Hankala tapaus

Elikkä olen ihastunut tähän tyttöön tulisesti ja olen aiemminkin 2 vuotta sitten, mutta silloin se vain jäi vaikka meillä olikin jtn juttua ja nyt taas tapaan tämän tytön ja ensisilmäyksellä rinnassani räjähtää, en ole koskaan tuntenut mitään näin hyvää. Tapasin hänet nyt omissa illanistujaisissani, ilta oli elämäni paras! Juteltiin henkeviä, vitsailtiin, juotiin, halailtiin ja lopuksi päädyttiin myös sänkyyn, mutta sen jälkeen tyttö on ollut jotenkin välttelevä... Hän sanoi sinä iltana että olisin kyl unelma poikaystävä, mutta myös sen että hän ei pysty seurustella vielä, koska menneet suhteet ovat olleet hankalia. Hän kyllä tietää että pidän hänestä, mutta tuntuu että hän ei pidä minusta koska minä olen aina se kuka soittaa tai lähettää viestin. Nyt olen ihan hukassa enkä tiedä mitä tehdä! Koska yht äkkiä mikään ei tunnu enää miltään, ajattelen vain tätä tyttöä, illoin aamuin. En tiedä kelle puhua joten sanokaa mitä itse tekisitte!
20190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Hankala tapaus, mutta etköhän sinä selviä. Jos hänen edelliset suhteensa ovat olleet hankalia, on ymmärrettävää, että hän epäröi. Anna hänelle aikaa miettiä, ja osoita välittäväsi hänestä. Ei kannata edetä liian nopeasti, vaan voisitte olla aluksi vaikka vain ystäviä. Sitten kun tyttö oppii luottamaan sinuun, niin voitte "alkaa oleen."

Äänestä
  • Sieltä se huutelee ku kerta kokemusta on! Älä kopsaa mrfrasieria se on ainut laatujaan nii täältä se vittu 13 nörttityttö tulee ja jakelee tietojaan ku muuta ssiaalista elämää oo!! PAINU VITTUUN!

    Äänestä

  • m1nä_vanhempi ku sinä kirjoitti:

    Sieltä se huutelee ku kerta kokemusta on! Älä kopsaa mrfrasieria se on ainut laatujaan nii täältä se vittu 13 nörttityttö tulee ja jakelee tietojaan ku muuta ssiaalista elämää oo!! PAINU VITTUUN!

    Höh! Minä neuvoin ensin! Ja onko minun vikani, jos minulla ei ole kovin sosiaalista elämää? Eikä saa näyttää huonoa esimerkkiä kiroilulla! Minä olen alaikäinen! Jos minä haluan keskustella täällä, niin älä sinä siitä urputa!

    Äänestä

Oon yrittäny, mutta ku ainakun me tavataan ni poltetaan vaa siinä tupakat ja moro.
Aina kun olen pyytänyt kahville hänelle ei ole käynyt tai jos hänelle käy niin juuri kun soitan hänelle missä hän on niin hänen suunnitelmat ovat muuttuneet ja ei pääse...

Äänestä
  • Öö... Ensimmäinen vaihtoehto on ilmeisesti, että hän ei luota sinuun. Hänellä saatta olla jo poikaystävä, mikä tekisi yhtälöstä erittäin...mahdottoman? Tai sitten hänellä on yksinkertaisesti liikaa harrastuksia, mutta olen melko varma, että se on toka. Kuitenkin, oli se noista mikä tahansa, sinun pitäisi puhua siitä hänen kanssaan, siis siitä, miksi hän ei halua/voi olla kanssasi. Ja se polttaminen kannattaa lopettaa, onnistuu kuulemma parhaiten hypnoosin avulla.

    Äänestä

Hänellä ei ole harrastuksia, eikä poika ystävää. Ja eikö tääl oo ketää 13 vuotta vanhempaa??

Äänestä
  • Ei välttämättä :-D. Mutta mitä vikaa meissä on, vaikka me haluamme auttaa sinua? Eikö sekin ole hyvä, että edes pikkulikka auttaa? P.s: Olen sama tyyppi kuin Mä tiedän 98
    Minusta on hauskaa käyttää kahta nimimerkkiä XD

    Äänestä

  • Ja ai niin, sinun kannattaa PUHUA hänen kanssaan.

    Äänestä

  • N3rd g1rl 13 kirjoitti:

    Ja ai niin, sinun kannattaa PUHUA hänen kanssaan.

    saako pieni poika autaa? mnun mlestäni olsi parsasta että menistit juttelemaan caikka jalkpallosta taimuusta mielenkiintoisesta ljista. tai sitt en voisit otaa sinun isovljen potkulaudan ja kurvailla sillä hinosti. minun luokan tytöt tykkää jos uhmailee opeille ja ptää lippistä väärinpäin.
    t sami

    Äänestä

  • On toki vanhempiakin. Ja oma neuvoni on sama kuin nörtillä tytöllä (ihme ja kumma): anna hänelle aikaa.

    Äänestä

  • sami 2003 kirjoitti:

    saako pieni poika autaa? mnun mlestäni olsi parsasta että menistit juttelemaan caikka jalkpallosta taimuusta mielenkiintoisesta ljista. tai sitt en voisit otaa sinun isovljen potkulaudan ja kurvailla sillä hinosti. minun luokan tytöt tykkää jos uhmailee opeille ja ptää lippistä väärinpäin.
    t sami

    Sami kuule, tässä on nyt kyse vakavimmista asioista, joita sinun ei kannata murehtia, koska ne voivat mennä liian monimukaisiksi sinulle. Mitä jos Sami miettisit vaikka sitä, että mitä haluat joululahjaksi?

    Äänestä

PUHUA mistä?

Äänestä
  • Mm... Siitä, että miksi tyttö ei voi/ei halua olla kanssasi. Mutta kannattaa antaa hänelle aikaa selvittää ajatuksensa, koska ne voivat hyvinkin olla sekaisin, jos aiemmat suhteet menivät vähän niin ja näin. Keskustelun on oltava rauhallista, mikäli aiot puhua.

    Äänestä

Anna muijalle aikaa. Ihan tosi. Jos vanhaat suhteet on ollu hankalia, ei sitä heti huvita hypätä uuteen suhteeseen ja sitä on vielä vähä sekasin entisistä jutuista. Oo tytölle mukava ja sitä rataa, anna sen tajuta et kässäät et se tarvii aikaa ja et annat sen rauhas setvii tunteitaan, mut älä sit oo liia tungetteleva. Ja veikkaisin et tyttö on vähän hämilläänki, jostain, älä kysy mistä äläkä kysy miks niin aattelen mut jotenki vaa sain sellasen kuvan. Mut tosiaan siis, anna sille aikaa, oo mukava mut älä tungetteleva ja anna sen selvitellä tunteitaa rauhas. Noin mä neuvoisin:)

Äänestä

Itsellänikin on vastaavan lainen juttu meneillään. Noin 2-3 kuukautta sitten aloin tutustumaan kunnolla erääseen naisen alkuun. Kaikki näytti hyvältä. Kiinnostusta näytti löytyvän puolin ja toisin. Kun aikaa oli kulunut ja tunteet olivat selvästi vahvistuneet, "facebook-virallistimme" suhteemme. Olin erittäin innoissani ensimmäisestä suhteestani, josta saisin kartoitettua paremmin omaa itseäni ja maailman kuvaani. Tästä sitten parin päivän päästä tyttö sanoi itsensä irti: "Mä en ole vielä valmis uuteen suhteeseen." No ei siinä. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Onneksi jatkettiin kuitenkin kaverilinjalla, mikä ei osoittautunut mitenkään oudoksi ratkaisuksi. Kartta jäi aika pahasti vielä kesken.

Tällöin tapailumme oli lähes päivittäistä myös koulun ulkopuolella mm. yhteisten kaverien kanssa ja ihan molempien (tosin pääpainotteisesti meillä) kotonakin. Pelkkää kaverisuhdetta, ei muuta. Olinkin aika passiivisella mielellä liikkeellä - "Kaippa kaverisuhde on parempi kuin ei mitään." Tällä lailla jatkui taas hetken, kunnes tyttö ilmaisi taas haluja muuhunkin. Mikäs siinä. Ehkä juurikin tämän ajan antaminen tytölle ajatusten selvittämiseen oli tepsinyt. Ja uudestaan suhteessa. Tämä "parisuhde" kesti sitten vähän kauemmin, mutta loppui kuitenkin taas parin viikon kuluttua syyhyn, joka vastasi pitkälti edellistäkin - "En ole vielä valmis"

Ja kaverisuhde jatkuu... aina tähän päivään asti. Entistä enemmän tosin yhteistä aikaa viettäen. Entistä enemmän (ainakin omalta osalta) toiseen kiinnostuen. Nyt kuluneen viikon aikana myös fyysinen läheisyys lisääntynyt mielestäni kaverirajan ulkopuolelle. Nyt olenkin entistä hämmentynyt. MISSÄ OIKEIN MENNÄÄN?

Pitäisikö nostaa kissa pöydälle vai antaa taas aikaa ajatusten selvittämiseen. Olen vieläkin kiinnostunut tästä tytöstä ja en haluaisi enää pilata mahdollisuuksiani liian innokkaalla tai passiivisella käyttäytymisellä ja siksi täältä neuvoja kyselenkin. Ja varoituksena aloittajalle, jos tilanne sinullakin menee näin hankalaksi.

Äänestä

tapa ittes

Äänestä

Kiitos vastauksista, olen kyllä ollut varmaa vähän painostava nytku ajattelee.

Äänestä

Saimme hänet tuntemaan itsensä pahalle. Mission accomplished.

Äänestä
  • Return to base.

    Äänestä

Btw. Ei onnannu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Randomdyd kirjoitti:

Elikkä olen ihastunut tähän tyttöön tulisesti ja olen aiemminkin 2 vuotta sitten, mutta silloin se vain jäi vaikka meillä olikin jtn juttua ja nyt taas tapaan tämän tytön ja ensisilmäyksellä rinnassani räjähtää, en ole koskaan tuntenut mitään näin hyvää. Tapasin hänet nyt omissa illanistujaisissani, ilta oli elämäni paras! Juteltiin henkeviä, vitsailtiin, juotiin, halailtiin ja lopuksi päädyttiin myös sänkyyn, mutta sen jälkeen tyttö on ollut jotenkin välttelevä... Hän sanoi sinä iltana että olisin kyl unelma poikaystävä, mutta myös sen että hän ei pysty seurustella vielä, koska menneet suhteet ovat olleet hankalia. Hän kyllä tietää että pidän hänestä, mutta tuntuu että hän ei pidä minusta koska minä olen aina se kuka soittaa tai lähettää viestin. Nyt olen ihan hukassa enkä tiedä mitä tehdä! Koska yht äkkiä mikään ei tunnu enää miltään, ajattelen vain tätä tyttöä, illoin aamuin. En tiedä kelle puhua joten sanokaa mitä itse tekisitte!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu