Miksi miehen raiskaus tai siitä puhuminen on tällä palstalla vaikea aihe, koska kyseinen kirjoitus ja sitä koskevat kyselytkin poistetaan?
Myös toisten miesten raiskaamiksi joutuneita miehiä on olemassa ja heilläkin on oikeus kirjoittaa kokemastaan siinä missä naisetkin.
Ja myös raiskauksen kokeneille miehille on saatavilla ammattiapua kuten naisillekin.
Miehen raiskaus
14
12604
Vastaukset
- mies
Kai se otetaan vitsinä jos semmosesta kirjottelee, vaikka pitäs se ottaa tosissaan. Ei oo onneksi omalle kohalle sattunu...
- jepulis
Kyllä sitä tapahtuu, mutta siitä puhuminen on kai miehelle niin häpeällistä, että on vaikea löytää ketään tuomaan sitä julkisuuteen. Ja monet naiset suhtautuvat siihen vihamielisesti ja väittävät, että siitä puhumalla vähätellään naisten raiskauksia - niin kuin puhuminen olisi jostain pois.
Lisäksi on myös tapauksia, joissa mies on joutunut naisen raiskaamaksi. Itse tiedän yhden tapauksen. Jotenkin vieläkin uskotaan jostain kumman syystä, että miestä ei edes voi raiskata. Eikä varsinkaan, että nainen voisi raiskata miehen - mutta uskokaa pois, ei sen tarvitse tapahtua edes anusta penetroimalla, kyllä sen peniksen saa pystyyn väkisinkin, varsinkin tajuttomalta.
Ja tätä ei ole tarkoitettu provokaatioksi.- "raiskaaja"
oman poikaystäväni raiskanneena voin todeta, ettei miehen raiskaaminen ole mahdotonta naisellekaan.
se meni näin:
oltiin käyty nukkumaan, mutta en saanut unta. poikakaveri kuorsasi vieressä. alko panettaa. vähän hipelöin ja johan jöpötti ja sitten vaan kipusin päälle. sain orgasmin ja juuri silloin poikakaveri heräsi hämmentyneenä. nykyään ollaan kihloissa ja vitsaillaan joskus tällä "raiskauksella".
mutta eihän se mikään raiskaus sinänsä ollut. yhtä hyvin olisin voinut herättää kullan ja pyytää seksiä. mutta enpä kysynyt lupaa.
vakavoidun.
raiskaus on vakavin ja julmin rikos heti murhan ja tapon jälkeen ja on oikein, että muut rikolliset vankilassa kohtelevat raiskaajia ja pedofiileja niin kuin kuulemma kohtelevat.
- nimetön
Vaikeat aiheet, kuten seksuaalinen väkivalta, houkuttelevat palstoille häiriköitä, jotka keksivät tarinoita ajankulukseen provosoidakseen keskusteluja. Kyseinen viesti on voitu poistaa esimerkiksi tällaisen massaviesteillä häiriköinnin takia. Onneksi keinoja häiriköiden hiljentämiseksi on.
- PeraS
...niin, ja vaikka ei puhuttaisi varsinaisesta fyysiseen ylivoimaan perustuvasta raiskauksesta, on suuri osa miehistä suhteellisen helposti taivuteltavissa ja johdateltavissa seksiin, kuin sopivasti hommat hallitseva ja vetävän näköiseksi itsensä laittanut ja pukeutunut nainen oikein tosissaan rupeaa yrittämään. Erotiikan alueella nainen on siin vahvimmillaan missä mies heikoimmillaan. Ei mies todellakaan aina ole halunnut joutua vietellyksi, kun näin on kuitenkin käynyt...
-Pera- Poika
Uskoisin, että tässä yhteydessä tarkoitetaan kuitenkin tapahtumaa, jossa toinen mies vetäisee jätkää persieseen, eikä sitä, että nainen hyppii väkisin miehen päällä.
- raiskattu mies
Toi on totta asiasta ei puhuta!
Itse jouduin miehen raiskaamaksi nuorena poikana tullessani tuhannentaalan kännissä kotiin pikkujouluista.Taksia yritin saada epätoivoisesti ,mutta niinkuin usein siihen vuoden aikaan käy taksia ei näy.
minua vanhempi mies tarjosi silloin yösijaa kallion metron lähettyviltä ja ajattelin ,että mikä ettei.
Aamuuyöstä mies "otti" väkisin ja kaatoi minut mahalleni ja teki tarvittavat hommat ollessani vielä humalassa. Sitten iski paniikki ja ulos kämpästä .Mies oli vielä perheellinen ja eronnut vaimostaan.Paniikissa menin kotiin ja mietin tapahtunutta .Soitin poliisille ja tapaus lähinnä huvitti heitä! Voithan sä tulla tänne tekee ilmoitusta ja huvittunutta myhäilyä!
Kyllä miehenkin voi tosiaan raiskata ja vakuutan että se sattuu varmaan fyysisesti ja henkisesti ihan yhtäpaljon kuin naistakin. - kissa
"Ei mies todellakaan aina ole halunnut joutua vietellyksi, kun näin on kuitenkin käynyt..."
Ei ole minkään valtakunnan raiskaus,
jos hepeniin laittautunut nainen viettelee miehen seksiin. Jos vapaaehtoisesti on aktissa mukana ja kokoajan täysissä hengen ja sielun voimissa, vapaana nousemaan ja lähtemään - kyse ei ole raiskauksesta.
Valitan.
Miehen voi kyllä raiskata. Nainen voi raiskatessaan käyttää asetta, huumaavia aineita tai miehen mahdollista sairasta, heikkoa tilaa hyväkseen voittaakseen tämän fyysisesti.
Pieni poika on yhtä helppo raiskata, kuin pieni tyttö.
Yleensä raiskaajapedofiili on mies, mutta myös naispedofiileja on olemassa. Naispedofiilien poikauhrit ovat vielä suuri tabu. Mielestäni siihen olisi saatava muutos.
kissa - anonyymi
Kyllä nainenkin osaa olla viekas ja myös käyttää voimaa. Esim Etelä-Afrikassahan on viimeaikoina riehunut jonkinlainen villitys, jossa aseistautuneet naisporukat raiskaavat miehiä tartuttaen AIDS:in uhreihinsa. Puhuvat jonkinlaisesta kostosta miehille.
Tuostakin ilmiöstä löytyy juttua helposti googlella.
On aivan yhtä typerää väittää ettei nainen kykene raiskaamaan miestä, kuin väitää ettei mies kykene raiskaamaan naista. Mutta uskoisin etteivät raiskatut miehet asiasta juurikaan puhu, ellei teosta ole koitunut muuta haittaa kuin nöyryytys. - avuttomana
Poika kirjoitti:
Uskoisin, että tässä yhteydessä tarkoitetaan kuitenkin tapahtumaa, jossa toinen mies vetäisee jätkää persieseen, eikä sitä, että nainen hyppii väkisin miehen päällä.
Mies ei mahda mitään jos nainen onnistuu juonimaan äijän kädet selän taakse köysiin tai kahleisiin. Kivekset ja pippelin tyvi napakasti nyöreihin niin seisokille ei mahda mitään ja naisen on hyvin helppo suorittaa penetraatio väkisin. Jos epäilet niin kokeile!!
- tyttö-80
Tämän vuoksiko miehet ovat niin "vaatimattomia" että mikä hyvänsä aktiin kelpaava kelpaa? Mies voi esimerkiksi ostaa hetkeksi paikan mihin laskea jätöksensä. Nainenhan ei näin tee. Nainen haluaa seksiä sellaisen kanssa jota sanotaan ihmiseksi. Siis pää jonka siällä on myös aivot. Miehelle riittää se että joku itätyttö käy miehen autossa ottamassa elimen suuhun ja lähtee tiehensä. Noin vaatimaton voi olla vain mies.
Vai huoliiko mies todella kumppanikseen naisen joka on ollut saman päivän aikana samoissa töissä jo 20-30 eri miehen kanssa? Kelpaisiko naiselle tuollainen mies?
- keino
sodassa aina raiskataan vihollissotilaat,se on vanha keino alistaa ja nöyryyttää vastapuoli!
- Igor
Venäläisissä poikakodeissa on ihan tapana että uusi poika joutuu ensimmäisinä öinä alistumaan pantavaksi. Joukon johtaja saa yleensä kunnian naida ensimmäisenä ja tietysti paljaalla. Vuoden päästä tämä raiskattu on yksi raiskaajista, etsimässä saalista.
Armeijassa tapahtuu myös tällaista. Nuoret ja komeat pojat joutuvat toisinaan seksiorjiksi.- sam
Onko henkilökohtaisia kokemuksia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k374936- 823506
- 302953
- 612935
- 82757
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t552280- 391778
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91700- 181691
- 161584