Olenko jotenkin epänormaali kun toivoisin kumppanini olevan hellempi, fyysisesti lämpimämpi? Esimerkiksi kun joskus olemme sängyllä vierekkäin ja lähestyn häntä fyysisesti, hyväilen, niin hän ei vastaa siihen ellei hän halua seksiä. Meillä on erittäin harvoin seksiä, silloin hän on hellä. Suutelemme kyllä kun näemme ja eroamme ellei ole ollut riitaa. Välillä hän halaa minua spontaanisti kuten itsekin häntä. En juurikaan uskalla tehdä aloitteita, koska jos lähestyn hänen mielestään liian usein, ei meillä ole sitten sitä vähääkään fyysisyyttä. Toisin sanoen kaikki fyysisyys menee hänen ehdoillaan. Kaipaan vain niin kauheasti fyysistä hellyyttä, hyväilyjä, hyväksyvää lämpöä. Muuten me teemme kaikkea mukavaa yhdessä ja useimmiten on ihan kivaa. Olenko liian addiktoitunut kosketuksen kaipuuseen?
Suhteessa liian vähän hellyyttä?
Mikä neuvoksi?
9668
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
No meillä on aika samanlaista. Mä selvästi haluaisin olla enemmän lähellä ja koskea, toinen vähemmän. Ja hänen ehdoillaan mennään, mikä monesti turhauttaa. Pahimpia muistoja on se, että olen nojannut hänen syliinsä niin, ettei hän missään vaiheessa koskettanut mua vaan piti kädet ylhäällä puuskassa. Melko jäätävää. Parhaita muistoja tietty on ne kun toinen on vapaaehtoisesti koskenut ja hakeutunut lähelle.
Aiheesta olen maininnut, mutta siitä hän loukkaantuu ja sitten riidellään. On aika raskasta olla useimmiten aloitteen tekijä ja sitten tulla torjutuksi. Se tietysti vähentää aloitteita ja etäännyttää. Olenkin miettinyt että jos en itse hakeutuisi hänen lähelleen, meillä ei olisi mitään läheisyyttä. Jotenkin masentavaa. Välillä mietin, että tarvitsisin lempeämmän ja lämpimämmän kumppanin, sellaisen joka nauttisi olla mun lähellä.
Niin joo, ja seksiä mä tahtoisin useammin, sitä on ehkä kerran kuussa. Aina on jotain syitä, miksi ei ehdi tai jaksa. Yritän olla painostamatta, sillä siitä on vaan haittaa. Ylipäätään suhde toimii mielestäni enemmän hänen ehdoillaan. Musta on tullut myös sitä myötä pidättyväisempi ja varovaisempi. Haluaisin halata ja koskea enemmän, mutta torjunnan pelko on melko voimakas. Välillä on vaikea rentoutua.
Ratkaisua tähän en ole toistaiseksi keksinyt. Toisen persoonaa ei voi muuttaa. Keskustella tietysti voi, ainakin yrittää. Ehkä pitäisi yrittää vielä, jotenkin lempeästi. Ajatus erosta käy välillä mielessä, mietin tekeekö tämä suhde minusta sellaisen mitä en ole, vie ilon läheisyydestä ja hillitsee minua liikaa. Sitten toisinaan mietin vaadinko vaan liikaa ja pystyykö kukaan tai tarvitseeko muiden edes vastata noihin läheisyyden tarpeisiin.
No sulla on aika lailla samanlaiset fiilikset kuin mulla omassa suhteessani. Tuota minäkin olen miettinyt, että olenko liian kyltymätön, mutta olen päätynyt kuitenkin siihen, että en ole. Välillä epäilyttää olenko sittenkin, siksi tulin tänne kyselemään. Jokin aika sitten nukuimme pitkästä aikaa yön yhdessä samassa sängyssä, mutta hän ei halunnut minkäänlaista fyysistä kosketusta, ei edes sylissäoloa ja hän itse pyysi jäämään yöksi. Minusta se menee jo vallankäytön puolelle. Tai jopa henkistä väkivaltaa. Olin erittäin ahdistunut tuon yön jälkeen. En tiedä miten tästä eteenpäin.
Totaah, mä haluaisin esittää tähän väliin sellaisen kysymykset, että miten pitkä suhde on? Onko se ollut alusta asti tuollaista? Tiedättekö onko kysymys oikeasti siitä ettei nainen halua läheisyyttä tai kaipaa niin paljon, vai voisiko siinä olla jotain pelkoja tai totuttelua uuteen tilanteeseen?
Kyseessä on sen verran pitkä suhde, että tämä tuskin on tilapäistä. Alussa oli enemmän läheisyyttä, mutta varsin pian hän alkoi kontrolloida sitä. Ei tunnu kivalta, koska en ole tehnyt mitään väärää enkä ole mikään takiainenkaan. Olen jo aika kauan odottanut, että jospa tämä on ohimenevää, mutta on vain enempi muuttunut hänen puoleltaan kontrolloidummaksi. Minä taas olen spontaani ja vain pieni osa läheisyydestä kohdallani tarkoittaa, että haluaisin seksiä. Eli en painosta. Mutta mitä vähemmän on läheisyyttä sitä enemmän sitä kaipaan ja hän aavistaa sen ja muuttuu entistä kylmemmäksi. Minusta hän käyttää läheisyyttä vallan välineenä. Olen viimeinkin alkanut hyväksyä sen, että näin saattaa olla ja minun pitäisi juosta karkuun ja lujaa, mutta en pääse irti, koska pidän hänestä muuten. Kun olen keskustellut aimmin hänen kanssaan tästä läheisyysasiasta hänen vastauksensa on vain, että hän ei ole olemassa minun tarpeitani varten. Mikä sekin on tietysti totta, mutta jokin tässä nyt mättää.
Tossa mättää se, että kun ollaan molempien osapuolten taholta oikeasti mukana parisuhteessa, niin se toinen on nimenomaan just sen kumppaninsa tarpeita varten. Näin meillä ainakin ajatellaan. Mutta mä puhunkin nyt rakkaudesta. Kun on rakastunut ja rakastaa, sitä haluaakin täyttää rakkaimpansa tarpeet. Onko teidän suhde sitten kenties vielä kevyemmällä tasolla? Tyttöystäväsi vastaus oli mielestäni aika kylmä.. Sanoit, että pidät tyttöystävästäsi.. Jos kyse ei ole rakkaudesta, niin miksi et jätä häntä? Vaikuttaa siltä, että olet kuitenkin keskustellut asiasta hänen kanssaan, ja hänen suhtautumisensa ei ole muuttunut. Mun mielestä läheisyys on se parisuhteen idea: jakaa sellaista läheisyyttä kumppaninsa kanssa, mitä ei muiden kanssa jaa eikä haluakaan jakaa. Toki mä ymmärrän, että eri ihmisillä on erilaiset käsitykset parisuhteesta. Mutta eikö silloin kannattaisi etsiä joku sellainen ihminen, jolla on edes vähän samanlainen käsitys sun kanssa? Ehkä kannattaa miettiä sitä niin, että.. oletko sä onnellinen tän kyseisen henkilön kanssa? Kuinka onnellinen? Onko sulla suurimman osan aikaa hyvä olla? Vai paha? Parisuhteissa on vaikeita aikoja, jolloin pitää nähdä vähän enemmän töitä sen suhteen eteen, mutta ei sen parisuhteen pitäisi pääsääntöisesti aiheuttaa pahaa mieltä. Se, että sä olet kirjottanut tänne, kertoo mun mielestä omaa kieltään siitä, että sä olet ainakin ajatellut asiaa paljon eikä sulla välttämättä ole kauheen hyvä fiilis. Mä vaan mietin, että miksi.. Miksi ihmeessä sä olet tollasessa suhteessa? Missä sun omanarvontunto on? Mä en ikinä kattelis tollasta suhdetta, jossa se toinen ei ole valmis tulemaan yhtään vastaan.. Hän ei ole olemassa sinun tarpeita varten? Olethan sinäkin siinä parisuhteessa hänen tarpeitaan varten. Ja sit noin niinkun muutenkin.. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin sun tyttöystävä ei vaikuta siltä, että se pahemmin välittäis susta.. tai tykkäis.. Ihan sama, mitä se sulle sanoo, mutta kyllä ihmisen käytös ja toiminta puhuu aina omaa kieltään. Ehkä ois hyvä vielä yrittää keskustella asioista, mut jos mikään ei niin sanotusti tepsi, niin lähde kävelemään. Etkö sä itse tunne ansaitsevas parempaa?
Kiitos. Mä taidan jättää hänet. Se ei ole ihan helppo juttu, mutta yritän tehdä sen jotenkin siedettävästi. Olen varautunut siihen, että hän yrittää kelata mut takaisin kuin kalan koukkuun tai sitten hän suhtautuu aivan päinvastoin, kuuluttaa ympäriinsä kuinka näin oli kummallekin paras tai ainakin hänelle itselleen.
älä siitä välitä mitä puhuu mahdollisesti jälkeenpäin. Keskity omaan oloon ja ajallaan sellaisen kumppanin löytämiseen, joka ansaitsee sinut ja HALUAA antaa sydämestään hellyyden yms. suhteeseen.
Omalta kohdaltani voin kertoa sellaista että olin monessa suhteessa hän, joka ei hellyyttä jaellut. Kumppanit siitä sanoivat, koitin olla huomaavaisempi, mutta vähän ajan päästä palasin entiseen tapaan.
Kuvittelin jo että en kaipaa/ halua olla lähellä toista ihmistä. Kunnes rakastuin oikeasti ja nyt en pysty olemaan koskematta toiseen. Haluan silittää, olla sylissä, kävellä käsi kädessä jne. Joten en vaan rakastanut aiemmin vaikka niin luulin. Toki voi olla senlaatuisia ihmisiä, jotka rakastavat ja silti eivät halua kosketusta. Mutta pitkälti olen sitä mieltä ettei he sittenkään ole rakastuneita.
Samat kommentit kuin edellisellä: ihmettelin pitkään, miksi en halua koskea poikiin, miehiin, vaikka luulin olevani ihastunut/rakastavanikin... no sitten kun se eka todellinen naisrakkaus iski, niin eihän sitä muusta haaveillut kuin toisen sylistä ja koskettamisesta, siis just niin päin, että minä kosketan häntä...