Susien kaatoluvat

LupiaTarvitaan

Suomen susikantaa täytyisi rajottaa radikaalisti. Suomessa on nykyään aivan liian monta sutta, jotka tekevät tuhojansa pitkin vuotta, eikä ongelmaan olla halukkaita puuttumaan korkeammalla taholla. Tänäkin vuonna on ollut surullisia tapauksia joissa metsästäjän paras mehtuu kaveri, koira, on joutunut susilauman raatelemaksi. Enää ei voi kulkea metsällä olematta jatkuva pelko perseessä että reissun jälkeen koirasta ei jää jäljelle kuin eloton, verinen ruoho. Nämä tapaukset syöpyvät metsästäjien mieliin. Sudet tulevat metsistä aina vain lähemmäksi ja läheemmäksi asutusta, kärkkymään kotieläimiä, jälkiä löytää harvasepäivä lähimaastosta, ja sitten susimiehet väittävät ilmoitettua jälkiä ja koiran raatoja tekaistuiksi, tai jonkin muun elukan tekemiksi. Vaikka näitä tapauksia on taas tänävuona ollut liikaa, juuri sen verran mitä niitä on tapahtunut, ei suden kaatolupia myönnetä minnekkään. Nähtävästi susien täytyisi käydä ihmisen kimppuun jotta susimiesten suojatteja saataisiin verotettua.
Sanoivat ituhipit mitä tahansa, tämä on todellinen ongelma, johon tulisi puuttua.

37

415

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi voi taas´

      Säästäkää sinne metsiin enemmän saaliseläimiä susille, niin ne eivät joutuisi tyytymään kotieläimiin.

      Minun pihassani on käynyt susia, koska asun keskellä maaseutua, mutta ne kuuluvat luontoon, eikä maaseutu ole maaseutua ilman luontoa.

      Lopeta metsästys, niin et joutuisi viemään koiriasi juoksemaan keskelle lajikumppaneiden reviireitä ilman valvontaa. Ja toisekseen muuta kaupunkiin, jonne sudet eivät ainakaan tule vierailulle.

      Minusta sudet eivät ole haitaksi. Jo kahdella tutullani on laumanvartijakoiriakin vahtimassa heidän karjalaumoja (toisella nautaa, toisella lampaita).

      Luulisi metsästäjän selviävän sovussa luonnon kanssa, mutta kuin kokematon tulee tänne valittamaan joistain luontokappaleista.

      • hsgbshks

        Niin! Jostain syystä ne ovat aina metsästäjiä, joiden mielestä villieläimiä on liikaa :-D Eli metsästäjät eivät pärjää luonnossa, vaan kokevat sen liian villiksi, koska aina jotain on heidän mielestään liikaa ;-)


    • Sirupiru

      Suomessa ei ole juuri ollenkaan susia, ja jos kantaa lasketaan vielä enemmän, sudet eivät pysy terveenä. On niillä susillakin oikeus olla siellä metsässä. Mielestäni suurempi oikeus kuin koirilla. Älä siis pidä koiraasi irti tai mene sellaisille alueille, joilla asuu susilaumoja, jos pelkäät koirasi turvallisuuden puolesta. Ja ajatteleppa, että ei sinulla - tai muilla metsästäjillä - edes olisi koiria ilman susia.

      • SuojelkaaSusia

        Michael Jackson earth song...

        Lopettakaa luonnon tuhoaminen, antakaa eläinten elää,

        hajotkaa lahtarit....

        http://www.youtube.com/watch?v=XAi3VTSdTxU&feature=related




        Tribute to Wolves and Michael Jackson's Earth Song. Took these photos on the 4th of July, 2009.

        http://www.youtube.com/watch?v=ygZs0B1Hzwc

        Help Save Wolves- You Are Not Alone!

        http://www.youtube.com/watch?v=EUjP2--8lWw&feature=related

        Tule mukaan taisteluun! Susien ja luonnon puolesta! Lukumäärämme kasvaa kokoajan!



        I hear the wind call my name
        The sound that leads me home again
        It sparks up the fire - a flame that still burns
        To you I will always return.

        Save the wolf my best friend.

        Save the wolf, save the world.

        http://www.youtube.com/watch?v=eONlXy-jsLM&feature=related

        http://www.youtube.com/watch?v=Oxy0bMzpfu0&feature=related

        http://www.salakaadotseis.fi/2010/10/

        http://www2.wwf.fi/villiplaneetta/2012/01/susitilanne-huolestuttaa/


    • saini30

      Lapissa olivat nyt poronhoitoalueelle saaneet kaatolupia - hyvä! Sudet kuuluvat luontoon, kyllä! Mutta ihan samalla tavalla niiden kantaa pitää säännöstellä, kuin hirvien ja karhujenkin, kun ne kerran tulevat pihapiireihinkin hakemaan ruokaa. Eikös se ole merkki siitä, ettei niille ole riittävästi luonnonruokaa?

      Susihan ei sinänsä tee eroa koti- ja vilieläimen välillä, sehän ottaa ruokansa mistä se sen kulloinkin sattuu saamaan. Jos oppii helpolle, niitä pihallehan se sitten tulee. Niitä on ihan turha inhimillistää, peto, mikä peto.

      Jo se, että nimimerkin "voi voi taas" tuttavalla on laumanvartijoita kertoo, ettei kotieläimet ole enää omassa pihassakaan turvassa, eikö niin?

      Sen sijaan, tehdään lisää riistalaskentaa, annetaan susialueilla elävien ihmisten MYÖS vaikuttaa kannansäätelyyn. Tasapaino se olla pitää! Muuten Virossa ovat nyt puolittamassa susikantaa..

    • tyhmiä kun olette

      Sen takia me metsästäjät on ainoita jotka niistä valittaa koska heillä on aitoa näkemystä asiasta, eikä vin tilastotietoja.

      En voi enempää selittää koska itsekkin olen metsäsätäjä ja te cityihmiset pidätte sutta vain osana luontoa. Ja niin se onkin siihen asti kunnes se tulee pihapiiriin.

      • hahaha´

        Miksi susilla ei sitten olisi oikeutta tappaa ihmisiä, jotka tunkeutuvat niiden reviireille ? Susi oli täällä ennen ihmistä ja nyt me vallataan kaikki susian elinympäristöt. Pieniä saarekkeita jää enää jäljelle, joihin susien tulisi jäädä vangeiksi ja nyt valitetaan jos sudet joutuvat liikkumaan ihmisasutustenkin liepeillä, kun joka paikkaan ihminen änkeää asuntoja rakentamaan. Muuta kaupunkiin, jos et kestä asua siellä maalla "luonnon keskelle" rakennetussa omakotitalossasi. Metsästäjillä ei ole mitään näkemystä ekosysteemistä, johon ihmisen ei ole ikinä tarvinnut puuttua, vaan luonto on säilynyt runsaana, monipuolisena ja vaihtelevana kautta aikojen. Kuulutko niihin, jotka reagoivat herkästi Punahilkka-tarinaan ?


    • tyhmiä kun olette

      tervetuloa vain meille. meillä on 200km lähimpään "kaupunkiin" joka on vain kirkon kylä. te cityihmiset ajatteleette että se on "vaan" metsää mutta tää on ihmisten asuin alueta.

      Mietippä mitä kävisi jos susia ei metsästettäisi yhtään? hivi,peura, metsäkanalinnut ja jne. kuolisivat että susi saisi elää. onko oikein?

      Vai kuulutko niihin viherpiiperöiden poppaukkoihin jotka reogoi menemällä sekaisin kun kun kuulee sanan luontO???????

      • samat sanat´

        Mikä oikeus ihmisellä on päättää, missä järjestyksessä menee luonnon kiertokulku, kuten mikä laji on muiden yläpuolella ? Suomikin on vain pieni osa maapallon pinta-alaa. Hirviä, peuroja ja metsäkanalintuja on monilla alueilla, joilta susi puuttuu. Ja kun susi on vähentänyt saaliseläimiään, susi alkaa olla häviäjä nälkäkuolemien takia ja nuo muut lajit pääsevät taas runsastumaan. Ja minä olen käsittänyt, että metsästäjät haluavat hirvet vain vähiin, joten miksi nyt vain puolustelet niitä susilta ? Luonto on aina pärjännyt ilman ihmistä, lajikirjo on aina ollut laaja ja maapallo täynnä monipuolista elämää. Miksi aina vain metsästäjät valittavat villieläinten "liioista määristä" ? Ehkä vain siksi, ettette kunnioita lainkaan niitä, joita kiinnostaa alkuperäinen luonto, vaan haluatte tekosyitä metsästysoikeuksiinne.

        T: maalainen


      • wawavava

        Kuka tässä on citypiiperö, kun ei tule sopuun luonnon kanssa, vaan valittaa alkuperäislajeistakin. Minä asun uskollisesti maalla ja nautin komeasta luonnosta sudet mukaan lukien. Suosittelen sinua muuttamaan kaupunkiin, jos olet niin erkaantunut luonnosta.


      • no pakko vastata tähän että ei se nyt ihan noinkaan ole että susi tappaisi kaikki muut eläimet.


    • kuuhulluus vai mikä?

      tuu meile asumaan niin näät että kaamoksessa on päivässä 3h valosaa ja lapset on sen ajan koulussa. Lapset ei voi olla pimeällä ulkona koska sudet ahdistelevat ja tunkevat pihaan. Miten se ihmisten tasa-arvo menikäään?

      Jokainen lapsi tarvitsee liikuntaa ja susien takia sitä ei saa. Eläimiä ei ole, koiralle olisi rääkkäystä olla täällä, kissan susi luultavasti söi ja poroja on edes turha enää yrittää täällä kasvattaa.

      oletko ihminen vai susi? pidätkö suttä tärkeämpänä kuin ihmistä?
      Uskomatonta.

      siinä vähän mietittävää sinulle, hahaha´

      • wawavava

        Viereiselläni pellolla näin tänä vuonna kolmen suden (päättelen emoksi ja pennuikseen) ajavan valkohäntäpeuraa takaa. Mutta en ole mikään susikammoinen. Omat koirani olen totuttanat sisäelämään. Kissoja on mennyt, mutta sille ei mahda mitään, eikä kissojen pitäminen vapaana pihan ulkopuolella ole edes laillista.


    • kuuhulluus vai mikä?

      En kyllä silti ota koiraa neljän seinän sisälle vangiksi. tee sinä mitä lystäät mutta minä en kliria vangitse sisälle vaikka kävelylle pääseekin

    • Skepsis

      Onneksi pöliät eivät ole keksinyt alkamaan suojelemaan rottia, torakoita, satiaisia, minkkejä ja supikoiria ym haittaeläimiä. Suet pois ja sillä sipuli!

    • HUS HIITEEN

      Aloittaja puhuu asiaa! menkäähän voittajakennel.com sivulle niin näette miten se asian laita oikeasti on!

      • kannattaa joo´

        Niinpä. Näette susivihaajien ja intohimoisten metsästäjien kirjoitukset.


    • HUS HIITEEN!

      näette miten sudet oikeasti on liikaa lisääntyneet!

    • Auta Susia
    • Kyllä minun mielestä puhut asiaa ja näin yleisesti sanoen lupia on tosiaankin liian vähän.mutta tämäkin asia on taivaan tosi että ei niitä lupia tule lisää ennenkuin susi tai kaksi menee johonkin isompaan kaupunkiin.jolloin väistämättä on edessä kyseisessä kaupungissa ulkonaliikkumiskielto ja voisin veikata että poliisit/pv on sitten niitä susia jahtaamassa.näkeehän tilanteen jo siitäkin kun karhu sattuu kaupunki alueelle menemään.mitä sille tapahtuu.se lopetetaan viranomaisten toimesta koska on vaarallinen ihmisille.mutta epäkohtana tähän ensimmäiseen viestiin että harvemmin sudet laumassa koiran tappaa, vaan yleensä koiran tappaa yksinäinen laumasta potkittu susi(vanha,nuori,loukkaantunut tai muuten huonokuntoinen yksilö) mutta kyllä maalta itsekin kotoisin tiedän ongelman erittäin hyvin koiriakin menettäneenä.

    • mehtämies45

      siis 160 sutta on muka liikaa hoh hoijaa.

      • millä sinä perustelet tämän 160 sutta? minä haluan laskennan joka pitää paikkansa? mutta voin kertoa ettei se ole mahdollista ennen kuin koko suomen maa on rajattu niin ettei mikään elävä pääse tulemaan tai menemään rajan yli..on päiviä jolloin suomessa on 10 sutta ja on taas päiviä jolloin niitä on satoja kappaleita.meillä on tuossa itäpuolen naapurissa sen verran niitä että ne kulkee millon mihinkin haluavat :)


      • jaahas´´
        hunter2 kirjoitti:

        millä sinä perustelet tämän 160 sutta? minä haluan laskennan joka pitää paikkansa? mutta voin kertoa ettei se ole mahdollista ennen kuin koko suomen maa on rajattu niin ettei mikään elävä pääse tulemaan tai menemään rajan yli..on päiviä jolloin suomessa on 10 sutta ja on taas päiviä jolloin niitä on satoja kappaleita.meillä on tuossa itäpuolen naapurissa sen verran niitä että ne kulkee millon mihinkin haluavat :)

        Mihin perustuu hirvien lukumäärä ?


      • Sujet monttuun
        jaahas´´ kirjoitti:

        Mihin perustuu hirvien lukumäärä ?

        Väärän laskutavan takia,hirvikanta romahtanut Rktl laski yläkanttiin ja tapatti hirvet,miksi taaskaan ei uskota metsästäjiä,jotka kulkee metsässä,eikä tee tilastoja kaupungin toimistopöydän takana?


    • karvahattu

      Sudesta saa vähän helkkarin komean turkin!

    • marjaiines

      Susista ei ole mitään vaaraa jos vertaa metsästäjien aiheuttamaan vaaraa. Montakohan kuollutta ja vammaista on metsästäjien jäljiltä?
      Ei paljon uskalla marjaan syksyllä lähteä kun mistä tahansa voi hauleja ja luoteja lentää.

      • Tolokku huhuihin

        Luetteleppas viimeisen 10vuoden aikana,metsästystapaturmissa kuolleiden paljous??Ottaen huomioon harrastajien määrän ja heidän tappavat aseensa,luku on erittäin pieni!


      • Puo-lukka
        Tolokku huhuihin kirjoitti:

        Luetteleppas viimeisen 10vuoden aikana,metsästystapaturmissa kuolleiden paljous??Ottaen huomioon harrastajien määrän ja heidän tappavat aseensa,luku on erittäin pieni!

        Yleensä nämä räiskijät ampuilevatkin toisiansa. Eihän sinne kukaan selväjärkinen lähde rentoutumaan luotisateeseen.


      • Onko vaaraa?
        Puo-lukka kirjoitti:

        Yleensä nämä räiskijät ampuilevatkin toisiansa. Eihän sinne kukaan selväjärkinen lähde rentoutumaan luotisateeseen.

        Nooh.Yli 50vuotta metsissä töitätehneenä ja vapaa ajat metsästäneenä en ole lähiseudulla kuullut,kun yhden ihmisen kuolleen ja muutaman loukkaantumisen ja loukkaantumisetkin,yhtä lukuunottamatta lieviä.Aivan sama mitä yli 300000tuhatta harrastajaa tekee,tulee enemmän ainaki vammaisia. Montako kuolee liikenteessä,työtapaturmissa.Esim.Metsureita,kuolis ja vammautus paljon enemmän,jos heitä olis metsässä yli 300000.Maatalouden kuolemaan johtaneita tapaturmia tullut,kotipitäjässäni kymmeniä 50vuoden aikana..Taitaa metsästäjien aiheuttamat tapaturmat olla puolukanpoimijoiden kanssa fifti fifti..Et kyllä puolukkaan tohtii mennä,jos ei satu törmäämään,karhuperheeseen,ta kuvaushaaskoilla kesytettyihin ,susi taikoirasusi laumoihin..Itärajalla käyny kuvaamassa erästä haaskaa.Haaskan pitäjä vei mönkiällä meidät kojulle ja lähti pois,niin mönkiä vilisi vielä metsänläpi,kun ensimmäinen nalle tuli katsoon,et mitähän herkkuja toi ja 5karhua oli yön aikana parhaillaan näkyvillä..Susia ei silläkertaa näkynyt,mutta sanoi 2 laumaa käyvän haaskalla säännöllisesti ja satunnaiset kulkiat lisäksi!


      • Puo-lukka
        Onko vaaraa? kirjoitti:

        Nooh.Yli 50vuotta metsissä töitätehneenä ja vapaa ajat metsästäneenä en ole lähiseudulla kuullut,kun yhden ihmisen kuolleen ja muutaman loukkaantumisen ja loukkaantumisetkin,yhtä lukuunottamatta lieviä.Aivan sama mitä yli 300000tuhatta harrastajaa tekee,tulee enemmän ainaki vammaisia. Montako kuolee liikenteessä,työtapaturmissa.Esim.Metsureita,kuolis ja vammautus paljon enemmän,jos heitä olis metsässä yli 300000.Maatalouden kuolemaan johtaneita tapaturmia tullut,kotipitäjässäni kymmeniä 50vuoden aikana..Taitaa metsästäjien aiheuttamat tapaturmat olla puolukanpoimijoiden kanssa fifti fifti..Et kyllä puolukkaan tohtii mennä,jos ei satu törmäämään,karhuperheeseen,ta kuvaushaaskoilla kesytettyihin ,susi taikoirasusi laumoihin..Itärajalla käyny kuvaamassa erästä haaskaa.Haaskan pitäjä vei mönkiällä meidät kojulle ja lähti pois,niin mönkiä vilisi vielä metsänläpi,kun ensimmäinen nalle tuli katsoon,et mitähän herkkuja toi ja 5karhua oli yön aikana parhaillaan näkyvillä..Susia ei silläkertaa näkynyt,mutta sanoi 2 laumaa käyvän haaskalla säännöllisesti ja satunnaiset kulkiat lisäksi!

        Kyllähän eläimet paikalle löytävät, jos niitä ruokkii. Eikä kyse ole lajista, niin tulevat sorsat, joutsenet, karhut ja muutkin eläimet, jos niille ruokaa tarjoat.

        Metsästäjiä et voi verrata ammatin harjoittajiin. Kyse on tänä päivänä harrastuksesta. Jos harrastaessa alkaa kaatua muutakin kuin riistaa, niin silloin täytyy harrastuksen tapoja kartoittaa uudelleen.


      • Karjalan Ukko
        Puo-lukka kirjoitti:

        Kyllähän eläimet paikalle löytävät, jos niitä ruokkii. Eikä kyse ole lajista, niin tulevat sorsat, joutsenet, karhut ja muutkin eläimet, jos niille ruokaa tarjoat.

        Metsästäjiä et voi verrata ammatin harjoittajiin. Kyse on tänä päivänä harrastuksesta. Jos harrastaessa alkaa kaatua muutakin kuin riistaa, niin silloin täytyy harrastuksen tapoja kartoittaa uudelleen.

        Asiaahan tuo puhel.Kyllä kesytetyt pevot uhka on.Kyllä se tiällä Karjalassa on jokapäiväne peleko,lasten ja kotielläinten puolesta. Kyllä tiälläi on suanna marjamummot olla raohassa mehtämiehiltä ja ei oo tullunna vahingon laukkauksii,ku rasvamauserilla..Petoja akat ja kakarat pelekevvää,jotta puolukat sua karhut syyvvä.Tule Puolukka tänne kerreemään,nii on vähä jännempee.Ota kuitenni vartiomies mukkaan..Mieki vahin akkoo,kivväärin ken kerree marjoja,ettei peot vie?Ja räkneeppä ne kuatunneet ja kun suat seleville,nii ilimottele?


      • metsästäjä36
        Tolokku huhuihin kirjoitti:

        Luetteleppas viimeisen 10vuoden aikana,metsästystapaturmissa kuolleiden paljous??Ottaen huomioon harrastajien määrän ja heidän tappavat aseensa,luku on erittäin pieni!

        Viimeksi syksyllä ammuttiin miestä jonka piti olla karhu. Tai ei ampuja tiennyt mikä se nyt oli, ampui kuitenkin....

        Siitä ei pääse mihinkään, että metsästäjistä on enemmän vaaraa kuin eläimistä.
        Jos eläimiä vähennetään vahinkojen välttämiseksi niin silloinhan metsästystä pitää rajoittaa samalla lailla. Vai onko 5,5% väestöstä oikeutettu harrastuksen takia vaarantamaan muut?
        Turha verrata työeämään tai muihin harrastuksiin koska muut harrastajat eivät vaaranna ulkopuolisia.


      • metskortti 37 vuotta
        Tolokku huhuihin kirjoitti:

        Luetteleppas viimeisen 10vuoden aikana,metsästystapaturmissa kuolleiden paljous??Ottaen huomioon harrastajien määrän ja heidän tappavat aseensa,luku on erittäin pieni!

        Minulle tulee ihan heti mieleen 3 metsästystilanteessa tapettua ihmistä.
        Mutta mitäs niistä, ei toisten harrastusta voi rajoittaa jos joku nyt sattuu kuolemaan.


    • LeTuu

      Kyllä on käsittämätöntä tämä petojen suojelu, susien etenkin. Mitä tekemistä niillä on täällä asutussa Suomessa, kysyn vaan? Ymmärrän kyllä vanhempien, varsinkin äitien huolen, kun joutuvat lähettämään lapsensa kouluun susialueella. Lähinnä naurettavaa on katsella kaupunkilaisten mielenosoitusta petojen puolesta, kun korot asvalttiin kopsuen kantoivat kylttejään susien puolesta. Eivät kyllä ymmärrä tippaakaan maaseudun asioista. Heillä on suuri rakkaus petoihin, lähimmäisenrakkaus onkin jo hakusessa!

      • Aamusella

        Miten suuri on pelko lasten,kotielåinten ja metsästyskoirien vuoksi,SIELLÄ MISSÄ SUDET HALLITSEE ihmisten elämäå..TV-ohjelmassa susien syömät koirat jäi vähälle keskustelulle.Koiria katoaa paljon,mut ei voi hakea korvauksia,eivätkä tule tilastoihin,jos jätteitä ei löydy.?


    • Kolhoo

      Susilaskenta.Montako sutta saaolla esim.10x10km alueella!Jos 2 niin ok.jos yli sudet kaatoon ylimääräisten osalta.Nurkkasudet pois myös naaraat.Opettaa ihmisläheisiksi mitä suden ei tule olla.Ylimääräsudet voisi siirtää kolhoon Luonnonsuojeluseura Tapiola huolehtii niistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1203
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1146
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe