Tappelevat nartut

Voisiko joku ystävällinen ihminen kertoa,miten on saanut tappelevan narttukoiran lopettamaan huonon tapansa. Kun koirat on kaksi vuotta olleet yhdessä ja nyt iltaisin alkaneet ottaa yhteen,päivä päivältä kovemmin. Nuorempi käy vanhemman kimppuun. Lääkärikin on jo tutkinut ärhentelijää . Kotikonstit ja kuiskaajan apukaan ei ole tepsinyt. Onko ainut vaihtoehto antaa 2v narttu pois.
2197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miten itse pidät ja osoitat koirille lauman säännöt?

Nuorempi haastaa vanhemman vaikka sen kuuluisi olla alempana, miten vanhempi koira ottaa tilan ennen tappelua. Eli onko arempi?

Miten itse vakiinnutat vanhemman asemaa ja miten toimit kun nuorempi haastaa vanhemman?

Mikä rotu?

Äänestä

Sun pitää tehdä koirille selväksi, että ärhentelyä ei suvaita. Kummankaan koiran puolelta. Pidä koirat samalla viivalla, suosimatta kumpaakaan. Ota ympäristöstä pois kaikki, mistä riitaa voisi syntyä (lelut, luut jne). Anna niitä vain huomiosi alla. Ruokailu hallitusti, jos ruuasta on kinaa. Joskus tämä on niin vaikeaa, ettei se kertakaikkiaan onnistu. Joko sulla on niin suuri auktoriteetti koiriin, että saat ne olemaan kunnolla, tai sitten ei. Jos ei, sun pitää varautua siihen, että koirat eivät voi juurikaan olla yhdessä. Eli erotus ainakin yksin ollessaan, kenties kokoaikaisesti. Ja sehän on aika vaikeaa, jos ei ole mahdollisuutta jakaa asuntoa tai että toinen olisi ulkotarhassa tms.

Seuraa, mistä riitaa tulee. Poista riidan aiheet. Jos nuorempi häiriköi vanhempaa, kiellä se. Älä anna niiden tapella. Kiellä jo tuijottelu ja kaikki ärhentelyyn johtavat eleet. Huolehdi, että molemmat saavat purkaa energiaansa sallittuihin kohteisiin. Mukavasti väsyneet koirat eivät ala niin herkästi rähisemään. Huolehdi, että molemmilla on oma paikka, johon toinen ei saa mennä häiriköimään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hankipanki kirjoitti:

Voisiko joku ystävällinen ihminen kertoa,miten on saanut tappelevan narttukoiran lopettamaan huonon tapansa. Kun koirat on kaksi vuotta olleet yhdessä ja nyt iltaisin alkaneet ottaa yhteen,päivä päivältä kovemmin. Nuorempi käy vanhemman kimppuun. Lääkärikin on jo tutkinut ärhentelijää . Kotikonstit ja kuiskaajan apukaan ei ole tepsinyt. Onko ainut vaihtoehto antaa 2v narttu pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu