APUA kaivataan.

sfhfshfshfshfsh

Elikkäs meillä alkaa olla ongelma joka alkaa pikkuhiljaa käydä niin sietämättömäksi että koirasta luopumista olen alkanut jo ihan tosissani miettiä.

Eli meidän koira, 7kk, syö kaiken. Ihan kaiken, mitä suuhunsa saa. Pöydiltä hamuamalla, kaappeja aukomalla jne. Tähän mennessä on mennyt jo sukkia, alushousuja, legginsejä, tupakkaa, karkkia, johtoja miljoonittain, lääkkeitä, vessapapereita ja roskapöntöstä jumala tietää mitä. Hiuskiinne purkkikin on purtu ja syöty sekä kukkaruukuista kukat hävinneet. Lenkillä käydessä syödään multaa, purkkia ja tupakantumppeja, silloin tällöin jonkun toisen koiran paskakin näyttää maistuvan aivan saatanan hyvältä.

Eli nyt ihan oikeasti joku jotakin apua tähän tilanteeseen. En voi pitää koiraani jatkuvasti silmällä ja en kehtaisi pitää sillä jatkuvasti kuonokoppaakaan. Yöt ja koulupäivät koira viettää kuonokopassa, yöt myös vaatehuoneessa varmuuden vuoksi. Tupakalla käynnin aikana on jo jotakin suussa ja syöty.

Koira myös kiusaa lintujamme jotka menevät minulla ykkössijalle mikäli tämä ottelu on koira vs. linnut. Puolustan lintujani, ne ovat tärkeimpiä ja kaiken lisäksi koiran edessä avuttomia. Viimeksi yhdeltä linnultamme lähtivät pyrstösulat lätkimään kun tämä rakki tunkee nokkansa häkkiin ja käy nappaamassa kiinni.

Mitä voin tehdä? Koira saa ruoat säännöllisesti, on kielletty aina syömästä mitään muuta kuin lelujaan, on kielletty menemästä lintuhäkin lähelle ja kuonokoppaan jouduttu nyt viimeisimpänä turvaamaan.

EN aio ruveta elämään kuin hullujenhuoneella, ottaen kaikki koriste-esineet ja tavarat pois pöydiltä ym, en pysty pitämään koiraa jatkuvasti silmällä ja kaikkien elämän yksinkertaisena pitämiseksi en myöskään aio alkaa tehdä kaappeihin ym. mitään viritelmiä jotka on koiran ja itsenikin vaikea saada auki.

En jaksa enää jatkuvasti olla tunkemassa kättäni koiran suuhun lenkilläkin että saan siltä ne tupakat ym. pois suusta. Ja kyllä, ne on pakko ottaa pois, viimeksi kun ajattelin että "no sepä ehti niellä, no ei sillä varmaan mitää isompaa siitä tuu" niin oli sitten perkele olohuoneessa ripulit pitkin valkosia verhoja.

Joten nyt ihan oikeasti apuja. Ja ei dissauskommentteja tm kiitos.

223

8294

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ainoa apu!

      Luovu siitä koiranpennusta ennenkuin onnistut pilaamaan sen lopullisesti.

      • omg123

        "Luovu siitä koiranpennusta ennenkuin pilaat sen" hmmm aaaiiiika napsakka kommentti. TOSIN sellaisille ihmisille joilla ilmeisesti ei ole tunteita.. Tuo tosiaan on pentu touhua, itselläni juuri 4kk pentu ja huhhuiiii miten villi :S mutta niin rakas, mutta tosiaa jos aijot lukita koiran vaatekkaappiin, se taitaa olla jo jonkinasteista eläinrääkkäystä.. Jos koira siis on siellä pitkiä aikoja ja useita kertoja päivässä. Kannattaa ollaa yhteydessä ihan kyseisen rodun tunteviin ja osaaviin ihmisiin. Sieltä saa aina apua kun tarvitsee.

        Koira on kuin ihmislapsi, se kaipaa huomiota aivan kuten pienet lapset ja jos se ei sitä saa, se tekee sitä, eli repii, raastaa ja syö kaikkea. Jos koiran aikoo edes hankkia täytyy valmistua siihen että jokaiella koiralla on oma luonteensa, kuten meillä. Jos haluat kivan koiran joka tottelee ja tottelee niin hanki vaikka tamagotchi.. Pentu vaatii ja tarvitsee aikaa ja TODELLA PALJON AKTIVITEETTEJÄ ja sitten kun olet kärivällisesti opettanut koiran, niin lopussa kiitos seisoo :)

        se vaatii varmasti aikaa ja TENEKIN KÄRSIVÄLLISYYTTÄ!! tsemi tsemi...


      • --------------
        omg123 kirjoitti:

        "Luovu siitä koiranpennusta ennenkuin pilaat sen" hmmm aaaiiiika napsakka kommentti. TOSIN sellaisille ihmisille joilla ilmeisesti ei ole tunteita.. Tuo tosiaan on pentu touhua, itselläni juuri 4kk pentu ja huhhuiiii miten villi :S mutta niin rakas, mutta tosiaa jos aijot lukita koiran vaatekkaappiin, se taitaa olla jo jonkinasteista eläinrääkkäystä.. Jos koira siis on siellä pitkiä aikoja ja useita kertoja päivässä. Kannattaa ollaa yhteydessä ihan kyseisen rodun tunteviin ja osaaviin ihmisiin. Sieltä saa aina apua kun tarvitsee.

        Koira on kuin ihmislapsi, se kaipaa huomiota aivan kuten pienet lapset ja jos se ei sitä saa, se tekee sitä, eli repii, raastaa ja syö kaikkea. Jos koiran aikoo edes hankkia täytyy valmistua siihen että jokaiella koiralla on oma luonteensa, kuten meillä. Jos haluat kivan koiran joka tottelee ja tottelee niin hanki vaikka tamagotchi.. Pentu vaatii ja tarvitsee aikaa ja TODELLA PALJON AKTIVITEETTEJÄ ja sitten kun olet kärivällisesti opettanut koiran, niin lopussa kiitos seisoo :)

        se vaatii varmasti aikaa ja TENEKIN KÄRSIVÄLLISYYTTÄ!! tsemi tsemi...

        Itse olen erittäin koiraihminen ja aivan samaa mieltä edellisen vastaajan kanssa. Koiranpennulle on luonnollista syödä ja pureskella jotain, mutta jos ei sitä saa pentuvaiheessa (ja noinkin isolle pennulle) minkäänlaiseen kuriin, niin kyse on ihan muusta kuin normaalista pentutouhusta. Ja näkeehän sen tuosta kirjoituksestakin "minä en mitään vaikeita viritelmiä tee, minä en ala tavaroita piilotella..." Siis mitään järkevää ei viitsitä tehdä. Sen sijaan koira on lintuja alempiarvoinen ja viettään yöntä vaatehuoneessa, ettei mitään satu.

        Kuten sanoit, koira kaipaa paljon huomiota pentuna ja mitä ilmeisimmin alkuperäisen koira ei sitä saa ("minä en sitä viitsi koko aikaa vahtia"), joten on paras luopua siitä ja tyytyä lintuihin.


      • etheh
        -------------- kirjoitti:

        Itse olen erittäin koiraihminen ja aivan samaa mieltä edellisen vastaajan kanssa. Koiranpennulle on luonnollista syödä ja pureskella jotain, mutta jos ei sitä saa pentuvaiheessa (ja noinkin isolle pennulle) minkäänlaiseen kuriin, niin kyse on ihan muusta kuin normaalista pentutouhusta. Ja näkeehän sen tuosta kirjoituksestakin "minä en mitään vaikeita viritelmiä tee, minä en ala tavaroita piilotella..." Siis mitään järkevää ei viitsitä tehdä. Sen sijaan koira on lintuja alempiarvoinen ja viettään yöntä vaatehuoneessa, ettei mitään satu.

        Kuten sanoit, koira kaipaa paljon huomiota pentuna ja mitä ilmeisimmin alkuperäisen koira ei sitä saa ("minä en sitä viitsi koko aikaa vahtia"), joten on paras luopua siitä ja tyytyä lintuihin.

        Koira on omistajansa vastuulla ja yksi tehtävistäsi on huolehtia, ettei koira pistä suuhunsa jotakin vaarallista.

        1. Laita sähköjohdot piiloon kaappien alle/taakse. Leveää ilmastointiteippiä kiinnittämään johdot lattiaa vasten mahdollisimman huomaamattomiksi.

        2. Lääkkeet, pesuaineet, pitkät langat, ne kaikki on pidettävä yläkaapissa niin lasten kuin koirienkin ulottumattomissa! Jos koirasi syö jotakin vaarallista, soita kiireesti eläinlääkäriin! Koirasi henki voi olla käsissäsi.

        3. Kaapinovet laitetaan kiinni pyykkinarun kaltaisella vahvalla narulla tai leveällä teipillä niin kauaksi aikaa, kunnes koira osaa olla avaamatta niitä.

        Koiran huono käytös ei ole koiran vika, vaan omistajan. Jos et tiedä, miten koiraa kielletään ja ohjeistetaan, hanki koirankoulutuskirja tai soita lähimmälle koirienkouluttaja-ammattilaiselle. Myös tutuilta koiranomistajilta voit kysellä apua.


      • doggiecolor
        -------------- kirjoitti:

        Itse olen erittäin koiraihminen ja aivan samaa mieltä edellisen vastaajan kanssa. Koiranpennulle on luonnollista syödä ja pureskella jotain, mutta jos ei sitä saa pentuvaiheessa (ja noinkin isolle pennulle) minkäänlaiseen kuriin, niin kyse on ihan muusta kuin normaalista pentutouhusta. Ja näkeehän sen tuosta kirjoituksestakin "minä en mitään vaikeita viritelmiä tee, minä en ala tavaroita piilotella..." Siis mitään järkevää ei viitsitä tehdä. Sen sijaan koira on lintuja alempiarvoinen ja viettään yöntä vaatehuoneessa, ettei mitään satu.

        Kuten sanoit, koira kaipaa paljon huomiota pentuna ja mitä ilmeisimmin alkuperäisen koira ei sitä saa ("minä en sitä viitsi koko aikaa vahtia"), joten on paras luopua siitä ja tyytyä lintuihin.

        Viesti ei ole välttämättä oikealta omistajalta.
        Alkuperäinen viesti löytyy http://www.petsie.fi/forum.php?fid=14897&range=1

        Joku vissiin vaan flamebaittina pistänyt tännekin, jotta voi muna kädessä lukea muiden raivoamista.

        Koira on muuten husky-vinttari mix, mikä varmaa selittänee käytösongelmat(aktiivisia rotuja, jotka tylsistyy helposti -> tuhoaa)


      • KISSA.
        etheh kirjoitti:

        Koira on omistajansa vastuulla ja yksi tehtävistäsi on huolehtia, ettei koira pistä suuhunsa jotakin vaarallista.

        1. Laita sähköjohdot piiloon kaappien alle/taakse. Leveää ilmastointiteippiä kiinnittämään johdot lattiaa vasten mahdollisimman huomaamattomiksi.

        2. Lääkkeet, pesuaineet, pitkät langat, ne kaikki on pidettävä yläkaapissa niin lasten kuin koirienkin ulottumattomissa! Jos koirasi syö jotakin vaarallista, soita kiireesti eläinlääkäriin! Koirasi henki voi olla käsissäsi.

        3. Kaapinovet laitetaan kiinni pyykkinarun kaltaisella vahvalla narulla tai leveällä teipillä niin kauaksi aikaa, kunnes koira osaa olla avaamatta niitä.

        Koiran huono käytös ei ole koiran vika, vaan omistajan. Jos et tiedä, miten koiraa kielletään ja ohjeistetaan, hanki koirankoulutuskirja tai soita lähimmälle koirienkouluttaja-ammattilaiselle. Myös tutuilta koiranomistajilta voit kysellä apua.

        Voi voi teippi kaveri sinulla ei kyllä ole mitään kokemusta koirista ja koiran tekemisistä , ei taatusti ole sellaisia teippejä mitä koira ei irti saa sehän vain lisää intoa koiralle sinä menee lattiat seinät ja kaikki mihin liimailet , lisäksi vielä mitä teipin alta löytyy eli tällä keinolla vahinko kierre vain kasvaa !!!! Paljon olis tuosta lisääkin kirjoittamista mutta kaikista tyhmimpään asiaa täytyy vastata....


      • näin seon

        ALOITTAJALLE!!!!!

        Jos koiranpentusi on onnistunut syömään:
        Lääkkeitä, tupakkaa ym ym. osoittaa se pelkästään sen, että et osaa pitää em. tuotteita niille kuuluvissa paikoissa, eikä sinusta ole koiranpitäjäksi.

        Nyt käsi sydämelle...

        Onko asuntosi aina pahassa siivossa?...VEIKKAANPA ETTÄ ON.


      • uglhjll
        KISSA. kirjoitti:

        Voi voi teippi kaveri sinulla ei kyllä ole mitään kokemusta koirista ja koiran tekemisistä , ei taatusti ole sellaisia teippejä mitä koira ei irti saa sehän vain lisää intoa koiralle sinä menee lattiat seinät ja kaikki mihin liimailet , lisäksi vielä mitä teipin alta löytyy eli tällä keinolla vahinko kierre vain kasvaa !!!! Paljon olis tuosta lisääkin kirjoittamista mutta kaikista tyhmimpään asiaa täytyy vastata....

        Kyllä ne teipit kestää.


      • ------------
        KISSA. kirjoitti:

        Voi voi teippi kaveri sinulla ei kyllä ole mitään kokemusta koirista ja koiran tekemisistä , ei taatusti ole sellaisia teippejä mitä koira ei irti saa sehän vain lisää intoa koiralle sinä menee lattiat seinät ja kaikki mihin liimailet , lisäksi vielä mitä teipin alta löytyy eli tällä keinolla vahinko kierre vain kasvaa !!!! Paljon olis tuosta lisääkin kirjoittamista mutta kaikista tyhmimpään asiaa täytyy vastata....

        Jeps! Teipit eivät kestä, jos koira niitä päättää repiä ja koska koira on jo opetettu (huom. OPETETTU) repimään johtoa ja kaikkea, niin se varmasti repii myös teipit. Jos ei olisi saanut repiä mitään, niin olisi teoriassa pienet mahdollisuudet, ettei repisi teippiäkään, joskaan ei siihen silti voisi luottaa.


      • etheh kirjoitti:

        Koira on omistajansa vastuulla ja yksi tehtävistäsi on huolehtia, ettei koira pistä suuhunsa jotakin vaarallista.

        1. Laita sähköjohdot piiloon kaappien alle/taakse. Leveää ilmastointiteippiä kiinnittämään johdot lattiaa vasten mahdollisimman huomaamattomiksi.

        2. Lääkkeet, pesuaineet, pitkät langat, ne kaikki on pidettävä yläkaapissa niin lasten kuin koirienkin ulottumattomissa! Jos koirasi syö jotakin vaarallista, soita kiireesti eläinlääkäriin! Koirasi henki voi olla käsissäsi.

        3. Kaapinovet laitetaan kiinni pyykkinarun kaltaisella vahvalla narulla tai leveällä teipillä niin kauaksi aikaa, kunnes koira osaa olla avaamatta niitä.

        Koiran huono käytös ei ole koiran vika, vaan omistajan. Jos et tiedä, miten koiraa kielletään ja ohjeistetaan, hanki koirankoulutuskirja tai soita lähimmälle koirienkouluttaja-ammattilaiselle. Myös tutuilta koiranomistajilta voit kysellä apua.

        juu, se pitää muistaa et koirat on ihan helvetin allergisii melkeempä kaikille lääkkeille.

        heh joskus mietin et mitä paskaa meki vedetää, pitäsköhä ite siirtyy koiranruokaa ku tuntuu et se saa ravitsevampaa mättöö :DD


      • ------------ kirjoitti:

        Jeps! Teipit eivät kestä, jos koira niitä päättää repiä ja koska koira on jo opetettu (huom. OPETETTU) repimään johtoa ja kaikkea, niin se varmasti repii myös teipit. Jos ei olisi saanut repiä mitään, niin olisi teoriassa pienet mahdollisuudet, ettei repisi teippiäkään, joskaan ei siihen silti voisi luottaa.

        ja toi teippi juttu ylensä johtaa siihen et lattiamattoi ruvetaa repii ja ne sit kans maksaa, et onnee vaan teippikuninkuudellesi. (y)


    • herstyykkär

      Pentuikäisen touhuja. Oikeasti. Jos et jousta asumisesi suhteen, tee asuntoasi koiranpennulle sopivaksi, viisainta pikaisesti luopua pennusta. Sinulla ei ole ollut realistista käsitystä koiranpennun kasvatuksesta, syytät pentua siitä että se on pentu.
      Oletkos muistanut pennun aktivoinnin? Tuonikäinen kaipaa enenevästi mielekästä toimintaa, ja hillitön pureskelu voi viestiä tekemisen puutteesta ja turhautumisesta.

      Kuonokoppa??? Vaatehuone???

      • Huh huh !

        Ei pyhä p e r k e l e tuo koira pitäisi ottaa huostaan heti ja antaa se oikealle ihmiselle. Tuo ihminenhän on välinpitämätön peto ja sadisti kiduttaja.


      • Koiran omistaja
        Huh huh ! kirjoitti:

        Ei pyhä p e r k e l e tuo koira pitäisi ottaa huostaan heti ja antaa se oikealle ihmiselle. Tuo ihminenhän on välinpitämätön peto ja sadisti kiduttaja.

        Ei. vaan ihminen tarvii opastusta.


      • Koiran omistaja kirjoitti:

        Ei. vaan ihminen tarvii opastusta.

        kuinkas moni koiranomistaja ilmoittautuu!!

        -koirani ei ole koskaan järsinyt mitään
        -koirani ei ole koskaan kussut tai paskonut sisätiloihin
        -koirani ei ole aiheuttanut minulle ollenkaan aineellista vahinkoa


      • ,.-,.-,.-,-.,.-
        koirakaulus kirjoitti:

        kuinkas moni koiranomistaja ilmoittautuu!!

        -koirani ei ole koskaan järsinyt mitään
        -koirani ei ole koskaan kussut tai paskonut sisätiloihin
        -koirani ei ole aiheuttanut minulle ollenkaan aineellista vahinkoa

        minun yorksiren terrieri ei ole koskaan järsinyt eikä aiheuttanut aineellista vahinkoa. sillä on pennusta asti ollut paljon leluja ja se on hyvä keksimään omia leikkejä, kun en ole paikalla. kussut ja paskonut se on pentuna, mutta sekin loppui aika nopeasti.


      • koirakauluri k
        ,.-,.-,.-,-.,.- kirjoitti:

        minun yorksiren terrieri ei ole koskaan järsinyt eikä aiheuttanut aineellista vahinkoa. sillä on pennusta asti ollut paljon leluja ja se on hyvä keksimään omia leikkejä, kun en ole paikalla. kussut ja paskonut se on pentuna, mutta sekin loppui aika nopeasti.

        en kysynyt kuinka nopeasti tämä loppui, vaan että onko sitä tapahtunut dummass


      • samira77
        koirakaulus kirjoitti:

        kuinkas moni koiranomistaja ilmoittautuu!!

        -koirani ei ole koskaan järsinyt mitään
        -koirani ei ole koskaan kussut tai paskonut sisätiloihin
        -koirani ei ole aiheuttanut minulle ollenkaan aineellista vahinkoa

        Täälä yksi!


    • Koirulit

      Miten ajattelit pärjätä joskus sitten ihmislapsen kanssa? ;D Pitää sun sillonkin tehdä kämpästä lapsiturvallinen...jo lapsen turvallisuudenkin vuoksi. Samalla tavalla sun pitää tehdä kämpästä sellanen, että siellä ei ole mitään arvokasta rikottavaa saatavilla ja ettei esineistä koidu koiralle vaaraa, jos se niitä suuhunsa saa. Ja voin kertoo, että lapsen kanssa joudut toistamaan ja tahkomaan jotain asiaa paljon enemmän kuin koiran kanssa! =D Eli nyt on hyvä rako opetella kärsivällisyyttä. Suuttumisella saat vaan lapsen itkemään ja lopulta turtumaan.

      Mitä ulkoillessa kaiken syöntiin tulee, niin joskus koira tekee siitä leikin omistajansa kanssa. Otanpa tämän tästä suuhuni niin omistaja tulee leikkimään kanssani..tosin leikki on sitä, että emäntä repii esineitä suusta, vaan huomiota se on se negatiivinenkin.

      1: Siivoat kämppäsi.
      2: Lenkität koiraa paljon.
      3: Aktivoit koiraa paljon. Siihen käy kaikki koulutus, harrastukset, mutta myös namien etsintäleikit yms. Perehdy naksuttimeen ja ala opettaa koiralle kaikenlaisia temppuja. Pistä koira miettimään makupalan/lelun eteen ja se muuten kuluttaa hirveesti energiaa.
      4: Pidä lattioilla tai ainakin koiran saatavilla paljon luita ja pureskelua kestäviä leluja.
      5: Hommaa kaappeihin lapsilukot.
      6: Hanki koiralle häkki, jos menee mahdottomaksi.
      7: Mene ihmeessä jollekin kurssille. Toi on tyystin normia pennun toimintaa ja jos kävisit edes jossakin, ehkä et ottaisi sitä niin raskaasti. Vertaistuki olisi sulle ehkä hyväksi.
      8: Laita linnut jonnekin, minne koira ei pääse. Tai opeta koiralle johdonmukaisesti mitä lintujen kanssa saa tehdä ja mitä ei. Voit esim. palkata namilla aina kun jättää linnut rauhaan. Koira vilkaisee lintuja, muttei lähesty -> palkka. Tuota voisi koittaa, jos kerran kiellot ei mene perille. Kuulostat tosin siltä, että komentamisesi on enemmän riehumista, josta koira ei sitten muuten oikeen ymmärrä mitään. Napakka kielto toimii paremmin, eikä jätä arvelujen varaa.
      9: Lakkaa arvottamasta eläimiäsi.
      10: Jos edellä mainitut ei helpota elämää, luovu koirasta ja hyväksy, ettet ole koiraihminen.

      • ryyyrtyrtyryyrtytr

        "8: Laita linnut jonnekin, minne koira ei pääse. Tai opeta koiralle johdonmukaisesti mitä lintujen kanssa saa tehdä ja mitä ei. Voit esim. palkata namilla aina kun jättää linnut rauhaan. Koira vilkaisee lintuja, muttei lähesty -> palkka. Tuota voisi koittaa, jos kerran kiellot ei mene perille. Kuulostat tosin siltä, että komentamisesi on enemmän riehumista, josta koira ei sitten muuten oikeen ymmärrä mitään. Napakka kielto toimii paremmin, eikä jätä arvelujen varaa.
        9: Lakkaa arvottamasta eläimiäsi."

        Hyviä ohjeita muuten aloittajalle mutta myös linnuille täytyy suoda hyvät olosuhteet eli niiden pitää päästä lentämään huoneessa ja jaloittelemaan lattialle..häkki on liian pieni linnuille jotka tarvitsee lentämistä päivittäin. Näin ne pysyy sekä henkisesti että fyysisesti kunnossa. Itselläni linnut oli aina vapaana kun olin kotona ja ne yleensä viihtyi olkapäälläni.

        Riehakas lintujen päälle hyökyvä koira on mahdoton yhtälö.

        Eikä lintuja voi vain laittaa vain jonnekin. Näinhän sinä arvotat itse eläimet.

        Huomaa ettet ole omistanut lintuja.

        Itse en osaa neuvoa ap koska linnuilla ei koiran kanssa ole riittävät olosuhteet koska lennättäminen on mahdotonta. Ja koira stressaa lintuja jopa niiden ollessa häkissään.

        Linnut on ihan eri asia kuin akvaario. Papukaijat on ihan yhtä älykkäitä kuin koirat ja tarvitsee myös aktiviteettia, omistajan seuraa ja tilaa liikkua.

        Ikävä sanoa mutta vaihda koira hieman rauhallisempaan ja sopeutuvampaan. :(


      • Koirulit
        ryyyrtyrtyryyrtytr kirjoitti:

        "8: Laita linnut jonnekin, minne koira ei pääse. Tai opeta koiralle johdonmukaisesti mitä lintujen kanssa saa tehdä ja mitä ei. Voit esim. palkata namilla aina kun jättää linnut rauhaan. Koira vilkaisee lintuja, muttei lähesty -> palkka. Tuota voisi koittaa, jos kerran kiellot ei mene perille. Kuulostat tosin siltä, että komentamisesi on enemmän riehumista, josta koira ei sitten muuten oikeen ymmärrä mitään. Napakka kielto toimii paremmin, eikä jätä arvelujen varaa.
        9: Lakkaa arvottamasta eläimiäsi."

        Hyviä ohjeita muuten aloittajalle mutta myös linnuille täytyy suoda hyvät olosuhteet eli niiden pitää päästä lentämään huoneessa ja jaloittelemaan lattialle..häkki on liian pieni linnuille jotka tarvitsee lentämistä päivittäin. Näin ne pysyy sekä henkisesti että fyysisesti kunnossa. Itselläni linnut oli aina vapaana kun olin kotona ja ne yleensä viihtyi olkapäälläni.

        Riehakas lintujen päälle hyökyvä koira on mahdoton yhtälö.

        Eikä lintuja voi vain laittaa vain jonnekin. Näinhän sinä arvotat itse eläimet.

        Huomaa ettet ole omistanut lintuja.

        Itse en osaa neuvoa ap koska linnuilla ei koiran kanssa ole riittävät olosuhteet koska lennättäminen on mahdotonta. Ja koira stressaa lintuja jopa niiden ollessa häkissään.

        Linnut on ihan eri asia kuin akvaario. Papukaijat on ihan yhtä älykkäitä kuin koirat ja tarvitsee myös aktiviteettia, omistajan seuraa ja tilaa liikkua.

        Ikävä sanoa mutta vaihda koira hieman rauhallisempaan ja sopeutuvampaan. :(

        AP ei määritellyt lintuja sen koommin. Papukaija vaatii paljon enemmän kuin joku seeprapeippo :P Ethän sä voi pitää saalista ja saalistajaa samassa huoneessa, joten sun on ne laitettava eri paikkoihin. Tirpat makuuhuoneeseen ja koira on sitten lopussa kämpässä. Tai toisinpäin. Eikös tää nyt ole ihan maalaisjärjellä ymmärrettävä juttu? Se, että huolehtii, että kaikilla on hyvä olla, ei ole eläinten arvottamista, vaan asia joka vaan pitää tehdä. Esim kaksi koiraa, jotka eivät tule keskenään toimeen, täytyy pitää erillään, eli toinen sit vaan on eri osassa kämppää kuin toinen.

        Jos ja kun ap on pitänyt nuo eläimet erillään, eikä ole koiralle opettanut, kuinka lintujen kanssa ollaan, ei koira sitä myöskään osaa eikä välttämättä osaa ottaa niitä lauman jäseninä. Saalisviettinen koira pitäisi pennusta astia totuttaa lintuihin, jos niitä lauman jäsenenä on. Näin ap ei ole tehnyt.

        Ikävä sanoa, mutta aplle ei sovi koira.


      • 24

        Kaikki ei tosiaan halua lapsia, eikä sinulla "Koirulit" ole tietoakaan jos aloittaja hankkisi lapsia.... Jätä turhat kommentit pois kiitos!

        Ja aloittajalle. Kouluta koiraasi, auttaa varmasti jonkun verran kun on tekemistä. Ja, jos et koiraa halua pitää, niin luovu siitä. Tsemppiä!


      • öldfkngejwb
        ryyyrtyrtyryyrtytr kirjoitti:

        "8: Laita linnut jonnekin, minne koira ei pääse. Tai opeta koiralle johdonmukaisesti mitä lintujen kanssa saa tehdä ja mitä ei. Voit esim. palkata namilla aina kun jättää linnut rauhaan. Koira vilkaisee lintuja, muttei lähesty -> palkka. Tuota voisi koittaa, jos kerran kiellot ei mene perille. Kuulostat tosin siltä, että komentamisesi on enemmän riehumista, josta koira ei sitten muuten oikeen ymmärrä mitään. Napakka kielto toimii paremmin, eikä jätä arvelujen varaa.
        9: Lakkaa arvottamasta eläimiäsi."

        Hyviä ohjeita muuten aloittajalle mutta myös linnuille täytyy suoda hyvät olosuhteet eli niiden pitää päästä lentämään huoneessa ja jaloittelemaan lattialle..häkki on liian pieni linnuille jotka tarvitsee lentämistä päivittäin. Näin ne pysyy sekä henkisesti että fyysisesti kunnossa. Itselläni linnut oli aina vapaana kun olin kotona ja ne yleensä viihtyi olkapäälläni.

        Riehakas lintujen päälle hyökyvä koira on mahdoton yhtälö.

        Eikä lintuja voi vain laittaa vain jonnekin. Näinhän sinä arvotat itse eläimet.

        Huomaa ettet ole omistanut lintuja.

        Itse en osaa neuvoa ap koska linnuilla ei koiran kanssa ole riittävät olosuhteet koska lennättäminen on mahdotonta. Ja koira stressaa lintuja jopa niiden ollessa häkissään.

        Linnut on ihan eri asia kuin akvaario. Papukaijat on ihan yhtä älykkäitä kuin koirat ja tarvitsee myös aktiviteettia, omistajan seuraa ja tilaa liikkua.

        Ikävä sanoa mutta vaihda koira hieman rauhallisempaan ja sopeutuvampaan. :(

        "Ikävä sanoa mutta vaihda koira hieman rauhallisempaan ja sopeutuvampaan."

        Ei koira oo mikään vaate jolla on vaihto-oikeus....... Sit käy niin että upsista, ei tullukkaa hyvä ja taas menee koira kiertoon.
        Jos ei edes sen vertaa jaksa nähdä vaivaa että kantaa vastuun koirasta, jonka on hankkinut, vaan lannistuu heti ensimmäisen vastoinkäymisen edessä, on tosiaankin väärä ihminen ottamaan koiran.


      • kjkhdsjhsk

        Kaikkien ihmisten ei tarvitse ikinä pärjätä ihmislasten kanssa :)


      • hilkka

        Todella hyvä vastaus ihmiselle, joka ei ehkä vielä hallitse edes omaa elämäänsä. Toivottavasti mahdollisimman moni ns. muka-aikuinen teini lukee tekstisi. Tuohon ei ole muuta lisättävää!


    • pentuparka

      Pentuparka on joutunut täysin väärälle ihmiselle. Joko otat itseäsi niskasta kiinni ja alat oikeasti tehdä töitä koirasi kanssa jotta sekin saa huomiota eikä pelkästään ne tiput. Kuonokoppa pennulla-sairasta!! Tai palauta pentu kasvattajalle ja ellei onnistu niin hanki pennulle koti jossa sitä rakastetaan ja pidetään perheenjäsenenä. Sun kantsii ostaa jatkossa lemmikkisi vaikka lelukaupasta-ei tuhoa tai ole liian energinen.Tsemppiä pennulle!

    • luomuhurtta

      Suositan, että luovut koirasta, ettei elukkarukka mene kerrassaan pilalle! Pysy vaan edelleenkin ´linnuissa jotka on siististi häkissä. Älähanki toista koiraa, sekin voi innostua syömään kaikenlaiata ja kissa samoin, syö myös ne linnut!

    • dipediduu

      Koiras kuulostaa et se on aktivointia vailla.. Kun isäntä/emäntä ei sitä suo, pitää sitten itse keksiä. Ja ensiksi nyt näin, opeta sille sana JÄTÄ! ni ei tarvi olla työntämässä niitä sormia sen suuhun.. Se on jopa helppo opettaa, joten ei voi sanoa et "se on liian vaikeaa, kerro joku helpompi tapa". Itsekki opetin pennulleni tämän käskyn jo heti ajoissa, ja ei tarvitse enää pelätä et jotain ylimääräistä lähtisi pennun suussa mukana (nykyään 10kk).

      Mutta autetaan nyt vähän:
      sana JÄTÄ (esimerkki millä itse opetin): Otat kaksi (2) herkkupalaa (koirasi ei voi vastustaa), ja pistät ENSIMMÄISEN niistä koirasi eteen ja sanot "jätä" (koirasi saattaa koettaa ottaa sen, mutta sinä nopeampana otat sen herkun äkkiä pois, toistat niin monesti kuin tarvis), ja kun koirasi jättää huomioimatta sen/ei ota/siirtää katseensa pois herkusta, annat sen TOISEN herkun palkaksi ja samalla otat sen ensimmäisen pois.. Toista kunnes koira tajuaa mikä on homman nimi. Toista muutamien päivien ajan.

      aktivointi: voit piilotella nameja ympäri kämppään (maton reunalla, seinän vierustassa, oven takana ym). osta/tee aktivointilelu (esim vanha pullo mihin teet herkun mentävän reiän jota se voi pyöritellä/viskellä saadakseen herkun ulos)

      Sitten tietenkin vielä, jos et ole valmis näkemään vaivaa tämänkään vertaa koirasi eteen, etsi jo hyvän sään aikana sille koti, joka on valmis tekemään nämä ja enemmänkin.

    • dfgggryrtyryry

      Juu koira ei saa missään nimessä kiusata lintuja..oma pentuni(vaikka oli riistaviettinen terrieri joten vaati peruskasvatuksen hyvän mutta refleksimäinen käytös on kuitenkin aina huomioitava..jos linnut menee nokan edestä on ne vaarassa) katsoi nätisti vieressä aina kun linnut oli vapaana tai häkkiä puhdistetaan. Eikä koskaan hyökännyt häkkiin lintuja hätistämään.

      Lintujen lennätys ei varmastikaan onnistu..hieman tuntuu tosiaa että sinulla on hieman väärä rotu tullut. :(

      Itse luovuin täystuhosta aikoinaan koska ei ollut kerta kaikkiaan minulle sopiva rotu. Vaihdoin rodun hieman rauhallisempaan ja tyytyväinen.


      Yleensä en sano näin mutta ehkä on paras vaihtaa rotua rauhallisempaan ja ei niin riistaviettiseen. Koira on nuori ja sopeutuva vielä mutta jos odotat kauan niin kodin etsintä hankaloituu kaikille osapuolille.

      • dfgggryrtyryry

        Lisään vielä että kun luovuin koirastani aikoinaan olin tosi pettynyt itseeni mutta koira sai hyvän kodin eikä ollut ollut minulla kuin kuukauden kun päädyin ratkaisuun eli oli ihan natiainen vielä. Silloin syyt oli liika energisyys ja vanha koira kärsi tulokkaan liiasta riehakkuudesta enkä raaskinut sitä rasittaa liikaa. Linnut otin vasta näiden jälkeen ja samanrotuisen takaisin kuin vanhukseni oli. Ja tämän uuden tulokkaan kanssa meni hyvin sekä linnut että koira.


    • Suomi-rodun edustaja

      No, meillä ei esim. ole huonekasveja ollenkaan ja vähän väliä koirat juoksee ympäri kämppää mun kengät suussa. Ovat superenergisiä karhukoiria, joista toinen 2v ja toinen 7kk. Saavat nenä/aivo-aktivointia niin että päät ajettuvat, lenkitystä ja saavat olla myös ulkona aitauksessa päivisin. Silti on menoa ja meininkiä. Tuo 2v pentuaikanaan myös veteli kitusiinsa kaiken minkä kävelyllä löysi ja tämä nuorimmainen syö kiviä niin, että kakka ei juuri muuta olekaan.

      En koe, että meillä on mitään ongelmaa. Toiset rodut ovat aktiivisempia kuin toiset ja tiedän, että kyllä nämä tästä rauhoittuvat iän myötä. Näille on opetettu Jätä-käsky ja jäähy (eli vessa). Koskaan ei lyödä. Koirat ovat meille tärkeämpiä kuin viimeisen päälle sisustettu kämppä. Hyvin pärjätään!

      sfhfshfshfshfsh, olet osoittanut välittäväsi koirasta, koska olet kuitenkin yrittänyt ratkoa ongelmaa parhaimmaksi näkemälläsi tavalla ja olet sietänyt tuhotut tavarat. Keinovalikoimaasi pitäisi kuitenkin korvata aikaisemmissa viesteissä kuvatuilla tavoilla, eli ainakin Jätä-käsky pitäisi opetella ja aktivoinnilla koiralta liika puhti pois (20km lenkki ei ole sitä vaan aivojen/nenän käyttö). Jos ei kertakaikkiaan homma onnistu, niin anna koira tosiaan pois. Kodinvaihtokin on parempi kuin kaikinpuolin onneton lauma, jossa on luvassa vielä ikävyyksiä ja ehkä jopa koiralle sitten hengen menetys. Toimi nyt ja heitä kuonokoppa roskiin ja älä pidä koiraa vaatehuoneessa. Unohda se häkkikin mitä joku ehdotti.

      • adfsfdfs

        Häkki voi olla hyödyllinen, jos matkustelee vähääkään. Opettaa, että koiran häkki on sille mieluisa paikka, johon muut ei myöskään tunge. Siellä se voi nukkua yöt yms. Silloin myös tarvittaessa voi koiraa pelkäävän ihmisen tullessa laittaa koiran häkkiin tai matkalla koiralla on turvallinen koti mukana...


    • vbbvbbvgghg

      Luulenpa että kyse on enemmän linnuista ja niiden oloista kuin huushollista ja kasveista.

      Linnut vaatii tilaa eikä kuten täällä moni luulee että pidetään koko ajan häkissä. Minulla linnut oli häkissä vain kun en ollut kotona ihan niiden oman turvallisuuden takia. Kun tulin kotiin linnut pääsi heti häkistä pois lentämään ja seurustelemaan kanssani.

      Älkää ottako lintuja jos vain pidätte niitä ahtaassa häkissä. Ja olen omistanut samaan aikaan myös koiran..mutta se vaatii enemmän perehtymistä myös koiran kouluttamiseen ja valppautta aina parempi jos rotu on rauhallinen ja ei kovin riistaviettinen. Riippuu toki linnuistakin isommat papukaijat osaa laittaa koirankin ruotuun mutta pienemmät esim undikset ei ja on vaarassa vahingoittua helpommin. Itse en riskeeraisi lintujani ja jos ne on ensinnä ollut huushollissa on ne etusijalla.

    • suden sukulaisia

      Vie koira eläinlääkärille lopetettavaksi

      • fgferrretrere

        no just joo. Ja taas aivan turha kommentti.Koira kyllä saa pentumaisena uuden kodin.


      • haasteita kaihtava

        Sähän taidat mennä aina siitä mistä aita on matalin. Kaikki joka ei miellytä tai toimi sun periaatteiden mukaan niin lopetukseen. Iisiä mutta köyhää elämää. Haasteita täytyy olla, ne pitää elämässä kiinni.


    • BigSister

      El.suoj.valv. ja as.tunt. apu tässä:

      Jokunen hyvä kommentti täällä jo olikin.

      Mutta kysyisin sinulta ensin,miksi olet ottanut koiran???
      Mitä rotu(j)a se on?

      Ja jos ei ole halua oppia,miten koiran kanssa eletään,niin silloin olen aivan samaa mieltä kuin joku toinenkin täällä,että sun on luovuttava sitten siitä koirasta.Ihmettelen,miten se edelleen on elossa!!! SINUN ON LAITETTAVA KAIKKI PIILOON,ULOTTUMATTOMIIN KOIRALTASI!Se on ihmisen asia huolehtia,ettei koira pääse saamaan suuhunsa kaikkea!Tuo tavaran paljous,mitä kerroit ja sen laatu,olisi voinut jo tappaa koirasi.Ja se on varmasti kärsinytkin jo oireista.Jos et tiedä,mitä sen kanssa teet,niin todellakin tarvitset apua ja heti!Väärät tottumukset on vaikea karsia siitä vanhempana.Ja jos koiralle vielä huudetaan yms. mesotaan,niin huh-huh!
      Ja kutsut koiraasi vieläpä rakiksi.Ei heti kuulosta siltä,että olisit kovin koirarakas ihminen. Uskomatonta,että olet tuollaisessa tilanteessa yleensäkin!
      MUTTA mutta.... Mikään koira ei opi yleensä yhdestä kerrasta,ainakaan kaikkea tätä mitä olet kertonut ja kun koirasi on vielä lapsukainen ja utelias,kokeilunhaluinen sellainen,kuten kaikki muutkin pennut.Joten sitä on ohjattava ja opetettava miten toimitaan oikein ja mikä on väärin.Ja toistoja ja toistoja,sitä se on se opetus.Ja palitseminen,vaik makupalalla,kun tekee oikein tai on tekemättä väärin. Kannattaisi lukea koiraopuksia ja myös keskustella as.tuntijan kanssa tarkemmin näistä asioista. Hyvä pomo koiralle on lempeä,mutta johdonmukainen pomo,kuten mm. susilaumassa.Näin vältytään turhilta tappeluilta ja kaikki sujuu erinomaisesti ja sutjakkaasti.
      Ota ihmeessä yhteyttä mahdollisesti lähimpään koira-asiantuntijaan.Tai edes johonkin.Ja HUOM!Kaikki ns. "kouluttajat" eivät suinkaan ole niitä as.tuntijoita.Muista se.Ota yhteys vaik Vilanderiin.Ja HETI! Näin kirjoittamalla neuvominen on melko vaikeaa.Sinne pitäisi varmaan tulla paikanpäälle jonkun,joka auttaisi sinua nyt. Tai vastaavasti viedä koira kouluttajalle.Ja ennenkaikkea neuvoa juuri SINUA. Pentukurssit ovat myös oiva tapa peruskouluttaa koiraasi.Vaik ei ihan pieni enää olekaan kyllä.
      Ilmineeraa ihmeessä,jos et löydä ketään avuksi,niin yritän auttaa löytämään yht.tiedot. Mut netistä niitä kyl löydät.

      • fhfghfghfhgj

        SINUN ON LAITETTAVA KAIKKI PIILOON,ULOTTUMATTOMIIN KOIRALTASI!

        Ei eläviä lintuja voi laittaa pois piiloon!!! Ja miten sitten lennätät niitä samassa tilassa??


      • doggiecolor

      • Yksflikka1111
        doggiecolor kirjoitti:

        koira on husky-vinttari seropi.

        http://www.petsie.fi/forum.php?fid=14897&range=1

        Huskyt ja vinttarit kummatkin vaativat valtavasti liikuntaa ja aktiviteetteja! Lyön vaikka vetoa, että pentua ei lenkitetä ja juoksuteta tarpeeksi.

        Monet vinttarit myös ovat hitaasti kypsyvää sorttia, eli pentuaika on moneen muuhun rotuun nähden pitkä..

        Eli aloittaja on ottanut koiran, joka ei sovi ominaisuuksiensa puolesta hänelle ollenkaan, eikä nyt vaivaudu muuttamaan elämäntapojaan koiran tarpeita vastaavaksi esim. lenkkeilemään enemmän jne.


      • Höm höm
        fhfghfghfhgj kirjoitti:

        SINUN ON LAITETTAVA KAIKKI PIILOON,ULOTTUMATTOMIIN KOIRALTASI!

        Ei eläviä lintuja voi laittaa pois piiloon!!! Ja miten sitten lennätät niitä samassa tilassa??

        Tunnin ulkoilulle koiran kanssa ja linnut irralleen siksi aikaa?


    • No nyt on j

      o kiire, kun koiralla ikää 7 kk. Kaikki mitä ei saa tehdä opetetaan jo mahdollisimman pienestä. Minun koirani naputti pureskella lenkillä sorateiltä suuhunsa ottamia kiviä aikansa, sitten jätti, liekö hampaat kasvaessaan kutisseet tai jotain sellaista.
      Mutta omaa kakkaansakin söi jossain vaiheessa on se jäänyt pois.
      Kaikki pentuaikaiset opit on nyt sinun opetettava melko rivakasti. TÄHÄN ASTI OLET YRITTÄNYT PÄÄSTÄ HELPOLLA JA LAITTANUT KOIRAN NS. LAATIKKOON YÖKSI, JOSSA SE EI VOI OLLA VAPAASTI. Opetta koirasi menemään omalle sallitulle paikalle talossa, joka on tarpeeksi syrjässä kulkureiteiltä ja opeta lapsille se että koiraan ei mennä koskemaan omin päin. Ja kun koira on omalla petillään sitä ei pidä siihen häirittämän.
      No kaikki syömisjutut ja esineet suusta saat yksinkertaisella vaihtokauppa jutulla, eli sinulla on vaikka koiran ruokanappula tai joku muu herkku kädessä ja sanot että vaihtokauppa ja ojennat koiran kuonon eteen herkkupalan, tästä luonnollisesti on seurauksena se, että koira tiputtaa pureskelemansa esineen ja ottaa mieluummin namin, mitä pöydällä oleviin ruokiin tulee, niin sinun pitää olla sanojesi takana, kun koira tulee keittiöön, eli KIELTO RIITTÄVÄN TEHOKKAASTI vaikkapa victorian PÄPÄP juuri siinä kohtaa kun koira yrittää pöydältä ruokia viedä.

      Ihmettelen suuresti, kun koiralla tarvis joka paikkaa suuhunsa laittaa, niin miten on sähköjohdoista selvinnyt, kun minun koirani oli jo niitäkin suuhunsa hamuamassa niin onneksi tuttavani kerkesi sanoa tiukan EI komennon juuri oikealla kohtaa joten koiran selvisi hengissä.

      Työtä se vaatii, ja vähän toisenlaista työtä kuin mitä olet nyt tehnyt. Nyt olet kovasti keskittynyt ja ponnistellut sen asian puolesta, että miten koiran saat ns. pois näkyvistä. Eli kuonokoppa estää enimmäkseen haukkumisen, pieni suljettu tila liikkumisen, LUULETKO, ETTÄ KUN KOIRASI NIISTÄ VAPAAKSI PÄÄSEE, NIIN OSAA AUTOMAATTISESTI KÄYTTÄYTYÄ. Ota koirasi haltuun käskyillä ja komennoilla kehu ja palkitse. TOISTA KOULUTUSTA PÄIVITTÄIN JA USEAMMAN KERRAN PÄIVÄSSÄ, NIIN SAAT LOPPUTULOKSENA IHAN KIVAN KOIRAN.

      • viiia34

        Minusta vastaajat ei huomioi täällä ollenkaan miten linnuille järjestetään niiden vaatimat olot.

        Luuleeko kaikki että linnuille riittää pieni häkki?

        Eri asia on jos omistajalla on ns.lennätyshäkki joka on oltava erittäin iso. Mutta siltikin linnut kaipaa seurallisena (varsinkin papukaijat)omistajan kanssa seurustelua ihan siinä missä koirakin.

        Kummallekaan lajille ei pelkkä tarhaolo riitä. Se on sama jos koira olisi ulkotarhassa 4mx4m koko ajan jos lintuja pidetään pienessä häkissä ilman lentomahdollisuutta.

        Minusta kyse on eläinsuojelullisestakin asiasta mikä on riittävä tila linnuille. Ja miten kauan niitä pidetään ahtaasti per päivä.

        Linnut ei todellakaan ole sama kuin huonekasvi.


    • Suomi-rodun edustaja

      Luin tuon kommentin vielä kerran oikein huolellisesti. Olen nyt kyllä sitä mieltä, että unohda kaikki kouluttajat ja käskyjen opettelut - ANNA SE KOIRA POIS! Se olisi kunnollisen ihmisen teko. Äläkä hanki enää uutta koiraa. En tarkoita tätä millään pahalla, mutta et vain taida olla koira-ihmisiä. Onhan ne linnutkin ihan hyviä lemmikkejä ja näin saat tarjottua niillekin paremmat oltavat, kun saavat olla (toivottavasti) vapaammin ilman koiran tuomaa uhkaa.

      • Suomi-rodun edustaja

        Siis aloitus-viestin, eikä kommentin...


    • kasvattaja

      Samaa mieltä.. Et ole koira-ihminen lainkaan. Etsi sille hyvä koti-älä vie piikille, arvosta sen maailmaa vaikka et sitä käsitäkään.

      • kasvattaja

        ja luonnollisesti tahtoo leikkiä linnuilla.. Se o sille vain ja ainoastaan hauska ajanviete.. lint7u saaliseläin.. Minä en ikipäivänä ottaisi samaan kotiin lintuja ja koiria.. Kissa ja koira sietää toisiaan huomattavasti helpommalla vaivalla.. Kissalla kun ontosiaan aivotkin päässä ja linnut ovat hieman vähemmän kommunikoivia/käskettävissä.


    • itkettää

      Kyllä! Koira pois ja tosi nopeesti! Tosi vastuutonta käytöstä..miksi ottaa koira kun ei ole valmis antamaan sille kunnon kotia??? Noin niitä ongelmakoiria syntyy.. hyi hyi...että voi olla kamalia ihmisiä...kuonokoppaa ja koira kaapissa, menee mun mielestä jo eläinrääkkäyksen puolelle. toivottavasti pelastat sen pennun elämän ja annat sen pois!

    • onnellinen koiraton

      Etkö ole lukenut edellisiä keskusteluja,- vika on narun TOISESSA päässä.

    • Kolmas koira

      Hei...koiranpentu on tosi aktiivi...tarvitsee siis PALJON omistajaltaan KUNNON koulutuksia ja aktiviteetteja , ei se pysyvästi pentu ole MUTTA millaiseksi se kasvaa riippuu SINUSTA.repimisvimmaa voi taltuttaa eril.pahvitarpeilla ,esim tölkit , wcrullat y.m.s , pureskeluihin puruluut , KOVAT leivät y.m.
      MIKSI koira vaatehuoneessa ? Siksi vastaa sinulle kapinoimalla , MIKSI pennulla kuonokoppa ? Siksikin kai kapinoi,,, AKTIVOI ja KOULUTA MALTILLA palkaksi työstäsi saat parhaan ystävän palkaksesi !
      ÄLÄKÄ UNOHDA RUNSASTA ULKOILUA !

    • mm

      Toivon todella, että joko luovut koirasta tai rupeat sitä lenkittämään ja aktivoimaan toden teolla. Ihan oikeasti! Kuonokoppa koko päivän pennulla (tai aikuisellakin koiralla) on hirvittävä valinta ja yöksi vielä vaatehuoneeseen. Näistä tekosista ei seuraa mitn hyvää ja eläin ei varmasti ole onnellinen kanssanne. Ajatelkaa koiran parasta.,,ehkä näin myös omaa parastanne. Pennulla on tod.näk. valtavasti käyttämätöntä energiaa jota purkaa näin. Myös sopivia luita kannattaa hankkia jyrsittäväksi.

    • regeli

      mulla samaa ongelmaa,heti kun lähen kämpästä pois niin alkaa tuho.koira voi olla läheisriippuvainen,minulla on itellä 3h-k kämppä iso että koirallakin on tilaa.mutta het alkaa tuho,kengät ja sun muut pientarvike ja jännä siinä suhteen kun mitään muuta ei tuhoa mihin et omistajana kosketa,esim kaukosäätimet,kattilat,lastat,kengät,mut ei onneksi seiniä,lattioita tai mattoja.
      olen meinannut hakea eläinlääkäriltä tohon ongelmaan lääkitystä ja moni on suositellut ilmeisesti jotain rauhoittavaa mut kokeilin minäkin kuonokoppaa mut koira irroitti alta 5min sen,ovela oli.
      olen pitänyt koiraa noin 5metrin pituisessa narussa sisällä,ei ole masentunut kun syö luitaan ja leikkii ja syö normaalista ja pääsee liikkumaan myös.sen jälkeen loppu tuhoaminen,luokohan kiinni pito jotain turvaa sitten sitä en tiedä,,,mut ei ole mitään sen jälkeen tapahtunut...koira käy ulkona minulla noin 4-7 kertaaan päivässä eli pitäisi liikunta riittää...tää pentu 11kk

      • 2 koiran omistaja

        Hei regeli, sulle voisin sanoa että kyllä se kaveri siitä rauhoittuu, itselläni oli samanlainen ongelma koirani kanssa tuossa iässä (n.11kk) ja sitten se tavaroiden tuhoaminen yksin ollessa loppui kuin seinään. Ilmeisesti koiralleni "kasvoi aivot päähän". Onneksi niin koska aloin olla jo epätoivoinen ja miettiä samanlaisia ratkaisuja yksinoloon kuin sinä.

        Tsemppiä!


      • 13+12

        Valehteletko? Miksi hankit koiran sitoaksesi sen päiväksi kiinni? Eläinrääkkäystä.
        Kuinka pitkiä lenkkejä teette?
        Jos koiraa aktivoidaan tarpeeksi, kotona on puruleluja, kielletyt tavarat pois ulottuvilta, tasan tarkkaan koira ei tuhoa kotia.


      • regeli
        13+12 kirjoitti:

        Valehteletko? Miksi hankit koiran sitoaksesi sen päiväksi kiinni? Eläinrääkkäystä.
        Kuinka pitkiä lenkkejä teette?
        Jos koiraa aktivoidaan tarpeeksi, kotona on puruleluja, kielletyt tavarat pois ulottuvilta, tasan tarkkaan koira ei tuhoa kotia.

        se ei ole ollut ikinää vieläkään kun maks.2h putkeen kiinni siinä remmissä...mut lääkkeitä en rupea syöttämään mielellenikään.koiralla on kaikkea huvituksia ehkä liikaakin ja etenkin hirven luita missä riittää tekemistä.kyllä jos koira saa liikuntaa joka päivä noin 5- 10 km lenkkeilyä ja muutenkin vapaana olla sit ulkona..ei ole ensimmäinen koira...viimeksi oli terrieri 13vuoTIAAKSI ELI.muuten eli ja oli terve mut syöpä tuli...


    • 2 koiraa nti

      "Koira myös kiusaa lintujamme jotka menevät minulla ykkössijalle mikäli tämä ottelu on koira vs. linnut. Puolustan lintujani, ne ovat tärkeimpiä ja kaiken lisäksi koiran edessä avuttomia. Viimeksi yhdeltä linnultamme lähtivät pyrstösulat lätkimään kun tämä rakki tunkee nokkansa häkkiin ja käy nappaamassa kiinni."

      Tämä kertoi aika paljon. Luulit että koira on samanlainen koriste kuin linnut. Nyt hankit itselles apua koiran koulutukseen joka opettaa sulle kaiken koirista tai viet sen koiran takas kasvattajalle tai etsit sille toisen kodin jossa ymmärretään jotain koirista.

      • fdhgyttjytju

        Ei linnut ole koriste..voi sissus.

        Jos omistat joskus lintuja niin huomaat että ne ei eroa älyssään yhtään koiralle eikä seurallisuudessaan. Varsinkaan papukaijat.


      • linnuissa on eroa
        fdhgyttjytju kirjoitti:

        Ei linnut ole koriste..voi sissus.

        Jos omistat joskus lintuja niin huomaat että ne ei eroa älyssään yhtään koiralle eikä seurallisuudessaan. Varsinkaan papukaijat.

        Hei edellinen,
        minullakin on ollut marsu,undulaatteja, kissoja (aina,kolmas nyt), koira, hiiriä, hamstereita, gerbiileitä, rotta, etana (lasteni lemmikkejä). Lähes kaikki uskomattoman hienoja yksilöinä.
        Mielestäni eläinten älykkyyttä ei tarvitse vertailla (mihin verrataan)?

        Ehkä kannattaisi tutkia tarkemmin kaikkien eläintein omistajien (miksei myös tulevien lasten vanhempien) tunne /äly /empatia-pitoisuutta ?


    • lsdkjsefkljlask

      Onko koiralla leluja? Puruluita, pehmoeläimiä joita saa purra, retuuttaa ja repiä luvan kanssa? Jos ei niin hanki, voipi ongelma ratketa siinä. Lelujen puutteessa syö ja repii sitten kaikkea muuta.

      Pennun ikenet kutiavat hampaiden vaihdon yhteydessä aivan kuten ihmislapsella, joilla niilläkin on purulelut tätä vaihetta varten.

    • esylle töitä

      Voi luoja paratkoon näitä nykyajan "koiraihmisiä". Koira pitää saada, vaikka ei ole mitään kiinnostusta koiraa kouluttaa tai tietoa koirasta lajina ylipäätään.

      Aloittajalle paras neuvo on luopua koirasta.

      Kyllä, lopetuskin on parempi vaihtoehto kuin se, että koiralla pidetään kuonokoppaa tai että se suljetaan vaatehuoneeseen.

    • että näin

      Miten ihmeessä ihmiset hyvät eivät yhtään ajattele eläintensä luonnollisia tarpeita.
      Koira ja pentukoira tosiaan tarvitsee seuraa ja paljon virikkeitä käyttääkseen kaiken energiansa johonkin järkevään.
      Jos sinä omistajana et näitä koirallesi järjestä se ottaa ohjat omiin käsiinsä, tässä tapauksessa tassuihinsa ja hampaisiinsa.
      Et todella taida tietää tai välittää edes ottaa selvää pentukoirasi järkevästä hoidosta.
      Miksi olet ottanut itsellesi koiran??? Näyttelyesine?
      Luovu koirastasi ennen kuin pilaat sen kokonaan!!!!
      Vailla järkeä

    • Älyhoi viis

      Kannattaa miettiä ja ottaa selvää koirista ennenkuin ottaa koiran,sillä tämä koira vaikuttaa täysin turhautuneelta!Et kykene antamaan sille tarpeeksi liikuntaa/toimintaa.Anna koira hyvään aktiiviseen kotiin ennenkuin pilaat sen kokonaan.Koiraa harkitessa täytyy huomioida koiran luonne,perimä ja mitä pystyy koiralle tarjoamaan.Kaikki koirat kuitenkin tarvitsevat liikuntaa!!

    • koira puree

      nuorilla koirilla on tapana purra kaikkea,mitä eteen sattuu. rodusta välittämättä. ..! osta koirallesi eri makuisia puru luita, luulen että koirasi ikenet kutiavat,niin voimakkaasti,että kaikki kelpaa.kokeile tätä.

    • Älyhoi viis

      Ja koira tarvitsee liikuntaa enemmän kuin lyhyellä hihnalla pientä kävelyä.Koiran täytyy ja varsinkin ison koiran ja pennun saada juosta ja leikkiä lajitovereidensa kanssa.Haloo,onko valoo??

    • sama ongelma :O

      Meiän koiralla on ihan sama ongelma.olemme kokeilleet kaikkea mutta ei auta.
      olemma ajatelleet asiaa ja huomanneet että koiraa pitää rangaista.
      jos se jatkaa samaan malliin niin voitte joko viedä sen koira kouluun tai rangaista
      laittamalla sen esin vessaan yksin,mutta muista laittaa valo ensin päälle :O
      ....meidän koira on vasta 11 kuukaitta :o
      mutta yksi neivo on tärkeä! :ette missään nimessä saa myydä koiraanne.
      se on perheenjäsenenne :))) ♥♥♥
      onnea koulutukseen tai kouluttajalle :))

      • ihmiset komeroon

        Onpa erittäin älykästä
        rangaista koiraa siitä, etteivät omistajat ymmärrä tarjota sille riittävästi järkevää toimintaa ja liikuntaa?
        Kukahan pitäisi laittaa suljettuun huoneeseen?

        (kyllä koira varmaan oppii yksinään kaiken lukittuna vessaan tai vaatekomeroon?)

        ((oi, lukittuun vessaan laitetaan vielä valokin,; no nyt koira varmasti oppii kaiken, mitä sille ei ikinä ole koulutuskentillä vaivauduttu opettamaan))

        VIE KOIRASI ULOS, edes pari kertaa päivässä PITKÄLLE lenkille, harjoitelkaa siellä peruskomentoja.


      • Tyhmät ihmiset....

        Kuuluu samaan kastiin, eläinrääkkääjät, eläimiä hankitaan vaikka ei pystytä niistä huolehtimaan. Pipipäitä riittää.
        Eläinsuojelurikos.


      • Tuosta artikkelista
        Tyhmät ihmiset.... kirjoitti:

        Kuuluu samaan kastiin, eläinrääkkääjät, eläimiä hankitaan vaikka ei pystytä niistä huolehtimaan. Pipipäitä riittää.
        Eläinsuojelurikos.

        ei kylläkään ilmennyt miten niille tenaville kävi? Siis seitsämän veljestä asumassa keskellä kahdeksan kissan paskoja ei kuullosta ihan terveeltä äideeltä. Joten olisko esyn lisäksi aihetta myös sossun toimia?


    • Itsellä oli samaa ongelmaa kun koira oli vielä pentu. Ykkösvinkki, oli koira miten liikunnantarpeinen, käytä se mahd pienellä pisulenkillä aamulla ennen töihinlähtöä. Töiden jälkeen voi sitten purkaa liikunnantarvetta. Näin koiran aivot ei aktivoidu touhottamiseen yksinolon ajaksi.

      Vinkki kaksi, osta vähintään kaksi Kongia, niiden sisään jauhelihaa tai maksalaatikkoa ja pakkaseen. Ethän säästele rahassa, vaan osta tarpeeksi iso koiran kokoon nähden, isoin sopii saksanpaimenkoirille. Kongeja saa mustana ja punaisena, mustat kovaleukaiselle koiralle niin kuin sakemanni. Kaksi siksi vähintään, että aina on pakkasessa valmis. Mielellään toki enemmän. Koiralle puuhaa siksi aikaa kun olet poissa.

      Vinkki kolme: googleta koirien nettikaupasta muita älypelejä koiralle, esim pallot joihin saa kovia nameja sisälle ovat jees.

      Vinkki neljä: Piilota tyhjiin pestyihin maitotölkkeihin raksuja ja rutista ne kiinni. Koira saa repiä näitä. Summa summarum: Haasta koira älyllisesti sekä fyysisesti. Älylliset hommat väsyttää koiraa jopa enemmän kuin fyysiset.

      Ps. Koiran liikunnan tehokkuutta voi lisätä myös koirille tarkoitetuilla kantorepuilla ja kärryillä koiran koosta riippumatta. Pentukoiran kanssa maltti on valttia, kyllä se siitä kun jaksaa panostaa tuohon yksinoloon. Tsemppiä!

      Kong lelu http://www.zooplus.fi/shop/koirat/lelut/kong/kong_lelut/141706

    • huh huh!

      Luovu koirastasi. Anna se kotiin, jossa se saa olla pentu, sille järjestetään tarpeeksi aktiviteetteja ja sille asetetaan selkeät rajat! Voi pyhä Sylvi, millaisille idiooteille koiria myydään..

      Ja eiköhän se tipusesi kasvata uudet sulat, vaikka oletkin niin tampio, että päästät koiran kosketuksiin siivekkäiden kanssa.

      • rokkiboi

        trjnxsjjj pippeli


    • Tinitia

      Ymmärrän ongelmasi täysin !
      Minulla on kissanpentu joka on kissaversio koirastasi. Kissanpentuni syö KAIKEN !!!!! SIIS IHAN KAIKEN !!!
      Tiputtaa kaiken lattialle, riehuu ja osaa repiä verhot ikkunasta (joka aamu verhot lattialla..)
      Minulla on ollut ennenkin kissanpentuja, mutta tämä on kaikista mahdottomin. Ymmärrän siis täysin, että hermosi on riekaleina. Minä odottelen että pentu kasvaa ja rauhottuu, ehkä sitten elämä jälleen rauhottuu :)
      Tsemppiä !

      • riehukissa

        Hei Tinitia,
        olet varmasti jo vanha, kun sinulla on ollut kissoja, kissathan ovat pitkäikäisiä.
        Minullakin on koko ikäni ollut kissa, kolmas kissa menossa. Ja kaikki ovat olleet ihan eri luonteisia, mutta ihania. En osaa neuvoa, joku kissa tottelee kuin koira, tekee mielellään kaikenlaisia temppuja. Toinen kissa on kissa, tekee mitä haluaa, milloin haluaa.


    • -tärpästikkeli-

      Luovu pennusta herran jumala ja äkkiä ! ootko ihan tosissas et pidät koiraa vaatehuoneessa yöt ??!! Ei toi ole mitään koiran elämää, sietäsit hävetä !
      Oletko tullut ajatelleeksi että koiralla on päivän aikana liian vähän virikkeitä, siksi se syö kaiken. Myös puutostilat johtavat ei toivottujen asioiden syömiseen kuten esim. kivien.
      Niin ja jos koira paskantaa matot ja verhot niin pieni vinkki 2 koiran omistajana: kannattaisiko sen koiran kanssa käydä joskus pihalla ? Kyllä meidän koirat ainakin pyytävät pihalle kun on hätä...

      Mutta jos et ole vielä kokeillut niin ota makupaloja lenkille mukaan ja aina kun koira meinaa ottaa maasta jotain kiinitä sen huomio ja kehu sitä kun tumppi jäi syömättä. (tätä en todellakaan sinulle suosittele lukemani jälkeen, mutta ajattelin ihan yleisenä vinkkinä sanoa)

    • huoh

      Vaihda ruoka monipuolisempaan ja koirasi tarvitsee lenkkejä väh. 2 kpl x 45min - päivässä. Hankin viihdykkeitä, tee selväksi kuka on laumanne johtaja. Olet ilmeisesti saanut hyvin korkeaenergisen pennun, vaatii se siis enemmän työtä= liikuntaa. Äläkä pilaa koiraasi pelkällä hellyydellä, älä palkitse esim. huomiolla sen väärää käytöstä.

      • huoh

        Olet vain yksinkertaisesti väärä ihminen koirallesi. Tai et ole koiraihminen. Huolehdi vain linnuistasi.


    • tekemisenpuutetta!

      Palauta pentu kasvattajalle, ennen kuin se on totaalisesti pilattu,kasvattaja hommaa sille uuden aktiivisen kodin!! Hoitele niitä lintuja vaan!
      Toimi!

    • Tede

      Osta D.A.D-haihdutin mikä laitetaan pistorasiaan, auttaa stressaavaan koiraa. Pentu saa siitä tulevasta hajusta turvallisuuden tunteen kun sieltä erittää ns. emon tuoksuja. Pidä huoli jotta pentu ei pääse sitä pureskelemaan.
      Sekä paljon aktiivi leluja. Pennullasi vaikkuttaa olevan puute aktiviteeteistä. Sekä älä sulje koiraa yöksi yksin mihinkään huoneeseen, eroon teistä muista perheenjäsenistä, kokee itsensä hylätyksi.
      Pitää opettaa selkeesti mitkä asiat on kiellettyjä, ei huutamalla vaan kouluttamalla.

    • oiuytresdfghjk

      Meillä ainakin johdot ym. vaaralliset paikat suojattiin koirien pentuaikana apteekista saatavalla suihkeella, joka on koiran mielestä pahan tuoksuinen (pennut jättivät kyseiset tavarat siis rauhaan), mutta ei ole kuitenkaan vaarallinen lemmikeille.

    • Marko Helin
    • Lamauttajia?!

      Ei jumalauta mitä kommentteja! Sähkölamauttajista lähtien...Koiraparka! Kannattaisko antaa uuteen rakastavaan kotiin, jossa ei pistetä lemmikkejä arvojärjestykseen, ja jossa on aikaa koiralle, eikä pidetä komeroon lukittuna! Ja kuonokopassa suurimman osan vuorokaudesta, nice. Laitappa ittelles, ja ole syömättä, juomatta! Apina.

    • luonnollisesti!

      Koira on itsekkään eläinlajin jalostustuote ja leikkikalu... kaikki tämä edellä käyty keskustelu on täten näennäisesti turhaa... tärkeämpi aihe olisi keskustella ylipäätänsä ihmislajin oikeudesta hallita toista eläinlajia turhamaisiin tarkoituksiinsa. Metsästyskoirien käytön, silloin kun saaliin saaminen on ollut, tai on ollut, elinehto tai yleensä ensisijaisesti ravinnon hankkimiseen pyrkivää, voidaan katsoa olla perusteltua. Sairaiksi ja luennevikaiseksi jalostetut koirat laittavat miettimään mitä koiraharrastajat tarkoittavat sanomalla olevansa eläinten ystäviä? Luontaisesti laumaeläiminä koirien kuuluisi olla ja elää niitten luontaisilla esiintymisalueilla vapaina... pohjimmiltaan kait tietämykseni mukaan villeinä susina. Eikä täyttämässä monen ihmisen arvojen tyhjiötä ja muita lähes perverssejä tarpeita.

      • ihmisen paras ystävä

        luonnollisesti,
        älykköä yrität esittää, asiaakin kyllä puhut.
        Kaikkien eläinlajien luonnottomaksi mennyt jalostus vain ihmisen tarpeisiin, esim. ravinnoksi, on mielestäni väärin. Mutta en ymmärrä, mitä perversioita toteutuu, jos joku kognitiivisesti rajoittunut tai muuten yksinäinen ihminen tuntee saavansa koirasta ystävän itselleen?


      • luonnollisesti
        ihmisen paras ystävä kirjoitti:

        luonnollisesti,
        älykköä yrität esittää, asiaakin kyllä puhut.
        Kaikkien eläinlajien luonnottomaksi mennyt jalostus vain ihmisen tarpeisiin, esim. ravinnoksi, on mielestäni väärin. Mutta en ymmärrä, mitä perversioita toteutuu, jos joku kognitiivisesti rajoittunut tai muuten yksinäinen ihminen tuntee saavansa koirasta ystävän itselleen?

        ihmisen paras ystävä..
        ehkä tuo sana perversio oli liian vahva, tai siis ehdottomasti olikin, täysin provoamismielessä tänne laitoin... sinänsä kiva ettei kukaan tästä provosoitunut, et sinäkään... osoittaa että tällä sivustolla kävijät ovat aika hyvissä sielun voimissa.. ihmiskeskeisyydestä ja arvojen vinoutumisesta tässä enemmän kritisoin... kuluttaminen ja hyödykkeiden hankinta korvaa ihmisten välisen kohtaamisen ja lemmikkien pitokin on osa tuota kulutusmaailmaa.. toki ei mistään pahimmasta päästä ... mutta eettistä pohdintaa voisi lemmikkien pidostakin käydä enemmän....


    • on tainnut olla vika tikki kun olet hankkinut koiran. liekö sinun ensimmäinen ? koiran pentu on niin helppo opettaa jos sille antaa aikaa joka päivä, epäilen että pentusi saa olla paljon yksin onko näin ? ei koiran pentua voi jättää yksin jos sen aikoo saada totteleen. paikan päällä on oltava silloin kun se tekee väärin on turha rankaista jälkikäteen. ja tuo pönkkääminen ei tunnu hyvältä.

      miten paljon ulkoilutat koiraa? ei väsynyt koira jaksa tehdä pahoja. jotenkin ett vaikuta eläinrakkaalta kun nimität sitä rakiksi. elä unohda että sinä olet alun perin ollut vastuussa kasvatuksesta
      on parempi että hankit koiralle uuden kodin missä hänelle annetaan aikaa.

    • Redhead-83

      Pureskeleminen kuuluu ikään ja kuulostaa vain siltä, että koirallasi on tylsää. Tässä hyväksi kokemiani kikkoja kun oma hurttimukseni tuhosi kaiken pentuiässä (loppui koiran ollessa 1,5v). Mikäli tuntuu siltä, että et jaksa, niin anna koira sellaiselle joka jaksaa.

      1. Pitkät lenkit aamuin ja illoin
      2. Paljon kouluttamista
      3. Stop-spray kailleimpiin tavaroihin pippurisekoitusta (maistuu pahalta ja koira ei koske)
      4. Jätin joka päivä luvallista tuhottavaa pedolle kotiin
      5. Aktivointipallo, jossa raksuja sisällä
      6. Käytökseen puuttuminen, jos teki läsnäollessani (ei kyllä tehnyt)

      • Sari Tornio

        golhy tdf
        j


    • troll face mies

      säätö seppo

    • mama mama

      Älykäs pentu turhautuu tuollaisella emännällä.. jostain syystä et anna tarpeeksi liikuntaa et nähtävästi vitamiineja etkä mitään leluja puru välineitä.

      Anna koira pois. ja järjästele se lintu maailmasi kuntoon.

      ei voi koiraa turhautunutta ja pientä häkki lintua oikein yhdistää...

    • Neiti S

      Kysymykseni kuuluu, että miksi otit koiran? Sanoit esim., että linnut menevät "rakin " edelle, joten ihmettelen kovin alkuperäistä motiiviasi koko koiran hankintaan.

      Itselläni on kohta 8 kk koiranpentu (ja pentu se on vielä reilun vuoden), jonka kanssa ei ole sen suurempia ongelmia ollut, mitä nyt on ulkoa hamuillut suuhunsa yhtä ja toista, mutta pienestä pitäen on opetettu käskyt "irti" ja "ei ota", mitkä yleensä toimivat hyvin. Mutta koska kyseessä on PENTU niin kaikkea pitää kokeilla, myös omia rajoja siitä mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Noinhan se on kaikilla pennuilla, myös ihmispennuilla.

      Teillä on ilmeisesti mennyt melko alusta jo asioita pieleen ja nyt koira ei ymmärrä mitä sen tulisi tai ei tulisi tehdä. Vai onko kyse ollut puhtaasti ajanpuutteesta? Pointtini on kuitenkin se, että vika on 99%:sti ihmisessä ja sen kyvyttömyydestä puhua koiraa, on toki ns. luonnehäiriöisiä koiriakin, mutta sinun tapauksesi ei kuulosta siltä.

      Ja kuten täällä on jo ihmeteltykin, että koira viettää yönsä vaatehuoneessa?!? Hanki ihan OIKEAA koirankoulutusapua nopeasti tai luovu suosiolla koirasta - ihan sen omaksi parhaaksi nämä molemmat ehdotukset. On parempi myöntää, jos esim. aika ei riitä koiran kanssa olemiseen ja tekemiseen, kuin pilata aivan hyvä koiranalku omien egoististen halujen/toiveiden takia.

      Ja tämä kaikki ihan kaikella ystävyydellä - varsinkin koiraasi kohtaan. :)

    • pyydän sinua anna pe

      Meillä on reilun 8 kuukauden ikäinen pentukoira. Suu on koiranpennun kädet
      ja alkuun meidänkin koiramme laittoi kaiken suuhunsa. MUTTA se on kyllä koko ajan vähentynyt. Hankimme hyviä puruluita ja leluja. Laitoimme kaikki kotona niin, ettei pentu pääse puremaan mitään itselleen vaarallista. Menimme pentukurssille ja nyt käymme arkitottelevaisuus koulutuksessa. Pentu tykkää siitä, että sillä on virikkeitä ja että sen kanssa touhutaan. Käytämme pentua hyvin ulkona ja leikimme myös takapihalla. Kesällä kävimme järvessä uimassa ja nyt talvisaikaan joskus käymme koira uimalassa. Joskus vapaa päivinä lähdemme luontoretkelle ja otamme eväät mukaan. Meillä on myös 2 kissaa ja kaikki tulevat hyvin toimeen keskenään. Nyt meillä on aivan ihana koira, joka mielellään on yhteistyössä meidän kanssa.

      Koiran pitäminen siis vaatii ihmiseltä aika aktiivista toimintaa ja se ei ole kaikille ihmisille mahdollista. Tulin todella surulliseksi, kun pidät koirallasi kuonokoppaa. Vihaisuus ja hermostuneisuus vaikuttaa pentuun ja siitäkin voi tulla vihainen. Toivon todella, että luovut koirasta, koska olet aika stressaantunut tilanteesta. Olet vastuullinen ihminen, jos luovut pennusta. Kaikilla ei ole aikaa tai mahdollisuuksia hoitaa koiraa niinkuin pitäisi. Ota yhteyttä koiran kennelin omistajaan tai jos paikkakunnallasi on paikka johon voi viedä kodittomia eläimiä. Pyydän: anna pennulle mahdollisuus saada sille sopiva hyvä koti.

    • Kati74

      AP:lle paras koira taitaa olla lelukoira. Ei tarvitse murehtia että rikkooko mitään tai kuseksiiko/paskooko sisälle tms. Sille riittää juuri se aika mitä on antaa eikä sitä tarvitse kouluttaa eikä käyttää ulkona.

      Itsellä on nyt 8kk vanha koiranpentu, Hän ei ole koskaan rikkonut mitään mitä ei ole sallittu. Ei koskaan. Koiralla on aina ollut omaa sallittua pureksittavaa eikä hänen ole tarvinnut olla pidempiä aikoja yksikseen kotona (tai no yksin ja yksin, on täällä kaverina kolme kissaa). Myös pitkät metsälenkit on osa meidän arkea. Siellä koira väsyttää itsensä niin ettei edes jaksa ajatellakaan mitään ilkeyksien tekemistä.

      Tee siis järkevä päätös ja luovu koirasta jos et kerran pysty näin yksinkertaisia asioita koirallesi tarjoamaan

    • *********

      Ei millään pahalla, mutta tuo pentu ei vanhaksi elä. Lääkkeet ja tupakat pidetään korkealla, niin ettei koirat niihin käsiksi pääse, pitäisi olla itsestään selvää ! Ja joo anna koira pois.

    • ffffffffffffffffffff

      Vituako vingut,teillä on se jäteastia jo valmiina!!!
      Syöttäkää sille kaikki mitä löytyy,rakkine suoltaa ne kompostina ulos!
      Kukkapenkkiin lannotteeksi,kukkaset kiittäää

    • rauhoitu

      liikuntaa ja älyllistä aktivointia mahd. paljon. tämmöiselle koiralle kannattaa opettaa paljon temppuja kun tarmoa riittää. se on vaan vaihe joka menee ohi iän myötä. älä rankaise koiraa!

      • rauhoitu

        lisäystä vielä. on aivan kamalaa että lukitset koirasi yöksi vaatehuoneeseen, se vain pahentaa tilannetta!


    • jeppous

      Kyllä se siitä kasvaa ohi.Mut sitä ennen pitkiä lenkkejä oikeita luita kaluttavaksi.Koiran ulottomiin tavarat ja ite annoin töihin lähtiessä kunnon klapin mitä kaluta.Puusilppuahan siitä tuli mut säästy muut tavarat.

      • ffkioreitetoeiteie

        Aloittaja ei ole uskaltanut vastata ollenkaan kun mollaus alkoi..ja linnuista ei täällä näytetä tietävän ollenkaan. Eli kukaan ei käsittele olennaista kysymystä miten linnut viihtyy samassa tilassa riehakkaan koiran kanssa vahingoittumatta.

        Tässä linkki papukaijatietoihin..ja niiden älykkyydestä ja olosuhdevaatimuksista.

        http://www.papukaija.fi/papukaija-lemmikiksi/03-lajin-valinta

        Minusta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa koira pois uuteen kotiin ja katsoa joku muu sopivampi lintukotiin..vaikka vanha koira, tai rauhallisempi ja ei riistaviettinen.


      • hyrmä

        terve pahanteon jälkeen jumalattoman tiukka ote koiran niskavilloista.ilmaannostaen ja todella jykevät nuhteet päin kuonoa.meillä tehosi tämä.


    • Valitettavasti keksin vain sille ajalle kun et ole kotona vinkin nimittäin pentuaitaus tai sitten hommaatte tämmösen koirahäkin. Meillä on sama juttu meidän Pepen kanssa koira on 8kk ja on jackrussellinterrieri. Kannattaa lisätä liikuntaa tai käyttää eläinlääkärissä tarkistuksessa. Käytimme Pepeä n. viikko sitten eläinkliniikalla ja oli syömishäiriö.

      • Saatiin siihen lääkkeet ja johan loppu sekin ylisyönti!


    • Koirallakin voi olla kehityshäiriöitä. Ota selvää onko koirasi kehityshäiriöinen. Meillä oli aikoinaan kehityshäiriöinen koira, ja se ei millään oppinut tottelemaan. Naapuri sanoi että sillä on koirien down-syntrooma. Kun se oli 2 vuotias sen korvat edelleen lurpallaan kuin pennulla, ja se ei totellut mitään.
      Kun 7 kk on jo iso ikä, meillä on nyt 7 kk vanha jämptlannin pystykorva, ja kyllä se tottelee eikä enää syö mitä tahansa. Sillä on ensimmäinen juoksuaika paraillaan. Eli ei 7 kk vanha ole enää mikään pikkupentu.
      On myytävissä myös sisätilahäkkejä, johon voit laittaa koirasi , kun et ehdi vahtia sitä. Kun koiran totuttaa sellaiseen ja antaa vettä ja leluja mukaan, se pärjää siinä ihan hyvin. Normaalistihan koira nukkuu, jos sillä ei ole aktiviteetteja eikä emäntä tahi isäntä paikalla. Tämä vinkki on koirakoulutuskirjasta.
      Kun sitten ulkoilet koiran kanssa, väsytä se riittävästi, eli pitkät lenkit ja paljon katsottavaa.
      Pentukoira on helppo opettaa, mutta 7 kk alkaa olla jo rajalla, jos sitä ei ole yhtään tähän mennessä opetettu. Ja niinkuin koiraohjelmissa sanotaan, niin koiraa kannattaa opettaa namilla, ei kielloilla.
      Kirjastosta löytyy vino pino kirjoja joissa neuvotaan koirakoulutusta, nyt sinulla viimeinen tilaisuus perehtyä niihin ja toimia ohjeiden mukaan.
      Meilläkin on ollut kädenvääntöä siitä, pitääkö metsästyskoiran osata muuta kuin metsästää, ja nyt kun namupaloilla on asioita opeteltu, niin jopa miehenikin tykkää, kun koira oppii nopeasti nameilla uusia juttuja. Aivan kuin koira odottaisi että saisi tehdä juttuja, joilla mielistää isäntää. Ja silloin on kaikilla kivaa.
      Kyllä lintukoira linnun syö, jos sen kiinni saa. Ja se ei ole koiran vika, se kuuluu sen luontoon.
      Jos jatkat koirasi kaikenlaista rankaisemista, siitä tulee oikea peto, arvaamaton ja epäluotettava. Eli älä rankaise, aseta vaan rajat ja opeta namilla, mikä on oikein.

    • Koirarakas

      Koirasi näyttää olevan todella turhautunut, kun syö kaikkea mahdollista. Se yrittää aivan selvästi viestiä teille ikävää oloaan syömällä kaikkea ja tekemällä pahojaan. Luulen, että se ei saa tarpeeksi teiltä huomiota ja pentuhan pitää aina kouluttaa heti pienestä pitäen, että oppii kodin tavoille. Se vaatii omistajalta vaan aikaa ja kärsivällisyyttä -lyödä ei saa koskaan, se vain pahentaa asiaa. Asianmukainen koulutus ja palkintonamit siihen päälle, niin varmasti hyvä tulee ja paljon ulkoilua.. pidempiä lenkkejä, niin ei ole liian energinen kotona.. silloin koira on tyytyväinen ja lepäilee paljon.
      Kuonokoppa ehdottomasti pois!! Eikä missään nimessä vaatehuoneeseen pistetä koiraa nukkumaan, koirahan haluaa olla yleensä omistajansa lähettyvillä, niin että sillä on turvallinen ja hyvä olla. Herranjestas sentään.. kaikki nuo vain pahentavat koiran tilaa. Nyt kyllä kasvatat ressukan aivan väärin, ei tuollaisilla toimenpiteillä saada koirasta rakasta perheenjäsentä. Laitappa itsellesi kuonokoppa päiväksi ja yöksi, niin tiedät miltä se koirastakin tuntuu, hei järki käteen hyvä ihminen ja ajoissa!! Olen samaa mieltä, että tuo on jo kyllä eläinrääkkäystä. Eihän tuollaista voi sallia! Suosittelen kyllä sinua luopumaan koirasta ja päästämään se sellaiseen kotiin missä se saa asianmukaista hoitoa ja koulutusta ja missä sitä arvostetaan ja rakastetaan perheenjäsenenä. Ehkä sinusta/teistä ei siihen ole. Koirarotu pitäisi aina miettiä hyvin tarkasti, mikä sopii kenellekin ja millaiseen perheeseen. Luulen, että koiranne kannattaisi antaa jonnekin aktiiviseen perheeseen. Mieti nyt eikä liian myöhään.. koirasi parasta ja anna sille hyvä elämä!! Toivon, että päädyt oikeaan vaihtoehtoon. Tsemppiä jatkoon!

      • LUOVU KOIRASTA

        Jos joutuu pitämään koiraa vaatekomerossa ja kuonokoppaa, niin se on todella hirveää!! Koirasi kärsii ja siksi se käyttäytyy noin. Jokainen joutuu vastuuseen teoistaan ennemmin tai myöhemmin ja tuollaisia tekoja ei pääse pakoon. Ne vaivavat myöhemmin omassatunnossa.
        Ajattele asiaa pitemmälle ja tee oikein TEILLE MOLEMILLE ja luovu koirasta. Anna sille mahdollisuus hyvään elämään.


      • Kuonokoppa yöt päivä
        LUOVU KOIRASTA kirjoitti:

        Jos joutuu pitämään koiraa vaatekomerossa ja kuonokoppaa, niin se on todella hirveää!! Koirasi kärsii ja siksi se käyttäytyy noin. Jokainen joutuu vastuuseen teoistaan ennemmin tai myöhemmin ja tuollaisia tekoja ei pääse pakoon. Ne vaivavat myöhemmin omassatunnossa.
        Ajattele asiaa pitemmälle ja tee oikein TEILLE MOLEMILLE ja luovu koirasta. Anna sille mahdollisuus hyvään elämään.

        Koira ei voi juoda päivällä eikä yöllä.
        Koiralla täytyy olla koko ajan saatavilla raikasta vettä.
        Koira voi tukehtua omaan oksennukseensa.


    • Itse rakastan koiria yli kaiken, niiden parissa olen toiminut jo 20 vuotta ja selvästi tuosta kirjoituksesta huomaa, että koira on hankittu väärin perustein. EHDOTTOMASTI luovu koirasta ja keskity vain niihin lintuihis vaikuttaa siltä että koirasi ei todellakaan saa tarpeeksi liikuntaa, huomiota, rakkautta.

    • Koiran ystävä

      Koirasta tulee tuomonen sukan syöjä-Kun ei opeteta! 7kk.kyllä pitäs olla jo kunnon koira! Käy kurssi miten koiraa käsitellään.Ei ole viellä myöhästä.Kun toimit nopeasti!!

    • Marko Helin

      Ei hitto mitä toimintaa ketjun aloittajalla ja muiden neuvotkin on surjuhupaisia hyvin pitkälti, mistä ihmeestä teitä kisszhamiehiä sikisee?

      Hassua että joku tarjosi vaihtoehdoksi koiran kehityshäiriötä, koiran "downin syndroomaa"................kehityshäiriö on ollu omistajan päässä, vähän ilmeisesti hankalampi koira ja ei ole enää omistajan paukut riittänyt niin heti haettu vikaa koirasta.

      MIKSI OTATTE KOIRIA, JOS JA KUN ETTE PÄRJÄÄ NIIDEN KANSSA?!

      KETJUN ALOITTAJA VOISI MENNÄ HYYSÄÄMÄÄN LINTUJANSA JA ANTAA KOIRAN VÄLITTÖMÄSTI PAREMPAAN KOTIIN, JOS KUKAAN HUOLII ENÄÄ TEKEMÄÄSI ONGELMAKOIRAA.

    • sileäkarvainen k-ter

      Voisi olla parempi että annat koiran pois.Eihän se enää ole sinulle edes koira vaan rakki.Linnut ovat varmaan paremmin sinun juttusi.

    • Muutama kysymys: Mitä rotua pentusi on? Sukupuoli? Kauanko se on sinulla ollut? Mitä ruokaa syötät sille? Ja ennenkaikkea, mitä aktiviteetteja tarjoat pennullesi?

      Ruuasta sen verran että tuo kaikenmaailman syöminen voi johtua vääränlaisesta ruokinnasta johtuvasta vitamiininpuutteesta ja joissakin ruuissa lisäaineet aiheuttavat hyperaktiivisuutta koiralle ja saa sen käyttäytymään typerästi. Tuomonen apinointi on myös vahvasti liitoksissa ikään ja huomionhakuun. Joten suosittelen lisäämään ohjattua liikuntaa ja aivotyöskenelyä. mm joku pentukurssi vois olla hyvää aktiviteettia. Ja ehottomasti kannataa ruoka alakaa antamaan palkkana halutusta suorituksesta erillaisin älypelein ja piilotteluleikein (jota koira jo harrastaa varastelemisen muodossa). Minusta yhtäkaikki vaikuttaa siltä että pentusi on todella viisas, ja viisaat koirat tylsistyvät helposti ja keksivät omaa ajanvietettä. Hyödynnä sen viisaus ojattuna tomintana. Ja ehottomasti eksy jonnekki harrastuksen pariin :) Siinä koirasi saa aivoyöskentelyä, liikuntaa ja haluamaansa huomiota :)

    • O.o7

      Taas yksi juustopää joka ottaa koiran vaan siks ku se on söpö.. Oliskohan vielä joku ylienerginen rotukin, jota ei viitsitä ulkoiluttaa riittävästi? Koira kaipaa aktivointia, ja jos et sitä hoida niin oma moka.

    • kipsuline

      Joku sanoi tuossa että "luovu siitä koirasta ennenkun pilaat sen elämän".
      Minä sanon: LUOVU SIITÄ KOIRASTA ENNEN KUIN TAPAT SEN!!!"
      Eikö järki jo sano että esim. lääkkeet ja muut tuollaiset pitäisi säilyttää korkealla kaapeissa??
      Jos sulla on pieniä lapsia kotona niin JÄTÄTKÖ HYVÄ IHMINEN LÄÄKKEITÄ PÖYDÄLLE?!?!?!?!

      Pistää NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN vihaks tollanen!! Se on aivan sama koiran kanssa ja varsinkin nuoret koiran yleensä nyt syö vähän kaikkea. Mulla on aina ollut huono itsetunto mutta sen jälkeen kun olen kuullut niin monelta tyypiltä että "koirani söi paketin buranaa" ynnä muuta ynnä muuta niin alan pikkuhiljaa uskoa itseäni viimeinkin fiksummaksi kuin monet muut teidänlaiset ihmiset. Kun minä hommasin koiran, oli heti se periaate että ne lääkkeet, purukumit, karkit (etenkin suklaa ynnä muu koiralle myrkyllinen) säilytetään kaapissa ja niitä ei jätetä edes leffa-illan aikana sohvapöydälle jos menen esim suihkuun tai tupakalle partsille.

      Noh, ei siinä, sinähän sen eläinlääkärireissun maksat...

      • kipsuline

        Niin juu, halusin vielä lisätä tuohon lenkillä käyttäytymiseen;
        mulla on kanssa nyt vuoden ikäinen 38kg uros, adhd-tapaus, joka lenkillä aikaisemmin otti kaiken suuhunsa. Minä kun olin kärsivällinen ja tungin joka pirkuleen kerta sen kurkkuun sormeni kun se jotain nielaisi ja aina sieltä jotain epämääräistä tuli. Et sä voi sanoa että "en jaksa kokoajan tunkea kättä sen suuhun", jos et jaksa niin anna hyvä ihminen se koira pois, niin voit keskittyä niihin lintujesi hoitoon. Nuorta koiraa ON VAHDITTAVA ja pidettävä silmällä. Oot aika outo kun sanot et "en halua elää kuin hullujenhuoneella ja kaikki tavarat kämpässä piiloon/pois näkyviltä". ET VOI SANOA NOIN! Jos et ole perehtynyt siihen koiran hoitoon/koulutukseen/kasvatukseen niin luovu siitä koirasta. Jos sunlaisella ihmisellä on koira, niin se on varmaa että se on maan alla alle kahdessa vuodessa. Pian se syö jotain rotanmyrkkyä tms ulkoa ja "sinä et jaksa tunkea kättä sen suuhun ottaaksesi pois". Tai syö paketin buranaa ja suklaata ja purkkapussin vielä päälle ja kuolee, koska "et halua elää kuin hullujenhuoneella". En ymmärrä miksi oot koiran ottanu.
        IDIOOTTI.


      • siis nyt ei puhuta vaan koirasta.
        jokainen eläinlapsi tutustuu melkeimpä joka esineeseen suun kautta, montako kertaa vanhempi on saanut ottaa lapsensa suusta jotakin? onko sinulla ollut kissaa? samaa nekin tekevät, kaikkee on pakko purra, kerran kissa puras hellyydenosotuksena pikkurillin kynnestä läpi, sattu ihan helvetisti.

        ihan eka juttu jos oikeesti haluut oppii tuntee koiras, on lopettaa sun oman egon pönkittäminen, eläimii mekin ollaan oikeest. sun koiralles ei vaa oo tärkeit ne jutut joilla ihminen voi ylivertaisuuttaan pönkittää. siinähän naurat kun pelaat matopeliä paskalla pöntölläsi koiralles, et tee perässä, sen ruumiinrakenne ei pysty kädellisen toimintaan, eikä sen tarvii pelaa mitää vitun matopelii :D tulkaa nyt hyvät ihmiset sieltä taikamaailmasta, joskus mietityttää et mitä jengin pääs liikkuu ku on tutkittu vuosien ajan et ajatteleeko/tajuaako eläin. :DD miten helvetissä eläin vois oppia jos se ei tajuis, miten se osais kertoo sulle aina ku täytyy mennä kakalle tai pissalle? miten se vaan yksinkertasesti pystyis elämään. aivot ajattelee ei se oo ihmisen etuoikeus :DD
        ite oon päässy ton juniorikoiran kanssa melkeempä ihan kaikkien eläinten lähelle, vaikka toi onki yli-innokas ja luultavasti pelottais kaikki eläimet pois, mut ku on ite lungisti ja kertoo sille koiralle että näin toimia niin kyl se snaijaa..
        sanonta sellainen koira kuin omistaja on osittainen totuus, ennemmin se on niin, että se kuka on narun toisessa päässä on se joka latelee säännöt.


    • provoilija.

      KUINKAKOHAN MONI USKOI ALOITUKSEENI :))

      • goodmorningmiami

        Ymmärrän, että on kiva kuvitella elävänsä jossain muumilaaksossa laput silmillä, ja luulla, että maailma on hyvä paikka.

        Jos olisit mukana esim. esy-toiminnassa tietäisit, että tämmöinen "pieni" rääkkäys on arkipäivää kymmenissä kodeissa, joihin on hankittu koira tietämättä, mitä kaikkea se koiran omistaminen vaatii.

        Ei koiraa hankita siksi, että kun se on niin söpö pentuna. Tai kun sen sai niin halvalla. Eikä siksi, kun kaikilla muillakin on. Eikä siksi, että se on statussymboli, pelote muille tai vehkeen pidennin.

        Eläinsuojelu laki ja asetus koiranpidosta on tuntemattomia käsitteitä valitettavan monelle wannabe-koiranomistajille.


      • goodmorningmiami kirjoitti:

        Ymmärrän, että on kiva kuvitella elävänsä jossain muumilaaksossa laput silmillä, ja luulla, että maailma on hyvä paikka.

        Jos olisit mukana esim. esy-toiminnassa tietäisit, että tämmöinen "pieni" rääkkäys on arkipäivää kymmenissä kodeissa, joihin on hankittu koira tietämättä, mitä kaikkea se koiran omistaminen vaatii.

        Ei koiraa hankita siksi, että kun se on niin söpö pentuna. Tai kun sen sai niin halvalla. Eikä siksi, kun kaikilla muillakin on. Eikä siksi, että se on statussymboli, pelote muille tai vehkeen pidennin.

        Eläinsuojelu laki ja asetus koiranpidosta on tuntemattomia käsitteitä valitettavan monelle wannabe-koiranomistajille.

        kyl. joskus säälittää tosi laiskoil ihmisil koirat tai no joitain laiskoja se jeesaa kuten mua. mut jotkut koirat ei saa ''hei taistelukoirat on muotii otetaan semmonen'' tyyppien takii kunnon hoivaa.. koska oma koira todellakin on iso vastuu.
        itse asun parhaillaan 28 vajaa neliöises kämpäs taloudellinen tilanne on aika helvetin paska, kelasin tossa ku muutin tänne että pistän vähän asioita kuntoon ja sit hankin koiran et saan kokonaa elämän kuntoon, mut sit onneks kaverit hankki noit koirii ja huomasin siin et mimmonen vastuu se on, ruokaa on pakko olla, varsinkin pennusta jos kasvattaa koiran nii pitää jaksaa kouluttaa ja pitää pitää se lihassa ja pitää viedä ulos, mitä isompi koira sen enemmän se tarvitsee liikuntaa. pitää muistaa leikkiä ja hellyytellä, mutta muistaa pitää myös kuri. mul on monesti ollu koirii hoidossa ja kyl ne kaikki sillee suht pysyy mun tossun alla eikä toistenpäin, mut en tosissaa tossuta niitä sinne vaan ne vaan hiffaa et parempi vaan totella, sit palkitsen tottelun koirapuistolla, leikillä, ehkä snäkillä illemmalla. mut se ruokamäärä mitä tohonki goljattii menee mikä täs on hääränny nii huhhu ja se kasvaa viellä. oon pariin kertaan ollu ite syömättä ku toi syö nii pirusti ja ku viel dikkaan viedä kunnon rääkkilenkeille itseni sekä koirani nii sitä energiaa tarvii huolella. ei se oo vaa semmone joululahjaostos, et ostampa tosta koiran, ne on elävii olentoi, ei tollee saa kelaa. ostampa tästä koiran tyttärelle joululahjaks. tytär jaksaa kaks kuukaut ja sit vanhemmat joutuu viemään sitä ulos.

        harkitkaa todella, kenen elämän pilaatte. mä rakastan tyyppei yleisesti, eläimillä on kans eri persoonat ja mul on koirakamui joiden kans teen eri juttui, ne kans tuntee ikävää ja pahaa oloo, masennusta. toi on ihan vastuutonta toimintaa tommone. rupee surettaa ja vituttaa ku miettii miten paljon noitki idioottei maanpäält löytyy ja miten moni koira menee lopetettavaks yms sen takii et omistaja ei vain osaa.

        heh nauroin just yks pv, oltii juniorin kanssa koirapuistossa, juniori on kanssa taitstelukoira ja aika vaativa hoitaa, mut tottelee lähespä kaiken paitsi pientä nuoruuden niskottelua kyllä havaittavissa :D nii sieltä tuli semmone vitun laiha ja siro ja pieni nainen helvetin ison staffin tai yms kanssa ja se oli ihan tulos aidan läpi juniorimme kimppuu se oli aika koominen näky. juniori huomas kyllä tilanteen mut totteli vielläkin jokaisen käskyn :D


    • Luovu koirsata heti

      Aloittajalle:

      Saatanan eläinrääkkääjä, ei koiralla saa pitää kuonokoppaa koko aikaa, koira ei saa juotua ja voi tukehtua omaan oksennukseensa.

      Kun olet kerran noin tyhmä, ettet edes lääkkeitä saa nostetuksi ylemmäs, niin luovu koirasta.
      Koiraa pitää ulkoiluttaa ja sinun koirasi ei saa tarpeeksi liikuntaa.

    • suden sukulaisia
      • IDIOOTTI VARMASTI

        SUDEN SUKULAISELLE PIIKKI PERSEESEEN


    • siisti-huonetta!!

      KOIRAHAN KUOLEE! KANNATTAA NYT SIISTIÄ HUONETTA! TUSKIN LÄÄKKEITÄ JA KARKKIA KOIRA OTTAA KAAPEISTA!

      • mskidwjkpojifkmlwedj

        jos koira lenkillä syö paskaa, purkkaa tai tupakantumppeja niin vedä se nyt pois hemmetti soikoon! sulta koirat pois!! tuota menoa koira kuolee!! miksi edes otit koiraa jos kerran et jaksa katsoa sen perään? koira parka


    • Kuonokoppa olis kova sana !

    • Koirien ylin ystävä

      Kylläpä neuvoja riittää vaikka yksinkertainen leikkaus hoitaisi koko ongelman kerralla. Sama keino tepsii ja pitäisi tehdä kaikille koirille.

    • ELÄINRÄÄKKÄYSTÄ

      Aloittaja sanoo:
      "Yöt ja koulupäivät koira viettää kuonokopassa, yöt myös vaatehuoneessa varmuuden vuoksi"

      ELÄINRÄÄKKÄYSTÄ!!!!!!!

    • koiralle helpotusta

      Hei,
      Koiralla saattaa olla vatsahapot sekaisin. Ehkä sitä närästää koko ajan ja se pyrkii lievittämään pahaa oloaan syömällä. Kysy eläinlääkäriltä voitaisiinko koiralle kokeilla jotain vatsahappoja neutralisoivaa lääkettä tyyppiä balancid. Tutun koiralla oli samantyyppistä ongelmaa, se söi lähinnä sukkia, alushousuja - kaikenlaista vaatetavaraa. Voisiko tässä olla ratkaisu ongelmaan.

    • Onkos taas Eniron henkilökunta asialla?

    • MITÄ VÄLII....

      AWWWWW...."kunnon" piski! :)

    • A.O.P.

      Etsi nopeasti joku joka osaa kasvattaa koiria, sillä sinusta ei ole siihen. Toisin sanoen et ole koira ihminen, kultakalat voisivat olla sinun juttusi

    • lkjfdaöieaäji

      Ei herranen aika... Annat koiran pois parempaan kotiin, etkä todella ota uutta koiraa tilalle. Jokainen koira on yksilö, etkä voi valmiiksi tietää saatko sen rauhallisen pennun vai et. Ottaa päähän tuo koirien kierrättäminen kun ei mietitä asioita loppuun asti. Ei ne koirat ole pelkästään sohvankoristeita vaan vaativat omistajaltaan johdonmukaisuutta, kärsivällisyyttä ja hurjasti aikaa! Eikä se asia tule muuttumaan rotua vaihtamalla!

    • teppatee

      Kylläpä taas kuulostaa siltä, että on tosissaan perehdytty siihen millaista on omistaa koira. Pennulle ei pidä missään tilanteessa laittaa kuonokoppaa ja sulkea sitä vaatehuoneeseen!! Jos sinulla olisi lapsi työntäisitkö senkin vaatehuoneeseen,kun se laittaa jotain suuhunsa? Mietipä sitä!
      Mitäpä jos nyt samantien luopuisit pennusta. Jos olet ottanut koiran vastuulliselta kasvattajalta;mitä suuresti epäilen,koska kukaan vastuullinen kasvattaja ei antaisi sinunlaisellesi ihmiselle koiraa, palauta koira sinne. Tai etsi sille uusi hyvä koti jossa sille tarjotaan oikenlaisia virikkeitä, ja säännön mukaista koulutusta.
      Jatkossa kannattaa miettiä kannattaako ottaa mitään leluhamsteria vaativampaa eläintä.!!

    • suden sukulaisia

      Kuonokopat koirille jatkuvasti pakollisiksi

    • No more dogs

      Joko alko vituttaan kun menit kysymään neuvoa muilta "koiraihmisiltä". Melkein kaikki vaan vittuili sinulle..

      Nää "koirauskovaiset" ovat pahemman luokan hihhuleita... pahempia fanaatikkoja kuin mormonit.

      Mitään muuta ei ole maailmassa kuin heidän koiransa.

      Tästäkin tulee varmaan 30 peukkua alaspäin...

    • mur mur

      jos koirasi on noin rasittava niin pistä se koirakoulutukseen niin se voi jättää kaiken syömisen se on vielä niin nuori koira sen voi kouluttaa ammattilaisen kanssa.anna koiralle erilaisia aktiiviteettejä pistä vaikka erilaisia herkkupaloja johonkin astiaan anna sille tekemistä .piillota niitä erilaisiin astioihin mistä koirasi saa ne ja paljon huomiota sekä kiitosta kun se saa makupalansa. näillä eväillä minun veljeni sai aisoihin oman koiransa.tänä päivänä se on ihan kiltti koira.voit katsoa vaikka netistä erliaisia koiraseuroja jotka kouluttaa koiria . ei siitä vielä kannata luopua .koirat oppii aina uusia temppuja kun on kärsivällinen rakastava koiraasi kohtaan

    • Tarviiko edes kysyä?

      PIIKKIÄ, PIIKKIÄ JA VIELÄ KERRAN PIIKKIÄ!

      • kummalle?

        Ei kai koiraa viedä piikille sen takia että on joutunut täysin väärälle ihmiselle. Luullakseni tarkoitit koiraa etkä omistajaa.


    • yks koiraihminen

      Kuonokoppa melkein koko päivän!!! Miten koira parka saa juotua mitään?? tai vaatehuoneeseen yöksi ?? Hei haloo!!!
      Meillä puolivuotias haukkuli ja on kyllä kiltti, ei ole syönyt tai kalunnut huonekaluja tai kenkiä vaikka kengätkin ovat olleet melkein pikkupennusta asti näkyvillä. ja vaikka olkkarin pöytä on niin matala että ylettyis ottaan siitä hyvin suuhunsa lehtiä tai kaukosäätimiä niin ei kyllä ole koskenutkaan. ja jos leikkiessämme sen kanssa sen lelu menee esim. vaikka vaatekaappiin oven ollessa auki niin ei ota lelua sieltä kun tietää että sieltä ei ole luvallista ottaa mitään vaan odottaa että sen oma ihminen ottaa sen ja antaa hänelle. Vaikka tietysti me kyllä on opetettu sille heti pennusta asti mikä on salittua ja mikä ei. Pöydästä ei ole annettu mitään ja ei ole annettu sen nousta sohvalle tai sänkyyn, pitää kovasti omasta lämpimästä pedistään tai sitten nukkuu välillä muuallakin. Yöt viettää joko yläkerrassa makkarissa kanssamme tai yläkerran aulassa.
      me hankittiin koiralle ensin sellainen pentuaitaus jossa se vietti yöt alkuunsa mutta oli kuitenkin näköyhteys meihin ja päivisin jos olimme pois niin se vietti aikansa silloinkin siellä ja oli leluja ja muuta tuttua seurana ja tietty vettä. muuten pidime sitä aina meidän seurassamme. Sitten kun aitaus alko käydä ahtaaksi pennulle niin hankimme sellaisen lapsiportin. Sen jälkeen on viettänyt aikansa meidän poissaollessamme yläkerran aulassa lapsiportin takana. olemme vain sulkeneet huoneiden ovet ettei pääse niihin yksin ollessaan. Muuten aina kun olemme paikalla koira on seurassamme. lenkillä käytämme koiraa ja leikimme ja huomioimme sitä. Leikkii myös paljon yksin leluillaan ja muilla sille sallituilla.
      Ehkä se on oppinut siksi niin hyvin sallitun ja kielletyn rajat kun olimme kuukauden kesälomalla kun otimme pennun joten ehdimme opettaa sitä. myös sisäsiisteys on jo hyvin hallinnassa, vaikka alussa tuntui että oppiiko se ikinä. Nyt jo on kyllä pitemmän aikaa osannut pyytää ulos kun on hätä. ja kakkaa ei ole koskaan tehnyt sisälle. Todella ihana koiruus:)
      Tuttua on tuo että pentukoirat ottavat suuhunsa mitä tahansa myös ulkona, tuon meidän koiramme kanssa sai varsinkin pienenä olla usein kaivamassa sen kitusista kiviä ja muuta sinne kuulumatonta mutta nykyään on vähän vähentynyt se.

      Tuntuu että aloittaja ei ole koiraihmisiä tai muuten vain välitä. Jos koirasta välittää ja sitä rakastaa ja huomaa että se jotain ottaa suuhunsa niin tottakai se pitää jaksaa ottaa pois sen suusta tia katso muutenkin sen perään varsinkin pentuna kun ne ovat niin uteliaita ja haluavat kaikkea maistaa ja kokeilla. Niin ja mun mielestä on väärin myös laittaa lemmikit tärkeysjärjestykseen. Miettii kaikkia lemmikkejään tyydyttävän ratkaisun.
      Koiralle rajat ja opetusta!! Pian!! muuten tulee sellainen hirviökoira mitä näkee tv-ohjelmissa joissa victoria tai koirakuiskaaja yrittävät laittaa koiria ja ihmisiä ruotuun.
      Meillä molemmilla on ollut myös lapsuuskodissamme koiria ja en osaisi olla ilman koiraa. vaikka niistä on oma "vaivansa" niin kyllä sen kestää kun se kuitenkin tulee hyvin rakkaaksi perheenjäseneksi ja toivoo että se saisi elää mahdollisimman kauan meidän kanssamme ja ilostuttaa meitä mahdollisimman pitkään.
      .

    • ....................

      LUOVU SIITÄ KOIRASTA SUSTA EI OO KOIRAN OMISTAJAKSI!!! EI TOMMONEN OO KOIRALLE HYVÄKSI!!! SAATANAN ELÄIN RÄÄKKÄÄJÄ!!!!

    • kysyn vaan

      En haluaisi dissata aloittajaa, mutta uteliaisuus pakottaa kysymään: oletko oikeasti tyhmä vai oletko trolli. Kuka pakotti ottamaan vielä koirankin, kun ei elämä muutenkaan pysy ns käsineessä?

    • älä välitä hulluista jotka viisastelevat täällä.olen itsekin ollut samassa tilanteessa,voi olla pahemmassakin.kyse ei ole suinkaan sinusta vaan koiran rodusta.olen jutellut monien koiraanpitäjijen kanssa jolla on samalainen ongelma ja keinoa siiheen ei tosian ole. tietysti parempi luopua tälläisestä koirasta. eikä kyse ole eläinrääkkäjästä, ne jotka ovat tänne kirjoittaneet eivät ole ollut tollaisessa tilanteessa koskaan itse. ymmärrä sen.NIINKUIN IHMISILLA ON SAIRAUDET( ESIM.KASVAIMET PÄÄSSÄ JOTKA PAINAAVAT TIETTYYN PISTEESEEN JA KOIRA ALKAA SEKOILLA,MYÖS KOIRATKIN SYNTYY MIELIPUOLISIA ELI NIILLÄKIN VOI OLLA HÄIRIÖITÄ HENKISIÄ JO SYNTYMÄSTÄ LÄHTIEN,KUN IHMISILLÄKIN)olen itse kouluttanut koiraani ja antanut kaikken mitä se tarvitsee ,eikä se ole tyydyttänyt sitä, muista että ihminen on isäntä ja jos koira tuntee itseensä ylempi kuin sinä niin se rupee tekemään mitä tahtoo.näin ei saa käydää.koira on koira ja sen pitää tietää oma paikkaansa. se ei voi olla ihmistä ylempi ja sinä et voi totella koiraasi vaan sen pitää totella ja tietää kuka on perheessä isäntä ja ihminen. Jotkut rodut ovat sellaiset että niille se ei menee perille ne vain tahtoo aina saadaa tahtoonsa läpi,mutta elämässä ei vain ole niin.Tälläisista koiristaa kannattaa luopua ja heti.

      • esterille

        estereille ( ja eskoille) on ennenkin tullut vastaan mielipuolisia ihmisiä tai eläimiä,
        jotain heikompia, joita täytyy alistaa...olethan kiltti eläimillesi?
        ester- kulta, kävisitkö sillä mukavalla omalla lääkärilläsi ja kertoisit hänelle, että grandioosiharhasi taas pukkaavat päälle, vaikket sitä itse huomaa.
        ettei mitään pahaa sattuisi kenellekään....
        lupaa, että käyt lääkärillä, jooko?


    • doggiecolor

      Koira on seropi.

      HUSKY-VINTTARI mix

      Sama teksti löytyy nimittäin täältä http://www.petsie.fi/forum.php?fid=14897&range=1

      Liekö omistaja etsimässä ongelmaan apua täältä vai joku provoilija kopioinut ja pistänyt tänne sairauttaan....

    • Mummeli ***

      Meidän Helmi tuli meille toista vuotta sitten, ja oli samoin villi ja energinen, silloin kun oli hereillä. Yksin ollessaan se myös repia kaiken, mitä oli esillä. Minä tein voitavani, mutta jotkain tosin meni muusiksikin. Kannattaa laittaa esteitä, ettei se saa tehtyä pahojaan. Rajoittaa jollakin tavalla. Sisareni koiranpennuilla oli häkki, ja ne olivat siellä, kun hän oli työssä.
      Nyt Helmi on ihan rauhallinen "suuri pieni" koira, joka on iloinen kuin pieni peipponen, kun tulemme jostakin kotiin. Lenkkejä tulee kolmesti päivässä ja vapautta juosta pelloilla ym. Leikin sen kanssa myös sisällä, kun se hakee palloa aika ahkerasti. Kesi jotakin tekemistä, että se väsyy ja on jonkin aikaa rauhassa nukkuen. Tsemppiä, kylla se oppii, mutta vaatii se vähän viitseliäisyyttä.

    • Mulla on parsonrussellin terrieri, joka puri perheenjäsenten jalkoja ja käsiä ekan elinvuotensa plus yritti pirusti pomottaa. Sisäsiistiks opettelu kesti reilun vuoden, melkein 2. Suoraan sanottuna vitutti koko koira alkuun, mut näin jälkeenpäin ajateltuna kaikki oli musta kiinni. En osannu kouluttaa koiraani heti niinkuin piti. Nyt neiti on 2,5v ja tosi hyvä kaveri ja touhussa mukana myös ja varsinkin lasten kanssa.

      En osaa muuta sanoa, kuin että ota nyt hyvä ihminen ekspertteihin yhteyttä.

    • Obe

      Miks helvetissä otit koiran kun selkeestikkään tiedä niistä hevonvxxxn humppaa. Olix cool vai? Tajuatko, että koira kuuluu opettaa pienenä jo tavoille, sähän muuten käytät sen ulkona sen 3 krt vähintään pvässä tai sitten itket ja siivoot paskoja ja kusia. Koirille on esim. makuluita, joista ne saa heti "syötyä" osan ja sitten kaluavat viikkokaupalla. "yourre doing it wrong" mitä tähän muutakaan osaa sanoa.

    • dogmaster

      sorry.oot vaan saanu paskan koiran. pistä kylmäks tai anna jollekkin joka tommosta paskaa jaksaa. ota uus,eri rotua???!! enkä provoile ,itelläni ollut ja on useita koiria,myös pentu joka ei tee MITÄÄN pahoja! koirat on huippu kavereita parhaimmillaan,joukossa valitettavasti joskus ns.maanantai kappale joka ei parannu MILLÄÄN koulutuksella :( cesar milan myös joutunut muuteman lopettamaan... :( voimia sulle jos vaan jaksat ja saat dogin kuntoon!!

    • siis juu. koirahan ei snaijaa että mitä se saa tehä ja mitä ei jos et oikeesti sille sano että EI. niin että tarkoitat sitä etkä mussun mussun mussuti mun pikkuihanahöpsykkä.

      sun tilanne vaikuttaa silt et koiras on sun pomo, ei toisinpäin, miten sen ois pare mennä, muuten todellakin oot pilannut koiras.

      nappaat koiras rysänpäältä ja kerrot sille miten ihmisten maailmassa tulee toimia, ei ne sillee mitenkää eroo ihmislapsest, et ihan sä lapselleskin joudut kertomaan mitä saa ja mitä ei saa tehdä.

      tapoja johtojen suojeluun:
      -etikka, jos löydät koiran joka rakastaa etikan hajua niin myy se sirkukseen.
      -jotkut käyttää tabascoa tai jotain yhtä jytyä, siihen kun isokielinen huomattavasti paremmilla aisteilla varustettu karvainen ystävämme lipaisee niin ei hetkeen tee mieli tehdä sitä uusiksi.

      tapoja ihan näin yleisesti tavaroiden suojeluun:
      -pidä mahdolliset koirasi ''herkut'' poissa koirasi saatavilta.
      -kerro koirallesi, että miten tulee sinun talossasi toimia, ne kyl tajuu sen. oon huomannu et eri kämpässä koira toimii eri tavalla, of course.. aivan niinkuin ihmiset, ne tajuaa että kuka on kämpän omistaja ja että kuka latelee säännöt kämpässä.

      jos et sitä tee, luovu koirastasi. tuo on jo eläinrääkkäystä. 7kk pitäs olla jo niin opetettu, ettei siitä koidu aineellista vahinkoa. koirasi ei sitä lopeta jos valitat asiasta täällä, en haluu olla törkee, mut tiukka kyllä.. koska rakastan eläimiä ja snaijaan niitä ja hiffaan sen ettei ne hirveesti eroo ihmisest.. niitten äänihuulet ei vain sovellu puhumiseen.. mut kyl ne sult kysyy neuvoo kuitenki ja kommunikoi sun kanssa tai ainakin yrittää.. toinen on kommunikoitko niiden kanssa. ei ne sentään mitään meedioita ole, luempa tästä omistajani ajatukset niin voin toimia kuin malli kansalainen.

      mut voimia ja jaksamista, kyllä siitä vielä koira saadaan, ehkä te saatte ehkä joku muu :D

    • koirasi

      Ehkä sinun kannattaisi jo luovuttaa ja sijoittaa koirasi parempaan kotiin? Ihan oikeesti, tuo kuulostaa eläinrääkkäykseltä.
      Rotua et kertonut, mutta kaikki koirat vaativat paljon aikaa, paljon toimintaa, reipasta ulkoilua vähintään 3 kertaa päivässä, pennut jopa 20 kertaa päivässä sisäsiisteyteen opetettaessa.
      Ei koiria voi pitää yksin komerossa kuonokopassa. Koira on liikkuva laumaeläin.
      Suosittelen, että keskityt lintuihin (et kai pidä niitäkään jatkuvasti häkissä)?

      • koirakauluri k

        tämä.
        ei koirasi tee ilkeyksiä jos latelet sille kunnon säännöt. ja ainakin ite huomannu koirien kanssa vaikka pentujakin joskus koulutellut, että mitä enemmän koira saa liikuntaa sen paremmin se tottelee, koska se ei jaksa enää vääntää vastaan, ku oot kuluttanu sen lenkil ihan tuubii. ja jos koirallas on paljon mielekästä tekemistä niin ei se kyllä tavaroita jyrsi. mun kämpässä on melkeempä enemmän vitun sotkusta ku siistiä, mut ei tääl koirat syö silti maasta vaik ne löytäis jonkun turhan roskan jonka laittaa suuhun niin ei. se vaan ei käy, sama se mitä se syö, kun se ei vaan saa syödä lattialta.


    • 14

      Hei,
      miksi sinulla on se koira? Ehkä kannattaisi hankkia sille uusi koti, ennenkuin mitään pahempaa tapahtuu? Et selvästi ole koira-ihmisiä. Koira vaatii paljon lenkkeilyä, leikkimistä, läsnäoloa.

      • suden sukulaisia

        Kuka kaheli nyt hullun hurtan ottaisi vaivoikseen


      • sossuun ja takaisin
        suden sukulaisia kirjoitti:

        Kuka kaheli nyt hullun hurtan ottaisi vaivoikseen

        Sulla ei varmasti ole "vaivoina" työtä, perhettä, kavereita, harrastuksia tai ylipäätään mitään, oot sen verran fiksun oloinen kaveri.


    • Liina liisukka

      Hei,
      Kysyn vaan kuinka pitkän lenkin käyt aamulla ja illalla koirasi kanssa?
      mitä muuta leikkiä puuhaa järjestät koirallesi päivan mittaan?

    • kalliiokoski

      yritä ees.

    • Tässä ratkaisu edull

      Kuule, nyt Tarjoustalossa Porttipuistossa Vantaalla Ikean lähistöllä,niin siellä olevassa myymälässä huomasin olevan erittäin edullisia koirahäkkejä ja tarpeeksi isokokoisia isommillekkin koirille,niisä voit huoletta pitää koiran työpäivänajan,itse sellaisen ostimme,mutta emme sitä koskaan sitten tarvinneetkaan ,mutta koiramme teki siitä "ns.kodin" itselleen,koskaan emme ole laittaneet ovea säppiin ja aina ovi on ollut häkissä auki,koska koiramme ei koskaan tehnytkään tuhoja ja aikaisemmat 2 koiraamme,jotka ovat jo taivassa,niin elivät 15 vuotiaiksi,niin kun vielä otimme pienemmän koiran ja aina meitä varoitettiin,että ne voi herkästi tehdä pahojaan,niin ostimme sellaisen eläinlääkärinkin suositteleman häkin,mutta koskaan emme sitä tarvinneetkaan,tosin ostoshan olikin hyvä,koska koiramme otti siitä talossa oman paikkansa,jossa se säilyttää lelujansa ja kun se sinne menee ,niin emme ikinä mene häiritsemään häntä,niin siellä hän ottaa päiväunet usein ja jos on vieraita ,niin menee sinne,kun on kyllästynyt vieraisiin,niin tietää,että täällä kukaan ei häiritse,kätevä se on monelle,jos on pentukoira,joka ei vielä ole sisäsiisti,niin siinä on alus,jonka reunukset on 3 cm korkeat ja sen voikin vetää siististi häkkiä avaamatta alhaalta pois ja vaihtaa paperit,jos paperille koiransa on aluksi opettanut tekemään tarpeensa,samoin sama häkki on hyvä,kun koiraa kuljetetaan autossa,niin häkin voi sulkea lukoilla,niin kukaan ei koiraasi varasta,jos murtaudutaan autoosi jossakin kauppakeskuksissa esimerkiksi ja häkinkin saa kiinnitetyksi hyvin autoon,ainakin meillä,koska meillä on farmarimallinen volvon V70:nen,niin siellä on koukut ,joihin häkin saisi lukittua ja koiraahan kuuluisikin sellaisessa sen oman turvallisuuden takia jo kuljettaakin,tosin meillä se häkki ei autossa ole ollut,kuin silloin,kun sen ostimme mustista ja mirristä ja maksoikin ihan kamalasti 150 euroa,koska ostimme ison,kun eme halunneet sulkea pientäkään koiraa pieneen häkkiin,koska liikkumaan pitää päästä vaikka häkissäkin,nyt niitä sai tarjoustalosta edellämainutusta paikasta keskimäärin 50 euron hintaan ja se on sheeferin kokoiselle koiralle,mutta pienemmät on sitten aina edullisempia,joten tuo ratkaisee kerralla sinun ongelmasi ja siitä on ehkä apua joskus,jos autossa kuskailet koiraasi tai menet näyttelyyn,niin siellä käytetään juuri noita samoja häkkejä,mutta muista ettei se ole,kuin korkeintaan sen aikaa,kun olet pois kotoa,,sillä aina ei koiraa saa häkissä kasvattaa,kuten moni kasvattaja niin tekeekin.

      • muuten hyvä

        Koiran pitäminen häkissä on laitonta


      • lukekaa tosta

    • Parasta koirallesi

      Suosittelin koirahäkkiä sinulle työpäivän ajksi,mutta luin uudestaan tuon sinun kysymyksesi apuusi,niin se häkki ei ole sinulle oikea ratkaisu,et ole koiraihminen,koska ainahan pentu tekee pahojaan,toiset tekee enempi ja toiset vähempi,jos sinulla olisi häkki,pitäisit koiraasi aina siellä ja se ei ole koiraneläämää varten jatkuvaan olemiseen,siksiaikaa se käy,jos olet töissä tai kipaset kaupassa,muuten ei sen säilömiseen,anna koirasi maalle,koska et anna sille arvostusta ja linnut ovat vielä lähempänä sydäntäsi,itselleni ei ikinä tulisi mieleeni pistää kuonokoppaa ja sulkea koirani,kun olen kotona,niin vaatehuoneeseen,koirahan on perheenjäsen,jollapitää olla samat oikeudet asua samoin kuin itse asustat ja koirasi vaatii vielä syöttäsisen ja riitävät ulkoilutukset,itse viemme pienen koiramme ulos 4 kertaa vuorokaudessa ja pahojaan ei tehnyt enään,kun koiran saimme kotiamme,puhumme sille paljon ja aina se on mukanamme,niin ei tarvitse kiljua ,riittää jos sanoo normaalilla äänellä,että menes syömään ,niin koira menee katsomaan mitäs on tarjolla,jos ei maistu heti,niin aina sillä on kupissa ruokaa ja aina tuoretta vettä,jonka vaihdan kolme-neljäkertää vrk:ssa ja ei koiramme koskaan ole kuin kantanut jonkun kengän eri paikkaan kenkätelineestä,tai jonkun vaatteen ottaa,jos sellainen on jäänyt tuolin selkänojalle,jos kaupassa käyme ilman koiraa,niin vetäsee villatakin lattialle ja makailee sen päällä ja kun palaamme kaupoista,niin sillä on sellainen ikävä ollut,että asuntoa menään ympäri juosten ja kovaa,hyppii ja vastaanottaa meidät,kuin emme olisi viikkoon nähneet ja olimme tunnin poissa,koira kasvaa sellaiseksi,kuin se kasvatetaan ja sinun tapasi onkin sellainen,kun luin tarkemmin,niin kohtaat ainoastaan vaikeujsia koirasi kanssa,koska kuonokoppaa ei tartte kotikoirilla edes ajatella käytettävän,koiran saat nopeasti pilatuksi omalla tyhmyydellä,siksi suositelen ,että anna koirasi sellaiselle henkilölle,joka on jäänyt eläkkeelle,joko sairauden takia tai tullut eläkeikä vastaan,niin heidän luonaan koiran ei tarvitse oleilla yksin ja koira saa elämän arvoisen elämän,koska et sinäkään haluaisi elää ämpäri päässäsi ja olla suljettuna vaatehuoneeseen,yksinkertaisena totuutena koira ei sovi sinulle.

      • petcemitary

        Hienoa,
        hanki koira ja sulje se pieneen häkkiin,missä on tyhjennettävä pissialusta, niinkuin lintuhäkissä. (mikäli sinulla ei ole kellaria tai vaatehuonetta, missä säilyttää ei-toivottuja lemmikkieläimiä ja -poikaystäviä). Voit iltaisin töistä ja harrastuksista tultuasi katsella niitä. Muista antaa niille joskus vettä.


      • älä lyö

        oletko tosissasi että koira voi olla häkissä kun porukka on töissä ? ei ole tarvetta kun on alun perin antanut koiralle aikaa. alottanut koulutuksen jättämällä koiran yksin vain toiseen huoneeseen ja kuunnellut mitä tapahtuu. kyll koira oppii kun sen saa rysän päältä kiinni. turha on jälkeenpäin rankaista.
        mikään koira ei oole tarkoitettu olemaan häkissä kotona ,ei ole kyseessä lintu.


    • wamic

      Miksi yleensä otit koiran, kun et osaa sitä edes kouluttaa? koira vaatii paljon kouluttamista, ei se pelkällä kiellolla toimi.
      itselläni on ollut kohta kahdeksan vuotta rotikka, ja sitä koulutetaan edelleen joka päivä.
      Ei meillä ole koira koskaan tuhonnut mitään, eikä edes ketään tappanut, vaikka "tappajakoira" kuulemma onkin.
      ehdotakin, että annat pois pentusi, niin molemmat tulee onnelliseksi.

    • jaychen

      löy sen perse tai päätä. anna se koira pelkää löymistä ku se puree kaikkein.

      • suomeksi kiitos

        Onkohan jaychen saanut ehdottamaansa kohtelua kun ei oikein saa selvää mitäköhän hän ehdottaa. On tainu lyönti osua siihen osaan jossa luku-ja kirjoitustaitokeskus on.


    • Onnellinen koira

      Sinulla ei yksinkertaisesti ole koirallesi aikaa eikä virikkeitä. Näin se sitten purkaa tylsistymisensä ns. tihutöihin. Koiran kaappiin laittaminen on jo eläinrääkkäystä ja teet siitä vielä sekaisemman ja onnettomamman. Voisitko olla niin fiksu ihminen ja luopua koirastasi ja antaa sille siten mahdollisuus löytää hyvä koti ja onnellinen koiranpennun elämä. Tätä menoa jos jatkuu, siitä tulee ja se on jo hyvin onneton koira. Kaiken kokoiset koirat tarvitsevat liikuntaa. Koiranpentu leikin muodossa ja ulkona monta kertaa päivässä. Virikkeitä ja leikin ohessa opetusta, jonka he mielellään ja iloisina tekevät, kun opettaa hyvällä ja kiitoksella, alussa makupalalla. Koiria on minullakin ollut 30v. ja kaikki rotuun katsomatta olleet iloisia ja aikuisena tasapainoisia yksilöitä, niitä onnellisia koiria.

    • Aloittaja.

      On täysin pihalla koiranpidossa. Minulla on ollut useita koiria,jotka eivät ole tehneet yhtään mitään,koska niille ei ole jätetty mitään saataville. Aloittajan kannattaisi luopua koirasta ja hankkia itselleen paristoilla toimiva koira.

    • jokainen elämä on tä

      niin koira on varmaan sellainen kuin olit ajatellut ottaa itsellesi, mutta SANO kova sana ei hypitä pöydille eikä pureksita pöydänjalkoja ... älä koskaan lyo läpsäytää voi ... oppii tavoilleen

    • Mie vaan

      Mulla kans oli oman koirani kans samoja ongelmia, mutta ongelmat hävis kun jätin koiralleni tarpeeksi virikkeitä kotiin työpäivän ajaksi mm. herkkujen piilottamista helpohkoihin paikkoihin ja sitten se tärkeä: Vie koirasi tarpeeksi pitkille lenkeille, niin koirasi nukkuu päivän ajan.
      Näillä ongelmat hävisi ja koirani on 2 vuotias.
      Mulle ei tullut mieleenkään laittaa koiralleni kuonokoppaa, sillä koira ei pysty syömään sen kanssa saatika juomaan hyvin!

    • Koiran omistaja

      Hei
      Sillä on nälkä. Pitkää lenkkiä niin alkaa vire heikentyä. Koirapuistoon heitteleen palloa. Pirusti tekemistä ja ottaa "kohtuudella" luonnon pois. Näillä opeilla meillä eikä syö edes omia keksejään ilman lupaa. Veti pienenä pihalla kanssa kaikki risut ja männyn kävyt.

    • koirainen

      Kannattaa ottaa huomioon myös allergiat tms. tiedän koiran joka tuhosi myös lähes koko asunnon, telkkaria myöten, lopulta selvisi että oli allergioita ja oli ilm. ollut joko vatsa tai muuta kipua , kutinaa tms. ikävää oloa jota se lievitti tuhoamalla. Kun nämä asiat asaatiin kuntoon, koirasta on tullut ihan normaali..

    • spundels spärö:D

      Trololololo ehkä koira koittaa viestiä että sillä on nälkä? :DDDDDDD

    • Energiaa...

      Ei koiralla tarvitse koko ajan ruokaa ollakkaan. Ja rautasen kuonokopan kanssa koira pystyy juoda.
      Itselläni oli 15.v sitten labbis joka tuhosi koko kämpän.
      Ymmärrän oikein hyvin miltä tästä omistajasta tuntuu.
      Omalle koiralleni puhkesi epilepsia 6kk vanhana. Lääkkeet eivät kohtauksia poistaneet, vähensivät kyllä. Ilmeisesti oli myös eroahdistus, joka lisäsi epilepsia kohtausten määrää yksinollessa.
      Itse aktivoin koiraa päivittäin, istuin joka päivä monta tuntia koirapuistossa (myös yövuorojen jälkeen), ja normi lenkeilläkin mentiin metsään heittelemään keppiä ym. Vapaana sai juoksennella koska oli todella tottelevainen luonne tälläisissä asioissa. Mistään ei ollut apua.
      Koira kusi ja paskasi pitkin kämppää aina kun jäi yksin.
      Kuonokopankin kanssa tuhosi seinät. Keksi siis, että voi istua seinän edessä ja raapia kipsilevyyn reijät tassuilla. Söi paskaansa kuonokopan kanssa, ja kun tulin kotiin oksenteli sitten illan sitä tavaraa ulos.
      Ostin erilaisia aktivointi leluja. piilottelin herkkuja joita koira sitten kotona etsi. Päivittäin harjoiteltiin erilaisia tottelevaisuus asioita joita koira tuntui rakastavan.
      Kerran jätin koiran kokeeksi tälläisen hyväksi kehutun aktivointi lelun kanssa kahdeksi tunniksi yksin ilman kuonokoppaa. Kotiin tullessa olikin mukava yllätys. Koira oli tyhjentänt aktivointilelun naput, repinyt muovilatttian irti eteisestä ja silpunnut sen, ja kaiken tämän lisäksi leikkinyt paskallaan.
      Joten kyllä se vaan näin on, että "sairaita" yksilöitä löytyy, eikä mikään aktivointi ym. auta. Itse lopetin eläinlääkärin kehoituksesta koiran.
      Ennen kun sen tein, ajattelin monesti että tulen hulluks ja revin ne hiukset päästäni. Vaikka koiraa rakastin, se teki elämästäni helvettiä! Joskus jopa vihasin sitä yli kaiken.
      Rakkaudella muistelen sinua Ringo

    • mnmnmnmnmnm

      Minä ymmärrän pennun omistajaa täysin, ei koko elämää voi, tarvitse elää koiraa kokoajan vahtien. Rotuvalinta on ehkä ollut väärä, oman ajan ja mielenkiinnon määrä on ehkä arvioitu väärin. Ja taitoa pennun tapakasvatukseen ei ole ollut riittävästi.
      Jos itse olisin tuossa tilanteessa, luopuisin koirasta. Ja ottaisin, jos ottaisin, seuraavan koiran vasta sitten kun elämäntilanne, aika, motivaatio, taidot siihen riittävät. Ja sittenkin harkitsisin rodun todella tarkasti.

    • Killerinä

      jeesusteipillä nokka kiinno mokomalta, niin ei pysty rureksimaan mitään, saman vois tehdä myös koiranOmistajille, teippiä vaan ympäri pään.

    • Energiaa...

      Ja sen viellä lisäisin että liialla aktivoinnillakin koiran saa sekaisin.
      Muistan omalla kohdallani kuinka ihmiset vaan hokivat "aktivoi, aktivoi".
      Ja näin jälkeenpäin asiaa miettineenä koira tuhosi vaan enemmän ja enemmän.
      Tämä pätee varsinkin eroahdistus koiria, jotka on leimautunut yhteen perheenjäseneen, niin että kuvittelevat "kuolevansa" jos kyseinen perheenjäsen katoaa hetkeksi silmistä. Mitä enemmän tälläisen koiran kanssa kyseinen ihminen tekee mukavia asioita ja mitä enemmän koiraa huomioidaan, sitä pahemmaksi eroahdistus käy. Tehdään siis karhunpalvelus koiralle.
      Jonkin verran vuosien saatossa viisastuneena... ja nyk. kahden koiran omistajana.

    • mad dog

      V ie se koirasi lopetettavaksi ja ota aikuinen koira, niitä on saatavilla vaikka kuinka paljon.Tuollasesta tuholaisesta ei tule mitään.mad dog

    • 6v seefferi itsellä

      Pentu koiraku on kyseessä niin vaihtuu varmaan hampaat? ja sen takia kauhu puru vimma, anna luita? puru leluja, aktivointilelut ja älypelit antaa kans moneksi tunniksi tekemistä ja koirat tykkää :) tuossa on yksi hyvä sivusto mistä ainakin itse tilaan aina tavaraa koiralleni, ja olen huomannut sen että ku koiralla on tekemistä, leluja ja luita ja sen kans tekee pitkiä lenkkejä niin ei jaksa hölmöillä :)


      http://www.zooplus.fi/shop/koirat/lelut/aktivointilelut

    • opsikelijaduunari

      Minulla on kysymys: miksi otit koiran? Mitä tiesit rodusta, ennen kuin valitsit pennun? Minulla on ollut koira ja muutamalla kamullani on nyt. On ollut kaikenlaista purijaa ja haukkujaa, mutta koira ollaan pidetty ja se on ollut toivottu perheenjäsen. Sinbun toimintasi vaikuttaa eläinrääkäykseltä. Mene ja ilmianna itsesi kunnan eläinsuojeluvalvojalle!

    • KahdenKoiranOmistaja

      Minulla on saman ikäinen koiranpentu ja aivan samoja kokemuksia. Kaikki menee suuhun mikä irti lähtee.

      Meillä pöydän pinnat yms. pidetään siistinä, ei jätetä tavaroita lojumaan sinne ja tänne ja ovet pidetään kiinni. Kaapin ovet sidotaan naruilla ja roskista ei jätetä eteiseen sekunniksikaan.

      Minulla on myös jyrsijöitä lemmikkinä ja ne koira on oppinut kieltämällä jättämään rauhaan. Jos häkit kiinnostavat liikaa, suihkaisu vedellä täytetystä suihkupullosta riittää muistuttamaan ettei sinne ole asiaa kuonoaan työntää.

      Avainasia tässä on aktiviteetit. Pentu tarvitsee valtavasti aktiviteetteja ja huomiota, koska sillä on paljon energiaa! Sinun pitää käyttää koiraa pitkillä remmilenkeillä (10km ) ja mieluiten ulkoilla usein jossain jossa pentu saa juosta vapaana. Palloleikit ja muut sellaiset ulkona ovat oivallista liikuntaa koiraalle ja se saa purkaa patoutunutta energiaansa.

      Pennulle on jatkuvasti oltava tarjolla runsaasti puruluita, naudan putkiluita yms. jyrsittävää. Sen lisäksi minä esim. käytän kong lelua jonka täytän jollain tahmealla nuoltavalla tms. että pentu joutuu tekemään töitä saadakseen herkun ulos. Vessapaperihylsyistä yms. saa kivoja namipiiloja askarreltua teipillä jne.

      Jos olet päivisin poissa, koiran laittaminen kuonokoppaan siksi ajaksi on julmaa. Pentu ikävöi sinua ja lohduttautuu jyrsimällä tavaroita. Koiraa jyrsiminen rauhoittaa! Sinun tehtäväsi ei ole estää jyrsimästä, vaan järjestää sellaista jyrsittävää joka on sallittua! Eläinkaupoissa myydään myös pahanmakuisia suihkeita joilla voi suojata esim. huonekaluja tms. joihin pentu yrittää käydä hampaiksi.

      Katso myös pennun ruokintaa, joskus vitamiinipuutos voi aiheuttaa ei-toivottujen asioiden syömistä (esim. ulosteet viittaavat mahd. B-vitamiinin puutokseen). Keskustele eläinlääkärin kanssa asiasta.

      Se, että ilmoitat ettet jaksa tai viitsi alkaa tehdä asioille mitään, on minusta hälyttävää. Onkohan asia nyt oikeasti niin, että sinä et sovellu koiran omistajaksi ensinkään? Pennut ovat tuholaisia ja pennun tullessa taloon muiden on sopeuduttava myös, eikä pelkästään pennun. Jos ei ole valmis muuttamaan mitään elämässään, ei sovellu koiran omistajaksi.

    • ihmettelen suuresti

      Koirasihan on vielä pentu, joten sinun pitää kouluttaa sitä tavoille etkä voi jättää sitä pitkiksi ajoiksi yksin, se tarvii aktiviteetteja. Ilmeisestikään et ole harkinnut kun olet koiran ottanut. Luovu siitä ennen kuin pilaat se lopullisesti, jos et ehdi tai jaksa sen kanssa olla.
      Anna sille omia leluja joita se voi jyrsiä ja heitellä.

    • russelipoika

      kuulostaa ihan jackruselin terrieriltä,joka on juuri tuollainen jota kuvailit.
      olis parempi et myyt koiran pois kun et osaa sitä kouluttaa,se on vaikee luonne eikä sovi ekaksi koiraksi.
      minä voin sen ottaa ja kouluttaa jos vaan tuot sen mun luokse.
      autan mielelläni jos sitä haluat

      • viiia34

        Linnut vaatii melkoisen paljon. Ja edelleenkään kukaan ei ole miettinyt miten lintuja pystyy lennättämään samassa tilassa kuin koira on.

        Lintuja ei voi hylätä noin ja onhan ne ensin olleet siellä perheenjäsenenä kuin koira. Eläinsuojelukysymys jos linnuille ei suoda niiden vaativia oloja!!! Jokainen jolla joskus ollut erittäin kesy lintu tietää että se vastaa kyllä ihan koiraa älyllisesti ja seurallisuudessaan.

        Aikoinaan joku sanoi minulle joka harrastin sekä lintuja että koiria että hänkin voi ottaa lintuja. Kysyin miksi kuulemma ne on niin kauniita häkissä ja hän laittaisi ne roikkumaan sellsiseen pyöreään häkkiin.

        VOI HALOO. ei linnuilla niissä ole yhtään lentotilaa. EILINNUT OLE KORISTEITA.

        Minulla oli hyvin kesyjä undulaatteja ja toinen roikkui aina silmälaseissanikin hoitaen kulmakarvojani ja silmäripsiäni. Ja koirani opetin tiukasti että linnut on minun suojeluksessani. Ja jättivät rauhaan. Suosittelisin mieluummin isoa papukaijaa koirien kera koska silloin lintujen turvallisuus parempi. Ja koirarotu oltava sellainen että menee lintujen kanssa. (vaikka minulla onkin kettuterriereitä ei ehkä paras lintujen kanssa)

        Minusta lemmikkejä ei voi arvottaa ja se joka on otettu ensinnä on etusijalla. Vanhempaa eläintä on vaikeampi sopeuttaa uusiin oloihin.

        Ja minun lintuni oli erittäin kiintyneitä minuun enkä ikinä olisi niitä antanut pois. Samoin kun niistä aika jätti ja koiranikin oli vanha niin hoidin kaikki eläimeni yhtä velvollisuuden tuntoisena ja kaikki sai hyvän vanhuudenkin niin linnut kuin koiranikin, jota vanhuksena jouduin viemään jopa yölläkin kerran ulos virtsaamisongelman vuoksi ja aamulla töihin ja päivällä useasti koiraa ulos. Eläimiä ei jätetä heitteille. Ja nyt olisi hyvä ehkä katsoa liian rajulle koiralle pitkän ajan koti kuin että kaikki kärsii. Koira on vielä kakara ja saa varmasti uuden kodin.

        Ja aloittajalle voisi olla parempi joko vanha koira (joita ikävä kyllä kanssa annetaan pois) tai toinen rauhallisempi rotu..joskus poisantaminen voi olla se paras vaihtoehto vaikka raskasta olisikin. :)
        Älä syyllistä itseäsi ap. Olet varmasti tehnyt mitä voit..ja nyt on kyse vuosista eteenpäin. Ja koko perheen pitää voida hyvin.

        Tuttuni hankki juuri sinun koirasi ikäisen koiran koska oli liian vilkas kaupunkiin ja aika ei kerta kaikkiaan riittänyt kun lapsikin tulossa. Ja kaikki oli tyytyväisiä, koiran antajat piti vanhemman rauhallisemman ja sopeutuvamman itsellään. Ja vilkas koira tyytyväinen maalla jossa koko ajan vapaana. Kaikki voitti :)


      • junttijuu
        viiia34 kirjoitti:

        Linnut vaatii melkoisen paljon. Ja edelleenkään kukaan ei ole miettinyt miten lintuja pystyy lennättämään samassa tilassa kuin koira on.

        Lintuja ei voi hylätä noin ja onhan ne ensin olleet siellä perheenjäsenenä kuin koira. Eläinsuojelukysymys jos linnuille ei suoda niiden vaativia oloja!!! Jokainen jolla joskus ollut erittäin kesy lintu tietää että se vastaa kyllä ihan koiraa älyllisesti ja seurallisuudessaan.

        Aikoinaan joku sanoi minulle joka harrastin sekä lintuja että koiria että hänkin voi ottaa lintuja. Kysyin miksi kuulemma ne on niin kauniita häkissä ja hän laittaisi ne roikkumaan sellsiseen pyöreään häkkiin.

        VOI HALOO. ei linnuilla niissä ole yhtään lentotilaa. EILINNUT OLE KORISTEITA.

        Minulla oli hyvin kesyjä undulaatteja ja toinen roikkui aina silmälaseissanikin hoitaen kulmakarvojani ja silmäripsiäni. Ja koirani opetin tiukasti että linnut on minun suojeluksessani. Ja jättivät rauhaan. Suosittelisin mieluummin isoa papukaijaa koirien kera koska silloin lintujen turvallisuus parempi. Ja koirarotu oltava sellainen että menee lintujen kanssa. (vaikka minulla onkin kettuterriereitä ei ehkä paras lintujen kanssa)

        Minusta lemmikkejä ei voi arvottaa ja se joka on otettu ensinnä on etusijalla. Vanhempaa eläintä on vaikeampi sopeuttaa uusiin oloihin.

        Ja minun lintuni oli erittäin kiintyneitä minuun enkä ikinä olisi niitä antanut pois. Samoin kun niistä aika jätti ja koiranikin oli vanha niin hoidin kaikki eläimeni yhtä velvollisuuden tuntoisena ja kaikki sai hyvän vanhuudenkin niin linnut kuin koiranikin, jota vanhuksena jouduin viemään jopa yölläkin kerran ulos virtsaamisongelman vuoksi ja aamulla töihin ja päivällä useasti koiraa ulos. Eläimiä ei jätetä heitteille. Ja nyt olisi hyvä ehkä katsoa liian rajulle koiralle pitkän ajan koti kuin että kaikki kärsii. Koira on vielä kakara ja saa varmasti uuden kodin.

        Ja aloittajalle voisi olla parempi joko vanha koira (joita ikävä kyllä kanssa annetaan pois) tai toinen rauhallisempi rotu..joskus poisantaminen voi olla se paras vaihtoehto vaikka raskasta olisikin. :)
        Älä syyllistä itseäsi ap. Olet varmasti tehnyt mitä voit..ja nyt on kyse vuosista eteenpäin. Ja koko perheen pitää voida hyvin.

        Tuttuni hankki juuri sinun koirasi ikäisen koiran koska oli liian vilkas kaupunkiin ja aika ei kerta kaikkiaan riittänyt kun lapsikin tulossa. Ja kaikki oli tyytyväisiä, koiran antajat piti vanhemman rauhallisemman ja sopeutuvamman itsellään. Ja vilkas koira tyytyväinen maalla jossa koko ajan vapaana. Kaikki voitti :)

        ei täällä maalla voi koirat olla valvomatta vapaana. laki on sama kaikille. virikkeitä tosin on enemmän.koira asuu sisällä perheen kanssa,niinkuin myös lintu.


    • eker

      Osta koirahäkki sisälle ja laitat sen sillon sinne kun et ole itse paikalla. Ja tottakai vettä...tilapäiseen käyttöön!!!

    • Tinka-Maaria81

      Luovu koirasta.

      Kuonokoppaa ei saa käyttää kuin väliaikaisesti, eikä varsinkaan pennuilla, miten se pääsee edes juomaan kuonokopassa. Koiralla tulee olla tarpeeksi tilaa liikkua päivisin, eikä sitä saa tunkea vaatehuoneeseen. Toivon, että joku sinut tunteva tekee sinusta ilmoituksen eläintensuojeluun ja pääsee koiraparka turvaan.

    • Meillä oli myös nykyisen koiran kanssa vähän samanlaisia ongelmia. Se söi oman paskansakin. Paskan syönti johtuu jostain, että koira ei kerkeä saamaan ruuasta taepeeksi ravintoa. Aina etenkin lenkillä, pitää olla skarppina. Jos huomaa pennun kiinnostuksen paskaläjää kohtaan, niin terävä nyky taluttimesta ja sana ei ota. Reilut lenkit, niin pennun energia kohdistuu muuhun, kuin pahan tekoon.

    • anna heti se koira jollekin, jolla on kiinnostusta........
      miksi yleensä olet hommannut koiran, jos et sitä pysty hoitamaan........
      juuri tuollaisista koirista tulee niitä ns häirikköjä, vaikka vika onkin omistajassa

    • Koiruus

      Ei pahalla mutta oma vika. Asiaan olisi pitänyt puuttua HETI eikä tossa vaiheessa kun homma lähtenyt noin pahasti lapasesta.

      Meillä koiruus olisi vetänyt napaansa koko kämpän, jollei olisi kaikenlaista tehty.
      Milloin oli sohva aidattuna puutarha-aidalla, milloin etikkaa hyllyissä ettei syö, KAIKKI mikä olisi voinut koiraa kiinnostaa nostettiin lähtiessä niin ylös ettei yletä, koko kämpän EI tarvitse olla koiran käytössä (esim vessa).

      Lopulta tehtiin kompostiaidasta koiralle "häkki" yksinoloaikoja varten, mitäs se olisi ollut, pari neliötä mutta koira näki verkon läpi, sillä oli siellä vettä ja luu. Ei leluja ettei käy kierroksilla ja mieti mitä söis.
      Muutama kuukausi ja pikkuhiljaa purettiin aita pois, tuhoomiset loppu. :)

      Yksinkertasesti, koiras ei osaa rauhottua.
      Ulkona röökintumppien syönti on varmaan vaan tapa, jota itse olet edesauttanut, antanut sille huomiota, vaikkakin vääränlaista, mutta huomiota.
      Parin tumpin jälkeen sun olis pitänyt tajuta ESTÄÄ se toiminta alkuunsa, niin ettei pääse pinttymään tavaksi.

      Anna koiras pois kun se ei näytä sinua kiinnostavan...

    • kurttuperse

      Onpa taas pitkä ketju jostain paskaa syövästä karvapallosta. Piikille vaan niin tilanne rauhoittuu.

      • jl65

        Ihmisten aktiivinen eutanasia on Suomessa kielletty.


    • 2xsaku

      MItäpä jos nostaisit lintujen häkit niin korkealle, että koira ei ylety niihin?

      Jos koiralla on taipumusta tuhota yksinollessaan tai jopa ihmisten ollessa kotona, ei auta muuta kuin ottaa kaikki tavarat pöydältä. Koska koira on noin vanha, sen tavat on jo pinttyneet.

      Allaolevassa linkissä on kerrottu, miksi jotkut koirat eivät nukukaan pitkän lenkin jälkeen. Suosittelen lämpimästi lukemaan ajatuksella.

      http://riemuidiootit.blogspot.com/2011/11/i-have-to-exercise-in-morning-before-my.html

    • jl65

      Pentu vaatii aikaa. Hanki hoitaja tai hoitopaikka, aktiviteetin puute saa tekemään pahojaan. Parempi ehkä etsiä koti jossa sille on aikaa kuin pitää pentua kuonokopassa, vaatehuoneessa tai komerossa. Koira kaipaa läheisyyttä kaikki vapaa-aikasi olisi oltava sen kanssa. Jos koet eläimesi rakiksi mieti hyvän kodin etsimistä sille ja ole onnellinen lintujesi kanssa. En toivo lukevani sinun eläinrääkkäysjuttuasi lehdestä.

    • tiutiutulkkunen

      Mun kaverilla on muutaman vuoden ikänen bokseri.Ei oo koulutettu millään tavalla,tuhoo kaiken mihin ylettyy.Kaveri joutuu tapaamaan tuttujaan kodin ulkopuolella,ei voi kutsua ketään kotiinsa,ku se susi hyökkäis oitis kimppuun.Ei tarvi ku oveen koputtaa niin koira melkein tulee siitä läpi.Mutta tälleen kaveri on eläny miehensä ja koiransa kans jo kauan aikaa,ei ne halua siitä luopua.Vähä vyöstä koiraa persiille,jos ei muuten usko.Eläinsuojeluviranomaiset käyneet kaks kertaa.Eivät löytäneet mitään huomautettavaa.Ja tämä viesti ei oo provo,vaan ihan totta.

      • Yksflikka111

        Kaverisi pitäisi haastaa oikeuteen eläinrääkkäyksestä. Koiraa ei pidä ikinä lyödä, koska lyömällä saa taatusti koirastaan tehtyä hullun. Minä en kaveeraisi eläinrääkkääjän kanssa.


    • linnunpuolesta

      Jännä että aloittajaa haukutaan vaikka on vastuullinen lintujen suhteen ja samalla koirankin.

      Lintuja ei voi vain panna syrjään eikä häkittää vain ihan kuin koirankin kanssa.

      eläinsuojelu ei ole puuttunut lintujen pitoon niin tiukasti kuin koiriin ja sallii vielä pienet häkit. Mutta linnuille kuten ei koirillekaan ole riittävä pieni häkki. Vaan niille on järjestettävä isompikin tila liikkua..ja linnuille lentomahdollisuus. Se ei ole mahdollista edes lailliset mitat saavuttavat häkit. Ja useimmat eläinkauppojen häkit ovat laittomia eli liian pieniä.

      Lintuja hankkiessa moni ottaa pienen häkin ja ajattelee että linnut on siellä väliaikaisesti kun todellisuus voi olla kuten tästäkin ketjusta huomaa että linnuille niistä muodostuu vankila jossa ei mahdollisuutta lentämiseen joka on elinehto lintujen henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille. Maalaisjärkeä myös lintujen pitoon. Ja jos se puuttuu älkää hankkiko lintuja.

      Kunnollinen lintujen omistaja ja koiranomistaja katsoo että molemmille kotielämille suodaan sen vaativat olosuhteet.

      Minusta vastuullisinta olisi antaa koira uuteen kotiin tässä tapauksessa. Ei sen takia että ap olisi huono koiranomistaja vaan lähinnä vastuullinen. Kyseinen yksilö ei sovi noihin olosuhteisiin..

    • JK

      LUOVU SITÅ KOIRANPENNUSTA

      • pk

        ni i


    • Tehoaa

      Lyö häntä poikki korvientakaa.

    • kikkelitonttu

      mene koirakouluun hihihihihihih

    • jahajahajahahaha

      Kokeile jos loppuisi ruokkimalla sitä -.- kyl koiratkin syö jos et sattunut tietää.

    • voi elämä

      "Aijaa,pitääks sille antaa jotain ruakaaki...?"

    • regrgre

      Ei sille mitään voi että pentu tykkää syödä kaiken mitä saa. Anna koiralle liikuntaa ja tarpeeksi kehittävää tekemistä. Sitä ihmettelen miten koira on saanut suuhunsa noin paljon tavaraa, ja erityisesti koiralle vaarallista tavaraa

    • Resiv

      Kaikki viittaa siihen, että sulla on ollu traumaattinen lapsuus. Olet elänyt tunteettomassa kodissa. positiivisistä tunteista ei ole puhuttu. Et ole saanut onnistumisen iloa. Sulla on ollu rankka murrosikä. Opettelit tupakoimaan ja käyttämään päihteitä jo nuorena. Kun muutit omaan asuntoon, otit heti koiran henkilökohtaiseksi terapeutiksi, vaikka olisi pitänyt mennä ihmisterapeutin juttusille. Tunteettomuutesi siirtyy koiraasi ja tuleviin lapsiisi. Ketju jatkuu. Koirasi vaan oireilee kuten sinä nuorena. Koirasi kaipaa nyt ihmisterapeuttia, kuten sinä olisit kaivannut nuorena. Joka lähiössä asuu kymmeniä sinun kaltaisia naisia koirineen. Vie koirasi lopullisestin sijaiskotiin ja mene psygologin juttusille ja pyydä päästä 10v terapiaan.

    • Näin

      Anna se pentu pois jos et kestä tuota.

    • daadaa.....

      koiralle täytyy olla johdonmukainen,näyttää kuka on pomo. opeta koiralle mitä tarkoittaa EI ja IRTI. ikinä et saa antaa koiran syödä mitään mikä ei ole sallittua...samantien esine suusta pois ja komento EI....anna vaikka joku lelu tilalle suuhun...saako koirasi tarpeeksi ruokaa? jos ulkoa hakee syötävää,mms toisten ulosteita...voi viitata siihen ettei koira saa tarpeeksi ravintorikasta ruokaa..

    • sixrott

      Kauanko koirasi joutuu olemaan yksin päivisin? saako koirasi tarpeeksi liikuntaa ja aktivointia?Minkä rotuinen koira on kyseessä?

    • Rakkaudella4koiraa

      Jo aivan alku vuodatuksestasi herää kysymys; Miksi helvetissä otitte koiran?????
      Hän on LAPSI ja tarvitsee itse huomiota todella paljon nuorena ja ulkoilu on minkä tahansa kokoiselle koiralle sen elämän A ja O. Eli ensimmäiseksi KÄSKEN sinua katsomaan peiliin ja toteamaan ettet ole opiskelijana / rahaa sen lisäksi tienaavana SOPIVA KOIRAN OMISTAJA !!
      HÄN tarvitaee opastusta, Hän tarvitsee rakkautta, Hän tarvitsee läheisyyttä ja Hän tarvitsee AUKROTITEETTIA mitä sinulla ei todellakaan ole!
      Paras ratkaisu HÄNELLE olisi että luopuisit omasta unelmata "oma koti, oma koira, oma puoliso, oma lapsi, rauha elämässä" ja antaisit Hänet jollekin, jolla sitä aikaa todellakin on Hänelle !!
      Loppuu vaivat sinulta ja HÄN saa VARMASTI paremman elämän !!!

      Elämään mahtuu vain muutama asia kerrallaan ja HÄN ei ole siä sinun kohdallasi!

      VIKA EI OLE KOSKAAN ELÄIMESSÄ VAAN AINA OMISTAJASSA !!!!!

      t- Rakkaudella jo useamman tähän maailmaan kasvattanut

    • PIIKKI LIHASSA

      Kyllä se siitä iän mukana rauhottuu mutta yritä kotona ollessasi vakoilla mitä se hurtta puuhaa ja jos se on pahanteossa, niin torut napakasti ja kova kielto EI!!! joka kerta. Nostele tavaroita ylähyllyille ja osta karvakuonolle leluja ja luita. Kun heittää sille keppiä pihalla tunnin tai puolikin, niin alkaa väsy tulla.

    • tee jotakin

      Hanki sille puruluita ja leluja joita vo purra, sillä on vielä maitohampaat ja ikeniä kutittaa. Puremalla se yrittää saada kutinan pois ja ainoa keino on ostaa puruluita ja leluja joita voi nakertaa. Kengät ja muut vaatteet laitat paikkaan josta ei niitä saa, noilla se hoituu ja kun maitohampaat lähteneet pureminen yleensä loppuu kenkiin ja vaatteisiin. Toki sinun on kiellettävä jos aikoo, opetat sen tavoille samalla ja palkitset puruluulla. Niin se oppii mihin voi koskea mihin ei, se vaatii sinulta itseltäsi mukana oloa mutta jos et sitä tee homma jatkuu vaikka maitohampaat vaihtuneet ja silloin mukaan tulee ikävystyminen tai jonkin tekemisen puute. Olet itse avainasemassa miten koirasi oppii, koira ei itseään opeta mutta noudattaa vaistojaan ja ainoa jolla koira leikkii ja pitää kiinni on suu.

    • Tavalliset syyt kuvaamaasi käytökseen ovat: vähävirikkeisyys, nälkä, sisäloiset ja hormonihäiriöt esim. kilpirauhashormoni.

      Kannattaa koittaa antaa koiralle vaihtoehtoista toimintaa oma-aloitteisen puuhailun sijaan.

      Kylläisyydentunne riippuu ennen kaikkea siitä että veressä on enemmän rasvaa ja verensokeria normaalisti esim. pieni annos rypälesokeria.

      Keittiön ovi kiinni, kukaan ei anna pöydästä jne
      Ongelmakoirien kasvattajista voi olla apua tai koiralle voi löytää osaavamman omistajan.

      (Nille jotka haluaa herjata vastaustani totean että koirani ei varasta ruokaa ja pysyy pihassa kiinni laittamatta oli omistaja paikalla tai ei. En ole kuitenkaan aktiivinen koirankouluttaja, ainoastaan seurakoiran omistaja.)

    • **********

      Minkä hemmetin takia se koira on yleensä pitänyt hankkia, jos on jo entuudestaan talossa lintuja ja se koira on sinulle vaan "rakki."
      Mitään et ole rakkisi eteen valmis tekemään.(laittamaan tavaroita pois, kouluttamaan kasvattamaan tms.)
      Anna koirasi pois, se parhainta sinulle,"hänelle" ja linnuillsesi, keskity niihin ja niiden hoitamiseen. Eihän sinulla vaan ole lapsia, eihän? Jos ett saa yhtä koiran pentua kuriiin(voi ei! Ei saa kieltää, se saa traumoja!) ett ole valmis kasvattamaan/kouluttamaan= pitkäjänteiseen työhön niin minkälainen olisitkaan ihmislasten kasvattajana?
      Hyysää sinä vaan niitä lintujasi. Sun kaltaisten idioottien avulla koirankouluttajat tienaa miljoonia.
      Olet just samanlainen kuin piittamattomat autoilijat. Ajetaan eteen kolmion takaa, kesärenkailla ensiliukkailla ja sitten ihmetellään kun sattuu vahinko.

      • äitee42

        "Hyysää sinä vaan niitä lintujasi"

        Tottakai aloittaja hoitaa lintunsa kunnolla vai kehotatko eläinsuojeluasiaan että jättäisi linnut huonolle hoidolle tai laittaisi piiloon kuten joku sanoi...? Se joka laittaa linnut kuin tavarat kaappiin en soisi mitään elävää en lintuja en koiria en lapsia..ehkä miehen voin sallia se ainakin voi tulla kaapista ulos..;) vitsi vitsi mutta tosissani olen, linnuille ja koiralle kunnollinen hoito tai uusin lemmikki pois jos on mahdoton yhtälö.

        " Eihän sinulla vaan ole lapsia, eihän? "

        Ei kai se että on ongelmallinen tilanne koiransa kanssa tee huonoa ihmistä joka ei huolehdi ja ole vastuullinen..sellainen joka ei huolehdi tuskin kirjoittaa tänne..ja huolehtii hän linnuistakin miksi ei sitten lapsistansakin jos niitä on ja nyt aikoo katsoa mitä tehdä koiransa kanssa..

        Ja koirissa on eroa..eikä kaikki ole niitä helpompia..mutta apua voi löytää kunhan unohtaa turhat mollaajat.


      • *********
        äitee42 kirjoitti:

        "Hyysää sinä vaan niitä lintujasi"

        Tottakai aloittaja hoitaa lintunsa kunnolla vai kehotatko eläinsuojeluasiaan että jättäisi linnut huonolle hoidolle tai laittaisi piiloon kuten joku sanoi...? Se joka laittaa linnut kuin tavarat kaappiin en soisi mitään elävää en lintuja en koiria en lapsia..ehkä miehen voin sallia se ainakin voi tulla kaapista ulos..;) vitsi vitsi mutta tosissani olen, linnuille ja koiralle kunnollinen hoito tai uusin lemmikki pois jos on mahdoton yhtälö.

        " Eihän sinulla vaan ole lapsia, eihän? "

        Ei kai se että on ongelmallinen tilanne koiransa kanssa tee huonoa ihmistä joka ei huolehdi ja ole vastuullinen..sellainen joka ei huolehdi tuskin kirjoittaa tänne..ja huolehtii hän linnuistakin miksi ei sitten lapsistansakin jos niitä on ja nyt aikoo katsoa mitä tehdä koiransa kanssa..

        Ja koirissa on eroa..eikä kaikki ole niitä helpompia..mutta apua voi löytää kunhan unohtaa turhat mollaajat.

        Ensinnäkin aloittaja itse on kutsunut koiraansa rakiksi ja mitä ilmeisimmin kyllästynyt koiraansa. Miksi ja kenen/keiden aloitteesta koira otettiin ei selviä, kun taloudessa on jo ennestään lintuja, joihin a aloittaja on sitoutunut. Aloittaja antaa ymmärtää, että linnut ovat hänen ja koira olisi jotenkin yhteinen. Ettei aloittaja nyt olisi joutunut enemmistön jyräämäksi(koira otettiin vastoin hänen tahtoaan?)
        Välttämättä ongelmat koiran kanssa eivät kerro että henkilö olisi huono vanhempi. Aloittajahan on väsynyt koiraan. Ongelma on se ettei aloittajan tapauksessa kukaan ei ole oikein ole sitoutunut tähän koiraan. (Otettiinko söpö pentu kuvan perusteella tajuamatta mitä koira tarvitsee ja mitä koiran omistaminen vaatii.)
        Aloittajahan sanoi itse ettei hän aio tehdä mitään koiransa eteen. Jättääkö hän siinä tapauksessa myös puhdistus aineet, lääkkeet tsm. vaaralliset esineet ja aineet lapsen maisteltaviksi.


      • *********
        äitee42 kirjoitti:

        "Hyysää sinä vaan niitä lintujasi"

        Tottakai aloittaja hoitaa lintunsa kunnolla vai kehotatko eläinsuojeluasiaan että jättäisi linnut huonolle hoidolle tai laittaisi piiloon kuten joku sanoi...? Se joka laittaa linnut kuin tavarat kaappiin en soisi mitään elävää en lintuja en koiria en lapsia..ehkä miehen voin sallia se ainakin voi tulla kaapista ulos..;) vitsi vitsi mutta tosissani olen, linnuille ja koiralle kunnollinen hoito tai uusin lemmikki pois jos on mahdoton yhtälö.

        " Eihän sinulla vaan ole lapsia, eihän? "

        Ei kai se että on ongelmallinen tilanne koiransa kanssa tee huonoa ihmistä joka ei huolehdi ja ole vastuullinen..sellainen joka ei huolehdi tuskin kirjoittaa tänne..ja huolehtii hän linnuistakin miksi ei sitten lapsistansakin jos niitä on ja nyt aikoo katsoa mitä tehdä koiransa kanssa..

        Ja koirissa on eroa..eikä kaikki ole niitä helpompia..mutta apua voi löytää kunhan unohtaa turhat mollaajat.

        Mitä hyvää sinä oikein näet tän keskustelun aloittajan touhuissa? Mitä puolusteltavaa näet hänen menetelmissään. "koirissa on eroja" Sillähän kaikki koiraongelmat selittyy.
        "unohtaa turhat mollaajat" Eiköhän kuule tämä ko. ap ole aiheuttanut mollaamisensa ihan itse. Tuo ko. pentukoira elää todella vaarallista elämää(syö lääkkeit, tupakkaa, puree sähköjohtoja) koira on yhden kerran päästänyt paskat syötyään tupakkaa. Entäs lääkkeet, sähköjohdot, jos niissä kulkee virta.
        Ap. kertoi että tai hänen perheenjäsenensä opiskelee(ap. puhuu epämääräisesti monikossa ) Miksi ottaa koira jos kaikki ovat päivällä poissa. Tottakai koira riehuu eroahdistusta/tekemisen puutteesta; voi sitten käydä napppaamassa lintua pyrstöstä.
        Koira vaatii aikaa, kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä, johdonmukaisuutta, johtajuuttta.
        Koira ei saa traumoja jos sille opettaa pari yksinkertaista käskyä, koira ei mene rikki jos sille asettaa rajat. Tätä pentua ei tarvitse antaa pois, eikä lopettaa, riitttää kun edes yksi ihminen ap. perheessä ottaa KOKONAISVALTAISEN ko. koirasta.
        Kaikista älyttömin on tämän henkilön asenne.


    • oletko kuullut koirakoulusta ? koirakoulutusta se koira kaipaa ! Niinkuin JOKAINEN koira ENNEN kuin pennut luovutetaan kenellekään ! Pitäisi ainaskin, että he oppi-
      vat kaiken, ETENKOIN sen, kummalla puoella kävelytietä taluttaja ikään, sukupuo-
      leen, yms katsomatta KÄVELEE. Eli jokainen koiranulkoiluttaja kävelee 100 % sa-
      malla puolella, kuin normaali kävelijä ! Ja olen sitä paitsi huomannut, että useat mu
      ut ns. normaalit kävelijät kulkee väärin. Näin talvella siitä jää TODISTEITA tiehen.
      Jälkiä. Vissiin se on niin, että yksi tuhannesta koiranulkoiluttajasta menee OIKEIN.
      Ja ne koiran jätökset......ne PITÄÄ JOKAISEN ULKOILUTTAJAN KERTÄTÄ ITSE PO
      IS, ei niitä kukaan muukaan kerää ! se ei ole mikään iso vaiva kenellekään. Ja toi kuonokoppa.....ei siinä ole mitään hävettävää ! osta sellainen vain, jos todella halu-
      at pitää koirasi ja noi rääkkyvät lintusi ! ja vie se koirasi ULOS kävelylle !

    • 10pumba

      huhhuijaa, minulla on olme koiraa ,täysikäinen berhandilainen,15 viikkoinen berhandilainen ja 9kk chihhu,meillä on huisketta ja hälinää,pissaa,pissaa,kakkaa ja kenkiä syöty,on kuolaa,karvaa,hiekkaa,kuraa ja hajua mutta ne ovat minun rakkaita ja parhaita ystäviä,ei pidä ottaa koiraa jos ei kestä mitä tuleman pitää,koirasi on selvästi tekemisen puutteessa,lapsikin vielä ja huomiota paljon että tuntee olevansa rakastettu, sinuna luopuisin koirastasi. ai niin on meillä kissojakin ja kaikki ovat sulassa sovussa,asun omakotitalossa,kaikki koirarodut ei ole tarkoitettu kerrostaloon .

      • *********

        Kissatakin voi olla vaivaa, harmia ja ne tekevät ihan samalla tavalla vahinkoa kuin koirat.
        Pureksittu sähköjohtoja(kokemusta on) Kissa oli kintereitään myöten lihapadassa.
        Kissoja on ollut lapsuuden kodissani v. 1976 saakka.


    • riiviökoira

      itselläni on koira mikä "aikuistu" jo 3vuoden iässä eli voimia ;) pentuna ostin kaikki luut ja lelut mitä eläin kaupasta sai ja vieläkin sukkia hanskoja ja muuta katoaa, ja kyllä se ne linnut syö jos kiinni saa

    • kettuterrieri
    • kuin myös
    • Samira52

      "Aloittajalle" KUKA nämä eläimet: linnut ja koiran on asuntoosi hankkinut??? Jos hankkii eläimiä pitää huolehtia myös niiden hyvinvoinnista - KAIKKIEN eläinten! Miten olit ajatellut sen tehdä ENNENkuin hankit koiran? Tuo sinun sepustuksesi kuulostaa teini-ikäisen kiukuttelulta etkä taida olla kypsä huolehtimaan mistään eläimistä vaikka iältäsi ehkä sitä olisitkin. Sinun velvollisuutesi on huolehtia ettei yksikään eläimistäsi joudu hengenvaaraan tai onnettomuuteen SINUN huolimattomuutesi vuoksi! Tottakai omistajan on kerättävä pois kaikki millä eläin voi vahingoittaa itseään! Vai kuvittelitko jonkun muun tulevan huolehtimaan näistä asioista! Kuulostat todella hemmotellulta kakaralta joka ei ota vastuuta mistään vaan kiukuttelee kuin kaksivuotias kun kaikki ei mene kuten olet halunnut! Hanki koiralle uusi koti sillä sinulle se ei missään tapauksessa sovi! Vaikea sanoa pystytkö huolehtimaan edes linnuista? Nillekkään ei riitä pelkkä ruuan ja veden lisääminen ja mahd. häkin puhdistus silloin kun se sinulle sattuu sopimaan! Eläimet ovat omistajan vastulla vuorokaudet läpeensä! Ellet sitä tajua niin opettele ensin huolehtimaan vain itsestäsi!

    • ei taida

      olla miestä talossa ei

    • Anonyymi

      no voihan vittu

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      35
      4592
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2331
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2197
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      164
      2056
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1651
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1622
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe