enpä tiedä mikä sai mut joskus 9v. tarkkailemaan itteeni.. se ei oiskaan kannattanut. oon nyt sellaset neljä vuotta käynyt paino tarkkailussa terkkarilla. kyllä mä siihen oon tottunu ja näin, mut nyt oon 13v. ja ruvennyt aattelee jotain kauheeta fakta juttua josta terkkaritkin on kertonu. eli mun unelmana ois aikusena saada muksuja, mutt voi olla että tällä syömis jutulla pilaan ne mahikset :/ tuo nyt ei sentäs ole ajan kohtanen aihe, mutta mieltä kaihertava juttu joo.
toinen ongelma mitä oon ny huomannu, on et liksa tunneilla en pysty enää niin hyviin suorituksiin kun ennen. jos esim. juoksen niin mua rupee oksettaa ja silmis sumenee (ei tosin aina) tästä huolimatta yritän. mulla siis on tai ainaski ollu aina hyvä kunto. käyn lenkillä useasti viikossa, joskus kävellen joskus taas juosten. mulla on liikassa ollu kiitettävä, mutta se taitaa tippua. oon harkinnu et söisin koulussa, mutku se ei onnistu. en tykkää et ihmiset vahtaa ja kommentoi ruokaa. ruokalasta haluu vaan äkkiä pois.
pari vuotta sitten tää hitusen paheni. mun äiti laihtu tai laihutti ja vanhemmat eros. äiti oli siis ihan sairaallollisen laiha. nykyäänkin sillä on pakko mielle taputella sen litteetä vatsaa ja tuskailla näkymättömien läskejensä kanssa. ainaku se syö jotai herkkuu nii heti sen täytyy lähtee lenkille. (ei nyt ihan aina)
taisin sit ottaa tästä periaattesta mallia. tuntuu että elämä on helpompaa vatsa sisään vedettynä ja aliravinnolla.. nýt oon kuitenkin ruvennu ymmärtämään niitä haitta puolia. oon vaan hukannut sen taidon syödä paljon ja oma-alotteisesti.
tällä hetkellä voin muuten ihan hyvin. ruoka vaan on liikaa mielessä ja se oman laihuuden ihannointi. HUOM: en kuitenkaan ihannoi muiden ihmisten laihuutta, koska mulle ihmisten päänsisänen maailma on tärkeintä.
haluaisin löytää itsestäni sen sisäisen voiman, jolla saisin itseni syömään taas ja kehoni voimaan hyvin. en myöskään haluaisin että kuntoni laskisi. olen kyllä ymmärtänyt sen että ite olen aiheuttanut tämän itselleni ja itse tämä on hoidettava. Haluaisin vaan kuulla teidän kertomuksia ja kommenteja aiheesta =)
toinen ongelma mitä oon ny huomannu, on et liksa tunneilla en pysty enää niin hyviin suorituksiin kun ennen. jos esim. juoksen niin mua rupee oksettaa ja silmis sumenee (ei tosin aina) tästä huolimatta yritän. mulla siis on tai ainaski ollu aina hyvä kunto. käyn lenkillä useasti viikossa, joskus kävellen joskus taas juosten. mulla on liikassa ollu kiitettävä, mutta se taitaa tippua. oon harkinnu et söisin koulussa, mutku se ei onnistu. en tykkää et ihmiset vahtaa ja kommentoi ruokaa. ruokalasta haluu vaan äkkiä pois.
pari vuotta sitten tää hitusen paheni. mun äiti laihtu tai laihutti ja vanhemmat eros. äiti oli siis ihan sairaallollisen laiha. nykyäänkin sillä on pakko mielle taputella sen litteetä vatsaa ja tuskailla näkymättömien läskejensä kanssa. ainaku se syö jotai herkkuu nii heti sen täytyy lähtee lenkille. (ei nyt ihan aina)
taisin sit ottaa tästä periaattesta mallia. tuntuu että elämä on helpompaa vatsa sisään vedettynä ja aliravinnolla.. nýt oon kuitenkin ruvennu ymmärtämään niitä haitta puolia. oon vaan hukannut sen taidon syödä paljon ja oma-alotteisesti.
tällä hetkellä voin muuten ihan hyvin. ruoka vaan on liikaa mielessä ja se oman laihuuden ihannointi. HUOM: en kuitenkaan ihannoi muiden ihmisten laihuutta, koska mulle ihmisten päänsisänen maailma on tärkeintä.
haluaisin löytää itsestäni sen sisäisen voiman, jolla saisin itseni syömään taas ja kehoni voimaan hyvin. en myöskään haluaisin että kuntoni laskisi. olen kyllä ymmärtänyt sen että ite olen aiheuttanut tämän itselleni ja itse tämä on hoidettava. Haluaisin vaan kuulla teidän kertomuksia ja kommenteja aiheesta =)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itselläni oli sama ongelma, mutta nyt se on helpottanut paljon jo melkein kokonaan :) Tuolloin välttelin kaikkia terkkari käyntejä, olin niiden aikana pois koulusta tai jotaki muuta. Vaikka kyllä kaikki sen näkivät että olin paljon laihempi kuin pitäisi olla, tyhmä oli kun luulin että muut eivät huomaisi sitä.
Itse huolestuin asiasta vasta sen jälkeen kun pituutta oli 150cm ja painoa n.30 kg.Käytin 12 vuotiaana 9 vuotiaiden housuja. Siinä vaiheessa opettajani oli katsonut etten syö koulussa mitään. Myös luokkani pojat sanoivat asiasta ja vertasivat syömiseni määrää liikunnan määrän. Heräsin vasta siinä vaiheessa, että tämähän on jo vaarallista.
Nykyään on pituutta 160cm ja painoa löytyy n.45 kg. Edelleen painoni tuntuu hirvittävältä. En edelleenkään osaa katsoa itseäni peilistä ilman itseinhoa. Ainoa hyvä puoleni on pieni sixpack.
Muuten olen hyvin itsevarma, mutta jokainen kommentti vartalostani ahdistaa minua.