Häpeä vaikeuttaa elämää.

Nyt onkin sulle oivat ilmat kun päivälläki on niin hämärää ja pimeä alkaa aikaisi nii pääset ulos jo aikasin. Onko jossai muute pimeä sali vai sammutakko aina valot ku astut huoneeseen.

Itselläni on myös häpeäongelma, joka estää tekemästä asioista (opiskelu, työt, ylimääräiset ulkona käymiset, ihmissuhteiden ylläpito...), hävettää oma rumuus - ja kaiken kukkuraksi olen ruma oikeastikin.

Eli ymmärrät varmaan, miksi näen sun tilanteessa enemmän toivoa kuin omassani. Tsemppiä!

voi kuule et ole ainoa! Itse olen täysin ulkona kaikesta "normaalista" elämästä. En käy töissä tai opiskele, joten minulla ei ole mitään muuta pakkoa poistua kotoa kuin kaupassa ja apteekisssa käynti. Tietysti mielummin pimeän aikaan.. Samoin muut näkevät minut sosiaalisena ja ihan hyvännäköisenä ihmisenä.
Oma mieli on vaan niin voimakas asia...

aloittajalle: Oletko minkä ikäinen? Oletko miettinyt mistä lähtien olet tuollaista häpeää tuntenut? Vaikuttaisikohan menneisyytesi (ilkeät kommentit jne, huono itsetunto) siihen miten näet itsesi nykyään?

Oli nimittäin kuin itseni kirjoittamaan tuo teksti ainakin suurimmaksi osaksi. Osaatko ottaa vastaan kehuja vai tunnetko ettet ansaitse niitä? Kuulostaisi että sinulla saattaisi olla sisäisiä monstereita, jotka heijastuvat häpeänä.

Minäkin odotan pimeetä, että pääsee taas roskalaatikolle, kun päivällä ei kehtaa.

Koittakaa ajatella, että kukaan muukaan ei ole täydellinen, maailmassa on varmasti hirvittävä määrä paljon rumempia ihmisiä kuin te! Eivätkä hekään piileskele. Ei kuitenkaan kuulosta siltä, että kyse olisi oikeasti poikkeuksellisesta rumuudesta, vaan nimenomaan itsetunnosta. Oletteko harkinneet psykologilla käyntiä? En siis ehdota tätä siksi että käsitän teidät hulluiksi tai millään tavalla mielisairaiksi, monet ihmiset saavat psykologilta apua mitä pienimpiin ongelmiinsa. Ammatikseen muiden ongelmia kuuntelevat myös varmasti osaavat kaivaa asian takana olevat syvemmälle ulottuvat taustat. Mosteri221, kokeile viettää muutama päivä teeskennellen, että ajattelisit olevasi maailman hyvännäköisin ihminen. Vaikka se tuntuisi kuinka teennäiseltä, hymyile kaikille ohikulkeville ja ajattele kaikista tyylillä "haha, tuopa ei ole niin kaunis kuin minä" (ei tietenkään ääneen). Vaikka se tuntuisi aluksi kuinka vaikealta ja teennäiseltä, voisit hiljalleen saada tämän käsityksen välitettyä myös alitajunnallesi. Oletteko puhuneet asiasta lähimpien kavereidenne kanssa? Joka tapauksessa puhuminen jonkun kanssa varmasti helpottaa ja auttaa saamaan perspektiiviä omaan kuvaan itsestään.

osaa ihmiset olla erikoisia...me kaikki ollaan ihan tavallisia ihmisiä,miten sä nyt yhtäkkiä erottuisit niin joukosta???

Jotenkin tilanteesi saa epäilemään, että olet nuori nainen ja hieman huomionkipeä. Itsellä oli samanlaisia ongelmia aikaisemmin. Olen kylläkin mies ja ilmeisesti huomionkipeä. Mutta voisit miettiä, onko järkevää ajatella olevansa ruma, jos saat flirttailevia katseita ja ihmiset pyytävät treffeille? Kuulostaa vähän hölmöltä logiikalta.

Ihmisillä on oikeasti ongelmia ruman ulkonäön kanssa; on kaikenlaisia epämuodostumia, pahoja palovammoja tai muita ruumiin vammoja, kehitysvammoja jne. Sellaisia oikeasti rumia ihmisiä ei pyydetä treffeille. Onko sinulla jokin tuollainen perustavanlaatuinen vamma? Jos ei ole, niin lopeta turha itkeminen ja ota järki käyttöön.

Ymmärrän kyllä ongelmaasi, koska itselläni oli ja on vieläkin kai vähän samanlainen. Ja sanon itsellenikin aivan samaa kuin sinulle: Lopeta turha itkeminen ja yritä keskittyä johonkin järkevämpään. Välillä se on vaikeaa, mutta eteenpäin yritetään mennä, eikös niin?

niinkö

Hyvin perinteinen suomalainen (?) kasvatustapa on häpeällä kasvattaminen. Sillä saa nopeita tuloksia, mutta sen jälkiseuraukset vaikuttavat pitkälle elämään tai jopa läpi elämän, jos ihminen itse ei niitä tunteita tunnista. Tämän asian tiedostaminen auttoi ainakin itseäni. Nyt tiedän miksi olen tällainen ja mistä epämääräiset tunteeni johtuvat. Tsemppiä kaikille teille samojen tuntemusten kanssa painiville! Kyllä me tästä vielä selvitään. Onhan elämällä niin paljon hyvää annettavaa, että ei anneta sen hyvän valua hukkaan.

Lapsena/teininä ollessani ei vanhempani (varsinkaan isäni) koskaan sanonut nätiksi eikä muutakaan kehua tippunut. Ei edes sen vertaa, että pieni tyttö olisi
tuntenut olevansa TYTTÖ. Häpeän tunne vain. Kehut saivat naapurien ja tuttavien tyttölapset.
Kun siitä kasvoin "arvottomana" ja ei minkään näköisenä, oli hämmentävää kuulla vierailta ihmisiltä olevansakin kaunis! Sitä sain kuulla, minne vain meninkin.
MUTTA silti en koe asian olevan niin. Olen mieluiten yksikseni.

Niin, häpeä oli se tunne minullakin lapsesta asti...Pyrittiin häpäisemään ja vieläpä muitten nähden...Kovaa häpeää tunsin myös seksuaalisesta hyväksikäytöstä lapsena ja syytin itseäni ja minua siitä syytettiinkin.. Siinä oli sellaiset elämän eväät, että hirvittävä häpeä ja arvottomuuden tunne seurasi pitkälle, pitkälle aikuisikään! Jos joku sanoi jotain hyvää niin häkellyin ja nolostuin ihan kertakaikkiaan. Traumaattiset lapsuudenkokemukset ovat useimmiten pitkään unohduksissa, mutta se piinaava häpeän tunne on!

Katso netistä tietoa sellaisesta jutusta kuin BDD (Body Dysmorphic Disorder).
Esim. tältä sivustolta: http://bddinfo.blogspot.fi/

Johtuupa häpeäminen tuosta tai jostain muusta, niin hae apua!
Älä jää yksin tuon kanssa äläkä anna olosi enää pahentua.
Voi olla, että kaikki ei ongelmaasi käsitä, mutta etsi niin kauan että löytyy joku joka ymmärtää. Häpeäntunteesta voi päästä eroon!

(Voi olla, että alkuperäinen kirjoittaja ei tätä enää näe, mutta eihän sitä koskaan tiedä...)

Tässä minun blogini, jossa käsittelen mm. omaa häpeän tunnettani! Saa tulla keskustelemaan :)

Hanki hieno ammatti. Siitä se on kiinni oletko hyvä vai huono tai ala vaikka työttömäksi.