Miten luottaa ihmisiin ja masennus eron syynä

Kuulehan Tommi.

Sinun ulkonäössäsi ei ole mitään vikaa!

No, ensinnäkin nuo tuntemukset ovat aivan normaaleja erotilanteessa ja sen jälkeen. Luottaako muihin ihmisiin? No olet luottanut aikaisemminkin niin miksi et vastaisuudessakin. Jos sinua ei ole petetty siten, että on ollut kolmas tai useampi pyörä kuvioissa en näe mitään syytä sille miksi et voisi jälleen kerran luottaa.

Elämä on. Masennus on paha sairaus ja todellisuudessa en itse usko siihen sairautena..pahoittelen. On eri asia olla about syntymästään saakka perintötekijöiden tai vanhempien masennuksen takia "samanlainen" tai muuten mielenterveysongelmainen (skitsofreenikko tms.), jolle ei todella oikein voi mitään ainakaan ilman lääkkeitä..

Masennus taas, on mielestäni itsekkään ihmisen sairaus. Siitä voi parantua. Ei ehkä täysin tai ikuisiksi ajoiksi kun masennukseen taipuvaisella retkahdukset ovat tyypillisiä. Mutta, olet varmasti jo lukenut kaiken masennuksesta kirjoitetun ja tutkimukset, joita on tehty lääkkeistä ja terapiasta jne. On tärkeää ottaa itse mahdollisimman paljon selvää siitä mitä sairastaa tai mikä on vikana.

Käythän säännöllisesti terapiassa? Se on tehokkaampaa kuin lääkitys.

Mielestäni masentunut ihminen kärsii usein huonosta itsetunnosta, on kokenut elämässään erilaisia itseen kohdistuvia/itse itseensä kohdistettuja odotuksia, joita ei pysty täyttämään. Masentunut ihminen on itsekäs. Ajatukset ja elämä pyörii vain oman navan ympärillä TAI kyseessä on liian epäitsekäs ihminen, joka elää muille eikä koskaan ajattele itseään -> seuraa masennus, koska ei enää jaksa kun vain antaa toisille.

Masentuneen ihmisen täytyy käydä terapiassa ja jos terapiasta ei tunnu olevan apua tulee terapeuttia vaihtaa. Kaiken takana on kuitenkin se, että jos itse potilas ei halua parantua ei sitä kukaan muukaan voi hänen puolestaan tehdä. Voi loputtomiin velloa menneisyydessä ja oikeuttaa masennuksen sitä kautta tai tehdä asialle jotain..Voi oikeastaan päättää, että tästä eteenpäin ei anna menneisyydelle tai muille ihmisille valtaa päättää siitä miten itse tänään voi. Piste.

Jotain elämässäsi on pahasti pielessä, jos masennus ei tunnu hellittävän. Näin ollen en voi suositella sinulle uutta parisuhdetta, ennen kuin olet todella työstänyt masennuksen syyt ja ymmärtänyt, että sinun pitää välttää sellaisia tilanteita ja ihmisiä, jotka laukaisevat sinulla jotain niin voimakasta kuin masennuksen.

Tulee aika, kun masentuneen tulee kääntyä itsen sijaan ulospäin ja löytää sisältö antamisesta (paitsi jos olet niitä jotka juurikin masentuvat siitä, että unohtavat itsensä ja aina vain antavat muille). Vapaaehtoistyö, kouluttautuminen, itsensä kehittäminen muilla keinoin on todella tärkeää muistaa apuvälineenä ylös masennuksesta. Masennus on mielestäni kyllä mielen sairaus, mutta niin, että jos ei hätäsignaalien alkaessa tajua puuttua omaan ajatteluun menee tilanne pahaksi ja tulee pahempi masennus. Liikunta on hyvä lääke alakuloon, kirkasvalo kaamosaikaan.

No, mielipiteitä on erilaisia ja sinä ajattelet asiasta varmasti toisin. Muista kuitenkin, että sinulla kuten minullakin, on vain tämä yksi elämä elettävänä etkä voi tietää mitä huominen tuo tullessaan, joten voit elää vain tätä hetkeä. Koita elää se niin hyvin kuin vain itsellesi toivoisit!

Tsemppiä, mutta älä haaveile parisuhteesta nyt vaan keskity erosta toipumiseen ja jos sinulla on lapsia tulee sinun koittaa parantua myöskin heidän vuokseen. Masentunut vanhempi = masentunut oma lapsi.

Kiitos suuri kannustavasta tekstistäsi!

Käyn onneksi terapiassa, nyt kun etsinnän jälkeen löytyi hyvä terapeutti. MInusta myöskään lääkkeet eivät ole se oikea ratkaisu. Ne auttavat oireisiin, eivät itse masennukseen. Olen myös huomannut liikunnan auttavan asiaan, jonka takia toivon pikaista parantumista flunssasta. Kun taas saan itseni liikkeelle, niin sitten jaksaa paremmin suunnitella tulevaisuuttakin, vaikka olen sitä jo hieman suunnitellut.

Masennus tekee ihmisestä yllättävän itsekkään. Sen olen ikäväkseni huomannut jälkikäteen vaikeampien jaksojen jälkeen. Sehän tässä minusta on pahinta uusiutuvuuden lisäksi. Ja inhottaa myös tämän lamaava vaikutus, kun ei sitten saa mitään tehtyä.

Omalla kohdalla se varmaan on kyllä nuo täyttämättömät odotukset ja liiallinen epäitsekkyys. Siinä on työstettävää sarkaa hetkeksi. Tuntuu, että elämä on mennyt täyttäessä toisten itseeni kohdistuvia odotuksia ja siinä epäonnistuessa. Pitkän ajan jälkeen olen tajunnut odotusten olleen lähtöisiä itsestäni ja siitä odotuksesta mitä odotan muiden vaativan minulta. Tosin ed. suhteessa ex-vaimon vaatimustaso oli aika korkea ja se osin poltti loppuun.

En tässä oikeastaan edes halua uutta parisuhdetta vielä, vaikka asia käy mielessä tuon luottamuksen kautta. En ole siihen valmis. Omien kokemusten valossa ei vaan enää uskalla luottaa ja ex-vaimo on vihjannut pettäneensä aivan suoraan. Totuutta en tiedä enkä välttämättä haluakaan tietää, koska kyse on vielä lapsesta. Mielummin olen tietämättä ja lapsi on omani. Se on myös lapsen etu minusta.

Onneksi tässä jaksaa sentään jotenkuten pitää itsensä liikkeellä ja järjestää mukavia asioita itselleen, kuten parit matkat ja konsertteja kulttuuriseteleillä:) Se on jo paljon. Pääsee sitten irtautumaan arjesta ja saa muuta ajateltavaa, kun kotona nököttäessä ajatukset kulkevat aikalailla yhtä rataa.

Sait tuon kuulostamaan siltä että sinut jätettiin koska sairastuit masennukseen, siis sinut jätettiin koska sairastuit, mutta nyt luettuani vähän enemmän, syy ei ole siis siinä.

Ikävä kyllä masentuneena ongelma on se, että ei kukaan läheinen sitä jaksa pidemmän ajan jälkeen. Eikä mielestäni kenenkään tarvitse edes jaksaa toista ihmistä hyvin pitkiä aikoja jos he sairastuvat masennukseen. Asia olisi toki eri, jos se masentunut yrittäisi kaikkensa parantuakseen ja myös pitääkseen suhdetta yllä, mutta täälläkin saa jatkuvasti lukea, että masentunut ei tee kotona mitään, ei hoida suhdetta eikä edes huomioi sitä kumppania lainkaan. Ei se ole oikein sitä kumppania kohtaan.

Olen itse masentunut/ollut masentunut ja sitä mieltä että suhteessa ei pidä olla, jos ei pysty masennuksen tullessa takaisin myös pitämään suhdetta jotenkuten yllä. Ja muutenkin, ehkä sinun kannattaa syödä niitä lääkkeitä silloin, kun masennus tulee, koska silloin et lamaantuisi niin pahasti.

Joo..No ulkonäössäsi ei todellakaan ole mitään vikaa ja jos haluat itsetuntoasi kohottaa niin ala harrastaa säännöllistä liikuntaa. Minulla se tepsi, oma keho tuli tutuksi ja pystyin vaikuttamaan näin omaan egooni.
Tuosta masennuksesta..tuttua ollut minullekkin pitkään kotiäitinä ollessa ja miehen laiminlyötyä perhe-elämää ja vähätellessään naiseuteni. Olin mitätön.
Lasten kasvettua rupesin opiskelemaan ja se oli minun masennukselleni lähtö!
Elämä on sen jälkeen maistunut, oman alani olen löytänyt ja mikä parasta, sain aivan ihanat opiskelutoverit ja mukavat opettajat!
Jospa sinäkin vain unohtaisit välillä ne parisuhteet, kun ne on todellakin väsyttäviä ja toista mitätöiviä seurustelun jatkuessa. Ne masentaa, jos mikä!
Kyllä se sopiva sitten joskus eteesi pulpahtaa, väkisin ei kannata ketään siihen yrittää sorvata, perseelleen menee kuitenkin.
Sinulla on ystävät ja hanki sellaisia lisää! Mikään ei piristä itseäni enemmän kuin esim. mukiinmenevä opiskelukaveri, jota voi halata ja flirttailla ilman, että täytyy mitään häitä ajatella! ;)

Ikävä kyllä totuus on, että minut on nyt jätetty kahdesti koska sairastuin masennukseen, eli ymmärsit ihan oikein. Ja koska masennukseni on uusiutuvaa tyyppiä, ei sitä uskalla edes ajatella päästävänsä ihmisiä lähelleen, koska sama kaava toistuu taas.

Itse hain apua masennukseeni, muttei se toiselle riittänyt. Ja koko ajan olen terapiassa käynyt, muttei sekään kelvannut. Kävin töissä niin pitkään kuin ikinä jaksoin perheeni takia, jottei tulisi tiukkaa. Tuli seinä vastaan ja hakeuduin mieliala häiriö keskukseen saamaan apua. Silloin kun olin avo-osastolla, sain tiedon avioerosta.

Liikunta on osa suunnitelmaani ja aloitan säännöllisen punttitreenin kun pääsen lentsusta eroon. Kokemuksesta tiedän miten paljon se vaikuttaa itsetuntoon sekä mielialaan pitkällä tähtäimellä. Se on toiminut aiemminkin, joten toivon sen toimivan taas lääkityksen ja terapian lisäksi hoitona.

MItä ulkonäköön tulee, minua on pienenä kiusattu ylipainon takia ja se on jättänyt enemmän jälkiä kuin olen luullutkaan. Samaten torjutuksi tulemisen kokemukset ovat kanssa asiaa pahentaneet, vaikka ne ovat ihan normaaleja eikä niiden pitäisi vaikuttaa.

Tällä hetkellä en etsi kuin ystäviä, suhteeseen en halua enkä ole valmis. Tässä tulevaisuutta suunnitellessa tuota asiaa on tullut mietittyä. Toisaalta tuo lähelle päästäminen liittyy myös ystäviin. Pysytynkö uusia ystäviäkään päästämään lähelle? Olen yrittänyt etsiä uusia ystäviä, kun omilla on perhe/pariutuneet, ei heitä kovin usein näe. Ja olisi mukavaa löytää samanhenkistä seuraa kahville, yöelämään ja mahdollisesti reissuun.

Ööö... olen koko ajan syönyt lääkkeitä vuodesta 2000 ja käynyt terapiassa nyt 3v. Ekalla kerralla ero tuli, kun kerroin toiselle tilanteesta ja pyysin tukea. Toisella kerralla hain apua ja ero tuli, kun hain apua sairaalan avo-osastolta. Eli on ihan sama mitä teen, lopputulos on aina sama. Mielummin elän suosiolla yksin, kuin taon päätä seinään.

Koko ajan olen yrittänyt oppia elämään tämän taudin kanssa ottamalla siitä selkoa ja itsetutkiskelulla. Olen onnistunut tunnistamaan oireilun ja reagoimaan todella nopeasti siihen. Joten olo ei pääse niin pahaksi enää kuin ennen. Ja jos olo pahenee, tiedän myös mitä tehdä.

Se on kanssa jännä, että kaipaisi uusia ystäviä mukaan harrastuksiin, mutta samaan aikaan haluaisin vain eristäytyä koko maailmasta ja sulkea sen pois. Taitaa olla vaan helpointa ja viisainta elää loppuelämä yksin, koska tämä uusiutuu, eikä kukaan suostu hyväksymään masennusta.

Niin. Ero tulee ihan mistä syystä tahansa, jos suhteessa ei suju, puolin ja toisin. En yhtään kannata eron syyn murehtimista. Etenkin jos syitä on "keksitty" :) vain yksi. Olen vahvasti sitä mieltä, että masennus ei ole ainoa erosi syy - ei kummallakaan kerralla. Ihan yhtä hyvin sinut oltaisi voitu jättää vaikkapa viisi kertaa jostain toisesta syystä - tai joka kerralla eri syystä. Miten se sitten saisi sinut luottamaan enemmän ihmisiin?

Kuka on keksinyt, että elämän edes pitäisi olla reilua? Miten se voisi olla reilua, koska meitä on joka lähtöön ja kaikki pitävät ja arvostavat eri asioita? Ihan arvailuksi menee, mutta minusta elämäsi vaikeat kokemukset vaikuttavat siten, että haet ihmissuhteista liikaa hyväksyntää. Kun odotat tulevasi satutetuksi ja kelpaamattomaksi, niin tuletkin. Mikään ihmissuhde ei toimi, ellei molemmat osapuolet ole sinut itsensä kanssa. Kukaan ei kykene rakastamaan toista, ellei rakasta itseään.

Sinun pitäisi saada itsetuntosi ja -tuntemuksesi kohoamaan. Opetella hyväksymään, arvostamaan ja rakastamaan itseäsi. Juuri sinä olet se tyyppi, jonka kanssa elät elämäsi loppuun asti :D. Kun suhteesi itsesi kanssa pelaa, niin sinulla on kaikki edellytykset myös hyvään parisuhteeseen. Parisuhteesta kannattaa nauttia sellaisenaan, täysin rinnoin, jos sellaisen saa. Se ei ehkä kestä elämän loppuun asti, mutta mitä siitä?

Hyvä, että eron jälkeen puhutte jos exän kanssa edes osittain asiallisesti! Se onnistuu parhaiten, kun tekee kaikkensa ollakseen asiallinen, vaikka sisällä kuohuisi ja kiehuisi.

Omasta erostani on 2v. Nyt vasta olen itselleni armollinen enkä tapaa exää, ellei ole ihan pakko. Se on kerran vuodessa. Exän sukulaistenkin luona käyn exän kanssa eri aikaan. Systeemi toimii paremmin kuin hyvin.

Kiva, että täällä on annettu asiallisia kommentteja.

Jotenkin vaistoan kaiken takaa, että syy parisuhteen kariutumiseen ei ehkä kuitenkaan ole ollut masennus. Sinulle se näyttäytyy näin vai onko eron syyksi se mainittu? Voihan olla, että vastapuoli on vain keksinyt sanoa sen, vaikka todellinen syy on jossain muualla.

Mutta, jos on huono itsetunto niin sen kanssa on parisuhteessa kumppanin vaikea elää pidemmän päälle. Sinun pitää löytää keinoja terapian ohella saada itsetunto kuntoon. Luepa Keltikangas-Järvisen kirja Hyvä itsetunto. Tee asioita, jotka tuottavat sinulle mielihyvää. Vaadi itseltäsi sopivasti liikaa :) Hae kouluun ja opiskele vaikka uusi ammatti..kunhan keskityt itsesi kehittämiseen ja positiivisten asioiden etsimiseen. Hyväksy se, että et voi olla kuten muut! Hyväksy myös se, että tässä maailmassa ei ole ketään kuten sinä, olet ainutkertainen! Ajatella! Ole siis ylpeä niistä asioista, joissa menestyt ja joita teet hyvin. Ole kiitollinen niistä asioista, jotka menevät hyvin äläkä keskity niihin, mitkä menevät huonosti.

Kyllä sinä luotat ihmisiin. Luotathan nyt meihinkin, uskalsit esittää nämä kysymyksesi ja epäilysi täällä. Kyse ei ole siis luottamisesta muihin, vaan itseesi. Se taitaa olla perimmäinen ongelmasi..?

Jos ylipaino on sinulle itsellesi ongelma, silloin se on ongelma muillekin. Jos taas olet sinut painosi kanssa, ei se saa olla ongelma muille. Jotenkin kuulostaa siltä, että ne todelliset syyt eroon ovat jossain ihan muualla, mutta voin olla väärässä.

Voin kyllä ymmärtää asian sinun sekä parisuhteen toisen osapuolen kannalta. Minusta on todella hienoa, että olet tunnistanut itsessäsi masennuksen ja hakenut siihen apua! Olet uskaltanut olla heikko ja tunnustaa heikkoutesi myös parisuhteessa. Se ei missään nimessä ole väärin. Uskon, että olet vain tavannut vääränlaisia ihmisiä. Nyt sinun on aika keskittyä miettimään sitä mitä sinä oikeasti haluat tässä elämässä, miten sinä haluat elää ja miten sinulla voisi olla hyvä olla.

Hyvää itsepäisyyspäivää :)

Taidat olla hieman hakoteillä. Tämä elämä kun valitettavasti (?) menee niin, että yhtään kehenkään et voi luottaa 100 %:sti. Siksi ihmisen on oltava itse itselleen se 100 %:a luotettavuutta, itsetuntoa, -kuntoa, tietoa, taitoa, tahtoa, lämpöä, inhimillisyyttä, ihmisyyttä, suvaitsevaisuutta ...

Maan päällä ei ole yhtäkään ihmistä, joka olisi täällä sitä varten, että siloittelisi ja tasoittelisi sinun tiesi helpoksi ja vaivattomaksi kulkea. Jos odotat sellaista esim. parisuhteelta, niin et tule ikinä minkään nimisessä suhteessa onnistumaan. Sinä olet oman mielenmaisemasi summa, tee siitä toisenlainen äläkä valita ja ruikuta. Kukaan muu ei voi auttaa, se on sun (elämän)tehtäväsi.

Elämä minusta menee enemmänkin niin, että se potkii päähän niin kauan kunnes hajoat. Valitettavasti tältä se on jo tuntunut vuosia, joten en todellakaan odota löytäväni ketään joka silottelisi tätä. En enää edes usko löytäväni ketään ja yritän siihen ajatukseen sopeutua. Liian monta kertaa tullut suhteessa köniin (ihan kirjaimellisestikin), joten kyllä sitä ottaa opikseen kun tarpeeksi takoo päätä seinään. Parisuhdetta en odota enää, joten en siltä myöskään odota mitään. Korkeintaan sitä, että se satuttaa.

Ja valitettavasti noina kahtena kertana on masennus ollut syynä. Ex-vaimo on minulle katkera siitä että sairastuin masennukseen. Itse taas olen katkera elämälle, koska tämä on ollut kaukana helposta, etenkin kun masennusta on potenut 15 vuotiaasta saakka.

Ylipainoni on itselle ongelma ja ollut kyllä muillekin. Siitä on saanut kuulla pienestä pitäen muilta, vaikkei sitä minusta nyt aivan järjettömästi kuitenkaan ole. Senkin takia tulen torjutuksi toistuvasti. Eikä se ainakaan auta asioita, kun on muutenkin ujo.

Ja mitä tuohon Asenne Ratkaisee kirjoitukseen tulee, voin sanoa täällä olevan enemmänkin ihmisiä, jotka tekevät tästä taipaleesta vain vaikeampaa. Tai sitten olen törmännyt aina vääriin ihmisiin. Ja tällä hetkellä en vaan jaksa enää edes yrittää tehdä mielenmaisemasta muunlaista, koska se on hetkellistä kunnes masennus taas vie pohjan. Valitettavasti näin se on ollut siitä asti kun ensimmäisen kerran oireet huomasin, joten sitä tulee asian suhteen aika kyyniseksi valitettavasti. Ja se ei ainakaan auta yhtään pätkää.

Koko ajan yritän tehdä asioille sen mitä voin/jaksan/kykenen voimieni puitteissa ja se ei tällä hetkellä ole paljoa. Myös talous rajoittaa osaltaan. Nyt sentään helpottaa 300pv kituuttamisen jälkeen, jolloin on eletty penneillä.

Jos tämä on sinulle valittamista, ei ehkä silloin kannata lukea kirjoituksiani, koska en osaa kuin kirjoittaa rehellisesti miltä tuntuu. Pyydän tätä vikaa anteeksi.

Asenne ratkaisee-nimim. on oikeassa siinä mielessä, että kukaan muu ei voi masennusta mielestäsi poistaa, ellet sinä tee sitä itse.

Tiedän mistä puhun. Olen lukenut niin paljon masennuksesta kertovaa kirjallisuutta, kuunnellut kavereiden kertomaa, elänyt perheessä jossa on masentunut henkilö jne jne..

Lopputulos:
masennus on itse aiheutettu sairaus ja jotta kukaan ei ymmärrä minua nyt väärin niin selitykseni on se, että masennus on ajatusten sairaus - vain itse voi mennä oman pään sisälle ja muuttaa ajatustensa suuntaa. Voit maailman tappiin asti käydä terapiassa, syödä lääkkeitä ja toivoa ihmettä tapahtuvaksi:

paranemisesi on aivan omissa käsissäsi ja se tarkoittaa nyt juuri oman ajatusmaailman muuttamista positiiviseksi vaikka väkisin. Kukaan muu ei voi sinua pelastaa itseltäsi kuin sinä itse. Kokeilepa kääntää itsesi yltiöpositiiviseksi ja koita uskoa siihen, pidemmällä tähtäimellä se oikeasti toimii.

On tärkeää, että löydät itsestäsi työkaluja kohdata alakuloiset kaudet kun ne ovat uhkaavasti hiipumassa näköpiiriin. Niitä saat ihan lukemalla kirjallisuutta, on olemassa sellaisia itseopiskelukirjoja, joissa on mainioita "kotitehtäviä", joiden avulla ajatusten kehää voi oppia tunnistamaan ja katkaisemaan ajoissa.

Huomaatko oman kehäsi, kun luet omat viestisi läpi? Tekosyysi on aina masennus vai onko..? Ymmärrän ja tiedän, että jos on todella vaikea kausi menossa niin silloin ei ole voimia yhtään mihinkään. Jos tällainen paha kausi olisi, et olisi siellä nyt lukemassa tätäkään viestiä vaan makaisit sängyssä voimattomana. Näetkös, että et oikeasti ole ehkä niin masentunut kuin luulet olevasi? Pointtini on aina se, että vain sinä itse voit itsesi parantaa! Voimia siihen!

No älähän nyt. Totuuden kuuleminen on tosi raskasta eikä sitä halua hyväksyä.

Mieti asiaa rauhassa ja tutkaile sisintäsi, kuuntele omia ajatuksiasi ja tunnista itsessäsi heikkoutesi. Käännä huonot puolet voimavaraksi ja taistele loppuun saakka. Masentunut luovuttaa, kun tuntuu ettei ole voimia.

Voit päästä masennuksesta eroon, et lopullisesti koska siihen on taipumusta, mutta paraneminen on mahdollista. Sinun pitää hankkia itsellesi ne työkalut, joilla selvitä pahimman kauden yli lannistumatta lopullisesti.

Oletko itse miettinyt mikä teillä suhteessa tai mikä omassa toiminnassasi sai aikaan masennuksen? Jos se oli se, että annoit liikaa itsestäsi niin nythän asian pitäisi olla kunnossa kun ei ole enää parisuhdetta, joka vie voimat. Uskoisin, että nyt kärsit eron jälkeisestä ahdistuksesta ja se on hyvin normaalia.

Niin kauan kun et ymmärrä, että masennus on itse aiheutettu tila, et tule paranemaan ja tulevat suhteesikin tulevat todennäköisesti päättymään sen vuoksi..Herää vielä kysymys siitä, että miten ex-vaimosi suhtautui masennukseesi? Ymmärsikö, saitko potea rauhassa? Koitko, että et tullut ymmärretyksi? Pakottiko osallistumaan arkeen vaikka väkisin sen sijaan, että olisit rauhassa sanut potea? Jos jouduit pahimpana aikana toimimaan mielesi vastaisesti ei ole mikään ihme, että et päässyt ajoissa takaisin jaloillesi. Tuleviin ihmissuhteisiin kannattaa lähteä vain rehelliseltä pohjalta ja kertoa masennuksesta jo etukäteen. On niitä ihmisiä, jotka jaksavat masentuneenkin kanssa..

Voimia.

Älä masennu näistä kommenteista, mutta totuus on se, ettei kukaan jätä kumppania pelkästään masennuksen takia, vaan se on selvästi ollut kaikissa suhteissa vaan se viimeinen pisara. Mitä todennäköisemmin sinä olet jo sisimmissäsi huomannut sen, alitajuntaisesti siis, että suhde on menossa huonoon suuntaan ja siksi masennuksesi on aina puhjennut, minkä takia suhde on sitten lopulta päättänyt. Olet nyt vain ottanut sen niin, että se masennus olisi ollut se syy.

Nyt sinun kuitenkin tulee selvittää se mikä suhteissa oikeasti on mennyt vikaan ja myös se, että miten saisit hoidettua sen masennuksesi. Olen itse vakavasta masennuksesta toipunut, joten tiedän mitä käyt lävitse. Sinusta itsestä se parantuminen kuitenkin lähtee ja mitä todellakin tarvitset nyt, on vanhoista tavoista poispääseminen.

On paljon ihmisiä jotka ymmärtävät masennuksen ja kyllä jaksavat sinua tukea, jos siihen sairastut, mutta ymmärräthän, ettei kukaan sinusta kuitenkaan pidä holhota, jos sairastut. Myöskin sinun pitää välttää asioita, mitkä laukaisevat tuon masennuksen päälle. Nyt käyt selvästi vanhaa kaavaa lävitse, koska kuitenkin on jo kaksi suhdetta jotka ovat saman kaavan käynyt.

Nyt siis tutki itseäsi ja etsi se syy, miksi olet masentunut, miksi ne suhteet loppuivat ja mitä sinun tulee tehdä ensikerralla, ettei näin kävisi jälleen.

Elämä on vuoristorataa, eikä ole olemassa yhtä täydellistä suhdetta ilman kompastuskiviä. Jotkut etsivät vuosia sitä sopivaa kumppania :) älä lannistu

Kahtena kertana masennus on syyksi sanottu suoraan, joten tuskin sitä omasta päästäni olen keksinyt. Ja suurin osa kommenteista on sitä samaa tuubaa mitä olen kuullut koko ajan: masennus ei ole sairaus, se on asennenteesta kiinni ja asenneongelma. Kuinka moneen asenneongelmaan joutuu lääkkeitä syömään kysyn vaan? Mitens paniikkihäiriö? Sekin asenneongelma?

MItään muuta ed. suhde ei ollut kuin kokonaan arjen pyöritystä. Joka päivä kämppä oli pakko saada täydelliseen kuntoon, sitten hoidat 3 koiraa, käyt kaupassa, juokset kaikki muut asiat, menet kiireiseen työpaikkaan iltavuoroon, kotiin tullessa hoidat koirat ja lasta. Vapaa-aika täysin tuntematon käsite, koko ajan piti tehdä jotain hyödyllistä.

Masennuksen syytä olen etsinyt jo vuosia, enkä enää jaksa välittää koko asiasta. Itseviha on ainakin yksi syy, joka on osin omista ulkonäkökomplekseista lähtöisin. En vaan jaksa enää välittää yhtään mistään, kaikki on ihan sama tällä hetkellä. Ei vaan elämä innosta yhtään, joten tässä odottaa hiippakunnan vaihtoa, jotta pääsee lepäämään tästä kaikesta kurjuudesta, jota sataa niskaan non stop.

Ainakaan minun tarkoitukseni ei ole loukata, vaan herätellä enkä vähättele masennuksen lamaannuttavaa vaikutusta.

Vakavaan masennukseen varmasti tarvitaan lääkkeitä. Tutkimukset kertovat, että vakavassa masennuksessa lääkehoito on olennainen terapian ohella, lievästä ja keskivaikeasta masennuksesta taas sen, että terapia on ykköshoitomuoto. Lääkehoidosta ei ole todistettavasti tarpeeksi selvää näyttöä lievän ja keskivaikean masennuksen hoidossa. Ahdistuneisuushäiriön hoidossa lääkkeet helpottavat yhtälailla terapian kanssa.

No sinun masennuksesi alku on kenties siinä, että otat liikaa vastuuta itsellesi ja uuvut sen alla. Siltä tuo vähän kuulostaa. Masennuksesta ei voi parantua, jos asiat eivät ympärillä ja itsessä muutu.

En ole lääkäri/psykiatri, terapeutti, psykologi, mutta sen tiedän, että masennus on parannettavissa ja että siihen tarvitaan joskus lääkehoitoa ja/tai terapiaa, elämäntaparemonttia, omien ajatusten uudistamista, vanhojen olosuhteiden hylkäämistä, uusia ihmissuhteita, uusi ympäristö, uusi koulutus jne jne, mitä vaan mikä auttaa eteenpäin.

Ajatukset ratkaisevat. Ymmärrän senkin, että vaikeassa masennuksessa ei näe metsää puilta eikä jaksa. Vaikea masennus on sairauden kaltainen tila, josta pääsee yli jos siihen on työkalut olemassa. Lupaan sinulle, että paranemisesi on itsestäsi kiinni. Mieti tätä asiaa ajatuksella.

Paranemista auttaa hyvä sosiaalinen verkosto, läheiset ystävät. Hyvä opus masennuksen selättämisen alkutaipaleella on muun muassa tämä: Listening to Depression by Laura Honos-Webb.

Kun ymmärtää mistä masennus johtuu, kun saa työkaluja ajatusmalliensa muokkaamiseen, kun ymmärtää, että pitää levätä kun siihen on tarve, on hyvällä alulla. On tunnistettava itsessään ne syyt mitkä masentavat, saavat aikaan alakuloa ja elämänilon katoamista. Liian usein terapiassa "vain kuunnellaan" sen sijaan, että masentuneelle oikeasti annettaisiin työkaluja masennuksen ymmärtämiseen ja selättämiseen.

Omat ajatukset on käännettävä negatiivisesta kehästä pois ja koitettava, kuten jo aiemmin kirjoitin, vaikka väkisin keskittyä niihin positiivisiin ajatuksiin ja asioihin, jotka ovat hyvin elämässä. Tehokasta on kirjoitella erilaisia listoja siitä, mistä olet kiitollinen. Minun listani alkaisi esimerkiksi näin:

Olen kiitollinen siitä, että minulla on maailman ihanin sisko.
Olen kiitollinen siitä, että minulla on työpaikka, jossa kaiken lisäksi viihdyn.
Olen tyytyväinen tällä hetkellä, koska juuri nyt mieltäni ei paina mikään..

Tiedän miltä listojen kirjoittaminen tuntuu väkipakolla. Tiedän myös sen, että pidemmällä tähtäimellä ajatukset kääntyvät tällä tekniikalla väkisin myönteisempään suuntaan. Kukaan muu niitä masennukseen liittyviä ajatuksia ja negatiivista, luovuttavaa asennetta ei päähäsi pääse iskostamaan, kuin sinä itse. Tässä on mielestäni masennuksen selättämisen ydinajatus.

Kirjoituksesi perusteella olet sitä tyyppiä, joka antaa heti periksi, kun elämä potkii päähän. Mistä varmaan voi johtua myös epäonnistuneet suhteet.

Niin kauan kun kiellät asioita etkä halua myöntää totuutta, sinä et tule parantumaan. Nytkin kirjoitat itsestäsi marttyyri-asemassa, ettet olisi tehnyt yhtään mitään väärää, muutakuin sairastumalla masennukseen. Että sinä olit se joka työskenteli niska limassa suhteen eteen ja saikin vain itselleen puolison joka ei mukamas enää välittänyt, kun masennus tuli.

Nouse ylös ja katso itseäsi. Sinä olet tehnyt virheitä myöskin. En sano, että sinä olisit ollut ainoa, joka olisi tehnyt virheitä, mutta juuri nyt olet asettunut kokonaan itsesi kuplaan, jossa haluat olla se, jolle on tehty pahaa, joka ei missään nimessä ole toiminut itse väärin. Sinun tulee herätä tuosta kuplasta.

Ja ei, en todellakaan tarkoita, että heräät sillä asenteella että "joo, mä pilasin kaiken, olen ihan päska, mun kuuluu kuolla, ei musta oo mitää hyötyy". Ei, vaan antaa itsellesi anteeksi että hei, sinäkin teet virheitä, koska niin kauan ennenkuin hyväksyt itsesi ja virheesi, miten luulet että kukaan muukaan hyväksyy?

Näin entisenä masentuneena voin sanoa, että masennus on asenneongelma. Mutta asenneongelma on huono sana kuvaamaan sitä, koska ei sitä asennetta vain yhdessä sekunnissa muuteta. Se muuttuminen paremmaksi ja onnellisemmaksi ihmiseksi kestää pidemmän aikaa, se tarkoittaa omien virheiden näkemistä, oman itsensä hyväksymistä, muiden hyväksymistä ja niistä entisistä tavoista poispääsemiseen.

Jos masennus on aivotoiminnoissa joku vajaa-toiminta, silloin lääkkeiden pitäisi sinun tilanteessa toimia, mutta oletan, että ne eivät toimi. Eli syy ei ole siinä, että aivoissasi joku ei toimisi oikein, vaan että sinä olet jämähtänyt paikoilleen ja toistat samoja käyttäytymiskaavoja, joita et ole osannut muuttaa.

Älä ota täällä kirjoitettuja kommentteja kauheana kritiikkinä, vaan oikeasti ajattele mitä me sanomme, eihän me täällä muuta yritetä, kuin saada sinua ymmärtämään miksi näin asiat ovat.

Ja tuosta ulkonäöstä. Oletko sinäkin hirveän kriittinen muiden ulkonäköjä kohtaan? Sanotko herkästi muita ihmisiä rumiksi, lihaviksi, epämiellyttäviksi? Koska paras keino oman itsensä hyväksyminen on, kun hyväksyy muutkin sellaisina kuin he ovat. Sen jälkeen lopetat ajattelemasta, mitä muut ihmiset ajattelevat sinusta, koska jos sinä olisit todella epämiellyttävän näköinen, en usko että sinulla olisi edes ollut vaimoa.

Mutta sinua on rakastettu ja sinua tullaan rakastamaan vielä uudelleen. Ensiksi sinun pitää rakastaa kuitenkin itseäsi, ennenkuin kukaan muu voi rakastaa sinua.

Kylläpä kannatti tämä keskustelu tänne avata.

Joo todella annoin periksi heti. 6kk taistellut masennusta vastaan ja samalla raatanut perheen parhaaksi. Se onkin luovuttamista, eikös niin? Ja kyllä, ex-vaimo on suoraan tehnyt selväksi jättäneensä minut masennuksen takia. Onko tätä faktaa niin vaikea hyväksyä? Enkä ole koskaan sanonut olevani täydellinen.

Ja muiden ulkonäön suhteen en ole kriittinen. Otan ihmiset vastaan avoimin mielin, sellaisina kuin ovat. Tämä vaan tuntuu olevan harvinaista nykyään. Ja mitä rakastamiseen tulee, en usko siihen pätkääkään. En usko olemassa olevan tasapainoista parisuhdetta, joten olkoon.

Eli kaikkien mielestä olen syönyt lääkkeitä 11v asenneongelmaan? Tämä selvä. Täytyypä lopettaa lääkitys ja katsoa kauanko tällä kertaa menee ennenkuin alan yrittämään itsemurhaa. Jos vaikka tällä kertaa onnistuis ja pääsis pois täältä. Loppuis ainakin tämä jatkuva paskasade.

Eli alkukirjoituksesi oli vähän harhaanjohtavaa. Sinä olet siis aina ollut masentunut, joten sinua ei jätetty sen takia, koska sairastuit masennukseen, vaan että sinulla oli jo masennus, jota et ole vielä osannut hoitaa niin, ettei se uusiutuisi niin vahvasti, että joutuisit sairaalahoitoon sen takia.

En täysin ymmärrä miten voit pyytää tasapainoista suhdetta, kun sinä itse et ole tasapainossa edes itsesi kanssa. Tottakai et löydä sellaista suhdetta jota et edes itse voi antaa.

Tulet toistamaan tuon saman virheen vielä uudelleen jos nyt et jo itse ala miettimään tilannettasi. Sinä et nyt jaksa välittää siitä, et jaksa hoidattaa sitä, sinua ei kiinnosta oma masennuksesi ja tilanteesi. Mitä tapahtuu kun löydät uuden naisen, joka kävelee elämääsi, naisen joka on valmis rakastamaan sinua ja olemaan kanssasi? Luuletko, että rakkaus voittaa hoitamattoman masennuksen?

Väärässä olet. Sinä saisit sen toimivan, tasapainoisen suhteen josta haaveilet, kun huolehtisit ensiksi itsestäsi ja elämästäsi. Mutta tulet saamaan uusia katkeilevia suhteita, kun et edes panosta pitääksesi omasta mielenterveydestäsi huolta.

Masentunut ihminen piristyy uudesta suhteesta ja ihmisestä vain hetkeksi, mutta ei pidemmäksi aikaa. Siksi sinun tulee olla onnellinen ja tyytyväinen elämääsi jo ENNEN suhdetta, jotta se uusi suhde voisi toimia sillä tavalla, kuin sinä haluat sen toimivan.

Kaikkia potkii elämä päähän. Minuakin on elämä potkinut päähän, olin heti ekasta luokasta viimeiseen kouluvuoteeni asti koulukiusattu, olen ollut vakavasti masentunut ja minulla on ollut ulkonäköpaineita mitkä ajoivat minut 4 seinän sisään moniksi vuosiksi. Mutta siitä kaikesta voi parantua, minä olen yksi esimerkki siitä. Mutta minäkään en olisi voinut parantua, jos en olisi halunnut sitä, jos en olisi alkanut miettimään itseäni, maailmaani syvällisemmin.

Loppujen lopuksi, meillä Suomessa asiast ovat aika helvetin hyvin. Vaikka se ei tarkoita, että masennusta pitäisi jotenkin vähätellä, koska muualla maailmassa asiat ovat vielä huonommin, sitä omaa tilannetta voi kuitenkin suhteuttaa maailmassa oleviin muihin ihmisiin.

Ja toisekseen. Sinulla on 2 kumppania jotka eivät ole toimineet. Voitko oikeasti sanoa, että tässä maapallossa kaikki ovat samanlaisia, kuin nuo 2 ihmistä?

Katso omaa tilannettasi ulkopuolisin silmin. Lue tekstisi ja ajattele, että joku muu olisi ne kirjoittanut. Miten neuvoisit ihmistä, joka on sinun tilanteessa tekemään?

Asia selvä. Hyvää loppuelämää!

Jos tästä masentavasta ketjusta ei ole aloittajalle mitään hyötyä, niin toivottavasti monelle muulle masentuneelle on. Ketjun läpi kahlaamalla selviää hyvin, mikä masennussairautta aiheuttaa ja miten ainakaan ei saa suhtautua, jos aikoo parantua.

Oma toiveikas tahto ja kova ote omasta 'niskasta kiinni' ja ravistelua, niin että korvain välissä alkaa tapahtua jotakin, niin kyllä se elämä siitä urkenee.

Olen koko ikäni kuullut tätä samaa paskaa ja se riittää. Kaikki, jotka eivät edes tiedä MITÄÄN uusiutuvasta masennuksesta, sanovat sen
A. olevan asenneongelma
B. lääkkeet ei auta
C. Ota itseäs niskasta kiinni

Muuta asenne ja taivaan portit repeää ja kohet ihmeparantumisen, halleluja! Sotkekaa nyt vielä tähän uskonto, niin paketti on kasassa.

Valitan, mutta todellisuudessa nuo eivät auta. Toisille ehkä, eivät kaikille ja se vaan pitäisi ymmärtää. Jokainen masennus on yksilöllinen, eikä se ole asenteesta kiinni, uskokaa jo se. Tiedän sen ehkä, kun olen toistuvasta masennuksesta kärsinyt 19v, joten ehkä tiedän jotain asiasta. Virheasenteet:

-Lääkkeet ovat OLEELLINEN osa hoitoa
-Masennus ON sairaus, joka voi johtua myös aivojen kemiallisesta tasapainosta.
-Oikea lääkitys ei löydy sormia napsauttamalla
-Lääkkeet helpottavat oireita ja ennaltaehkäisevät masennusjaksoja sekä suojaavat itsetuhoisuutta
-Terapia auttaa jos masennus johtuu lapsuudesta tms. Kaikilla se ei johdu
-Masennus ja paniikkihäiriö voivat olla täysin kliinisiä
-Paniikkihäiriöön ei auta asennemuutos, paniikkikohtauksessa ei myöskään puhuminen auta, kun ei happea meinaa saada

Näistä sinun viimeisimmistä vastauksistasi käy ilmi ainoastaan se, että sinä koet olevasi sairautesi uhri ja oikeutat olotilasi diagnoosiin nimeltä masennus. Ei sinun tarvitsekaan tehdä mitään, edes yrittää, kun kaikki on jo niin pahasti pielessä. Hetken jo ajattelin, että oikeasti halusit parantua, mutta jos sinulla on juuri nyt päällä akuuttivaihe, et sinä näitä meidän auttamisyrityksiä pystykään ottamaan vastaan.

Jos tätä ketjua lukee joku alan asiantuntija, niin haluaisin todella, että masentuneille annetaan jotain muutakin kuin myötätuntoa ja lisää lääkkeitä. Masentuneelle ja varsinkin sellaiselle, joka aina vaan retkahtaa uudelleen pitää saada työkaluja päästä irti omista negatiivisista ajatuksista. Jos jossain on olemassa masennuskouluja, niin sellainen pitää tehdä pakolliseksi kaikille masentuneille.

Olemme aika kauan tässä jaksaneet yrittää sinua auttaa, tavalla tai toisella, ymmärtämään että sinun itsesi varassa on oma paranemisesi. Minua kiinnostaisi tietää millaisia työkaluja olet 19 masennusvuoden (kausittaisen) aikana saanut oman elämäsi haltuunottoon?

Reaktiosi on tyypillistä masentuneen käytöstä, mutta jospa se lääkitys auttaa ja pääset sellaiseen jaksoon, jossa näet oman tilasi itsesi ulkopuolelta ja voit ymmärtää, että me olemme oikeassa..Huomaan myös, että et ole lukenut kovinkaan paljoa masennuksesta tehdyistä tutkimuksista. Näin ollen epäilen, että olisit tehnyt tarpeeksi toipuaksesi.

Huomaa, että tähän ketjuun ovat vastanneet aika monet myös itse masennuksen selättäneet ja he kertovat sinulle aivan samoja asioita kuin me muutkin. Masennuksesta voi parantua, samoin paniikki- ja ahdistuneisuushäiriöistä.

Toivon, että joku päivä ymmärrät sen, että tunnepitoiset asiat, tunneherkkyys, masennus ja ahdistus, paniikkihäiriö jne., ovat kaikki siellä sinun omassa pääkopassasi eivätkä ne johdu ollenkaan siitä mitä muut tekevät tai sanovat. Jokainen meistä päättää itse, miten asioihin suhtautuu ja sen mukaisia ovat reaktiot. On opeteltava keinoja hallita omia reaktioitaan, ei siihen muu auta.

Voit päättää, että menneisyytesi ei enää vaikuta nykyhetkeesi. Voit elää vapaana huolista. Jos sinulla ei ole rahaa, tulee sinun keksiä keinoja hankkia niitä. Jos tämä vaatii muuttamisen toiselle paikkakunnalle niin se tulee tehdä. Eipä niitä sinun asioitasi kukaan muu tule korjaamaan, ellet sinä itse. Parisuhteessa ei toista jaksa kannatella kovinkaan kauaa, ei myöskään ystävänä.

Miten kauan mahdoit olla naimisissa ja oliko tämä mielestäsi eroon johtanut masennuspiikki ainoa avioliiton aikainen retkahdus?

Voimia tuleviin koitoksiin ja oman elämänsuunnan muuttamiseen. Jos masennuksesi on juuri nyt pahimmillaan niin pode rauhassa, tee kuitenkin asioita jotka tuottavat edes vähän mielihyvää. Jos flunssasi on jo ohi, mars salille :)

Ainoa mitä voin sanoa, on todella se ajattelutapojen remontti, mistä voi oikeasti olla hyötyä. Tiedän kokemuksesta, että se tehoaa pidemmällä tähtäimellä.

No, onhan niitä ihmisiä jotka koskaan eivät parane masennuksesta, ehkä kuulut heihin. Toivon, että et.

Ex-vaimosi on ehkä halunnut suojella lasta masennukseltasi?

Suosittelen muuttamaan radikaalisti kaiken elämässäsi. Koita välttää kaikkea mikä ruokkii masennusta. Opettele olemaan välittämättä liikaa sellaisista viesteistä, jotka saattaisivat pahentaa masennusta. Jos poikasi ei sinua enää muista, pidä huoli siitä että tästä eteenpäin muistaa.

Mitä lääkärit ovat sanoneet masennuksestasi? Muistathan pitää huolen siitä, että saat tarpeeksi terveellisiä rasvoja, vitamiineja ja näin talvella riittävästi d-vitamiinia. Urheilu on tosi hyvä tapa pitää mieli virkeänä, vaikka ei haluaisikaan niin ihan väkisin tulee hyvä fiilis urheilun jälkeen :)

Taistele, älä luovuta! Poikasi tarvitsee sinua!

alkaa tyypin tekstit kuulostaa jo narsistisen ihmisen jutuilta. elämä pyörii vaan oman itsensä ympärillä ja muut ihmiset haluavat vaan satuttaa häntä ja elävät vaan tehdäkseen HÄNEN elämästään helvettiä

ehkä oot vaan narsisti ja masennut kun ei ihmiset jaksa sun narsistista asennettas :P

No voi sun *kele mitä pukkaa!
Tästä aiheesta minä en tiedä muuta kuin että tältä palstalta on turha etsiä apua tuollaiseen.
Tekstiä on niin mahdottomasti, että en jaksa alkaa lukemaan, kun ei siitä edes olisi hyötyä.
Taitaa olla psykoanalyysin paikka, jos et vielä ole ollut sellaisessa.
Siihen pääsystä en osaa sanoa mitään, mutta yritä edes.

Sanot että sinulla on ollut tuota 19v putkeen, mutta samaan aikaan sanot, että masennuksesi on ollut oireeton suhteesi aikana ennen tuota uusinta 'sairastumista'.

Eli siis, onko sitä nyt ollut putkeen vai olitko oireeton? Koska jos olit vuosia oireeton, niin eihän sitä sitten putkeen ole ollut.

Mitä sinä edes ylipäätäänsä hait kirjoittaessasi tätä aloitusta? Tuntuu, että suostut vastaamaan vaan tiettyihin kysymyksiin, etkä oikeasti edes viitsi siirtää tuota masennusajattelutapaasi hetkeksi sivuun.

Mutta kun sanottiin, jos on akuutti vaihe meneillä, niin turhaa on kenenkään sinulle kirjoittaa, koska ei mistään sinulle ole hyötyä. Kuten jo aiemmin sanoin, sinä olet seinä, joka ei jousta. Ja niin kauan kun olet seinä, sinä et tule onnellisemmaksi.

Haluat pahan olon loppuvan, mutta et suostu tekemään mitään sen eteen, sen sijaan tunnut kuin etsivän syitä minkä takia sen pahan olon tulisi jatkua mielummin kuin loppua.

Mielestäni on tyhmää sanoa, etteivät ihmiset tiedä masennuksesta mitään. Ai etten minäkään tiedä? Silloin kun kävin hoidossa, tulin itse syöneeksi ainakin 6 eri lääkettä ja kävin terapiassa 2krt/viikossa, koska HALUSIN parantua. Tein kaikkeni että parantuisin.. ja lopulta parannuin. Mutta se vaatii paljon, niin paljon ponnisteluja itseltään. Ja olen onnellinen, etten enään ajattele kuten sinä, koska itse olin ihan samassa asemassa. ero meissä on vaan se, että minä lopulta heräsin ja otin sen avun vastaan.

Aiemmista suhteistasi ei pysty päättelemään juuri mitään, mutta faktaa voisi olla:

- masennuksesi ei ole ollut kroonista vaan ajoittaista

- olet masennuksen vuoksi tai paniikkihäiriön vuoksi sairaslomalla jo ainakin kesästä saakka ellet jo pidempään = vähän rahaa käytössä

- sinulla on ainakin yksi lapsi ja vaimosi sairastaa mielenterveyshäiriötä

- vaimo on suojellut poikaasi masennukseltasi, kysymys herää, kuka suojelee lasta toiselta mielenterveyspotilaalta?

- mielestäsi tai vaimosi mielestä masennus oli syy eroonne, no ehkäpä olikin jos vaimosikaan ei ole terve sielu terveessä ruumiissa

- vanhempasi ovat terveydenalan ammattilaisia ja he ovat kertoneet sinulle tämän saman ajatustaparemonttitarpeen kuten mekin etkä usko sitä vaan pidät sitä "samana jaskana mitä olet joutunut kuulemaan 19v", herää kysymys: voisivatko ulkopuoliset tai läheiset ihmiset olla kuitenkin oikeassa..?

- olet kokeillut mielestäsi kaiken päästäksesi irti masennuksesta, vaikea uskoa koska ainoa oikea tapa päästä siitä irti on ymmärtää, että se on tietyllä tavalla itseaiheutettua ajatusten sairastumista. Silti ymmärrän ja sallin sen sinulle ja muille, jos voimat eivät kertakaikkiaan riitä niin silloin on varmastikin luovutettava..en sitä toivo, mutta ymmärrän lähtökohtasi paremmin kuin luulet

Tilanteessasi paras apu olisi nyt jostain löytää usko itseesi, siihen että näet tilanteen haasteena ja osoitat kaikille sen, että olet maailman paras isä, ex-aviomies ja tuleva mies sellaiselle, joka jo lähtökohtaisesti on tasapainossa.

Alkuperäiseen kysymykseesi palatakseni, jotta voit luottaa muihin ihmisiin tulee sinun ensin hoitaa itsesi kuntoon niin, että pystyt terveeseen parisuhteeseen joskus kun sen aika on, tasapainoisen ja ymmärtäväisen ihmisen kanssa. Muihin ihmisiin on järkevää luottaa, jos he osoittautuvat luottamuksen arvoisiksi. Kun epäilys herää, lakkaa vasta sitten luottamasta. Luottamuspulasi johtunee nyt masennuksesta enkä ole ihan varma ymmärrätkö todella sitä, että vaimosi on takuulla halunnut suojella aikanaan lasta masennukseltasi. Nythän tilanne on jo toisin, mutta silti, katso itseäsi ulkopuolisen silmin. Tsemppiä!

Miks sulla on sellanen käsitys et elämä olis jotenkin helppoa?

Ja millasen kuvan säkin annat lapselles. Heti ku elämä potkii päähän niin otetaan nappeja sisään ja puhutaan itsemurhasta. Niinkö sun lapsenkin pitää tehä isona, sellasenko elämän sä näytät mitä sunkin poika joutuu tulevaisuudessa elää?

Kai tiiät, että jos kerta kummallakin teistä on masennusta, niin mitä todnenäköisemmin sun lapses sairastuu siihen elämässään kans. Aiotko sit sanoo, että tällästä se elämä nyt on, sitä ei voi parantua, ota tästä pari nappia ja tee itsemurha?

Ja sinähän haukut sun exää yhtä paljon kun sun exä haukkuu sua. Jos kerta tiiät että exä on seko, niin miks otat niitä sen haukkuja itsees, kerta tiiät että sekopää ny sanoo vaan sekoja asioita? Et sä sen parempi ihminen näytä olevan kun sun exä.

Ois mielenkiintosta jos pyytäisit sun exän vastaamaan tähän viestiketjuun, näkis sen TODELLISEN laidan tästäki tilanteesta.

Jos sulla ei oo varaa koiriin, eikä oma voimavarakaan riitä, niin anna ne pois.

Joudut nyt vähän ikävästi "moitteen" kohteeksi, mutta tosiaan aina varmasti löytyy asioita, jotka voi tehdä toisin.

Kuten tuossa edellä ehdotetaan, jos on pakko niin sitten on luovuttava koirista tai kai niitä riittäisi yksikin. Kyllä varmasti sellaista työtä löytyy, jota masentunutkin jaksaa tehdä..? On vaan tehtävä sellaisia ratkaisuja, jotka helpottaa taloudellista tilannetta: halvempi asunto, vähemmän kuluja (no olet niitä varmasti jo karsinut), netissä voi keksiä töitä ilman, että tarvitsee ihmisiä nähdäkään jos se on ongelma..Jos koulut jäi kesken, niin ne pystyy lopettamaan myös masentuneena. Aina on olemassa joku vaihtoehto, joka voi olla parempi kuin nykyinen. Onko sinulla sellaisia ystäviä/sukua, joka voisi auttaa näissä käytännön asioissa? Kouluilla ja työkkärissä saa apua ammatinvalintaan, tiedät tämänkin.

Ex-vaimostasi ei kannata välittää. Ylipäätään ihmisten puheista ei kannata välittää liikaa. Kaipa voisitte rajoittaa yhteydenpidon minimiin siten, että sovitte vain ja ainoastaan lasten asiat. Jos kerran avioero on jo selvä, niin mitä muuta tarvitsee sopia kuin milloin saat lapset ja miten hoidatte taloudellisesti heidän asiansa? Aina ei kannata yrittää olla oikeassa, joskus on parempi antaa periksi. Olisiko tämä sellainen asia, jossa kannattaisi lasten parhaaksi yrittää välttää riitoja tai kiistoja, ja itse asiassa omaa parastasikin ajatellen voi olla parempi vaan pitäytyä minimiyhteydenpidossa.

Mietin vaan sitä sinun lääkitystäsikin. Oikean lääkityksen pitäisi kyllä tehota niin hyvin, että pystyy elämään arkea suhteellisen normaalisti ja käymään töissä. Niistähän pitäisi tulla jopa euforinen olo tai ainakin sellainen hällä väliä-olo, jos annostus on oikea. Hällä väliä tarkoitan niin, että asiat eivät tunnu liian pahoilta ja ylitsepääsemättömiltä, vaikkakin tunteet voivat laimentua. Eikö ssri-lääkkeet auta myös paniikkihäiriöön, mitäköhän lääkettä mahdat nyt käyttää?

Jos sinä jaksat puolustaa itseäsi ja sairauttasi näin paljon - laskepa rivisi - valittaa ja vinkua ottamatta huomioon ohjeita ja neuvoja, joita on jaettu, nöyrtymättä ymmärtämään, mitä tarkoitetaan, niin ei sulla mitään sairautta ole.

Sulla on ihan vaan pelkästään väärä ja vino asenne elämään ja ihmisiin ja siitä johtuu kaikki muu. Se, ettei ihmisiin voi luottaa ja se, että heitä vain inhoaa, ei ole ihmisten vika, vaan - arvaapa kenen ...

Käytä voimavarasi oikein, nyt tuhlaat niitä väärään paikkaan; omaan napaasi, sen unohtamalla pääset vihdoinkin toisen laisiin tuloksiin.

No turha kilahtaa, masennus kun monen mielestä - myöskään vakavaan masennukseen vaipuneen ja siitä toipuneen - ei ole varsinainen sairaus..

Tämä postaus olisi saanut varmasti erilaisen vastaanoton masennus-palstalla.

Tsemppiä nyt kuitenkin kaikille muille masennuksesta kärsiville, toivottavasti tästä ketjusta on jollakin silmät auenneet ymmärtämään, että ihminen voi itse ohjailla ajatuksiaan ja tekojaan. Ihminen voi, kun on siihen henkisesti valmis, luopua
masennuksestaan.

Huhhuh, sääliksi käy ku lukee kaikkia näitä vastauksia.

Heleppohan se on huudella ja osotella syyttävällä sormella.

Ootteko ihan tosissaan sitä mieltä, että ihminen mieluummin valitsee oman navan rapsuttelun ja suremisen ja ahdistumisen kaiken sen kivan sijaan mitä tässä maailmassa vois tehä?

Ja jos valitsee, nii jos sen valinnan tietämättään tehnyt ihminen ei haluakaan elää niin, niin eikö siitä synny masennus?

Ja onko, jos kyseessä siis olisi tiedostamatta tehty "ratkasu" siitä, miten elämänsä elää, niin onko se sitten jotenkin helppo asia, joka ihan tuosta noin vain muuttuu, kun lukee pari kaikkitietäväisen idiootin viestiä keskustelupalstalla?

Ootteko koskaan kuullu myötätunnosta?

Ja peepingtom, kannattaa jutella näistä sen terapeutin kans, niin siitä saattaa oikeasti olla jotain hyötyäkin.

Ohikulukeutujalle tiedoksi, että kyllä joo, täällä on kirjoitelleet masennuksesta selvinneet myös jotka tietävät omakohtaisesti mistä on kyse. Eli jos et ole ollut masentunut niin et varmaankaan tiedä mistä on kyse.

Jos masennuksesta (ei mikään kaamosmasennus vaan oikea vaikea tai keskivaikea, krooniseksi tuomittu masennus) selvinnyt kertoo, että kyseessä on omat ajatukset tai niiden kiertäminen kehässä niin eiköhän se ole juuri näin. Totuutta ei tule koskaan kuulemaan lääkäreiltä, terapeuteilta, koska heiltä ei paljon muuta tulekaan kuin myötätuntoa. Juuri sen vuoksi niin monet masentuneet eivät parane - ei ole tarvetta parantua kun voi ihan vapaasti vain rypeä itsesäälissä. Masentunut tarvitsee ohjeita ajatustensa muuttamiseksi.

"Omat ajatuksemme saavat maailman tuntumaan surulliselta tai iloiselta. Mielesi saattaa värittää kaikki asiat harmaiksi tai saada ne sädehtimään." (G. Kleiser)

Korostaen sanoja OMA ja MIELI, niille kukaan muu ei mahda mitään, vaikka olisi enkeli. Jokaisen pitää kasvaa ja kehittyä ITSE.

Kyllä niillä terapeuteilla on ihan koulutus sitä varten, että ne auttaa pääsemään masennuksesta eroon, ja se ei ole mitään helppoa päänsilittelyä. Se on silti täysin eri asia, että terapeutti antaa terapiassa käyvälle ihmiselle uusia tapoja löytää ajattelutyyli, jonka ansiosta tapahtuu jotain kehitystä parempaan, kuin että täällä ihmiset huutelee, miten tulisi toimia, tai kuten vaihtoehtoisesti toiset syyttelee, että se on oma vika. Oli sitte ite kokenu minkälaisen parantumisen vaan ihan mistä tahansa asiasta. Ei sellasella saa aikaan mitään muuta kuin lisääntyvää pahaa oloa.

Siten itse ainakin asian näen. Ite olisin kauhuissani tuommosesta hyökkäyksestä. Joutuisin ahdinkoon. Puolustautuisin ja pakenisin vielä syvemmälle esim. perseeseen.

Ja en kyllä todellakaan vähättelisi myöskään kaamosmasennusta.

Tää vaikuttaa muutenki, kuten aina, siltä, että huudellaan vaan kokoajan toisille, miten niiden masennus on vähäisempää kuin oma ja kuinka ite on selvinny ja kuinka kaikkien muidenkin täytyisi selvitä juuri sillä samalla tavalla kuin itse. Harmi vaan, jokainen on yksilö.

Ja joo, en tarkota kaikkia viestejä täsä ketjusa. Myönnän, että en jaksanut edes lukea kaikkia. Ehkä puoleenväliin, luultavasti jonku verran yli ihan viimeset.

Kulkeudun tästä nyt ehkä viimesen kerran, koska ei ole enempää sanottavaa keskustelupalstoista tulee pää kipeäksi.

Heippa!

Ota mies itseäsi niskasta kiinni, hakeudu sairaalaan jos olo on noin huono. Julkisilla palstoilla itsarin julistaminen on vakava merkki siitä että kaikki lamput ei pala. Pyydä oikein pitkä hoitojaksi, siellä saat itkeä vapaasti ja siellä se kuuluu tehdäkin. Näiltä palstoilta ei taida löytyä sielua joka sinut noin vaan pelastaa.

Elämänasenteessasi on paljon muutettavaa, ensimmäiseksi joudut kohtaamaan sen että itse olet oman onnesi seppä.

Pitkä on latu, mutta kun otat vastuun itsestäsi niin asiat alkaa pikkuhiljaa muuttumaan. Terapeutti ja lääkkeet vaan tukevat sinua, mutta itse joudut työt tekemään itsesi kanssa. Valmiita vastauksia ei ole.

Voimia aloittajalle, kun voisi pienen jouluisen lahjasäkin verran lähettää, sen tekisin. Lastesi vuoksi yritä jaksaa.
Tosiaan luin kaiken, järkytyin, mutta luin. Kiitos vastaajille kirjoituksista, jotka avasivat silmiäni. Omassa perheessäni ei voida hyvin enkä tiedä edes mistä on täysin on kysymys. Arki on tervanjuontia isosta tynnyristä, lapset jo oireilevat. Masennus on hiipinyt ovesta sisään muuttaen tavalliset arjen vastoinkäymiset ylitsepääsemättömältä tuntuviksi. Samalla ilo on astunut ulos. Mutta mitä on tehtävissä toisena vanhempana, kun apua ei puoliso halua hakea eikä tunnustaa tilannetta. Siinäpä minun pulmani ja tämän joulun suru.
Kaikesta huolimatta mahdollisimman hyvää joulua kaikille!

Joku joka luki, parasta mitä voit puolisollesi tehdä on jättää hänet oman onnensa nojaan, niin kamalalta kuin se kuulostaakin niin se voi olla hänelle palvelus.

Jos puoliso ei halua apua niin et voi tehdä paljon mitään. Pelasta itsesi.

Kirjoitan tätä vastausta masennuksesta toipuneen silmin ja voin sanoa, että avieoro oli minulle kenties parasta mitä elämässäni tapahtui..olin ihan väärän ihmisen kanssa ja yritin ja yritin, oman mielenterveyteni kustannuksella. En syytä masennuksesta puolisoa, vaan sitä etten tajunnut ajoissa omaa tilaani ja sen toivottomuutta siinä huonossa suhteessa jossa elin. Yritin väkisin sietää alistamista ja sitä, etten kelvannut itsenäni.

Nyt voin loistavasti. Olen ottanut vastuun omasta olostani, tunteistani ja elämästäni ihan eri tavalla. Huomasin onneksi, että itse oman sairastumiseni aiheutin juuri väärällä ajatusmallilla ja sillä, etten tajunnut ettei kukaan toinen voinut minua parantaa.

Rohkaistu asumuseroon, avioliitto ei ole vankila, siitä pääsee pois. Samoin masennuksesta. Jos puolisosi tekee itselleen jotain, et ole siitä vastuussa. Sinun vastuusi huolehtia hänestä ei tarkoita, että elät hänen puolestaan ja hoidat yksin parisuhteen ja perheen asiat. Ymmärrä, että rakkautta on laskea irti kun suhde saa voimaan pahoin..

Hyvää ja rauhallista joulua!

Minä uskon hyvinkin, että sinut on jätetty masennuksen takia. Tai oikeastaan ehkä sen, mitä kaikkea siihen liittyy.

Masentuneen miehen ex-puolisona tiedän, kuinka raskasta pelkkä arjen pyörittäminen on silloin, kun toisella on vaikea kausi. Kun kaikki arjen asiat on hoidettava itse, käytävä töissä, huolehdittava lapsista...sitä on kuin yksinhuoltaja sillä erotuksella, että on se masentunut puolisokin huollettavana.

Minä en jaksanut 10 vuotta enempää vaan erosin. Huomasin, että masentuneen kanssa eläessä väsyin ensin fyysisesti ja sitten myös psyykkisesti. Kuinka jaksoin sen 10 vuottakaan? Parempien kausien voimalla. Ja myös sen, että ex-puolisoni masennukseen liittyi fyysinen sairaus, joka varmaan edesauttoi vaikeiden kausien puhkeamista.

Tuttavapiirissäni on exäni lisäksi muutamia muitakin masentuneita ja olen huomannut aika monen heistä olevan jo perusluonteeltaan melkoisen negatiivisia ihmisiä. Johtuuko sellainen perusnegatiivisuus geeneistä, persoonallisuudesta, kasvuympäristöstä ja lapsuudenkokemuksista vai noista kaikista yhteensä, onkin suuri kysymysmerkki. Usein vaan nuo masentuneet odottavat jonkin ihmisen tai onnekkaan tapahtuman muuttavan heidän elämänsä paremmaksi. Mutta eihän niin käy kuin B-luokan hömppäleffoissa. Oikeassa elämässä ihmisen on ensin oltava tyytyväinen itseensä ja tasapainossa oman elämänsä kanssa. Vasta sitten osaa arvostaa vaikkapa toimivaa parisuhdetta, terveyttään, lapsiaan jne. Ja sen itsetyytyväisyyden tavoittaa vain omalla ajattelulla. Ei auta, vaikka tuhat ihmistä sitä vakuuttelisi, jos ihminen ei itse usko itseensä.

On niin helppo sysätä syy omasta pahasta olosta yhteiskunnan, hallituksen, EU:n, ilmaston tai jonkin muun sellaisen tahon tai ilmiön syyksi, johon ei voi itse vaikuttaa paljoa tai ei ollenkaan.

Olet, peepingtommi, tehnyt rohkean vedon kun olet tullut kertomaan ajatuksistasi omilla kasvoillasi. Ja varmaan mietteidesi jakamisesta meille tuntemattomille on apuakin, koska sillä lailla voit jäsennellä niitä ja onhan tässä ketjussa tullut paljon hyviä neuvoja. Tilanteesi taitaa vain juuri nyt olla sellainen, että olet puolustusasemissa etkä pysty hyödyntämään saamiasi vinkkejä.

Olen huomaavinani sinussa myös hieman huomiohakuisuutta. Näytät juuttuneen ajatusmalliin siitä, ettei kehenkään voi luottaa ja muistelet nuoruusajan koulukiusaamista. Moitit omaa ulkonäköäsi ja kasvokuvan profiiliin laittamalla toivot kuitenkin kommentteja siitä ettethän sinä nyt niin kamalan näköinen olekaan. Kertomalla exästäsi vain negatiivisia asioita haet tukea omille näkemyksillesi. Ei kai hän voi olla aivan mahdoton ihminen, kun joskus olet kuitenkin kelpuuttanut hänet vaimoksesi ja lapsesi äidiksi?

Lakkaa hakemasta vikaa olotilaasi ex-puolisoistasi, koulukiusaamisesta, ulkonäöstä ja mistä nyt olet sitä hakenutkaan. Kuten joku neuvoi, listaa asiat jotka elämässäsi ovat hyvin ja jotka tuovat sinulle iloa. Kai niitäkin muutama löytyy?

Kerroit, ettet oikein jaksa ihmisiä juuri nyt. Siis livekontakteina, virtuaalimaailmassa kommunikointi onkin helpompaa, koska täältä voi häipyä heti kun alkaa liikaa ärsyttää tai väsyttää. Ei sinun tarvitse jaksaakaan. Koeta mieluummin pohtia elämääsi ja saada arki rullaamaan. Oikeat ihmiskontaktit tulevat, kun ovat tullakseen ja kun aika on otollinen.

Ala pitää vaikka blogia. Tai käy jatkossakin kirjoittelemassa tänne. Onhan täällä paljon pöllömpiäkin juttuja.

Kukaan meistä ei ole täydellinen, mutta aika paljon me täällä Suomessa VOIMME vaikuttaa omaan elämäämme verrattuna mm. kehitysmaihin. Täällä ei kukaan kuole nälkään tai kylmään tai sairauksiin yhteiskunnan surkeuden takia. Ja sekin on paljon se.

Voimia ja hyvää Joulun jatkoa sinulle, kaikesta huolimatta :)

Miksi sinun pitäisi olla parisuhteessa, etenkään kun se ei ole toiminut kertaakaan. Olisiko paras asettua aloilleen. Monet ihmiset elävät elämänsä yksin. Mitä pahaa siinä on?

Onneksi omalla tavallaan olo alkaa nyt vihdoinkin tasaantua ja asioita on paljon helpompaa miettiä ja ottaa niihin etäisyyttä. Nyt vielä yritän pitää enemmän sosiaalista elämää yllä ja käydä ihmisten ilmoilla osana hoitoa. Tiedostan kaikki riskit, jotka ovat ilmassa ja tiedän myös onneksi miten reagoida niihin.

Mitä exään tulee, asiat vaan menevät sairaampaan suuntaan, muttei enää voi kuin nauraa asialle. Koko tilanne on mennyt niin absurdiksi, ettei sitä voi ottaa vakavasti. Nyt kun olen saanut edes hetken olla kotona rauhassa ilman toisen jatkuvaa haukkumista, on sekin jo tehnyt kummasti ihmeitä. Ja ensi vuonna on kaikkea hienoa tulossa, kuten 2 matkaa, jotka ovat on paketissa:)

Masennuksen tiedän olevan yhä päällä ja taistelu jatkuu. Osittain erä voitettu, mutta tie on vielä pitkä ja kivinen. Nyt meinaan itsekkäästi vain keskittyä omaan hyvinvointiin ja elämän rakentamiseen sen mitä jaksan. Samaten yritän panostaa omaan blogiini enemmän (All About Music, rinnrave.blogspot.com). Sillä saa ajatuksia muualle ja pidettyä kielitaitoa yllä.

Taistelu lapsista jatkuu ja heidän takia minun on pidettävä pää pinnalla. Pakko ajatella heidän parastaan. Eniten vaan todella harmittaa, etten saa heitä tavata oikeuden päätöksestä huolimatta, kun exä haluaa kostaa kaikin tavoin sen, ettei saanut tahtoaan läpi.

Kannattaa katsoa Yle Areenasta ohjelma Mielen salattu voima.

Mitä se on jos aloittaja on edelleen 34v eräässä foorumissa, niin mitä se tarkoittaa?

Miten sairautesi vaikuttaa sinun elämääsi nykyisin?