Jou,jou,Joulua vaan!

Joulua teille ja Joulua meille,
Joulua kaikille rekkautuneille!
Myös puskille onnea tunnelman tekoon
he kortensa kantavat yhteiseen kekoon.

Ei hetkiä näitä voi uudelleen saada
ja pikkuiset kinat ei palstaamme kaada,
kun yhdessä koitetaan kiltisti olla
voi riidellä myöskin kai sovinnolla?

Siis eiköhän oteta iisisti täällä
ja laitetaan tekstiä hyvällä päällä,
kai pikkuiset riidat voi unohtaa tyystin
näin mieleeni tuli,kun runoa jyystin!
274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voi sinua malttamatonta
on jouluun vielä päivää monta.
On sinulla sellainen tahti
että kotiisi on laitettava jouluvahti.
Muuten on lahjat avattuna
ja kaikki herkut jo nautittuna.

Siis sankoin joukoin kiirehtikäämme
ettei tapahtuisi jouluun uusi käänne,
toppuutellaan sua hyvän aikaa
ei kurkata saa ennakkoon joulun taikaa.
Muuten sen voiman saattaa kadottaa
kun joulupäivän kohdata saa.

Toki siis olkaamme kilttejä täällä
eli ajatellaan enemmän sillä päällä
ja ei nyrpistetä nokkaamme liikaa
muutenkin paljon harmeja piisaa.
Tällä iällä jo unohtaa niin paljon
että tuokin toive täyttyy sen vannon.

Äänestä

Joulu saapuu ajallaan
kukin taaplaa tavallaan,
Karhu aikoo talviunille
minä äidinkielen tunille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rauha maassa kirjoitti:

Joulua teille ja Joulua meille,
Joulua kaikille rekkautuneille!
Myös puskille onnea tunnelman tekoon
he kortensa kantavat yhteiseen kekoon.

Ei hetkiä näitä voi uudelleen saada
ja pikkuiset kinat ei palstaamme kaada,
kun yhdessä koitetaan kiltisti olla
voi riidellä myöskin kai sovinnolla?

Siis eiköhän oteta iisisti täällä
ja laitetaan tekstiä hyvällä päällä,
kai pikkuiset riidat voi unohtaa tyystin
näin mieleeni tuli,kun runoa jyystin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu