Maatalousajoo

Kolmen nuoren traktorimatka päättyi suditteluun ja kaatumiseen Ylistaron Koulukeskuksen pihalla maanantai-iltana.

16- ja 15-vuotiaat kaverukset lainasivat traktoria tarkoituksenaan "ajella lenkkiä" Ylistaron keskustassa. Hieman myöhemmin kyytiin otettiin myös 15-vuotias tamperelaisnuori. Kolmikko ajeli Ylistaron keskustassa ja kuskiakin vaihdettiin välillä.

Lopulta kolmikko päätyi koulukeskuksen pihaan, jonka sen hetkinen liukkaus antoi oivat olosuhteet sudittelulle. Traktorin jarrut säädettiin niin, että vain toisen puolen jarrut ottivat kiinni ja traktorin perä heitti sivulle. Traktori kaatui luisusta oikealle kyljelleen, ja kaikki kolme nuorta loukkaanuivat tilanteessa. Yksi heistä toimitettiin ambulanssilla sairaalaan jatkotutkimuksiin.

Turmahetkellä traktorin kuljettajana toimineen nuoren miehen ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin ajokieltoon. Häntä epäillään liikennetturvallisuuden vaarantamisesta.
096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tuktuktuk kirjoitti:

Kolmen nuoren traktorimatka päättyi suditteluun ja kaatumiseen Ylistaron Koulukeskuksen pihalla maanantai-iltana.

16- ja 15-vuotiaat kaverukset lainasivat traktoria tarkoituksenaan "ajella lenkkiä" Ylistaron keskustassa. Hieman myöhemmin kyytiin otettiin myös 15-vuotias tamperelaisnuori. Kolmikko ajeli Ylistaron keskustassa ja kuskiakin vaihdettiin välillä.

Lopulta kolmikko päätyi koulukeskuksen pihaan, jonka sen hetkinen liukkaus antoi oivat olosuhteet sudittelulle. Traktorin jarrut säädettiin niin, että vain toisen puolen jarrut ottivat kiinni ja traktorin perä heitti sivulle. Traktori kaatui luisusta oikealle kyljelleen, ja kaikki kolme nuorta loukkaanuivat tilanteessa. Yksi heistä toimitettiin ambulanssilla sairaalaan jatkotutkimuksiin.

Turmahetkellä traktorin kuljettajana toimineen nuoren miehen ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin ajokieltoon. Häntä epäillään liikennetturvallisuuden vaarantamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu