Laitan viestini nyt tänne kun en parempaakaan kategoriaa keksinyt.
Olen 19-vuotias nainen, mulla on ollut jonkun aikaa (useampana vuotena) ihan käsittämättömiä oireita.
1. Sydän saattaa alkaa hakkaamaan kovaa vauhtia ilman mitään syytä, silloinkin kun en ole edes hermostunut tai ollut fyysisessä rasituksessa. Monesti öisin, viime yönäkin, heräsin siihen että tuntuu kuin saisin sydänkohtauksen. Pulssi alkoi kiihtymään itsekseen sen jälkeen kun olin itsekseni herännyt keskellä yötä, koko ruumis tärisi, ja tuntui kuin olisin juossut monta kilometriä. En nähnyt mitään painajaista, en kärsi pelkotiloista. Oli pakko nousta seisomaan, kävellä hetki ja painaa sydämen päältä. Tuntui ihan selvästi että hakkaa tuhatta ja sataa. Oli jotenkin todella levoton olo. Sänkyyn palatessani pyörin ja pyörin, en saa unta ja tärinä ei helpota.
Sydämen lyönnit saattavat nopeutua ihan hereilläkin ja missä tahansa. Riittää että katson sohvalla tv:tä niin saattaa yhtä äkkiä iskeä hirmu tykytys.
2. Raajat tekee pakkomielteistä nykimistä. Kädet ja jalat liikkuvat hallitsemattomasti aina hetken välein, lihakset tekevät ihan omaa hallitsematonta liikettä. Tuntuu kuin tulisi tarpeettomia hermoimpulsseja jotka vaan iskee johonkin kohtaan ruumista. Tätä nykimistä on koko kehossa, esiintyy oikeastaan vain öisin. ex-poikaystäväni ovat sanoneet että säpsähtelen ja sätkin joka yö unissani kuin myös hereillä. En näe painajaisia tai unia, jotka aiheuttaisivat liikehdintää alitajuisesti. Tuntuu vain etten voi hallita oman kehoni refleksejä. Nykiminen ja sätkiminen erityisesti voimistuvat kun kohdan 1. mukaan tuo pulssi kiihtyy ihan yhtä äkkiä.
Oikea käsi tärisee luonnottomasti koko ajan kun vasen käsi ja muut raajat pysyvät paikoillaan. Tätä on ollut ylä-asteelta asti, vaikeuttaa kirjoittamista. Saattaa kuulostaa tyhmältä mutta alkoholi helpottaa käden tärinää, ei tärise yhtään. Jossain lihaksessa vika?
Herään öisin monta kertaa, en muista milloin viimeksi nukuin heräämättä parin tunnin välein. Herään, tunnen fyysisesti oloni heikoksi ja ahdistuneeksi ja nukahdan melkein heti uudelleen. En muista edes olenko nähnyt unia pitkään aikaan.
Mikä tässä voisi olla kyseessä? Paniikkihäiriö, tuskin :D Burn-out ei myöskään oikein sovi kuvaan sillä elämäni sujuu kaikin puolin hyvin. Lääkärit eivät löydä mitään syytä mihinkään oireistani. Olen perusterve liikuntaa harrastava ja hyvin syövä nuori.
Sydän hakkaa
31
9639
Vastaukset
- nykijä
harrastatko liikuntaa minkä verran
miten se vaikuttaa noihin oireisiin
tuntuu aika tutuilt sun oireet
mulkii oli ennen noit säpsähtelyi joka ilta kun meni sänkyy
sekä raajojen nykiminen . mut ne on nyt pois
tarkkaile oloasi äläkä tee väkisin mitään ,mikä
tuntuu ettet jaksa - vastakysymykset 1-2
Paljonko juot kahvia energiajuomia?
Onko käytössäsi joku lääkitys?- ********
Kofeiinia on myös kolajuomissa, teessä, kaakaossa jne. joten nekin aiheuttavat näitä oireita. Ihan normaaliahan tuo on että sydän tykyttelee väliin enemmän väliin vähemmän, tulee ns. harmittomia lisälyöntejä, ja sitten kestää jonkin aikaa tasoittua. Ja tietenkin nuo lihasnykimiset johtuu siitä kun säikähtää, eli antaa tykytellä sen sydämmen, jos oikeasti olisi jotain vakavaa, tuskin nousisi ylöskään. Itse en ainakaan uskalla nousta silloin kun pumpusta ottaa, kun huippasee makuultaakin. Ja joo, kahvia ei todellakaan passaa juoda kuin neljä kuppia päivässä.
- vastakysymykset 1-2
******** kirjoitti:
Kofeiinia on myös kolajuomissa, teessä, kaakaossa jne. joten nekin aiheuttavat näitä oireita. Ihan normaaliahan tuo on että sydän tykyttelee väliin enemmän väliin vähemmän, tulee ns. harmittomia lisälyöntejä, ja sitten kestää jonkin aikaa tasoittua. Ja tietenkin nuo lihasnykimiset johtuu siitä kun säikähtää, eli antaa tykytellä sen sydämmen, jos oikeasti olisi jotain vakavaa, tuskin nousisi ylöskään. Itse en ainakaan uskalla nousta silloin kun pumpusta ottaa, kun huippasee makuultaakin. Ja joo, kahvia ei todellakaan passaa juoda kuin neljä kuppia päivässä.
No, ehkä ymmärsitte pointin, oireet olisivat aika hyvin sopineet kofeiinin liika-annostukseen ja/tai kofeiini"yliherkkyyteen"..Noissa luettelemissasi eniten taitaa kofeiinia olla kolajuomissa, ainakin kaakaossa oleva määrä (teobromiinia, löytyy myös mateesta) on kahviin verrattuna hyvin pieni, teelaaduissa (teiinia) vaihtelevasti.
- kardioversio
******** kirjoitti:
Kofeiinia on myös kolajuomissa, teessä, kaakaossa jne. joten nekin aiheuttavat näitä oireita. Ihan normaaliahan tuo on että sydän tykyttelee väliin enemmän väliin vähemmän, tulee ns. harmittomia lisälyöntejä, ja sitten kestää jonkin aikaa tasoittua. Ja tietenkin nuo lihasnykimiset johtuu siitä kun säikähtää, eli antaa tykytellä sen sydämmen, jos oikeasti olisi jotain vakavaa, tuskin nousisi ylöskään. Itse en ainakaan uskalla nousta silloin kun pumpusta ottaa, kun huippasee makuultaakin. Ja joo, kahvia ei todellakaan passaa juoda kuin neljä kuppia päivässä.
Minä juon kahvia 2 pannullista päivässä. Syön rytmihäiriölääkkeitä.Nyt ei rytmihäiriöitä ollut kolmeen vuoteen. Kadiologi (sydänlääkäri) sanoi että kahvinjuonnilla ei mitään vaikutusta.
- valelääkäri
Diagnoosini on:
Laaja-alainen paniikkihäiriö.- Hermoraunio
Missä on vastaanottosi? Minulla on samankaltaisia oireita ja tarvitsisin ammattiapuasi. :)
- aloittajaa
Kun en juo yhtään kuppia päivässä kahvia tai teetä, en limujakaan juo kuin kerran kuukaudessa jos sitäkään. Energiajuomat, hyi.
Liikun n. 4 kertaa viikossa harrastaen uintia ja sukellusta, maksimissaan 45 putkeen.
Sätkimistä on myös ilman kiihtynyttä sydämentahtiakin.
Heh, ei se paniikkihäiriö ole kyseessä :D tämän tiedän jo itsekin.- että silleen
Mistäs tiedät ettei ole paniikkihäiriö ? "Kohtauksen aikana ilmeneviä oireita ovat sydämentykytys, rintakivut, hikoilu, vapina, hengenahdistus, tukehtumisen tai kuristumisen tunne, pahoinvointi, vatsavaivat, huimaus, pyörtymisen tunne, puutuminen, kihelmöinti, vilunväreet tai kuumat aallot."
Ja kyllä meistä jokainen kuule sätkii ja säpsähtelee unissaan, se ei ole merkki mistään. Otapa magnesiumia purkista, niin helpottaa nuo krampit. - tri vitamiini
Kokeile mangneessiumia,jos et ole jo käyttänyt,jos ei auta,beetasalpaaja seuraavaksi,
- m 55
Kerrot, että sykkeesi alkaa kiihtyä kun olet herännyt säpsähtäen. Luonnollisin selitys on hermostosi tuottama adrenaliini. Mitä enemmän seuraat elimistöäsi sitä vahvemmaksi paniikkisi kasvaa. Kokeile saatko käännettyä tilanteen tahdonvoimallasi: ajattele jotain muuta, pese kasvosi kylmällä vedellä.
Lääkärisi on ilmeisesti jo sulkenut pois sydänsairaudet. Jollei, niin kohtauksen aikainen sydänfilmi (Holter) olisi hyvä erotusdiagnoosin pohja.
Kotimittauksetkin ovat mahdollisia: kellot, syke- ja verenpainemittarit ovat kohtuullisen hintaisia. Varo mittariin tuijottamista, sillä se nostaa paniikkiasi ja sykettäsi. Objektiivinen tieto esimerkiksi siitä kauanko kohtaus kesti ja mitä tarkalleen ottaen tapahtui auttaa lääkäriäsi diagnoosissa. Vaikuttaisi jonkinlaiselta hermoston ongelmalta. Sydämen sykehän saattaa nousta sen tuhannesta syystä. Itse heräilin tykytykseen aiemmin, silloin ilmeni myös rintakipua. Syyksi silloin diagnosoitiin palleatyrä, joka hoidettiin leikkaamalla. Mutta tuo nykiminen on taas jo ihan eri juttu.
Kun heräät yöllä ja pulssi on korkea, kokeile seuraavia: ota nenästä kiinni, pistä suu kiinni ja yritä puhaltaa ilmaa ulos jolloin tulee painetta rinta onteloon. Toinen on juoda kylmää vettä lasillinen tai pari. Näitä mulle lääkärit suosittelivat ja ainakin tuo puhallus auttaa mulla jos pulssi nousee omia aikojaan.
Kannattaisi varmaan mennä jollekin erikoislääkärille, maksavat vaan aika turkasesti.- koettu on
Mielestäni ihan selvät ja tosi voimakkaat paniikkihäiriö oireet.
- Tiituh
En jaksanu lukee muiden kirjotuksia, joten en tiedä onko tää jo kysytty.. Onko lääkärit tutkinut sun sydämen?! Mulla oli rytmihäiriöitä ja tykytyksiä ja jotkut lääkärit on pistäny tressin piikkiin, mut yks ihana lääkäri alko tutkimaan ja selvis että siellä on kookas reika, ollu syntymästä lähtien.. Nyt on avosydänleiikkaus takana ja ei ole enää mtn.. Suosittelen tutkimaan sydämen ehdottomasti!!! Toivottavasti löydät syyn vaivoillesi, voimia :) ♥
- Parempi kuin lääkäri
Veikkaan jonkin sortin rytmihäiriötä. Tod. näk. vaaraton mutta ainahan se kannattaa tutkia jos mahdollista.
- Huolestuin!!!!!
Minä annan sinulle vain yhden neuvon, MENE TUTKITUTTAMAAN ITSESI, sydämen kanssa ei ole leikkimistä. Ja kerro tarkoin oireesi.. ei ne valelääkärit muuten ota tosissaan. Minä menisin paniikkiin jo moisista oireista.
Ihan hyvällä halusin kirjoittaa sinulle. mutta hyvät joulut kumminkin. - ExSätkijä
Itselläni on ollut samantyyppisiä säpsähtelyitä, jotka tapahtuivat yleensä juuri siinä vaiheessa kun olen nukahtamassa. Jostakin aikanani selvitin asiaa ja lihasnykäykset käsittääkseni johtuivat minun kohdallani siitä, että kun olen nukahtamassa lihakset rentoutuivat ja jännityksen laukeamisen yhteydessä tapahtui nykäys.
Joskus sain itseni siihen tilaan, että nykäyksiä saattoi tulla useita joskus jopa kymmenkunta lyhyen ajan sisällä, jonka jälkeen nukuin hienosti koko yön.
Nykimistä pää-asiassa oli jaloissa ja käsissä, mutta joskus myös muualla kehossa.
Sydämentykytykseen en osaa sanoa mitään, mutta olen lukenut ja kuullut, että se on naisilla aika yleistä tai ainakin yleisempää kuin miehillä.
Miten on, juotko paljon kahvia, teetä tai poltatko tupakkaa. Niillä on piristävä vaikutus ja sillä saattaa olla jonkinlainen yhteys asiaan tai otatko stressiä elämästä liikaa tai onko elämäntyylisi liian nopea? - tähtiä kämmennellä 5
vois olla sydämessä vaikka vuotava aortta.Itselläni oli samantyyppistä sydämen hakkamista etenkin levossaa.
Kuntosalilla käynti pahensi asiaa.Minullakin oli nukkuessani näitä nykimisiä ,nyt helpottaneet.Käyn joka toinen vuosi seurannassa ,eli katsotaan onko vuotokohta suurentunut.
Käy lääkärillä ja kerro huolesi ,tutkimusta tarvitset - Lumikeiju--
Vastaus mikä sinua vaivaa: Asut todennäköisesti homeasunnossa.Minulla oli aivan samat oireet,homeasunnon takia. Home tekee jos vaikka minkälaisia oireita.Kannattaisi etsiä uusi koti,uskon että paranet!!!!!
- hoitovirheenuhri
että silleen
2vuotta sitten kärsin samoista oireista
lääkärin mielestä paniikki jota en itse uskonut
enkä alkanut koskaan lääkkeita kyseiseen vaivaan syömäänkään
lopulta yksityisen kautta pääsin haluamiini kokeisiin
ja ongelma ratkesi ,massiivinen keuhkoveritulppa - hchcghcghcgh
Aloittaja, syötkö varmasti monipuolisesti? Kysyn tätä sillä kun useimmat jotka väittävät syövänsä hyvin, syövät oikeasti vain hyvin yksipuolista ruokaa ja sitäkin vain vähän ettei paino vahingossakaan nouse.
Terveellinen syöminen ei tarkoita sitä että vältät joitakin ruoka-aineita, esimerkiksi sokereita.
Nuo oireesi voivat liittyä myös esimerkiksi siihen että olet jättänyt kaikki sokerit pois ruokavaliostasi jolloin keho on koko ajan hypoglykemian reunamilla.
Ihmisen keho vaatii kaikkea ruokaa ja ainoastaan liikunta on keino jolla kehoa saa muokattua, sitä ei saa missään tapauksessa muokata jättämällä jotakin syömättä!
Tarkastele ruokavaliotasi pitämällä ruokapäiväkirjaa kahden viikon ajan. Kirjaa ylös myös oireet joita on ollut ja mene sitten sen kanssa lääkäriin.
Nuo oireesi voivat liittyä moniin asioihin, ihan puhtaasti hermoperäiseen ongelmaan, paniikkihäiriöön, virus/bakteeriperäiseen sairauteen (punkin purema?), tai ruoka-aineiden puutostiloihin jne.
Toivottavasti saat ongelmaasi apua. - 265_LPOI
MENE LÄÄKÄRIIN TUSKIN ON EDES TOTTA TÄMÄKÄÄÄN PASKANPUHUJAN KIRJOITUS
- arvattavasti
Voi olla B12-vitamiinin puutos, joka voi johtua myös imeytymishäiriöstä.
Pyydä lääkärissä ottamaan verikoe josta tulos näkyy. - 18.v poika
Itselläni jokseenkin samanlaisia oireita. Välillä tuntuu että kehoni saa aikaan hermostumisreaktion, vaikkei oikeastaan mitään varsinaista hermostumisen syytä löydykään. Tuo sydänkin muljahtelee vähän. Alan jo epäillä jonkin sortin ahdistuneisuushäiriötä taikka jotain sydänvikaa.
Joskus oireet ovat siis pahempia ja joskus tulee lievempiä kauseja. - ajskdjsaö
Aloittaja:käy lääkärissä,lab kokeita ja ekg ??
- värinää välillä
samalla lailla alkoi 6 vuotta sitten.nyt takana 4 eteisvärinää ja päivittäinen Tampocor.lääkitys estämään värinöitä.toivottavasti toimii.sydän tutkittu.terve on.
Suosittelen tutkimuksiin menoa, - prian
ihan normaali tilanne tássá ijassa,,,,váhán liian herkká ihminen olet,,,,
táhán riittáá hyváá placebo,,,siis ,,,ei oteta huomio,,,o.k. - Voimia sinulle
Hei!Tunnistin oireesi samanlaisiksi kuin mitä minulla on.Voin sanoa että mene oitis lääkärille ja pyydät/käskemään tekemään sydämen holter nauhoituksen,semmoisella testillä minulla todettiin sydämen rytmihäiriö,joka vaati oitis lääkityksen.Sydänspesialisti oli soittanut lääkärilleni ja sanonut että nukkuessani rytmini on samaa luokkaa kuin juoksisin maratonia ettei sydämeni tule kauaa kestämään tuollaista jumputusta.Olin nuori kun valitin rintakipua,mutta tehtiin vain lyhytaikainen ekg,joka ei näyttänyt mitään.Myös tämän inhottavan rytmihäiriön taustalla minulla on myös paniikkihäiriö joka ruokkii taas rytmiä.Herään myös itse öisin siihen että kehoni ns.hyppää sängyssä,sille en voi mitään.Aluksi säikähdin niitä "nytkäyksiä",mutta olen jo tottunut siihen.Koitahan nyt parantaa itsesi,saat paremman elämänlaadun kun sydämesi saa oikean lääkityksen,eikä ne lääkkeet ole tosiaan mielialajuttuja,joten sitäkään ei tarvitse pelätä.
- Nukunko
Uniapnean mahdollisuus kannattaa myös tutkituttaa.
- kohtalotoveri
Juuri kärsin tällä hetkellä sydämentykytyksestä ja rintakivusta ja siksi en pysty nukkumaan. Koska tätä on toistunut monta kertaa viime aikoina, tulin koneelle etsimään tietoa aiheesta ja törmäsin tähän keskusteluun sekä tällaiseen artikkeliin:
http://www.introspekt.fi/artikkelit/yleistynyt-ahdistuneisuushairio/
Täytyy ainakin laittaa harkintaan. Lääkäriin taidan itsekin mennä lähiaikoina ja suosittelen samaa. Ihan kaikkea tässä keskustelussa ehdotettua en mainitsisi lääkärille, mutta sydänvaivojen kanssa ei ole leikkiminen eli sen ainakin pyytäisin tutkimaan. Itselläni tuo ahdistuneisuus ja masennus on hyvinkin mahdollista viimeaikaisen stressin ja aikaisempien masennusoireiden takia. Mutta se ei välttämättä sinulla ole ongelmana.
Eli lääkäriin. Tsemppiä :) - tom5
mulla alkoi eilen iltapäivällä pumputtamaa sydäntä yhtäkkiä en tiedä miks ja aamulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581341Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä181006Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk298893- 72875