Tyttäreni kertoili viime viikonvaihteessa mikä on hänen ensi muistikuvansa lapsuudesta.
Syntyipä mieleeni siitä aihe josta voisivat kertoilla ne joita sellainen kiinnostaa.
On paljon ehkä toisten kertomia ja valokuvista muistiin kiteytyneitä "muistamisia", mutta tarkoitan sellaista jonka varmasti muistaa omaksi ensimuistokseen.
Minun muistoni on jo ehkä vuodelta -34.
Asuimme pienessä torpassa aivan tienvarrella, mutta kuitenkin metsäseudulla.
Siellä metsässähän useimmiten kaksi siskoani ja minä leikimmekin.
Eräänä sunnuntaiaamuna isommat sisareni keksivät kirkkoväelle jujutuskonstin.
Pistimme hiekkaa paperipussiin ja asetimme sen aivan oikean näköisenä tienlaidalle, niinkuin se olisi jostain pudonnut.
Itse menimme metsikköön odottamaan kirkosta tulevia.
Ja kas kummaa, yhdet kirkkokärryt pysähtyivät paikalle ja ajaja kapusi pussia nostamaan.
Voi kauhistus sentään minkälaisen kiroilutulvan saimme kuulla kun mies karjui "s....nan kakarat mitä kaikkea keksivätkään ja vielä kirkosta tulijoille".
Onneksi itse olimme metsän turvassa, eikä mies meitä havainnut. Mutta kyllä se varmaankin oli "isoiselle" aika harmin paikka kun mökin kakarat saivat jymäytettyä.
Syntyipä mieleeni siitä aihe josta voisivat kertoilla ne joita sellainen kiinnostaa.
On paljon ehkä toisten kertomia ja valokuvista muistiin kiteytyneitä "muistamisia", mutta tarkoitan sellaista jonka varmasti muistaa omaksi ensimuistokseen.
Minun muistoni on jo ehkä vuodelta -34.
Asuimme pienessä torpassa aivan tienvarrella, mutta kuitenkin metsäseudulla.
Siellä metsässähän useimmiten kaksi siskoani ja minä leikimmekin.
Eräänä sunnuntaiaamuna isommat sisareni keksivät kirkkoväelle jujutuskonstin.
Pistimme hiekkaa paperipussiin ja asetimme sen aivan oikean näköisenä tienlaidalle, niinkuin se olisi jostain pudonnut.
Itse menimme metsikköön odottamaan kirkosta tulevia.
Ja kas kummaa, yhdet kirkkokärryt pysähtyivät paikalle ja ajaja kapusi pussia nostamaan.
Voi kauhistus sentään minkälaisen kiroilutulvan saimme kuulla kun mies karjui "s....nan kakarat mitä kaikkea keksivätkään ja vielä kirkosta tulijoille".
Onneksi itse olimme metsän turvassa, eikä mies meitä havainnut. Mutta kyllä se varmaankin oli "isoiselle" aika harmin paikka kun mökin kakarat saivat jymäytettyä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Muistissa minulla on sellainen joka tapahtui
ollessani 3-4 vuotias.
Olin äitini kanssa matkalla mummulaan,ja minulla oli päälläni sellainen äitini ompelema esiliina.
Se oli valkoinen röyhelöin koristeltu olkapäiltä,
nauhat oli kaikki röyhelöä.
Tämä jäi mieleeni siksi kun pelästyin että äiti
jättää minut sinne.
Mummu kun pyysi jäämään minua ja minä vastasin hänelle,että minulla on toinen mummu kotona.
Hän olisi vain pitänyt minua viikon,mutta kun
olin niin äidin tyttö niin en halunnut olla
siellä ilman äitiä.
En muista muuta niin pienestä mutta tuo on
painunut minun sieluuni asti.
Ehkä se oli se pelästys,että olisi pitänyt
olla erossa äidistä.
tuosta on tullu juteltuu ihmisten kanssa, mite pienestä ihminen muistaa asioita. jotkuu sannoo että sieltä asti voip muistaa, jollon on alkant puhumaa.
ystäväni bupin ovimies sano, että hää ei muista mittää lapsuudestaan, ensimmäiset muistot on alakoulusta ja sen jälkeekin muistot alle 10 vuotiaana elämisest on hatarii.
tuttun rouvan ja tyttönsä kanssa ko puhuttii, niin äiti kuletti paljo tyttöö ja poikaansa tapahtumis lapsena,huviksi ja hyödyksi myöhempää elämään.
tyttö ei muista näistä 3-6 vuotiaan elämisest juur mittää.
äiti sannoo et niukat rahat män ihan hukkaa ko ei mittää muistii jäänt:))
mistähän se johtuu ettei toiset muista, vaik on mukavii tapahtumii ja nehä luulis syöpyvän herkemmin mielee.
minul ensimmäinen muisto on kasvot, jonka yläpuolella olen ja hää heittää minnuu ilmaan, vatsaa koskee joka kerta ja välil pää osuu ehkä kattoon tai johonkii.
en muista onko hää mies vai nainen,vain naaman virneessä, oman pelon ja lennon kattoo kohti tunnen vielkii. muisto on kapea vain osa tapahtummaa ja siks ikkää on vaikia sanoa.
tunnen siinä et minul on paljo vaatetta päällä,on semmonen topattu tunne.
toinen muisto on, olen vast heränny ja olen talon pihalla riihen luona, missä oltii töissä. emäntä käskee miun seistä seinustal olevien olkien painona, ko hää niitä lajitteli.
aamu aurinko paistoi siihen kuumasti, minul tuli paha olo ja sanoin että tullee oksennus, mutta emäntä sano,et pysy paikallas vaa.
sitte muistan seuraavaks ko minnuu läpsitää poskelle, olin pyörtynyt. täs olin vissii kolmen tai neljän vanha, luulisin.
tuo pahoinvointi on vielkii tuttua, aamusin minul on monast paha olo,mutta ko paan jottain suuhun niin heti se mennee ohi. verensokeri vissii heittelee, päättelen.
paljo on sitte muistoja vähä isonpana muistissa, mutta nämä kaksi on ensimmäiset.
otit mukavan aiheen liena, olis tosi mukava kuulla mite kaukaa työ muistatte tapahtummii. sitä ko sanotaa et lapsuus muistoil on merkistystä aikusena elämissee.jos vaik jokkuu muisto peilaa viel tänä päivänä.
juhannusta kohten männää ja viel kaunista lupaavat.
myö juhlitaa juhannusta perheen kanssa. rgillataa ruokaa ulkona ja syyvää ja nautitaa kesästä.
paljon terveisiä kaikille.
Muistan nuo kauniit esiliinat joita lapsilla oli vielä myöhemmillä vuosikymmenilläkin.
Minun vanhin tyttäreni syntyi -54 ja hänkin sai jostain tuollaisen röyhelöisen essun.
Oli niin hieno että ihan.
Sinäkin olet varmaan ollut kaunis essuinesi, ei ihme että mummosi olisi pitänyt sinut luonaan.
Niinhän se varmaankin on että tuo pelästys on jäänyt jonnekin mielesi sopukoihin ja sellaisen muistaa vielä vanhanakin.
Myös kaikki mukavat ja jotkut hassunkurisetkin tapahtumat säilyvät parhaiten muistoissa.
Sinun on täytynytkin olla aika pieni kun muistat tuon "hyppyyttämisesi". Uskon että se on ollut mies, jotenkin vaan kuulostaa miehen tekoselta.
Naisethan ovat useimmin paljon varovaisempia, eivät varmaankaan heittele niin että pää kattoon tai jonnekin yläpuolelle osuisi.
En minä ainakaan muista alle kolmivuotiaasta ajastani mitään. Vois olla jos joku jostain mainitsisi, niin sitten muistaisikin.
Kyllä noita muistoja olisi monenlaisia, sekä mukavia että vähemmän mukavia, mutta eihän ne luultavasti täällä olijoita kovasti kiinnostaisi.
Tuntuu ettei monikaan kiinnostu tästäkään avauksesta, pitäisi olla kai väittelemisen tapaisia aiheita.
Mutta kun ei me jokainen haluta väitellä, mutta kirjoitella haluaisimme, niin silloin syntyy tämmöistäkin aihetta.
Minä muistan lapsuudestani hyvin paljon .Aika varhaiseltakin ajalta,sen olen saanut tarkistettua eri tapahtumista.
Yksi varhaisia muistoja on kun olen ollut 4 vuotias. Oli erään isän tädin hautajaiset tulossa ja minut luvattiin isän mukaan sinne.
Piti saada hautajaisiin uusi mekko,siis kangas sinä aikana ,äitihän ompeli mekot pienille lapsille itse.
Isä oli jo siihen aikaan kunnanvaltuustossa ja oli kokouspäivä ja kirkonkylälle lähtö . Sieltä oli puhe tuoda minulle mekkokangas . Äiti varotteli isää ,että elä hyvin tummaa osta pikkutytölle ,että voi sitten muutenkin pitää.
Odottelin isän tuloa koko päivän ,mutta iltaanhan se päivä kului sen aikaiset kyyditkin huomioon ottaen.
Sitten isä viimein tuli ja minä repulle heti penkomaan mekkokangasta. Olin kuvitellut mielessäni koko päivän jotain kukikasta kangasta.
Kun avasin paketin paljastui mustavalko ruudullinen kangas,jossa musta oli enemmistönä.
Pettymys oli suuri ,kyyneleihin asti.
Äiti vähän moitti kankaan tuojaa ja isä puolusteli ettei ollut parempaa hautajaisiin soveltuvaa kangasta.
Toinen varhainen muisto on myös oman mummon hautajaisista . Oli kova pakkanen ja ihmisten seppeleistä karisi havuja ja kukkiakin. Me keräsimme niitä jaloista. Tuntui että kaikki ihmiset ovat hyvin suuria ja mustia ,minun yläpuolellani. Heittelimme havut ja kukat hautaan.
Ehkä harvinaiset arkipäivästä poikkeavat asiat jäävät varhaisemmin muistiin.
Minä en koskaan muista käyneeni pienenä hautajaisissa, ristiäisissä kylläkin.
Tuo hautajaisissa käymisen pois jäänti varmaankin liittyi siihen kun kirkonkylä hautausmaineen, oli yli kymmenen kilometrin päässä, niin ei sinne hevoseton perhe useinkaan päässyt.
En tosin muista sitäkään, kävikö äiti äidinpuoleisen velipuoleni hautajaisissa, sillä hänet oli annettu kasvatiksi toiseen pitäjään. Kyllä hän varmaankin kävi, mutta en muista, olin senverran pieni. Mutta muistan kyllä kun isä pilaili että äiti värjää paitansakin mustaksi kun poikansa kuoli.
Äiti ja isä olivat molemmat leskiä kun menivät yhteen, niinpä minulla oli molemmalta puolelta sisaruksia.
Varhaisin muistoni on n. kolmivuotiaana pihamaaltamme. Laakean kallion päällä oli koirankoppi jonne ryömin sisälle ja josta minut kammettiin sitten ulos.
Aikuisena kysyin äidiltäni oliko asia niin. Hän hieman empien vastasi että kyllä siellä pihalla sellainen oli.
Kävin aikuisena katsomassa samaa pihaa. Olihan siellä kallio näkyvissä juuri ja juuri maanpinnan yläpuolella mutta vain parin neliön pläntti.
Ymmärsin nyt äitini epävarmuuden isosta kalliosta. Minun lapsen silmilläni ja muistoissani se oli valtava kallio.
Samalta ikävuodelta muistan tapauksen kissan taposta. Jostain syystä kissa haluttiin päästää päiviltään. Se tapahtui navetan takana ja meitä lapsia kiellettiin menemästä sinne. Mutta minäpä näin, kun kissalle annettiin maitolautanen eteen ja sitten kuului pamaus ja kissa kaatui maahan.
Juoksin hirveästi parkuen sisälle ja siinä riitti lepyttelemistä. En unohda sitä koskaan.
kaikki lapsuusajan ihanat "suuret" esineet ja maisemat pienenevät kun kasvamme suuriksi.
Meilläkin oli toisessa paikassa jossa asuimme torpasta lähdön jälkeen, mahdottoman suuri santakuoppa talon takana. Emme me pienemmät uskaltaneet talvisin sen jokaisesta rinteestä edes mäkeä laskea, isot pojat vain laskivat.
Välirauhan aikana kun menimme takaisin kotipaikalle niin tuo kuoppa oli käynyt pienen
pieneksi. Ja aikaakin oli kulunut vasta kolmisen vuotta.
Tosin kerrottiin että sodan aikana kuoppaan olisi haudattu sodan uhreja, mutta siltikin se oli kovasti madalsoitunut.
Muuten tuosta Sinun kirjoituksestasi "meitä lapsia oli kielletty" toi mieleeni kuitenkin jutun joka muistutti että olinhan minä lapsena ollut hautajaisissa.
Naapurissa nimittäin kuoli minun kummitätini, ("rättikummi" ) ja hänet oli asetettu ulkovajaan, jonne meitä lapsia kiellettiin menemästä. Mutta koska kiellettiin niin tottakai se piti tarkistaa, miksi kiellettiin. Siellähän kummitäti makasi lakanan alle sijoitettuna. Minun mielestäni hän vain nukkui, eikä yhtään peloittanut.
Ja hänen kuolin muistotilaisuudessa olimme, mutta ei kuitenkaan enää hautaustilaisuudessa hautausmaalla.
Näin jostakin pienestä asiasta muistuu omallakin kohdalla sattuneet menneet tapahtumat mieleen.
kun yriti ajoittaa varhaisinta muistoa.
Ehkä varhaisin olisi muisto Vuosalmen mummolassa, jossa talon toinen pääty oli pommitettu. Aino-täti toi elämäni ensimmäisen appelsiinin, josta minäkin sain lohkon.
Muistan Sortavalassa tulipalon, jossa nainen juoksi ulos selässä liekkejä.
Siellä Sortavalassa , Puikkolassa, nukuimme siskon kanssa jonkinlaisessa vinttikomerossa,jossa oli harvat lautaseinät, jotka tärähtivät, kun pappilan pellolle putosi pommi.
Mulla on myös mielikuva, että olisin käynyt luvattomasti pommitetussa talossa ja löytänyt sieltä kynsien hoitovalinepakkauksen.
Ensimmäisessä muistikuvassani olen äidin kanssa torilla, joko Enson vai olisimmeko olleet käymässä Viipurissa, ja ihmettelin, mitä nuo ovat. Banaaneja, sanoi äiti. Ne olivat mielestäni ihmeellisen näköisiä.
Senjälkeen menimme leikkipuistoon ja sain keinua ensimmäistä kertaa puiston isossa keinussa, kun kotona oli vain oma pieni lasten keinutuoli.
- - -
ANTOISAA KESÄAIKAA KAIKILLE!