järki ei riitä ymmärtämään. Näitä omaisia lyödään maahan ihan tarpeeks muutenkin. - Rypsipiirakka
Helmi kirjoitti:
"hiukan vanhuuden höperö ja käsittää asiat yleensä aina väärin. Suora keskustelu ei ole mahdollista. Hän ei ymmärrä puhetta,"
Anteeksi vain mutta aloituksessasi kerroit hänestä näin.Pikkasen ristiriitaiset nuo sinun väitteesi.
Oletkohan keksinyt koko jutun vai?"Oletkohan keksinyt koko jutun vai?" Ole "Helmi" tarkkana, sillä täällä virtuaalimaailmassa "nerokkaimmat" keksivät yhtä ja toista.
Ehdotankin nyt "uusien pelisääntöjen" käyttöön ottoa. Jos / kun ??? palveluntuottaja "haluaa" ottaa osaa keskusteluihin, tai avata uusia keskusteluita, niin He ilmoittaisivat siitä meille palstalla vieraileville "selkokielellä". - hoitaja.
Rypsipiirakka kirjoitti:
"Oletkohan keksinyt koko jutun vai?" Ole "Helmi" tarkkana, sillä täällä virtuaalimaailmassa "nerokkaimmat" keksivät yhtä ja toista.
Ehdotankin nyt "uusien pelisääntöjen" käyttöön ottoa. Jos / kun ??? palveluntuottaja "haluaa" ottaa osaa keskusteluihin, tai avata uusia keskusteluita, niin He ilmoittaisivat siitä meille palstalla vieraileville "selkokielellä".Ei palveluntuottaja täällä osallistu keskusteluun. Täällä on kymmeniä jos ei satoja palstoja, ei heidän aikansa riitä omaishoitajien asioiden puimiseen jos jonkun siellä työskentelevän kohdalle asia ei ole ajankohtainen.
Minä en mieti onko joku toissaan vai ei, liika epäluulo pilaa kaiken vertaistuen.
Ei se minulta ole pois jos joku saa kiksejä toisten höynäyttämisestä. Sellaisestakin voi kehkeytyä ihan antoisa keskustelu. - soroppi
Rypsipiirakka kirjoitti:
"Oletkohan keksinyt koko jutun vai?" Ole "Helmi" tarkkana, sillä täällä virtuaalimaailmassa "nerokkaimmat" keksivät yhtä ja toista.
Ehdotankin nyt "uusien pelisääntöjen" käyttöön ottoa. Jos / kun ??? palveluntuottaja "haluaa" ottaa osaa keskusteluihin, tai avata uusia keskusteluita, niin He ilmoittaisivat siitä meille palstalla vieraileville "selkokielellä".Totta, että täällä liikkuu myös niitä, ketkä keksii juttuja omasta päästään, sen huomaa, kun aikajana kulkee monesti turhan nopeaa tai muutoin juttu ontuu..
Mutta joku huomion tarvehan se on.. saa sitten sitä huomiota.
Onneksi tällä sivustolla kuitenkin on oikeita omaishoitajia suurin osa..
Joku tuolla ihmetteili, miksei ex omaishoitaja voi osallistua.. että se olisi kiellettyä? Mistäköhän hän se sanan kieletty keksi, omasta päästään varmaan.
Kukaan ei kiellä ketään.. mutta ex omaishoitajat ajatelkaas sitä, että täällä netissä on esim useita vauvaperheiden keskustelupalstoja, niin käykö niissä kirjoittamassa täysikäisesten äidit ja isit.. ? Kyllä se vertaistuki syntyy saman tyylisessä tilanteissa olevista, eikä ex.
Tai käykö leskien keskusteluryhmässä ex leski, kuka on mennyt uusiin naimisiin? - Helmi
hoitaja. kirjoitti:
Ei palveluntuottaja täällä osallistu keskusteluun. Täällä on kymmeniä jos ei satoja palstoja, ei heidän aikansa riitä omaishoitajien asioiden puimiseen jos jonkun siellä työskentelevän kohdalle asia ei ole ajankohtainen.
Minä en mieti onko joku toissaan vai ei, liika epäluulo pilaa kaiken vertaistuen.
Ei se minulta ole pois jos joku saa kiksejä toisten höynäyttämisestä. Sellaisestakin voi kehkeytyä ihan antoisa keskustelu.Liika epäluulo on eri asia kuin terve maalaisjärki. Saahan täällä vastata jos minkälaisiin satuihin ja tarinoihin, mutta saa tuoda myös julki sen, jos tapaus tuntuu epäuskottavalta, sehän on vain kirjoitusten lukijan käsitys aiheesta. Minä henkilökohtaisesti en vain jaksa osallistua näihin keisseihin, jotka MINUSTA tuntuvat jotenkin epätodenmukaislta, näen sen turhana ajanhukkana. Kuitenkin kun on sellaisiakin jotka OIKEASTI ovat pulassa näiden asioiden kanssa. Mutta jokainen tyylillään, tämä ehkä ärsyttävä tyylini on minun.
Toisakseen minusta jokaisen yksilön on oikeus saada totuudenmukainen toimintakykyarvio, tässä keississä tästä ""vanhuudenhöperöä yleensä kaiken väärinkäsittävää, jolla pää on kuin partaveitsi" kohdeltiin epäkunnioitttavasti.Ollaan ihmisiä toisillemme. - omaishoitaja.
Helmi kirjoitti:
Liika epäluulo on eri asia kuin terve maalaisjärki. Saahan täällä vastata jos minkälaisiin satuihin ja tarinoihin, mutta saa tuoda myös julki sen, jos tapaus tuntuu epäuskottavalta, sehän on vain kirjoitusten lukijan käsitys aiheesta. Minä henkilökohtaisesti en vain jaksa osallistua näihin keisseihin, jotka MINUSTA tuntuvat jotenkin epätodenmukaislta, näen sen turhana ajanhukkana. Kuitenkin kun on sellaisiakin jotka OIKEASTI ovat pulassa näiden asioiden kanssa. Mutta jokainen tyylillään, tämä ehkä ärsyttävä tyylini on minun.
Toisakseen minusta jokaisen yksilön on oikeus saada totuudenmukainen toimintakykyarvio, tässä keississä tästä ""vanhuudenhöperöä yleensä kaiken väärinkäsittävää, jolla pää on kuin partaveitsi" kohdeltiin epäkunnioitttavasti.Ollaan ihmisiä toisillemme.Kyllä omaishoito on sellaista että ei kiinnosta joutavat höpinät. Riippuu hoidettavan kunnosta millaista elämä on, monen hoitajan on oltava koko ajan kuulolla. Se rassaa henkisesti ja fyysisesti.
Ei tämä pelkkää murheen alhossa kulkemista silti ole, kun hoidettavalla on hyvä päivä ja kaikki sujuu, voi jopa ottaa mustan huumorin avukseen. - Helmi
omaishoitaja. kirjoitti:
Kyllä omaishoito on sellaista että ei kiinnosta joutavat höpinät. Riippuu hoidettavan kunnosta millaista elämä on, monen hoitajan on oltava koko ajan kuulolla. Se rassaa henkisesti ja fyysisesti.
Ei tämä pelkkää murheen alhossa kulkemista silti ole, kun hoidettavalla on hyvä päivä ja kaikki sujuu, voi jopa ottaa mustan huumorin avukseen.Omaishoitaja. ymmärrän täysin mistä puhut. Kyllä omaishoitajuuden täytyy olla elämäntapa jotta siitä selviää päivästä ja vuodesta toiseen. Siinä vaaditaan joustamista ja kompromisseja niin hoidettavan kuin hoitajan itsensäkin asioissa. Arvomaailma menee monesti uusiksi.
- pidä huoli itestäs
Ihan samaa oon kuullu työkaverilta, jolla on vaikeasti paranoidinen veli. Siellä se veli hakkaa ja paukuttaa työkaverin ovia yötä myöten ja terrorisoi. Sairaalassa pitävät max päivän ja kotiuttavat pillerireseptin kanssa, mut siihen se "hoito" loppuu. Avohoito on vaan sitä et saa lisää pillereitä josta menee vaan vielä enempi pönttö sekaisin ku ei muista mistä purkista pitäs ottaa. Oon koko syksyn seurannu vierestä järkyttyneenä ku työkaveri on yrittäny saada veljelleen apua, mut ketään tahoa ei kiinnosta järkkää vaikka kotihoitajaa tai jotain joka vois valvoo vaik edes sitä lääkitystä. Pahinta on, et se kaveri pystyis käymään jopa töissä jos sais vaan vähän apua. Nyt se luisuu toiseen suuntaan. Eikä tää mun työkaveri pysty kolmen lapsen yksinhuoltajana kustantamaan ja jeesimään kaikkia sukulaisia, ei edes veljeensä vaikka rakas selkeesti onkin. Tosin niin raskas se tilanne on kestää että tää työkaverikin on jo joutunu masennuksen takia saikulle. Näin tää meidn yhteiskunta toimii. Säästetään siinä kotihoitajan käynnissä, joka sit johtaa kumminki yhden ihmisen syrjäytymiseen kokonaan ja toisen pitkiin sairaslomiin. Puhumattakaan et miten se masentunut ja uupunut äiti vaikuttaa kolmen lapsen elämään, kun ei jaksa olla läsnä lapsilleen.
- Alkup.kirjoittaja.
Voi miten vaikea tilanne. Voisitko vinkata työkaverillesi, että ottaisi yhteyttä kunnan sosiaalipäivystykseen silloin kun tilanne on päällä? Ovat auki 24h/vrk. Ilmeisesti se on kanava jota pitkin ainakin joissakin tapauksissa alkaa pyörät pyörimään. Virka-aikaan sos.toimiston neuvontanumerosta ei kyllä saa mitään apua oman kokemukseni mukaan.
- ....
Tämä henkilö ei näy ymmärtävän kuin yhtä röyhkeää käytöstä vastapuolelta. Jos sitäkään.
Ota järeämmät toimenpiteet käyttöön, olet juuri lopettanut raskaan hoitojakson, tuollainen stressaa tässä tilanteessa vielä enemmän kuin normaalisti.
Sinulla on oikeus olla rauhassa omassa kodissasi. - ,,,,,
Varmaan mielenterveydellisiä ongelmia, mutta sen laatuisia että ei juuri voi puuttua.
Ovat valtava rasite läheisilleen ja ympäristölleen. - juljul
Voitko vaihtaa puhelinumerosi... esim salaiseksi..
- alkup.kirjoittaja.
Sain eilen tiedon, että tämä täti on saanut häädön asunnostaan häiriköityään naapureitaan riittävän pitkään. Naapurit ovat pitäneet kirjaa tapahtumista ja isännöitsijältä oli kuulemma jo annettu useampia varoituksia, mutta tuloksetta. Isännöitsijä oli lopulta soittanut kunnan sosiaalipäivystykseen ja kysynyt neuvoa. Sieltä oli järjestetty kotikäynti tilanteen selvittämiseksi ja kaikeksi "onneksi" olivat sattuneet paikalle juuri silloin kun oli ns. tilanne päällä. Täti oli käyttäytynyt kuulemma hyvin oudosti, tissutellut kaiken aikaa viinaa (tarjoili sitä kahvipannusta sos.työntekijöillekin), asunto oli huonossa kunnossa (saastainen), ym. Uhkaavan käytöksen takia paikalle oli kutsuttu lopulta myös poliisi.
Hänelle järjestetään nyt tutkimusjakso jossain hoitolaitoksessa ja sen jälkeen selvitetään mikä hoitotaho on paras, mutta itsenäiseen asumiseen hän tuskin enää palaa. Tarvittaessa hänelle määrätään virallinen edunvalvoja asioita hoitamaan, jos kunto edelleen heikentyy.
Loppu hyvin kaikki hyvin, hän saa apua ja minä rauhan. Tuntuu kuin kivireki olisi otettu pois harteilta. Kiitos kommenteista ja hyvää joulun odotusta kaikille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2976844Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652069- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151287- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71156RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541066Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982