tosi vaikeeta suomeen palaamisen jälkeen enkä ollut edes kauaa poissa enkä edes kovin kaukana käynyt, pari vuotta eurooppaa kiertelin, muutaman maan näin, olin au-pairina ja tein muutamia satunnaisia hommia, mm: pizzeriassa jne...
Tästä ei nyt tunnu tulevan enää yhtään mitään, olen täysin sulkeutunut...
en voi uskoa että tänä päivänä saa tällaista kokea, olen heräätänyt niin valtavaa kateutta etteivät mitkään sanat riitä, en enää tiedä mitä tehdä, jotenkin voimat menny. Kaverit kääntäny selän, töissä tai missään muuallakaan ei voi mainita sanaakaan... vanhemmat tykänny että olin pari vuotta hurlumhei ja nyt oon niitten "hurlumhei" tytär eikä ne enää suhtaudu muhun niinkuin ennen, elämänilo tässä lähti tässä muilutuksessa.
Mulla on ollut
12
156
Vastaukset
- 14 + 20
Valitettavan surkea, tarpeeton ja lapsellinen provo......vaikka toki joskus olen yllättynyt joidenkin, siis nähdäkseni vähemmistön, varsin voimakkaista vastakkainasettelu asenteista - tuntemuksista ja kommenteista.
Tokihan Suomi voi joistakin pitkän ulkomailla ja suuremmissa kuvioissa elämisen jälkeen tuntua monellakin tavalla pieneltä ja aivan erityisesti ja korostetummin mikäli on lähtenyt jostakin "juupajoen takakyläsä" ulkomaille.
Itse olen asunut Keski- ja Etelä Euroopassa reilut kymmenen vuotta yhtäjaksoisesti ja asun edelleenkin ilman paluusuunnitelmia, mutta asenteeni ei silti ole kovin jyrkkä eikä mustavalkoinen. Kaikkialla on plussansa ja miinuksensa, oma elämäntilanne, persoona ja kokonaisuus ratkaisee mihin vaaka kallistuu. - Maija pakkailee
Nojoo, tuohon on pakko vastata omalta osaltani:
Itse lähdin Helsingistä mikä ei ole "juupajoen takakylä".
Olen asunut myös muualla kuin Ruotsissa ja aina suurkaupungeissa, millaisia Suomessa ei ole eikä tule.
On kokemusta mikä riittää kritisoimaan Suomen takapajuista yhteiskuntaa.Onhan siellä toki hyviäkin asioita, mutta ne eivät riitä siihen että voisin enää koskaan edes ajatella asuvani siellä. - dsgsdg sert ert
Ehkä oletat, että sukset nyt menee ristiin, koska sinä olet 'nähnyt maailmaa' ja pidät itseäsi hiukan parempana ihmisenä ja heittelet koko ajan keskustelun väliin ulkomaan triviaa tyyliin: "Tuolla Eurooppaa reissatessa..., Roomassa minun suosikkipizzeraini oli..., yksi ystäväni Barcelonassa..." jne? Tämä herättää mielestäsi kateutta takapajuisissa entisissä ystävissäsi ja sukulaisissasi. Äitikään ei ymmärrä, mikä maailmankansalainen nyt olet?
He taas näkevät yhä murkkuikäisen lapsosen, joka on huvittava naiivissa itseihailussaan ja ylimielisessä asenteessaan. Joka pitää itseään muita parempana ja suhtautuu kyllästyneenä, huvittunut, pilkallinen hymynvirne suupielessään kaikkeen normaaliin suomalaiseen elämään - hän kun on mielestään suomalaisen arjen yläpuolella.
Ehdotan, että opettele välittömästi nauramaan itsellesi. Kirjoita vaikka novelleja tai päiväkirjamaisia tarinoita ilmiöstä: Miten minusta tuli liian hyvä Suomeen ja miten kauan sitä kesti. Ikä tuo kokemusta, usein, ja joskus jopa ymmärrystä. Sinulla on vielä pitkä tie kuljettavanasi.
Minäkin tulen takaisin pian. Tulen vasta nyt, kun suomalaisvastaisuuteni on karissut ja kaipaan Suomea ja oivallan oman supisuomalaisuuteni ja arvostan sitä. Hullua kansaahan me olemme, mutta niin on joka kansa omalla tavallaan. Suomalainen omituisuus tuntuu hyvältä minusta. Anna ajan mennä. Jospa sinäkin vielä muutut suomalaiseksi ja olet ylpeä siitä.Suomalaiset eivät ymmärrä, että aito kaihoilu ulkomaan ihanuuksien perään, esimerkiksi nuo, mitkä just luettelit, tai minun tapauksessani Amerikan ihmeet, ei ole mitään brassailua eikä yritystä näyttää paremmalta kuin mitä he ovat.
Todellisuudessa siihen, että on parempi kuin nuo mannerheimryssät ja muut kotamongolit ei tarvita edes mitään yrittämistä eikä vakuuttelua.
- dfgdfgsdfgdf
Hei, älähän nyt. Ehkä he eivät ole kateellisia, eivät vain tiedä, mitä sanoa. Tuntevat jotenkin vierastavansa, kun sinulla on kokemuksia, joita he eivät ole vielä hankkineet.
Hyvin harvat varmaan ovat kiinnostuneita toisten kokemuksista. Miten kiinnostunut sinä olet vaikka työkaveriesi ja entisten tuttujesi arkisista asioista? Ovatko ne sinusta tylsiä, koska ne ovat tapahtuneet SUomessa? Jos noin on, niin eikös se ole samaa ilmiötä kuin se, että he eivät ole kiinnostuneita sinun matkusteluistasi?
Ole iloinen, että olet uskaltanut mennä ja nähdä maailmaa senkin verran. Olet rikastuttanut maailmaasi tekemisilläsi. Ei kai sinun tarvitse kaikkia vakuuttaa, että olet nyt rikkaampi. Vakuuta itsesi vain ja jatka elämääsi tyytyväisenä. Rohkaise muitakin lähtemään, jos he kysyvät sinulta, mutta älä nyt tuputa matkustelua itseisarvona. Joillekin se sopii paremmin kuin toisille. Sinuakaan se ei ole tehnyt onnelliseksi, ainakaan vielä. Ehkä asenteesi vielä muuttuu.
Ei minun perhe edes ole ollut kiinnostunut elämästäni ulkomailla. Enkä oikeastaan minä kovin paljon heidän elämästään Suomessa. Jotenkin se vaan usein on niin. - tavallinen matkaaja
En voi ymmartaa mika suomalaisissa on ulkomaalaisuuden suhteen, tarkoitan etta jos joku on asunut/ matkustellut ulkomailla, ja heidan asenteensa.
Suomalaisilla tuntuu olevan jonkinlainen kompleksi meita ulkosuomalaisia kohtaan. Esim itse en voi puhua (kukaan ei ole kiinnostunut) matkoistani tai elamastani ulkomailla. Ei leuhkiakseni vaan aivan tavallinen keskustelu.
kun joku harmanheppu puhuu mokkireissustaan ja marjojenpoimimisesta, me taas puhumme joko Pariisista tai Roomasta jne. joka on aivan sama juttu meille.
Olen havainnut etta suomalaiset on TOSI kateellista kansaa. Mikaan ei saisi olla parempaa tai erilaista kuin heidan oma elamansa. Surullista vaan totta.- 14 + 20
>> Suomalaisilla tuntuu olevan jonkinlainen kompleksi meita ulkosuomalaisia kohtaan. Esim itse en voi puhua (kukaan ei ole kiinnostunut) matkoistani tai elamastani ulkomailla. Ei leuhkiakseni vaan aivan tavallinen keskustelu.
Asian suhteen tehdään mielestäni täysin epäjohodonmuisia ja vääriä, sekä jopa epäoikeudenmukaisia ja asiattomiakin yleistyksiä.
Tuohon lienee aivan yksinkerainen ja luonnollinen selitys, yhteiset mielenkiinnon kohteet ja harrastukset yhdistävät. Ei sen enempää eikä sen vähempää. Ei selityksiä tarvitse sen kauempaa hakea ja tämä soveltuu laajemminkin elämän eri alueilla. Vaikkapa jääkiekosta kiinnostumaton ei kauaa jaksa aiheeseen liittyvissä keskusteluissa viipyä.
Oletko itse erityisen kiinnostunut hyvin pitkistä mökki- ja marjastusreissujen kertomuksista?
Moni paljon reissannut ja ulkomailla asustellut ei välttämättä itsekään jaksa kuunnella ja uppoutua kovin kauaa ja syvällisesti toisten kokemuksiin ellei siihen liity jotakin erityisesti itseä kiinnostavaa, vaikkapa halu saada infoa jostakin juuri itseä kiinnostavasta maasta ja sihen liittyvistä eri tekijöistä omaa projektia ajatellen.
Itse olen viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana käynyt vain kerran lomamatkalla Suomessa ja pari pikaista virka-asioista johtuvaa pakollista reissua. Itsekään en jaksa olla mitenkään erityisen / loputtoman kiinostunut toisten ulkomaan kokemuksista elleivät ne sitten liity jollakin tavalla omiin mielenkiinnon kohteisiini, vaikka varsin avoin ja utelias luonteeltani olenkin. Hieman sama tilanne kuin ne kuulut toisten lomakuvat ja kertomukset "siitä ja tästä" missä oltiin ja mitä tehtiin ja kenen kanssa tehtiin.
Toisaalta en myöskään koe tarvetta sen laajemmin kertoilla ja tarinoida omiasta ulkomailla asumisestani ja kokemuksistani. Yleensä en kommentoi siitä lainkaan ellei kysytä ja sittenkin varsin suppeasti. Keskityn pikemmikin siihen hetkeen ja lähelläni oleviin ihmisiin ja tapahtumiin.
Asenteeni Suomea kohtaan on neutraalin positiivinen ja näen sen myönteiset kuin vähemmänkin myönteiset puolet ilman toisiin rinnastuksia. Ihmisetkin tulee ottaa yksilöinä ja opetella hyväksymään sellaisina kuin ovat ilman "muotti-rinnastuksia". C'est la vie, ei enempää eikä vähempää.
Kun oppii katsomaan avoimin silmin elämää ja on valpas näkemään toisissa ihmisissä ja kulttuureissa myönteisiä ja hyviä asioita ja keskittymään niihin virheiden ja puutteiden sijaan, niin on jo melko hyvässä suunnassa elämisen taidon ja henkisen tasapainon kanssa ;-) Joo, tosi harvan kanssa voi keskustella, vaikka minun kertomukseni on ollut aika tylyä välillä eikä kovin paljon Amerikkaa ylistävää. Olen kertonut, esimerkiksi, että oli 5°C talvella ja 35°C kesällä asunnossa sisällä ja jos asunnottomien koijissa on pari astetta kylmempää Helsingissä, niin sitten Amerikassa oli lämpimämpää. Mutta tietysti Suomessa on aina ollut kurjempi historia, vaikka amerikkalaisten esi-isät ovat vaeltaneet yli kolmessa kilometrissä olevien solien, joissa on kesällä lunta ja ammuskelleet toisia amerikkalaisia, jotka ovat yrittäneet sen estää. Ei saa sanoa, että kyllä se Suomen luonto on aika vaatimatonta amerikkalaisen luonnon rinnalla. Heikko itsetunto, joka pohjaa siihen tosiasiaan, että Suomi nyt on aika kehno ja mitätön maa. Nyt nämä hurmahenget kuljeskelevat leijonahuppareissa leijonariipus välkkyen.
- tavallinen matkaaja
Se on tosiasia, olen jutellut tasta paljon ulkomailla asustavien suomalaisten kanssa, jotka reissaavat joka kesa Suomessa vanhempiaan katsomassa, etta suomalaiset ovat itsekkaita, valittavat joka turhasta asiasta, ja luulevat olevansa jotenkin ylempana muista kulttuurista.
Anteeksi vain.
Meille tanne takaisin muuttaneille on aika paljon sopeutumisvaikeuksia, olemmehan itsekin muuttuneet. Vaan suomen suomalaiset pysyvat samanlaisina metsalaisina. He eivat vain voi myontaa todellisuutta.- hyviä kaikki me
Kyllä Suomikin on muuttunut. Nuori väki on ihan erilaista kuin me keski-ikäiset ja varsinkin vanhemmat. Maaseudulla muutos on hitaampaa, mutta onhan sielläkin netti.
Minusta tuntuu, että jos (me) suomalaiset tajuaisivat metsäläisyytensä yhtäkkisenä oivalluksena, se saattaisi olla liian iso shokki kestää. Annetaan toistemme havaita puutteemme vähitellen, kuka mitenkin, ja kasvaa sen verran ja niin nopeasti kuin kukin pystyy. Täydellisiähän me kuitenkin olemme, täydellisiä omana itsenämme, vaikka jokainen on erilainen. Minusta suomalainen metsäläisyys voi tulla muotiin kaiken urbaanisuuden keskellä. Minusta olisi kiva muuttaa jonnekin korpeen ja ruveta suomalaiseksi erakoksi.
- 14 + 20
>> Kyllä Suomikin on muuttunut. Nuori väki on ihan erilaista kuin me keski-ikäiset ja varsinkin vanhemmat.
Näinhän asiainlaita on ollut kautta aikojen. Nuormpi sukupolvi katsoo edellisten oevan "vanhassa valossa" ja kokevat itsensä edistyksellisemiksi. Laajemmin ajatellen kunki aikakkauden sukupolvet katsovat olevansa tiedon, taidon ja sivistyksen huipulla aiempiin sukupolviin nähden.
Toisaalta mm. Geopsit ovat elävä esimerkki siitä miten erittäin älykkäitä hyvin kaukaiset kansat ja kultuurit ovat olleet. Vielä nykypäivänkään tieteellisellä ja teknisellä tieto-taidolla ei ole kyety ratkaisemaan Geopsien arvoitusta.
>> Minusta tuntuu, että jos (me) suomalaiset tajuaisivat metsäläisyytensä yhtäkkisenä oivalluksena, se saattaisi olla liian iso shokki kestää. Annetaan toistemme havaita puutteemme vähitellen...
Tuosta herää kysymys mikä, millä mittarilla, millä arvoilla ja millä verrokilla - verrokeilla mitattuna voidaan asettaa ikäänkuin joksikin malliksi ja mitaksi ihmisyydelle ja "edistykselle" ja ajan tasalla olemiselle? Laaja debaatti.
Kautta maapalon on vaikka miten paljon kasoja, kulttuureja ja ihmisryhmiä jotka saattavat elää "metsläisesti". Mikä on metsäläisyyden tai ei metsäläisyyden mittari
ja millä yleismaailmallisilla kriteereillä se voidaan määritellä?
Toisinaan maailman menoa katsellessa ja arvioidessa tulee väistämättä mieleen ettei se edistys aina välttämättä olekaan edistystä ihmisyyden oleellisimmilla mittareilla mitattuna. Teknologia ja ruuhka-alueiden riennot polkevat toisinaan ihmisyydelle olennaisia asioita jalkoihinsa. Hiljattain oli mm. kansainvälinen tutukimus jonka mukaan nykyisistä tehokkaista viestintävälineistä huolimatta ruuhkakeskuksissa asuvien yksinäisyys ja on vain lisääntynyt.
Ps. Hola, pitäisiköhän hankkia maapala jostakin Pentagonin pampakselta, rakentaa hagienda, hommata lauma hevosia ja kirmaista hevosella paikallisia "alkuasukaita" tapaamaan ;-) - paluumuuttaja X
Kylla me supisuomalaiset tiedamme ja olemme kiinnostuneitakin mokki kulttuurista ja teemme kysymyksia sen suhteen siita puhuttaessa,
tarkoitan etta kun suomalainen on asunut jossain eksoottisessa maassa, niin jos siita mainitsee, niin ei olla sitten yhtaan kiinnostuneita, vaikka jos sanoisi yleis sivistyksen puitteissa, kysymaan etta millaista siella sitten oli asua ?
Ei siis minkaanlaista kiinnostusta, kun luullaan etta Suomi on tama maailman napa. Se todella arsyttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä652147Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721732Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2441402Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371347- 831202
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3601143Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3301108