Tuppaa naurattamaan, kun niin monet täältä neuvoja hakevat nimittävät proosatekstejään suinpäin romaaneiksi. Kannattaisiko ensin selvittää mikä on romaani?
Puolen sivun mittainen tekele ei ole romaani eikä "alkua romaanistani". Teksteistä näkee, että kirjoittajilla on vuosien harjoittelu edessään, ennen kuin ensimmäinenkään romaani syntyy. Ja vaikka jollakulla sen puolen sivun näytteen lisäksi syntyisi isompikin pätkä, niin ei kaikki proosatekstit ole romaaneja, uskoisitte nyt.
Miksette pysty hyväksymään, että suurin osa kaikkien, minunkin, teksteistä on harjoitelmia? Suuri osa jää keskeneräisiksi. Sitä suurempi, mitä ylettömämmät odotukset pistätte alkuvaiheen näppäilyharjoituksillenne.
Romaani on romaani. Harjoituksia ja harjoitustekstejä on monenlaisia. Novellikin riittää. Se on ihan tarpeeksi että harjoittelee. Kyllä harjoitelmistakin voi pyytää palautetta.
Puolen sivun mittainen tekele ei ole romaani eikä "alkua romaanistani". Teksteistä näkee, että kirjoittajilla on vuosien harjoittelu edessään, ennen kuin ensimmäinenkään romaani syntyy. Ja vaikka jollakulla sen puolen sivun näytteen lisäksi syntyisi isompikin pätkä, niin ei kaikki proosatekstit ole romaaneja, uskoisitte nyt.
Miksette pysty hyväksymään, että suurin osa kaikkien, minunkin, teksteistä on harjoitelmia? Suuri osa jää keskeneräisiksi. Sitä suurempi, mitä ylettömämmät odotukset pistätte alkuvaiheen näppäilyharjoituksillenne.
Romaani on romaani. Harjoituksia ja harjoitustekstejä on monenlaisia. Novellikin riittää. Se on ihan tarpeeksi että harjoittelee. Kyllä harjoitelmistakin voi pyytää palautetta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Totta.
Romaani on taidenäkemys. Oma argumentti taidehistoriassa.
Juu.... totta turisette, saas näkee ny millasen taidepläjäyksen tänään julkistavat
Finlandia
Hui!........... jänskättääkö ?
Toisaalta kirjoittaminen on hyvä harrastus, ja sitä harrastavat arvostavat kirjailijoita tavallista tallaajaa enemmän. On kuitenkin aika hassua, että täällä ihmetellään, että miksi tuli hylsy. Jos näitä kyhäelmiä katsoo, ei niissä ole mitää ainesta romaaniksi.
Moni lähettää ns. valmista tekstiä, ja yhdessä sivussa ehtii tapahtua koko romaanin kulku. Mistä se loppu 400 sivua koostuu? Hui.
Kirjoittaminenhan on mainitsemasi mukaan harrastus siinä missä moni muukin. Tällä palstalla nyt jokseenkin on tapana olettaa, että jokainen näpyttelijä on seuraavan bestsellerin luoja. Lähinnä tuo olettamus tulee ikävä kyllä kultakin itseltään... Ei kaikki musiikin parissakaan touhuavat tähtää automaattisesti lista #1, vaan kyseessä on (niin hullulta kuin se kuulostaakin) harraste josta saa itse hyvän mielen. Jokainen kasuaali tennispelaaja tuskin haaveilee tai edes haluaa ammattilaisuraa lajin parissa. Se on vain harrastus.
MIksi pitää tuomita toisten haaveet? Mikä siinä ärsyttää, jos joku luulee (sinun mielestäsi) liikoja?
Ja kuka täällä on kuvitellut olevansa bestsellerin luoja? Saisinko linkin johonkin esimerkkiviestiin, johon käsityksesi perustat.
Niin totta! Harrastakaa kirjoittamista, ammattilaisiksi yltään niiiiiiiiiiiiiiiin harva. Kirjoittamisesta tulee hyvä mieli, se auttaa ajatusten selkiyttämisessä ja pitää yllä hyvää mielenterveyttäkin. Eikö sen jo pitäisi riittää suurimmalle osalle?
Ammattina kirjailijan työ on hyvin houkuttava, vaikka olisikin sivutyö. Elämänpituinen missio, ei hassumpaa, saa kirjoittaa missä ja milloin haluaa. Sekin koukuttaa.
Odotan mitä romaanikässärini uudesta versiosta kustannustoimittaja sanoo. Olen nimittäin kuukauden puurtanut saamani edellisen palautteen pohjalta uutta versiota, jossa muutin henkilöasetelmaa, tarinan aika- ja toimintajanoja sekä parin henkilön monologien kieltä.
Mutta kaikki voi käydä hyvin tai huonommin. Olen kuitenkin päässyt urassani nyt tähän pisteeseen, kärsivällisesti ja rauhallisesti työskennellen päivätyön ohessa.
Lahjakkuus on siitä erikoista, ettei koskaan tiedä ketä se inspiroi luomaan taiteessa jotakin odottamatonta. Siksi on oleellista antaa tukea niille, jotka ovat esim. kirjallisesti lahjakkaita, koska monet lukijat tulevat siitä suuresti ilahtumaan, hyötymään.
"Lahjakkuus on siitä erikoista, ettei koskaan tiedä ketä se inspiroi luomaan taiteessa jotakin odottamatonta. Siksi on oleellista antaa tukea niille, jotka ovat esim. kirjallisesti lahjakkaita, koska monet lukijat tulevat siitä suuresti ilahtumaan, hyötymään. "
Juuri edelläkirjoitettu on huonon tekstin malliesimerkki. Siinä pääasia ilmaistaan sivulauseessa, jolloin lukijan pitää lukea kirjoitus kahteen tai kolmeen kertaan, ennenkuin voi arvata, että mitä kirjoittaja haluaa sanoa.
Jaahas. Ystäväni Teuvo, tarkoitatko sanoa, että minun on turha pelata harrastusmielessä jalkapalloa, ei minusta maailmanmestaria kuitenkaan tule. Harjoittele vaan niitä pääpuskuja, niinkös? Tai jos harrastaisin ratsastusta, niin turha minun oikean hevosen selkään olisi kiivetä, keppihevonen riittänee - sillä enhän koskaan pääse ammattilaiseksi.
Ihanaa, tämä lannistamisen kulttuuri.
Niin paljon kuin se saattaakin kenties ärsyttää, niin väitän edelleen kirjoittaneeni romaanin. Toki olen kyhännyt matkan varrella lukemattomia harjoitelmia, pakinoita ja novelleja. Ja jokusen runonkin. Viimein kolmen vuoden uurastamisen jälkeen syntyi romaani. Romaani, jota kenties ei koskaan julkaista - mutta silti täysiverinen sellainen.
Kyllä, romaaneja saa toki kirjoittaa kuka vaan. Mutta jos ei saa teokselleen kustantajaa, ei tarvitse heti alkaa itkeä maailman kauheutta ja sitä, että kukaan ei ymmärrä Suurta Taiteilijaa. Ihan kuin joku huvikseen palloa potkiva alkaisi vinkumaan, ettei saa sopimusta Manchesteriin. Siinä se ero.
Ei kukaan "itke", jos esittää kysymyksen, miksi kustantajat eivät joko vastaa lainkaan tai laittavat tukun hylsyjä käsikirjoitukselle, jota on työstetty vuosia ja käytetty myös ammattilukijoita, kuten arvosteupalveluja.
Pitäisiköhän ruveta "itkemään", että arvostelupalvelut ovat vilpistelijöitä, jos niillä ei ole rohkeutta teilata käsikirjoitusta? Kannustavat jatkamaan, kommentoivat kenties vain jotain toisarvoista. Viitsivät nähdä vaivan eritellä kymmenen sivua romaanikässäriä, jonka katsovat lupaavaksi. Törkeää ajantuhlausta eikä edes maksa paljoa.