Nyt luottoluokittajan Suomelle julistaman AAA-luokitukseen odotettavissa heikennys. Luotonantajat haluavat Suomeltakin yhä korkeampaa korkoa veloista.
Emme kuulu Etelä-Eurooppalaisten pummien joukkoon. Hallitus voisi ryhtyä johonkin, että pääsisimme veloista kokonaan irti.
Emme kuulu Etelä-Eurooppalaisten pummien joukkoon. Hallitus voisi ryhtyä johonkin, että pääsisimme veloista kokonaan irti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oikeassa taidat olla. Se tarkoittaa koronkiskontaa.
Kyllä minäkin tulkitsen uhkavaatimuksena, että nyt on aikaraja jo kohta ylittynyt! En usko EU:n hajoavan, markkinat reagoivat yllättävän nopeasti kun hiemankin toivoa on kurinpalautuksessa:)
Katsotaan ja ihmetellään! Kuitenkin niille jotka pelkäävät elinehtojensa kapenevan eläkkeellä ollessaan, on meidän ikäpolvi jo turvattu ilman suuria muutoksia.
Tulevaisuus menee eteenpäin omalla painollaan, josta emme kykene ennustamaan mitään!
Hyvää aikaa elämme me ikäihmiset nyt!
Eläköön pohjoimainen demokratia!
Muistakaa äänestää Paavo Väyrystä ja Timo Soinia, siinä meillä muutoksen mahdollisuus.
Tiedätte kai luokittajan historian 2000-2007, eikö ole TV:ssä näytetty pitkä ohjelma talouden romuttajista ja suurista palkoista jotka 2008 vetivät koko maailman alas. Jotkut tienaavat kun luokitus laskee tai nousee ja kuka kaiken maksaa sen tekevät köyhät.