Suomenettu 21.5-04 Financial Times lehdestä
Luonnon omat parantajat
NAUDAN TERNIMAIDON PARANTAVA VOIMA
Naudan ternimaito on yksi tiedemiesten tutkimuskohteista kansanparannuskeinojen tutkimuksessa, kirjoittaa Antony Robinson.
Lääkelaitokset ympäri maailman ovat jälleen kiinnostuneet kansanparannuksessa käytettävistä luonnontuotteista elämäntapasairauksien määrän kasvaessa hurjaa vauhtia ja sen myötä sairaanhoitokustannusten noustessa jatkuvasti korkeammiksi.
Raymond Playford, lontoolaisen Hammersmithin sairaalan sekä Imperial Collegen gastroenterologisen osaston johtaja, on yksi suuntauksen uranuurtajista. Hän johtaa ”bioaktiivisen tutkimuksen” ryhmää, työskentellen tiiviissä yhteistyössä Kuuban, Alankomaiden ja Uuden Seelannin samaisten tutkimusryhmien kanssa. ”Painopisteen siirtyminen ennaltaehkäisevään lääketieteeseen heijastuu suoraan ihmisten asenteisiin. Luonnontuotteet, joita on käytetty jo vuosituhansia, nousevat jälleen arvoon arvaamattomaan. Siksi on erittäin tärkeää luoda tieteellinen todellisuuspohja tuotteille, sillä vain täten voidaan erottaa oikeasti toimivat tuotteet ns. ”puoskarituotteista”. Hän korostaa, että bioaktiivisten ainesosien tutkimuksessa noudatetaan tarkasti farmakologisia tutkimus-standardeja.
Naudan ternimaito noteerataan erittäin korkealle ravintoarvonsa vuoksi etenkin maidontuottajamaissa, kuten Irlannissa. Ennaltaehkäisevä lääketiede, jonka juuret ovat pitkälti lähtöisin kansanparannuksesta, keskittyy pitkälti vatsaan ja sen toimintaan. ”Englannissa yksi kuudesta sairaalalähetteestä johtuu vatsanseudun ongelmista ja jopa 10% vuosittaisista kuolemista johtuu ruoansulatuksen häiriöistä. Tilanne on sama ympäri maailman, alueellisia eroja toki löytyy.
Vatsa on ravinnollisten tehtäviensä lisäksi myös erittäin tärkeä vastustuskyvyn osatekijä”, Playford kertoo. ”Voimakkaat vatsahapot ja entsyymit kykenevät sulattamaan käytännöllisesti katsoen kaiken mitä saatamme suuhumme laittaa. Silti se ei sulata itseään, mikä osoittaa sen omaavan loistavan korjaus – ja suojelumekanismin.”
Hammersmithin tutkimustiimi on keskittynyt lähinnä naudan ternimaitoon, mutta tutkimusta on tehty myös muista luonnontuotteista, kuten esim. sinkistä. ”Törmäsin naudan ternimaitoon 15 vuotta sitten tehdessäni tutkimustyötä pienelle laihdutustuotteita valmistavalle yritykselle. Huomasin ternimaidon olevan erittäin bioaktiivista. Tutkimuksen jatkuessa havaitsin sen tukevan solujen kasvua sekä tehostavan vatsan uusiutumista ja hyvinvointia ja siitä se lähti.”
Hammersmithin kliiniset tutkimukset todistavat naudan ternimaidon bioaktiivisten ainesosien todellakin edesauttavan ihmisen ruoansulatuselimistön toimintaa sekä korjaavan myös lääkkeiden aiheuttamia vahinkoja. Naudan ternimaidon tarkoitus on ensisijaisesti siirtää poikineen lehmän immuunivaste vastasyntyneelle vasikalle. Toiveena on nyt voida osoittaa sen myös tukevan ihmisen immuunivastetta. ”Tähän mennessä on kyetty osoittamaan sen suojaavan ihmisen vatsaa mahdollisilta vahingollisilta tekijöiltä”, Playford kertoo.
Naudan ternimaidon päätuottajamaan, Uuden Seelannin tutkijat keskittyvät ternimaidon laadun parantamiseen, sekä sen bioaktiivisten ainesosien säilyttämiseen ja tehostamiseen. Trevor Lock Uudesta Seelannista markkinoi huippulaatuista itse tuottamaansa ternimaitojauhetta maailmanlaajuisesti. ”Vastalypsettynä ternimaito on tahmaista, pahanhajuista litkua, joka on täynnä kuolleita soluja ja muuta ylimääräistä, hän kertoo. Ennen maanviljelijät kaatoivat sen tynnyriin ja myivät eteenpäin eläinten lisäravinnoksi. Täällä Uudessa Seelannissa lehmät laiduntavat ympäri vuoden ja saavat puhtainta mahdollista ravintoa. Lehmien poikiminen on keskitetty kuuden viikon jaksoon, jolloin ternimaito kerätään tuoreena suoraan tiloilta. Se puhdistetaan ja käsitellään saman tien, millä maksimoidaan sen bioaktiivisuus ja muut terveyttä edistävät tekijät. Uuden Seelannin meijerityöntekijöiden omistama Fonterra tila kykenee tuottamaan jopa 1300 tonnia valmista käsiteltyä ternimaitoa, tosin kysyntää on vain noin kolmannekselle tästä määrästä. Suurin osa tämän kuuden viikon aikana tuotetusta 400 tonnista ternimaitoa myydään luontaistuoteyrityksille, lähinnä Aasiaan ja Yhdysvaltoihin. Markkinat tosin kasvavat myös Euroopassa, etenkin Suomessa, missä urheilijat ovat ottaneet tuotteen omakseen, mutta myös esim. Venäjällä markkinat ovat lupaavassa nousussa.
Osa Uuden Seelannin ternimaitotuotannosta käytetään edelleenkin eläinten lisäravinnoksi, mutta ihmisten osuus kokonaiskulutuksesta on vahvasti nousussa. Ternimaito on saamassa yhä enemmän jalansijaa lisäravinteena, terveysvaikutteisena luonnontuotteena sekä mahdollisesti myös tulevaisuudessa uusien lääkkeiden ainesosana. Lääkkeiden kehittäminen ja tutkiminen tosin vie vuosikymmeniä ja maksaa satoja miljoonia dollareita. Bioaktiivisten aineiden, kuten ternimaidon terveysvaikutteisuuden ja sairauksia ennaltaehkäisevän vaikutuksen tieteellinen arvioiminen onkin sitten jo asia erikseen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
tuollaisia mainostekstejä kuka tahansa myyjä voi ladella