voisi lahjoittaa sääntönsä merkelille
niin saatais kreikalle apuja
niin saatais kreikalle apuja
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sen kus lahjoitat!
Toki minäkin voin sääntöni lahjoittaa kenelle tahansa, Säästöjäni, niitä vähäisiä , en.
Minusta nuoret miehet joilla ei ole perhettä pitäisi velvoittaa lahjoittamaan mihin tahansa katastrofirahastoon sama summa mikä heiltä kuluu vaikkapa kaljaan tai tupakkaan tai ylimääräiseen autolla kruisailuun. Vaikka Euroopan & Euron Pelastusrahastoon.
Lahjoittavathan valtiolle muille jaettavaksi tupakka-, viina- ja bensaveron muodossa. Mielestäni Kreikka ym. valtiot voisivat itse hoitaa omat sotkunsa. Jokainen suomalainen voisi säästäistään lahjoittaa valtiolle osuutensa valtionvelasta, vajaat 15 000 euroa per nuppi, ja Suomi olisi velaton. Oman osuuteni maksaisin heti, jos olisi takeita, ettei uutta velkaa enää oteta jälkipolvemme riesaksi. Oppisivat myös suomalaiset elämään varojensa mukaan.
PS
Hengissä ollaan ja kirjoitellaan, kun inspiraatio löytyy.
Aloittajalla taisivat mennä säännöt ja säästöt sekaisin.
Sääntöjäni voisin jakaa kaikille tarvitseville, vähäiset säästöni aion tuhlata ihan itse.
Valtion kirstu on pohjaton, sinne ei mikään ole koskaan ollut riittävästi.
Auttaaks se jotain jos Merkelille sääntönsä lahjoittaa, mä lahjoittaisin saksalaisturistiörveltäjille porttikiellon samaan hotelliin mihin mä majoittuisin. Ei ikänä enää saman katon alle saksalaisten kans. Oli maa sitte Kreikka tai joku muu.
Suomalaisista kännäilijöistä puhutaan, mut samanlaisia on saksalaiset, ruotsalaiset ja monen muun maan turistit.
Jokapaikkaan viittis korvatulppien kans mennä.
Säästöni pidän itse, parempaaki käyttöö on ku patalaiskoja krekuja auttaan.
Minun sääntöni eivät varmasti kelpaisi kellekään. Ne ovat ihan omiani.