Avioero tulossa

Kuinka tämä nyt sitten oikeassa elämässä menee, kun ollaan 20v oltu naimisissa, niin kuinka omaisuus jaetaan? Kuuluuko kaikesta puolet molemmille, vaikka esim. autot ovat vain miehen nimissä? Vai voiko mies vaatia sen omaisuuden vain itselleen, joka on hänen nimissäänkin, kuten esim. asunto-osake. Jos hän on sen kuitenkin itse hankkinut avioliiton aikana, kuten autonkin. Vai voinko vaatia siitäkin puolet itselleni?
7110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos ei ole avioehtoa, niin molempien omaisuus lasketaan yhteen. Se, jolla on alle puolet pitää omansa. Se jolla on yli puolet antaa omasta omaisuudestaan sen verran, että tilit tasoittuvat.

Äänestä

Aloittajan kanssa samassa veneessä olevana, niin voinko vaatia eron tullessa yhteisen asuntomme myynnin lisäksi vaimoni omistuksessa olevan ( ulkopuoliselle vuokratun) myyntiä ja puolittamista? Ja kuinka autot? Ja esim. moottoripyörä? Olen itse ollut työkyvyttömänä liittomme ajan ja vaimo käynyt töissä. Hän ostanut itselleen liittomme aikana myös kesämökin ja harrastuksekseen tuon mp:n, jotka ovat hänen omalla nimellään tietenkin (eihän minulla ole ollut osaa eikä arpaa niihin tai niiden hankkimiseen, eikä kiinnostustakaan). Nyt hänellä uusi mies ja ero vireillä. Mitä voin vaatia näistä itselleni erossa? Kaikistako puolet arvosta? Onneksi meillä ei ollut avioehtoa :)

Äänestä
  • Riippuu aika paljon siitä miten kauan liittonne on kestänyt, ja miten muuten olet osallistunut perheen yhteiseen talouteen. Lähtökohtaisesti, koska teillä ei ole avioehtoa, kaikki omaisuus lasketaan mukaan, mutta teidän tapauksessanne saattaa tulla kyseeseen osituksen sovittelu.

    "Ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Osituksen sovittelua harkittaessa on otettava erityisesti huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat.

    Ositusta soviteltaessa voidaan määrätä:

    1) että puoliso ei saa avio- oikeuden nojalla toisen puolison omaisuutta taikka että sanottua oikeutta rajoitetaan;

    2) että tietty omaisuus, jonka puoliso on ansainnut tai saanut puolisoiden asuessa erillään tai joka puolisolla on ollut avioliittoon mentäessä taikka jonka puoliso on saanut avioliiton aikana perintönä, lahjana tai testamentin nojalla, on omaisuuden osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta;

    3) että omaisuus, johon toisella puolisolla ei avioehtosopimuksen nojalla ole avio- oikeutta, on omaisuuden osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus."

    Jos olet tosiaan ollut aivan koko liittonne ajan työkyvytön, ja hän on itse pelkästään omalla työllään rahoittanut esim. kesämökin, näyttäisi siltä että sen laskeminen mukaan todellakin johtaisi vaimosi kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen ja toisi sinulle perusteetonta taloudellista etua. Paljon riippuu myös siitä onko teillä lapsia; jos olet hoitanut heitä vuosikausia kotona vaimosi käydessä töissä se on aika vahva etu sinulle (katsotaan että olet omalla toiminnallasi mahdollistanut vaimosi työssäkäynnin ja vaurastumisen).

    Äänestä

  • Ei itsestäänselvää kirjoitti:

    Riippuu aika paljon siitä miten kauan liittonne on kestänyt, ja miten muuten olet osallistunut perheen yhteiseen talouteen. Lähtökohtaisesti, koska teillä ei ole avioehtoa, kaikki omaisuus lasketaan mukaan, mutta teidän tapauksessanne saattaa tulla kyseeseen osituksen sovittelu.

    Ja luonnollisesti pitää vielä muistaa, että osituksen sovittelu ei ole automaattinen tapahtuma, vaan se tulee kyseeseen vain, jos toinen osapuoli sitä erikseen hakee. Ja silloin siis päästään pohtimaan noita esittämiäsi pointteja.

    Äänestä

  • Ei itsestäänselvää kirjoitti:

    Riippuu aika paljon siitä miten kauan liittonne on kestänyt, ja miten muuten olet osallistunut perheen yhteiseen talouteen. Lähtökohtaisesti, koska teillä ei ole avioehtoa, kaikki omaisuus lasketaan mukaan, mutta teidän tapauksessanne saattaa tulla kyseeseen osituksen sovittelu.

    "Ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Osituksen sovittelua harkittaessa on otettava erityisesti huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat.

    Ositusta soviteltaessa voidaan määrätä:

    1) että puoliso ei saa avio- oikeuden nojalla toisen puolison omaisuutta taikka että sanottua oikeutta rajoitetaan;

    2) että tietty omaisuus, jonka puoliso on ansainnut tai saanut puolisoiden asuessa erillään tai joka puolisolla on ollut avioliittoon mentäessä taikka jonka puoliso on saanut avioliiton aikana perintönä, lahjana tai testamentin nojalla, on omaisuuden osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta;

    3) että omaisuus, johon toisella puolisolla ei avioehtosopimuksen nojalla ole avio- oikeutta, on omaisuuden osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus."

    Jos olet tosiaan ollut aivan koko liittonne ajan työkyvytön, ja hän on itse pelkästään omalla työllään rahoittanut esim. kesämökin, näyttäisi siltä että sen laskeminen mukaan todellakin johtaisi vaimosi kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen ja toisi sinulle perusteetonta taloudellista etua. Paljon riippuu myös siitä onko teillä lapsia; jos olet hoitanut heitä vuosikausia kotona vaimosi käydessä töissä se on aika vahva etu sinulle (katsotaan että olet omalla toiminnallasi mahdollistanut vaimosi työssäkäynnin ja vaurastumisen).

    Puolisoiden kuuluu ihan lain mukaan osallistua perheen elatukseen kykynsä mukaan. Työkyvyttömyys ymmärrettävästi alentaa tuota kykyä joten epäilen vahvasti että siitä saisi perusteen osituksen sovitteluun. Ainakin niin kauan kuin paremmin tienaava puolisokin saa vain palkkatuoloa tai vastaavaa. Jos toinen tienaa 10x toista enemmän niin yleensä tasajako on silti lopputulos.
    Avioliiton mahdollinen lyhyt kesto on toimivampi peruste mutta melko rajallisesti sitäkin käytännössä tulkitaan

    Äänestä

Kyse saattaa olla vain kielikuvasta, mutta koska olen nähnyt ihan oikeitakin väärinymmärryksiä tämän asian suhteen, niin varmistetaan tämä nyt. Sinulla ei siis ole oikeutta vaatia "puolta osakkeesta", vaan miehesi on maksettava sinulla osakkeen puolikasta vastaava summa rahaa.

Täällä kirjoitteli kerran joku joka ei ymmärtänyt että hänelle ei kuulunut "puolta" miehensä omistamasta kesämökistä, eli hänellä ei enää avioeron jälkeen ollut oikeutta viettää siellä aikaa, vaan mies suoritti puolet sen arvosta hänelle rahana.

Äänestä

Puoliksi menee mutta rahallisesti.Kyllä saa pitää sen tavaran minkä haluaa mutta se arvioidaan rahassa lopuksi kuitenkin.Silloin kun on vihitty niin kaikki menee puoliksi jos ei ole avioehtoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Maalla on mukavaa kirjoitti:

Kuinka tämä nyt sitten oikeassa elämässä menee, kun ollaan 20v oltu naimisissa, niin kuinka omaisuus jaetaan? Kuuluuko kaikesta puolet molemmille, vaikka esim. autot ovat vain miehen nimissä? Vai voiko mies vaatia sen omaisuuden vain itselleen, joka on hänen nimissäänkin, kuten esim. asunto-osake. Jos hän on sen kuitenkin itse hankkinut avioliiton aikana, kuten autonkin. Vai voinko vaatia siitäkin puolet itselleni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu