Kaukainen opiskelupaikka

m=1992

Tämä aihe ei ole itselleni ajankohtainen (ainakaan vielä), mutta ajattelin, että tästä voisi saada aikaiseksi hyvää keskustelua.

Asun etelässä lähellä pääkaupunkiseutua. Potentiaalisia hakupaikkoja jatko-opiskeluille löytyy esim. Helsingistä ja Turusta. Olen kuitenkin pitänyt silmällä myös kauemmaksi hakemisen vaihtoehtoa, sillä en ole ihan varma riittääkö kyvykkyyteni päästä esim. vaikkapa Helsingin yliopistoon. Kuten arvata saattaa, niin sinne on luultavasti hieman suurempi tunku kuin jonnekin pienemmällä paikkakunnalla olevaan korkeakouluun. Jos katsomme kysynnän ja tarjonnan lakeja, niin voimme helposti päätellä hinnan olevan suurempien kaupunkien korkeakouluissa korkeampi kuin pienempien kaupunkien korkeakouluissa. Minun on siis harkittava kauemmaksi hakemista.

Valitettavasti asia ei ole ihan näin yksinkertainen, vaan on olemassa muutama ongelmaa. Ensinnäkin on se, että mitä kauemmaksi haen, niin sitä kauempana minun on käytävä pääsykokeissa (mahdollisesti turhaan). Kyseessä ei ole kovinkaan suuri ongelma, mutta ongelma yhtälailla. Toiseksi ongelmaksi voisin mainita sen, että kaukana oleva kaupunki on luultavasti paljon enemmän sopeutumista vaativa kuin lähellä oleva. Kolmas ongelma on huomattavasti suurempi kuin kaksi edellistä. Mitä kauemmaksi muutan, niin sitä voimakkaammin joudun leikkaamaan sosiaaliset juureni irti maasta, jonka johdosta menetän vähäiset kaverini, tuttuni yms. Enkä usko, että pystyn kauempaa käsin pitämään tehokkaasti yhteyttä edes vanhempiini ja sisaruksiini.

Joku voisi tässä kohdin huomauttaa, että "no kyllähän sinä saat uusia kavereita ja tuttuja sieltä uudesta opinahjostasi/asuinkaupungistasi!", mutta asia ei ole ihan noin yksinkertainen. Minä olen nimittäin melko epäsosiaalinen yksilö. En saa uusia kavereita erityisen helposti. En käy baareissa, keikoilla tai missään muuallakaan, missä ihmiset yleensä keskenään sosialisoivat. En myöskään ole mukana ns. sosiaalisessa mediassa. Itse asiassa minulla ei varsinaisesti ole yhtäkään kaveria edes nykyisessä oppilaitoksesani, ja olen opiskellut siellä sentään noin kaksi vuotta. Näiden tosi asioiden johdosta on hyvinkin mahdollista, että en tule saamaan yhtäkään uutta kaveria siellä kaukaisessa oppilaitoksessa, jonne mahdollisesti tulevaisuudessa tulen muuttamaan. Harmikseni kyseiset asiat saattavat sinetöidä kohtaloni lopullisesti. Asia on nähkääs niin, että ihminen tarvitsee sosiaalista tukea. Ihminen tarvitsee kavereita mielenterveytensä säilyttämiseen ja sosiaaliset verkostot ovat avuksi yleensä myös parisuhdemarkkinoilla. Jos muutan opiskelemaan jonnekin kauas, niin voi olla täysin mahdollista, että olen tuomittu elämään lopun elämääni täysin yksinäisesti, vailla minkäänlaisia kavereita tai parisuhdetta. Tuollainen elämä johtaa täydelliseen sekoamiseen ja mahdollisesti jopa itsemurhaan.

Kaikein tämän johdosta mieleni tekisi valittaa ja sanoa, että suurempien kaupunkien opiskelupaikkojen määrää tulisi lisätä, mutta en ole varma, onko se yhteiskunnallisesta kokonaiskuvasta katsottuna järkevää, enkä halua tehdä tästä aiheesta jotain "kehä kolmonen vs muu Suomi" -väittelyä. Haluan vain kuulla ihmisten mietteitä asiasta. Mitä minun pitäisi tehdä? Mitä ylipäätänsä tämän kaltaisissa tilanteissa kannattaa tehdä? Onko teillä kokemuksia muuttamisesta kauas, opiskelupaikan perässä?

Olipas taas kunnon avautuminen näin keskellä yötä...

1

211

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No minulla on kokemusta opiskelujen perässä muuttamisesta, mutta enpä tiedä onko tästä sinulle mitään hyötyä. Lukion jälkeen vietin välivuoden, jolloin siis asuin vielä Helsingissä. Pääsin tämän jälkeen Kotkaan opiskelemaan (ei ollut mun juttu) ja kuukauden kuluttua muutinkin Tampereelle asumaan koulun perässä. Koulusta en saanut yhtään kavereita, mutta harrastan ratsastusta niin tallilta löytyi paljon uusia kavereita. Tammikuussa on edessä muutto Mikkeliin, enkä mä ole mitään bilettäjätyyppiä tai sellainen joka kävisi festareilla tms. mutta kavereita voi tosiaan löytää jonkin harrastuksenkin kautta, eli ei se muuttaminen kauemmas välttämättä niin paha juttu ole. Itselläni suhteet vanhempiini ja helsinkiläisiin ystäviin ovat säilyneet edelleen ja käyn Helsingissä ainakin muutaman kerran vuodessa moikkaamassa vanhoja kavereita ja sit tietty vanhempiani.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      86
      1436
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      38
      1125
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      22
      895
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      157
      740
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      720
    6. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      669
    7. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      196
      664
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      647
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      570
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      558
    Aihe