tahtoisin kommentteja lähinnä kirjoitustavasta ja muutenkin tekstistä. Tarinan juonihan tästä ei käy ilmi, mutta tässä nyt kuitenkin pieni pätkä :D tästä olen siis kirjoittanut jo paljon enemmänkin. laitan nyt kuitenkin vain tämän.
ja haluan tässä nyt vielä ilmoittaa, että tää on kirjoitettu joskus viimevuonna :DD ei siis parasta mahdollista kerrontaa : D
(käytän paljon enteriä kirjoittaessani ihan tarkoituksella)
Se oli sietämätöntä.
Siihen valitukseen oli tiivistetty suunnaton määrä kipua, pelkoa, tuskaa ja ahdistusta.
Halusin vain hetken rauhan. Pienen hiljaisuuden sen kaiken keskelle. Mitään muuta en pyytänyt.
"Päästä minut ulos!"
Huusin taukoamatta kunnes kurkkuni tuntui riitaantuneen äänihuulten kanssa.
Minuun sattui.
Itkun pidättäminen oli mahdotonta.
Romahdin polvilleni ja tömähdin kylmälle kivilattialle.
Kuolemaa
Varkautta
Vääryyttä
Näin muistoja.
En omiani, vaan jonkun muun. Näin puukoniskuja, myrkkyä ja rahaa. Näin hirvittävää tuskaa.
En tiennyt olivatko sieluparat uhreja, vaiko kenties itse pahantekijöitä.
Siinä pisteessä minua ei edes kiinnostanut.
Olin lopen uupunut.
Saatoin nähdä mielessäni Jimin. Hänen iän rypyttämät kasvonsa ja niille valettuna maailman halveksivin ja julmin ilme, jonka hän loi pelkästään minulle.
Hakkasin kaikki voimani käyttäen paksua puuovea joka eristi minut maailmasta.
Käteni olivat muuttaneet väriään normaalista lähes kirkkaan punaiseen.
Olin väsynyt.
Tahdoin luovuttaa.
Minä halusin kuolla.
"olkaa hiljaa.
Olkaa hiljaa.
OLKAA NYT KAIKKI HILJAA!"
Mikä minua oikein vaivaa ?
kuulenko tosiaan ihmisten puhetta rajan takaa?
Sen rajan, joka erottaa elävät kuolleista.
Ei, en kuullut puhetta.
Kuulin ajatuksia. Mietteitä ja sanoja joita ei koskaan oikeasti sanottu.
Mieltä aikoinaan vaivanneita ahdistuneita tunteita ja muistoja jotka tekivät kipeää.
En ollut nukkunut pitkään aikaan.
Siis todella pitkään aikaan.
Olin väsynyt, mutten voinut ummistaa silmiäni pientä hetkeä kauemmaksi. Sisintäni riipivä surumielinen meteli piti minut hereillä.
Minulle heitettiin aina sillointällöin ovessa olevasta pienestä luukusta yksi kuiva leivänkannikka. Samalla kuulin aina sen vaimean lauseen.
"Kuuntele, Kuuntele tarkkaan, poika."
ja haluan tässä nyt vielä ilmoittaa, että tää on kirjoitettu joskus viimevuonna :DD ei siis parasta mahdollista kerrontaa : D
(käytän paljon enteriä kirjoittaessani ihan tarkoituksella)
Se oli sietämätöntä.
Siihen valitukseen oli tiivistetty suunnaton määrä kipua, pelkoa, tuskaa ja ahdistusta.
Halusin vain hetken rauhan. Pienen hiljaisuuden sen kaiken keskelle. Mitään muuta en pyytänyt.
"Päästä minut ulos!"
Huusin taukoamatta kunnes kurkkuni tuntui riitaantuneen äänihuulten kanssa.
Minuun sattui.
Itkun pidättäminen oli mahdotonta.
Romahdin polvilleni ja tömähdin kylmälle kivilattialle.
Kuolemaa
Varkautta
Vääryyttä
Näin muistoja.
En omiani, vaan jonkun muun. Näin puukoniskuja, myrkkyä ja rahaa. Näin hirvittävää tuskaa.
En tiennyt olivatko sieluparat uhreja, vaiko kenties itse pahantekijöitä.
Siinä pisteessä minua ei edes kiinnostanut.
Olin lopen uupunut.
Saatoin nähdä mielessäni Jimin. Hänen iän rypyttämät kasvonsa ja niille valettuna maailman halveksivin ja julmin ilme, jonka hän loi pelkästään minulle.
Hakkasin kaikki voimani käyttäen paksua puuovea joka eristi minut maailmasta.
Käteni olivat muuttaneet väriään normaalista lähes kirkkaan punaiseen.
Olin väsynyt.
Tahdoin luovuttaa.
Minä halusin kuolla.
"olkaa hiljaa.
Olkaa hiljaa.
OLKAA NYT KAIKKI HILJAA!"
Mikä minua oikein vaivaa ?
kuulenko tosiaan ihmisten puhetta rajan takaa?
Sen rajan, joka erottaa elävät kuolleista.
Ei, en kuullut puhetta.
Kuulin ajatuksia. Mietteitä ja sanoja joita ei koskaan oikeasti sanottu.
Mieltä aikoinaan vaivanneita ahdistuneita tunteita ja muistoja jotka tekivät kipeää.
En ollut nukkunut pitkään aikaan.
Siis todella pitkään aikaan.
Olin väsynyt, mutten voinut ummistaa silmiäni pientä hetkeä kauemmaksi. Sisintäni riipivä surumielinen meteli piti minut hereillä.
Minulle heitettiin aina sillointällöin ovessa olevasta pienestä luukusta yksi kuiva leivänkannikka. Samalla kuulin aina sen vaimean lauseen.
"Kuuntele, Kuuntele tarkkaan, poika."
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Se oli sietämätöntä.
Valitukseen oli tiivistetty kipua, pelkoa, tuskaa ja ahdistusta.
Halusin vain rauhan. Hiljaisuuden kaiken keskelle. En muuta.
"Päästä minut ulos!"
Huusin taukoamatta, kurkku ja äänihuulet irtaantuivat.
Sattui.
Itkun pidättäminen. Mahdotonta.
Lyyhistyin polvilleni kylmälle kivilattialle. "
Kokeile jotain tällaista, eli tiivistä, poista adjektiiveja ja varsinkin naurettavia, kuten riipivä surumieli.
Mooi. Nyt kiertelemättä asiaan:
Toivon syvästi ettei koko tekstisi ole tämmöistä:
Asia pieni. Sitä ja tätä. Olin yksin. Ja taas jotain.
Kamalaa.
:D Se sopii yhteen kohtaan. Mutta ei kaikkiin. Muuten töksittävä lukea. Ärsyttävä. :) Muuten; Jostain kumman syystä mua alko silleen "jännittää" :P
Ois kiva saada kuulla jatkoa....