Tässä on nyt tarkoituksena kaivaa pöytälaatikosta kamalimmat koskaan paperille joutuneet yritykset. Kaikkihan me olemme aloittaneet pienestä vaikka olisimme nyt kuinka hyviä ja mikään ei ole yhtä hauskaa kuin omille ja toisten tekeleille nauraminen. Aloitan tämän nyt itse esittelemällä pari pätkää omista surkuhupaisista kirjoituksistani.
Tämän kirjoitin n. 12-vuotiaana. En ymmärrä mitä tällä oikein yritin saada aikaan, jonkinlaista tytöille suunnattua kirjaa kai. En ole muuttanut tätä yhtään vaan kaikki on edelleen alkuperäisasussaan.
"Samassa huoneeseen ilmestyi tyttö,jolla oli upeat hiukset,sillä hiuksissa oli permanentti.
- Hei, keitäs te olette. Hänen iloinen naamansa venähti kun hän huomasi Jennin vanhat verkkarit. - Mistä sinä nuo sait? Lantakasastako?Sitten hän nyrpisti nenäänsä ja kävi hakemassa hajuvettä.
Jenni huomasi että hajuvesi oli kallista Pariisista tuotua parfyymiä.Kun harjoitukset alkoivat valmentaja Essi
esitteli uuden jäsenen Anna-Mari Saarelan,joka oli juuri muuttanut Helsingistä tänne Nurmilaan,pieneen ja syrjäiseen kylään.Kuntunti oli loppumaisillaan,Essi alkoi kertoa esityksestä.Sen nimi olisi Prinsessa Ruusunen.Jenni,sinä saat olla Prinsessa Ruusunen.-Mikä kunnia! Jenni huudahti. Mikko,mitä jos sinä olisit Prinssi?-Sopii minulle.Sofia,sinä olet Asta Pilvi, Katariina ja Anna-Mari sinä olet Ulrika.-Se punkeroko! -Ei onnistu!Minä haluan olla Prinsessa Ruusunen.Sitä paitsi, se sopii minun imagolleni. Kun tytöt lähtivät kotiin, pakkanen oli kiristynyt. Anna-Maria se ei kuitenkaan haitannut,sillä hänet haettiin taxilla.
Tytöt vähän loukkaantuneina sanoivat Anna-Marista muutaman ruman sanan: Se on hienostelija! Se saa kaiken minkä se haluaa! Muuten Jenni, se yrittää Mikkoa itselleen! Se pyysi sitä jo treffeille.
No suostuiko Mikko? En mä vaan tiedä. No moikka sitten vaan Sofia! Moi,moi Jenni!"
Säälittävää, vai mitä? Tässä lisää. Tämänkin kirjoitin 12-vuotiaana ja se on mahtavan ja valitettavasti hyvin keskeneräisen fantasiaromaanini alku.
"Lämmin takkatuli loi lepattavaa , mutta mukavaa valoa suureen huoneeseen jollaisesta monet hallitsijatkin vain voivat haaveilla. Lattialla oli mitä pehmein purppuran vivahteinen matto peittämässä kylmän kivilattian. Kirjahyllyt seisoivat jykevinä kuin vanhat tammet täynnä nahkakantisia kirjoja. Ikkunaa vastapäätä oli kaunis parvisänky kuin luomassa todellisuutta kokonaisuuteen. Seinävaatteet oli koristeltu kullalla ja lattialla oleva pöytä oli kaiverrettu täyteen kuvioita , jollaisia ei maallikko voinut kuvitellakaan. Tästä kaikesta ylellisyydestä huolimatta huoneen asukki ei ollut onnellinen. Zac huokaisi ja laskeutui vuoteelleen silmäillen hajamielisesti huonettaan. Hän ei kuulunut tänne. Itse hän tiesi syyn kyllin hyvin , mutta ei kuitenkaan voinut olla kysymättä itseltään : Miksi? Täällä hän sai kaiken haluamansa , ehkä liikaakin ja sen seurauksena pojasta oli kasvanut hemmoteltu kakara joka herkku paljoudesta huolimatta oli säilyttänyt hoikan vartalon. Tai ehkäpä se johtuikin surusta , jota hän tunsi joutuessaan vastoin tahtoaan elämään koko Sardin mantereen suurimmassa linnassa. Aiemmin näin ei ollut. Hän oli saanut elää onnellisena pienessä maalaistalossa rannikolla perheensä kanssa. Sitten oli puhjennut sota. Mereltä tulleet barbaarit olivat yhteisvoimin hyökänneet ja varastaneet niin kaiken arvokkaan kuin myös naisetkin. Miehet oli teurastettu kylmäverisesti. Huomaamattaan hän hiveli kämmenselässään olevaa tatuointia joka esitti aurinkoa. Mistä hän oli sen saanut oli hänelle arvoitus. Zac huokaisi raskaasti. Koko hänen perheenäs joutui sen muutaman vuoden ajan kestäneen painajaismaisen sodan uhreiksi."
Ja sitten viimeiseksi vielä vanhempaa tekstiä. Tämän sain aikaan ollessani 11 vuotta vanha. Se on pätkä n. 20 sivua käsittävästä "fantasiaromaanista". Naurettavan lyhythän se on, mutta tuossa iässä tuntui todella upealta saada aikaan niinkin pitkä yhtenäinen tarina.
"Mutta toisin kävi. Kun liekit olivat puolen metrin päässä säikähtäneestä kuninkaasta ne pysähtyivät kuin näkymättömään muuriin. Kun kaikki olivat toipuneet hämmästyksestä joku huudahti: Se on Wartoc! Pihan toiseen nurkkaukseen oli jostai ilmestynyt sinimustaan kaapuun pukeutunut velho. Tällä oli musta tukka joka oli hieman ohimoilta harmaantunut mutta vanhalta mies ei näyttänyt. - Sinä! huusi Musta raivosta melkein hulluna. Väki oli nyt väistynyt sivummalle ja seurasi mitä tuleman piti. Nadja seurasi tapahtunutta typertyneenä. Kuningashan oli sanonut Wartocin olevan Mustan puolella. Kuningas näytti erehtyneen sillä hän oli yhtä hämmästynyt kuin muutkin. - Sinä olet aina minun riesanani joka paikassa! Musta raivosi mutta Wartoc pysyi täysin tyynenä. - Mutta et sinä kuitenkaan ole pahin uhkani vaan poikasi on. Wartoc hätkähti. Musta aikoi ilmoituksensa turvin tehdä yllätyshyökkäyksen. Hän kuitenkin epäonnistui sillä toinen oli edelleen valpaana. Kahden velhon taistelu oli huima. Ensin Wartoc syöksi tuliliekin päin Mustaa jonka toinen käsi sai siitä osansa. Musta kuitenkin antoi takaisin ja hyökkäsi vastustajaansa kohti ilmassa leijuvilla miekoilla , yhdellä hän sai osuman Wartocin kylkeen. Kaikki eivät kuitenkaan seuranneet taistelua yhtä tarkaavaisesti kuin toiset. Asta ja Nadja puhuivat keskenään mikä olisi arvoituksen ratkaisu. Keitä olivat ne kaksi jotka Mustan pitäisi tuhota? Entä miksi he olivat niin voimakkaita? Kuka oli Wartocin poika?"
Minulla olisi paljon lisää vanhoja kauheuksia, mutta laitoin vain nämä kolme pätkää tähän. Nyt on sitten teidän vuoronne laittaa itsenne tapetille.
Tämän kirjoitin n. 12-vuotiaana. En ymmärrä mitä tällä oikein yritin saada aikaan, jonkinlaista tytöille suunnattua kirjaa kai. En ole muuttanut tätä yhtään vaan kaikki on edelleen alkuperäisasussaan.
"Samassa huoneeseen ilmestyi tyttö,jolla oli upeat hiukset,sillä hiuksissa oli permanentti.
- Hei, keitäs te olette. Hänen iloinen naamansa venähti kun hän huomasi Jennin vanhat verkkarit. - Mistä sinä nuo sait? Lantakasastako?Sitten hän nyrpisti nenäänsä ja kävi hakemassa hajuvettä.
Jenni huomasi että hajuvesi oli kallista Pariisista tuotua parfyymiä.Kun harjoitukset alkoivat valmentaja Essi
esitteli uuden jäsenen Anna-Mari Saarelan,joka oli juuri muuttanut Helsingistä tänne Nurmilaan,pieneen ja syrjäiseen kylään.Kuntunti oli loppumaisillaan,Essi alkoi kertoa esityksestä.Sen nimi olisi Prinsessa Ruusunen.Jenni,sinä saat olla Prinsessa Ruusunen.-Mikä kunnia! Jenni huudahti. Mikko,mitä jos sinä olisit Prinssi?-Sopii minulle.Sofia,sinä olet Asta Pilvi, Katariina ja Anna-Mari sinä olet Ulrika.-Se punkeroko! -Ei onnistu!Minä haluan olla Prinsessa Ruusunen.Sitä paitsi, se sopii minun imagolleni. Kun tytöt lähtivät kotiin, pakkanen oli kiristynyt. Anna-Maria se ei kuitenkaan haitannut,sillä hänet haettiin taxilla.
Tytöt vähän loukkaantuneina sanoivat Anna-Marista muutaman ruman sanan: Se on hienostelija! Se saa kaiken minkä se haluaa! Muuten Jenni, se yrittää Mikkoa itselleen! Se pyysi sitä jo treffeille.
No suostuiko Mikko? En mä vaan tiedä. No moikka sitten vaan Sofia! Moi,moi Jenni!"
Säälittävää, vai mitä? Tässä lisää. Tämänkin kirjoitin 12-vuotiaana ja se on mahtavan ja valitettavasti hyvin keskeneräisen fantasiaromaanini alku.
"Lämmin takkatuli loi lepattavaa , mutta mukavaa valoa suureen huoneeseen jollaisesta monet hallitsijatkin vain voivat haaveilla. Lattialla oli mitä pehmein purppuran vivahteinen matto peittämässä kylmän kivilattian. Kirjahyllyt seisoivat jykevinä kuin vanhat tammet täynnä nahkakantisia kirjoja. Ikkunaa vastapäätä oli kaunis parvisänky kuin luomassa todellisuutta kokonaisuuteen. Seinävaatteet oli koristeltu kullalla ja lattialla oleva pöytä oli kaiverrettu täyteen kuvioita , jollaisia ei maallikko voinut kuvitellakaan. Tästä kaikesta ylellisyydestä huolimatta huoneen asukki ei ollut onnellinen. Zac huokaisi ja laskeutui vuoteelleen silmäillen hajamielisesti huonettaan. Hän ei kuulunut tänne. Itse hän tiesi syyn kyllin hyvin , mutta ei kuitenkaan voinut olla kysymättä itseltään : Miksi? Täällä hän sai kaiken haluamansa , ehkä liikaakin ja sen seurauksena pojasta oli kasvanut hemmoteltu kakara joka herkku paljoudesta huolimatta oli säilyttänyt hoikan vartalon. Tai ehkäpä se johtuikin surusta , jota hän tunsi joutuessaan vastoin tahtoaan elämään koko Sardin mantereen suurimmassa linnassa. Aiemmin näin ei ollut. Hän oli saanut elää onnellisena pienessä maalaistalossa rannikolla perheensä kanssa. Sitten oli puhjennut sota. Mereltä tulleet barbaarit olivat yhteisvoimin hyökänneet ja varastaneet niin kaiken arvokkaan kuin myös naisetkin. Miehet oli teurastettu kylmäverisesti. Huomaamattaan hän hiveli kämmenselässään olevaa tatuointia joka esitti aurinkoa. Mistä hän oli sen saanut oli hänelle arvoitus. Zac huokaisi raskaasti. Koko hänen perheenäs joutui sen muutaman vuoden ajan kestäneen painajaismaisen sodan uhreiksi."
Ja sitten viimeiseksi vielä vanhempaa tekstiä. Tämän sain aikaan ollessani 11 vuotta vanha. Se on pätkä n. 20 sivua käsittävästä "fantasiaromaanista". Naurettavan lyhythän se on, mutta tuossa iässä tuntui todella upealta saada aikaan niinkin pitkä yhtenäinen tarina.
"Mutta toisin kävi. Kun liekit olivat puolen metrin päässä säikähtäneestä kuninkaasta ne pysähtyivät kuin näkymättömään muuriin. Kun kaikki olivat toipuneet hämmästyksestä joku huudahti: Se on Wartoc! Pihan toiseen nurkkaukseen oli jostai ilmestynyt sinimustaan kaapuun pukeutunut velho. Tällä oli musta tukka joka oli hieman ohimoilta harmaantunut mutta vanhalta mies ei näyttänyt. - Sinä! huusi Musta raivosta melkein hulluna. Väki oli nyt väistynyt sivummalle ja seurasi mitä tuleman piti. Nadja seurasi tapahtunutta typertyneenä. Kuningashan oli sanonut Wartocin olevan Mustan puolella. Kuningas näytti erehtyneen sillä hän oli yhtä hämmästynyt kuin muutkin. - Sinä olet aina minun riesanani joka paikassa! Musta raivosi mutta Wartoc pysyi täysin tyynenä. - Mutta et sinä kuitenkaan ole pahin uhkani vaan poikasi on. Wartoc hätkähti. Musta aikoi ilmoituksensa turvin tehdä yllätyshyökkäyksen. Hän kuitenkin epäonnistui sillä toinen oli edelleen valpaana. Kahden velhon taistelu oli huima. Ensin Wartoc syöksi tuliliekin päin Mustaa jonka toinen käsi sai siitä osansa. Musta kuitenkin antoi takaisin ja hyökkäsi vastustajaansa kohti ilmassa leijuvilla miekoilla , yhdellä hän sai osuman Wartocin kylkeen. Kaikki eivät kuitenkaan seuranneet taistelua yhtä tarkaavaisesti kuin toiset. Asta ja Nadja puhuivat keskenään mikä olisi arvoituksen ratkaisu. Keitä olivat ne kaksi jotka Mustan pitäisi tuhota? Entä miksi he olivat niin voimakkaita? Kuka oli Wartocin poika?"
Minulla olisi paljon lisää vanhoja kauheuksia, mutta laitoin vain nämä kolme pätkää tähän. Nyt on sitten teidän vuoronne laittaa itsenne tapetille.
Vastaukset 4
Vanhimmat
oliko nuo nyt ensimmäistä pätkää lukuunottamatta niin kauheita. Sujuvaa tekstiä ja ymmärrettävää suomenkieltä. Minkäikäinen olet muuten nyt ja voisitko vertailun vuoksi laittaa nykyistä tekstiäsi näkyville? vai onko aikaisemmissa viestiketjuissa joitain sinun tarinoitasi?
Olen 16, mutta täytän joulukuussa taas yhden vuoden. Nykyisiä tekstejäni ei löydä täältä mistään sillä olen siirtynyt kokonaan fanfictionin puolelle. Ehkä joskus taas kirjoitan jotain omaa, mutta tahdon nyt ensin hankkia vähän kokemusta.
Suosikkikohtiani olivat:
"Samassa huoneeseen ilmestyi tyttö,jolla oli upeat hiukset,sillä hiuksissa oli permanentti."
ja
"Ikkunaa vastapäätä oli kaunis parvisänky kuin luomassa todellisuutta kokonaisuuteen."
ja etenkin
"Mereltä tulleet barbaarit olivat yhteisvoimin hyökänneet ja varastaneet niin kaiken arvokkaan kuin myös naisetkin."
Naiset eivät tosiaankaan ole kovin arvokkaita =).
Tuon viimeisen kohdan viestiä naisista en ollut itse huomannutkaan. Kiitos!