Leppävirta neuvottelee?

Leppävirta ja Kuopio ovat huhujen mukaan aloittaneet liitosneuvottelut.
Kyllä tätä osasi odottaakin.
831752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 83

Vanhimmat

Kiitos viisaat päättäjät ja ei varkaudelle.

Äänestä
  • Sitten varmaan käytte töissäkin leppävirralla ja kuopiossa, sinnehän veronnekin maksatte.. vai otetaanko edelleen työ varkaudesta ja viedään verot toisen kunnan hyväksi?

    Äänestä

  • :) Terve menoa maksamaan Kuopion Lekuri uudistus muiden pikkukuntien tapaan. Ei sillä että Varkaudenkaan tulos hyvä on, mutta reilupeli on kertoa miksi Kuopio haluaa itselleen kuntia ympärille. Palvelutasoon se tuskin vaikuttaa sen enempä, , , :)

    Äänestä

hyi haiseva varkaus. Vieläkö muuten kukaan leppävirtalainen käy
varkaudessa ostoksilla.

Äänestä

Eli jatkossa Leppävirtalaiset saavat tottua siihen, ettei palveluja enää ole. Esimerkiksi terveyskeskukseen tai ensiapuun täytyy lähteä Kuopioon asti.

Äänestä

kuopioon ajaessa ei mene paljon kauempaa ja terveydenhoito
huippuluokkaa. *hienoa*

Äänestä
  • Tietojen mukaan Kuopiossa on todella pitkät jonot päivystyksessä, eväät saa mukana oikeesti olla. ja aikoja ei ole, joten yksityistä vaan käyttämään.
    Olkaa hyvät ihmiset järkeviä.

    Äänestä

Käyppäs kysymässä Kuopion asukkailta kuinka sinne terveyshuoltoon pääsee. Tilanne terveyskeskuksissa on pahempi kuin Varkaudessa ja lähetettä KYS:iin on vaikea saada. On hienoa Timolasta mummojen kulkea edestakaisin. Hätäpäivystyshän ei muutu miksikään.

Äänestä
  • taitaa olla juuri noin, päivystykseen pitää varata eväät mukaan ja lääräriaikoja ei ole ja pahenee vaan kesää kohti. Siinä sitä hienoa Kuopioo.

    Äänestä

  • Kyllä tummosta oon kuullut ja tiedän , että näin on. Kuopio on hyvin velkainen kaupunki ja varmaa on että viimesetkin palvelut jää minimiin. Varkaus on myös etelässä ja jos ottaa huomioon, että Varkauteen yhdistyy Joroinen, Heinävesi..siitä tulee aika hyvä pakkaus.
    Varkaus keskittyy ja voimistuu! Kannattas sitäkin miettiä.

    Äänestä

Silloinhan Leppävirrasta tulee jääkiekon SM-Liigapaikkakunta.

Äänestä

Kannataisi katsoa miten on käynyt noille Kuopioon liittyneille kunnille. Niistä on tullut kuolleita syrjäkyliä. Ei täällä keski-savossa kannattaisi edes keskustella kuntaliitoksista vaan yhteisistä palvelujen tuottamisesta. Muuten meille käy kurjasti. Leppävirtalaisista suurin osa asuu yli 50km päässä Kuopiosta. Karttula joka liittyi Kuopioon on huomannut että niitä kusetettiin oikein olantakaa mutta perumaan eivät pääse. Varkaudellakin on kokemusta yhteistyöstä Kuopion kanssa. Kaikissa tapauksissa toiminnot on siirretty Kuopioon tai ainakin hallinto. Savonia on paras esimerkki. Siilijärvi on viisas kunta kun ei mee kuopiolaisten maksumieheksi.

Äänestä
  • Kerroppa Bruno mitä palveluja kuntaliitokset ovat vieneet Karttulassa ja Vehmersalmella? Tai vaikkapa Riistavedeltä, jota Kuopiolla on ollut 40 vuotta aikaa riistää. Edes Riistavedeltä ei ole vielä ehditty takavarikoida terveyskestusta tai kouluja (kouluja remontidaan parasta aikaa).

    Minä voin sitten kertoa mitä palveluita on voitu säilyttää kuntaliitoksen avulla.

    Pääsääntöisesti karttulalaiset ja vehmärin ihmiset ovat tytyväisiä liitoksiin,mutta aina on se äänekäs porukka muutosvastarintalaisia, joille ei rautalanka riitä, kun ovat jotain päähänsä saaneet. Siilikin tulee vielä liittymään, koska sen talous on kuralla. P-Savossa neljä kuntaa jotka pärjäisivät itsenäisinä seuraavat 10 vuotta: Tuusniemi, joka on hämmästyttävää kyllä velaton kunta, tosin ikääntynyt, Lapinlahti, Leppävirta ja Kuopio.

    Tuusniemenkin velattoman realismin suunta on hakeutua Kuopion kanssa yhteustyöhön ja Kuopio tuottaa jo nyt suuren osam Tuusniemen palveluista. Kuopio on tulossa myös Nolsiä, joka huomasi, ettei omat rahkeet riitä Tahkon kehittämiseen ja Maaninka. Liitosselvitystä hautoo myös Suonenjoki.

    Äänestä

  • En Paljoa huutelis kuis kävi Kangaslammin ,kun liitty Varkauteen tais palvelut hävitä kerta rysäyksellä .Jos on varavalita ei ainakaan konkurssi kypsä Varkaus ketään houkuttele .

    Äänestä

hei sinä höppänä bruuno vai mikä lienetkin. Pysy sinä
siellä kakan hajussa ja anna meidän leppävirtalaisten tehdä mitä halutaan.
Kyllä me kohta siirrytään tältäkin palstalta pois, kun meistä tulee kuopiolaisia.

Äänestä

Ei meidän päättäjät näköjään mitään tyhmiä ole.

Äänestä

Antaa Varkauden upota suohon, Leppävirta katsoo Kuopioon!!!!

Äänestä
  • Toivottavasti ei Varkaus joudu kantamaan vastuuta naapurikuntien vanhenevasta väestöstä, antaa mennä vaan Kuopion kannettavaksi.

    Äänestä

  • Pelko persiisssä kirjoitti:

    Toivottavasti ei Varkaus joudu kantamaan vastuuta naapurikuntien vanhenevasta väestöstä, antaa mennä vaan Kuopion kannettavaksi.

    Millonka tämä liittyminen Kuopioon sitten aikaisintaan tapahtuu?

    Äänestä

  • Pelko persiisssä kirjoitti:

    Toivottavasti ei Varkaus joudu kantamaan vastuuta naapurikuntien vanhenevasta väestöstä, antaa mennä vaan Kuopion kannettavaksi.

    Niin Varkaus ei selviä edes omistaan. Varkauden huoltosuhde heikkenee aika nopeasti 20 vuoden sisään. Peruspalvelujen suur-kuluttajia olisi enemmän ja enemän, mutta maksajat häviää samaa mukaa, ellei nopeammin. Varkaus on tällä hetkellä Suomen kunnista suunnilleen puolivälissä ikärakenteen huoltosuhteessa, mutta muuttotappiokuntana tilanne heikkenee nopeasti. Ääripäissä ovat syrjäiset vähäväkiset kunnat, joita voi valottaa vitsillä kahdesta aikamiespojasta, jotka olivat metsällä ja näkivät koiran juoksevan vapaana. Toinen otti aseen ja aikoi ampua koiran, mutta toinen esti sanomalla, että älä ammu kunnan ainoaa veronmaksajaa..

    Äänestä

  • Terveyspalvelut menee huonommaksi, tiedä se!

    Äänestä

käytyäni tänään kirkolla kaupoilla, kysäsin samalla yheltä vanhemmalta valtuutetula, että männäänkö kuopioon päin ja yhistymään. Selvä vastaus oli,
että on neuvottelut jo pitkällä.

Äänestä
  • leppävirtalaiset älkää olko varmoja huolitaanko me VARKAUTELAISET teitä ollenkaan...kyllä meilläkin on määrätty taso....ryhdistäytykää niin katsotaan sit otammeko teidät

    Äänestä

Tervetuloa kuopioon leppävirtalaiset. Yhdessä saavutamme
parempia ja molempia tyydyttäviä tuloksia.

Äänestä
  • Kaikki Pohjois-Savon kunnat liittykää yhteen.Eespäin väki voimakas.

    Äänestä

Tsemppiä neuvotteluihin, meidän perhe haluaa enemmän kuopioon kuin varkauteen.

Äänestä

Leppävirran päättäjät nyt vauhtia neuvotteluihin ja kättäpäälle kuopion kanssa.
Hajukin häviää, kun voi sanoa olevansa kuopiosta.

Äänestä
  • Kuopiossa on ilmanlaatu tutkitusti huonompi kuin Varkaudessa. Toisaalta se kuitenkaan vaikuta Leppävirran tuppukylään saakka.

    Äänestä

  • Kuopion ilmanlaatu oli kaikkein huonoin viime talvena koko Savossa. Haju ei sairastuta ihmisiä, vaan pienhiukkaset, joita Kuopion teollisuus syytää ilmaan.

    Äänestä

Ihanaa meistäkin tulee kaupunkilaisia ja vielä kuopiolaisia.

Hyvä Kalpa!!!

Kiitos Jorma

Äänestä

Imagomainonta on onnistunut! Kaikki haluaa Varkauteen!

Äänestä

Lapsuuteni ja nuoruuteni aikaan pidettiin häpeänä jos joku muutti Kuopioon. Näin Helsingissä. Varkaus ei ollut häpeä. Siksi oon sanonut että jos Varkaus liittyisi Kuopioon muuttaisin takaisin Helsinkiin.

Äänestä
  • Stadissa pidetään häpeällisenä myös taipumusta puhua paskaa huonosti.

    Äänestä

  • Sulla on ollut huonoa seuraa...Homovihaa, Kuopiovihaa, paperimiesvihaa...Siinä meillä malliesimerkki ihmisestä, joka vielä joku aika sitten kyseli, voisiko Varkauteen järjestää positiivisimman ihmisen kilpailua....Että sellaista.

    Äänestä

  • "Lapsuuteni ja nuoruuteni aikaan pidettiin häpeänä jos joku muutti Kuopioon. Näin Helsingissä. Varkaus ei ollut häpeä. Siksi oon sanonut että jos Varkaus liittyisi Kuopioon muuttaisin takaisin Helsinkiin."

    1. Olipas uskottava väite. Vai että häpeä :D
    2. Elät siis sen perusteella mitä kuvittelet toisten ajattelevan sinusta. Säälin sinua, Brunoseni.

    Äänestä

Se on liitos nyt tosi lähellä.

olemme kohta iso kaupunki.

Äänestä

Oravikoskelaiset olette sen ison kaupungin laidalla ja samalla tiellä kaidalla kysykää Verhmersalmelaisilta ja Riistavetisiltä :)

Äänestä

Riistavesi ja Vehmersalmen asukkaat on tosi tyytyväisiä ja ylpeitä Kuopiolaisuudestaan.

Vauhtia neuvotteluihin.

Äänestä
  • Vai oikein ylpeitä. Johan vitsin murjas.

    Äänestä

  • Huomaa, että tuo mielipide on kirjoitettu vuonna 2011. Meneppä kysymään asiasta Vehmersalmelaisilta tänä päivänä, nyt kun sieltä on viety vihonviimeisetkin julkiset palvelut. Nilsiänkin kanssa hyvä jos puoli vuotta jaksettiin liitoksen jälkeen odotella, kunnes ruvettiin puhumaan terveyskeskuksen sulkemisesta. Sitten vielä ihmetellään, että Siilinjärvi ei halua liittyä Kuopioon. Minä en ihmettele yhtään.

    Äänestä

Jos asuisin itse Leppävirralla niin kannattaisin paljon enemmän liittymistä Kuopioon kuin konkurssikypsään, velkaiseen Varkauteen.

Äänestä
  • Varkaudella ei ole lainkaan liian paljon velkaa. Siitä on jauhettu vuodesta toiseen, mutta hyvin Varkaus on kuitekin velkojaan hoitanut ja hoitaa jatkossakin.

    Äänestä

varmaankin tunnusteluja on...katsotaan miten etenee

Äänestä

Vuoden 2013 leppävirta on liittynyt Kuopioon. Virkamiehet olivat kokoontuneet
yhditymisen merkeissä ja asiat tuodaan valtuustoihin aivan piakkoin.

Äänestä
  • Tätä menoa Leppävirtaa ajetaan kuntaliitoskuntoon. Ei olla köyhiä eikä kipeitä kunhan monitoimihalli saadaan. Jos rahaa jää voi sitten jotain jäädä lasten, sairaiden ja vanhusten tarpeisiin. Vain muutama valtuutettu puhuu järjen äänellä, mutta eihän heitä kuunnella.

    Äänestä

Tehkää kaikkenne, että meistä tulee KUOPIOLAISIA.

Äänestä

leppävirta liitetäänkin konnuslahteen asia on jo varma kun lehessäkin niin luki

Äänestä

nyt kyllä itku pääsee

Äänestä

Lippävirran liittyminen Kuopioon on jo tosi lähellä, näin kertovat Kuopion päättäjät.

Äänestä

Kyllä se vaan oli niin että, kuopio liitettiin riistavetteen vuonna 1973, että suatiin puijonkavulle jatketta.

Äänestä

me ei haluta liittyä varkauteen, siellä tapahtuu aina kauheeta.

Äänestä

Hienoa keskustalaiset, että torppasitte neuvottelut varkauden kanssa.
Demarit, kokoomus ja kristilliset ovat kuulemani mukaan ajaneet varkauden terveydellon alas.

Äänestä

Hienoa kepu, ääni tulee täältä teille.

Äänestä

Timo Hulkkonen kirjoittaa aamun lehdessä Navitas kiinteistöjen
ruhtinaallisista kestitsimisistä. Olemme kaikki varkautelaiset tienneet Hahtalan
toimintakulttuurin ja näköjään nyt tiedetään naapuripitäjissäkin.

Äänestä

Pahalta näyttää Varkauden tulevaisuus. En haluaisi asua siellä
mistään hinnasta.

Äänestä

Warkauden Lehden yleisökysely osoitti, Leppävirta yhdistyy Kuopioon.
Tosin otanta oli aivan mitätön, kun ei ole enää kuulemma paikallislehdellä lukijoitakaan.

Äänestä

Ja ihmiset ei tiedä totuutta. Noin kuukausi sitten oli Kauppalehdessä että Kuopiolaista kusetusta. Siinä kerrottiin että Kuopiolla on 3 kertaa enemmän velkaa kuin Tampereella. Se perustui siihen että otettiin huomioon kaikki Kuopion omaisuus ei se mikä näytetään kaupungin tilinpäätöksessä jossa puuttuu suurin osa kun jokainen esim. kiinteistö on muutettu liikelaitokseksi ja niin ihmisiä kusetetaan. No meillä on kissanpäivät kun ei tarvitse investoida kun lapsiperheiden määrä pienenee ja koulujen ja päiväkotien rakentamista ei tarvita. Päinvastoin niitä voidaan myydä muuhun käyttöön. On selvää että Kuopio haluaa maksajia velalleen ja siksi ne on aktiivisia. Karttula on hyvä esimerkki lukio loppuu, Syväniemen koulu yläasteineen ja se jo vaikuttanut niin että PS:ssä lopettaa huoltoaseman. Voi sanoa että mielenkiinnolla seuraan mistä reunasta Leppävirtaa sitten järsitään kun se on Kuopiota.

Äänestä
  • Tuo on totta joka sana...iso paha susi nuolee ja houkuttaa viattomia , hyväuskoisia lapsia, niin se vaan on!
    Mutta koittakaa ihmiset ottaa selvää ja älkääkä menkö mutu-tuntumalla.

    Äänestä

Kyllä meillä on Ikea ja kaikki muut upeat kaupat lähellä. Kannatan meidän
leppävirran politikkoja, etteivät veljeile varkautelaisten politikkojen kanssa.
Leppävirran suunta on yhä vahvemmin kuopioon.

Äänestä
  • Hhe,,mihis se Ikea sieltä häviää, jos Leppävirta liittyy Varkauteen? samalla laillahan siellä voi käydä.

    Äänestä

Juuri mulla on menossa rskiin Ikean pöytä kun se purkautuu kuin puun kuori. No menin halpaan joskus mutten enää. Sehän on pahvia voikohan sen laittaa kartonkikeräykseen vai onko siinä kaukoidän myrkkyjä. Sen keveys selvisi mulle. Sanoisin että et oo maailmaa nähny jos Ikea on hyvä kauppa.

Äänestä
  • Ja Savontien grilliltä kaikuu taas. Otappa selvää suomen suurten kaupunkien kaupunkikonserneihin sidottu velka ja huomaat, että Kuopiolla sellaista velkaa on vähän. Esim. jos vertaa vaikka Jyväskylään. Tai pienemmässä mittakaavassa Varkauteen. Velka ei sinällään ole ongelma, jos se on rahoitettavissa tuloilla. Kuopiossa nuo kaupungin liikelaitosten maksutkaan eivät ihan korkeimpia ole.

    Jos päiväkoteja ja kouluja ei tarvitse rakentaa, niin saahan sillä pari kaljaa tänään Savon grillillä, mutta jossakin vaiheessa grilli pitää laitta kiinni maksajien loputtua. Loppuu iloinen karaoke ja valot sammuvat. Ai niin ne paluumuuton tekevät eläkeläiset.

    Äänestä

  • Bua haha haa hah hah! Kukas paikallinen mööpelikauppias tuommoisen itkuvirren kirjoitti, eikö kauppa käy vai mistä kiikastaa?

    Pari viikkoa sitten tehtiin Keittiöremppa ja IKEAsta otettiin kalusteet. Yllätyin kasatessa että eihän ne pahvia ollukaan. Ihan jämäkkää lastulevyä ja koneistot on Blummin. Oisin mieluusti ottanu keittiön täältä jostain keittiöfirmasta, mutta hinta ratkaisi. Kokoamisessa toki meni aikansa, mutta kaikinpuolin helppo homma oli.
    Ihan turhaan tulet väittämään että ei kestä niin hyvin kuin muiden keittiöfirmojen keittiö. Tuttavapariskunta osti kuus tai seittämän vuotta sitten IKEA-keittiön ja vieläkin näyttää hyvälle ja kaikki ehjänä. Halpa hinta tulee siitä kun kaikki osat löytyy hyllystä melkein joka myymälästä ja volyymi on niin iso, toki tuo kokoaminen tuo oman säästönsä kustannuksiin sekä logistiikkaan.

    Joku haluaa täyspuiset kaapit puusepän tekemänä ja toinen saattaa muutaman kaapin itse koota. Meitä on moneen junaan.


    Kolme kertaa olen käyny kuopion IKEAssa ja aina on ollu varkautelaisia tuttuja samaan aikaan, liekö menneet lihapullia syömään vai mitä...

    Äänestä

En oo käyny Varkautta pohjoisempana lähimpään 5 vuoteen mutta lienee samaa krääsää ne Ikea tuotteet kuin muuallakin. Sekundasopista osti pari vuotta sitten keittiökalusteet ja ne oli puolta halvemmat ja laadukkaammat kuin Ikeassa. Kävin Vantaalla vertaamassa laatua ja onneksi en ostanu sitä paskaa. Joka niitä hyviksi väittää ei tiedä mitä on hyvä ja laadukas.

Äänestä
  • Sekundashopin laadusta en tiiä ja ei edes kiinnosta. Mutta tuo sinun hinta väitteesi on valhe. Jokainen voi käydä kysymässä ko putiikista hinnat ja kattoo samat sitten netistä mitä maksaa IKEAlla.

    En jaksa tästä väitellä kun en saa rahaa IKEAn kehumisesta. Lähinnä tartuin kirjoittamaasi trolliin.

    Taidanpa ostaa rännit jostain nettikaupasta... Mainostaa saa, mutta kilpailijoiden haukkumista en siedä.

    Äänestä

Miksi Leppävirralla käy turisteja moninkertaisesti enemmän turisteja kuin Varkaudessa? Vaikka Varkaus on puolet suurempi asukasmäärältään.

Äänestä
  • Onks sulla tuosta oikein numeroita latoa pöytään?

    Leppäkertun kolhoosi tekee tietty hyvää jälkeä nykyisin mut muuten en kehus. Se on yks firma vaan.

    Äänestä

Leppävirtalainen on komeampi katella ja näkyy paremmin kun ei ole risukkoja tuloväylällä!

Äänestä
  • ite en leppävirralla pyöri, ohi korkeintaan ajan.

    onko siellä paljon näitä laitapuolenkulkijoita, yms. hörhöjä? Minusta tämän tyypin henkilöt on lisääntyny p-mäellä ja täällä Varkaudessa. semmonen mielikuva, että joroisissa ei ois tämmöstä "ongelmaa". toki joka paikassa on oma paikallinen juopporemmi, mutta itse koen että nämä on lisääntyny entisestään

    Äänestä

Kohta aukeaa Ikean viereen Ikano ja meiltä lepikältä
ajaa sinne 20 minsaa, eli eipä tule enää käytyä Varkaudessa
ollenkaan.

Äänestä
  • näin se menee!!! lepiskältä ei kannata ajaa varkauteen!!!!!!! eiku kuopioon, massia säästyy!!

    Äänestä

Olen viimeksi käynyt Varkaudessa lähes vuosi sitten, mutta ohi ajanut
monesti. Kuopiossa tulee käytyä ostoksilla, että silleen.

Äänestä
  • on niin helppoa ajella nykyisin. Nopeusrajoituksen voisi hyvin nostaa 100 km/h:ssa.

    Äänestä

On tyhmää liittyä suhteessa liian isoon kaupunkiin, kuten Kuopioon. Onhan se jo nähty miten siinä käy. Jos Leppävirta liittyy Varkauteen, niin valtion tukia tulee roimasti enemmän kuin Kuopion koalitioon. Varkauden velka on täysin hoidettavissa, ei mitään vaikeuksia. Lisäksi Kuopioon on liian pitkä matka, toisin kuin Varkauteen.
Varkaus on myös kauniimpi ja viihtyisämpi kaupunki, kuin ruuhkainen sumppu Kuopio.

Äänestä
  • Puhut asiaa.

    Äänestä

  • Varkauden velka hoidetaan?
    Varkauden Kauppakatu alkaa muistuttaa Detroittia, tyhjiä liikehuoneistoja on useita.
    Vertaatko ihan tosissasi vaikkapa Varkauden rantakahvilaa, Kuopion satamaan?

    Äänestä

  • millähän se kirjoitti:

    Varkauden velka hoidetaan?
    Varkauden Kauppakatu alkaa muistuttaa Detroittia, tyhjiä liikehuoneistoja on useita.
    Vertaatko ihan tosissasi vaikkapa Varkauden rantakahvilaa, Kuopion satamaan?

    Kauppadullako tyhjiä liikehuoneistoja? Olen eystnyt 800 -1000 m2 liiketilaa yli vuoden eikä ole vaan löytynyt.

    Äänestä

  • hassuja puhut kirjoitti:

    Kauppadullako tyhjiä liikehuoneistoja? Olen eystnyt 800 -1000 m2 liiketilaa yli vuoden eikä ole vaan löytynyt.

    tällä hetkellä vuokrattavia liiketiloja ainakin Kauppakatu 18, 50m²; 20, 95m²; 23 50m² ja 200m² ; 24, 670 m²; 29, 310m²; 48 87 m²; 50, 40m²; 55, 70 m², Taulumäen torin vierellä 197 m². Lisäksi välttömästä läheisyydestä löytyy esim. Laivalinnankatu 1, 563m² ; 14, 140m² ja Pirnankatu 4, 150m², 77m² ja 105m².
    Äkkiä laskien Kauppakadulta löytyy yli 1500m², viereiset kadut mukaanlukien reilut 2800m².
    Totta on kyllä se, ettei 800-1 000m² yhtenäistä liiketilaa Kauppakadullla ole vapaana.

    Äänestä

  • samaa mieltä, eikä se Kuopio mihinkää karkaa, siellähän voi visiteerata kuin ennenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sorsakosken Ukko kirjoitti:

Leppävirta ja Kuopio ovat huhujen mukaan aloittaneet liitosneuvottelut.
Kyllä tätä osasi odottaakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu