Mulle kanssa hyviä neuvoja!

Kenellekään ei saisi luoda katteettomia toiveita, joten Kukaan ei voi toisen puolesta sanoa, millainen elämäsi tulee olemaan. Eikä sitäkään, että rakastaako mies sinua, vain löytääkö hän uuden rakkauden kohteen itselleen.

Kun sinulla nyt tuntuu olevan hyvin perustavaa laatua oleva luottamuspula miehiin vaiko kaikkiin ihmisiin, niin se ei siitä miksikään muutu. Voit yrittää pakottaa itsesi olemaan toisenlainen, ehkä huonolla menestyksellä.

Onko mies antanut aihetta luottamuspulalle? Onko hän jotenkin toiminut selkäsi takana niin, että et koe voivasi luottaa? Vai kumpuaako kaikki epäluottamus ihan itsestäsi ja aiemmista kokemuksistasi?

Ainoa mitä voin sanoa varmuudella on se, että aito rakkaus antaa toiselle tilaa olla juuri sellainen kuin hän on. Sen sijaan, että olet kateellinen miehen hyvistä piirteistä ole ylpeä niistä ja siten pääset osaksi niistä. Et kenties siedä sitä, että hän on niin ystävällinen muillekin naisille vai mistä kiikastaa? Hän tulee toimeen kaikkien kanssa ja sekös sinua kismittää..?

Jos mies ei ole mitenkään osoittanut olevansa epäluotettava, tulee sinun kyllä kääntyä nyt sisimpääsi ja miettiä mitkä piirteet hänessä sinussa laukaisevat nuo riippuvuusoireet. Rakkauteen ne eivät kuulu, eli ehkäpä se mitä luulet rakkaudeksi ei olekaan rakkautta? Koet ehkä jääväsi kakkoseksi kaikelle muulle? Et saa tarpeeksi huomiota? Et koe olevasi hänen arvoinen? Itsetunto, siinä on työsarkaa..

Olet jo käynyt terapian, aloita se uudelleen. Oireet palasivat, joten mikä tässä suhteessa muistuttaa entisestä elämästä ja sen haamuista?

Kiitos vastauksestasi todella paljon! Osuit naulan kantaan monessa asiassa!
Huonolla menestyksellä olen teeskennellyt olevani toisenlainen! Tämä on johtanut siihen, että ulkopuolisen silmissä vaikutan varmaan mielipuolelta, koska ensin olen ok jonkun asian kanssa, mutta pinnan alla muhii ja kiehahdan sitten myöhemmin.
Tai sitten kilahdan heti ja kadun myöhemmin ja selittelen pahaa mieltäni milloin milläkin. Tämän kohtelun saavat osakseen tietysti vain juuri ne ihmiset, jotka sen vähiten ansaitsevat!

Mieheni ei ole antanut mitään syytä luottamuspulalle. Tunnusmerkit pettämisestä tai muusta salamyhkäisyydestä tiedän erittäin hyvin ja mieheni on huono valehtelemaan. Valehtelu on tietysti huono homma sinänsä jos sitä sattuu jatkuvasti, mutta väitän että meillä ollaan ihan normaaleissa määrissä. Itse olen liiankin rehellinen joskus.

Haluan antaa mun miehen olla vapaa. Haluan sen toteuttavan sen unelman työn suhteen, vaikka se tarkoittaa ehkä joskus erossa oloa.
Haluan olla se tuki ja turva, jonka luo se haluaa palata töistä tai mistä vaan.
Mä en oikeasti usko sen käyvän vieraissa ja nauravan mulle mun selän takana, Mä uskon ja olen kokenut että se rakastaa mua, mutta jostain manaan sen peikon aina jossain vaiheessa pilaamaan kaiken. Mietin asioita liikaa, käännän ja väännän kunnes kaikki on aivan sekaisin.

Mun mies kokee, että mä työnnän sitä pois luotani.
hänen mielestä minä ajoin meidän suhteen siihen pisteeseen että hänen oli pakko ottaa etäisyyttä.
Potkin sen pihalle, koska on helpompi lopettaa suhde kuin tulla jätetyksi.
Hän haluaisi jatkaa avioliittoa, mutta minä käytökselläni osoitan pystynkö minä itse siihen. Hän voisi tulla takaisin vaikka huomenna, mutta se tarkoittaisi kuulemma vain sitä, että hetken päästä hänen pitäisi taas pakata laukut ja sen jälkeen avioliitto olisikin siinä sitten!
Ja pelkään myös hänen menettämistä muutenkin kuin "perinteisesti".
Jos hän ei vastaa moneen tuntiin puhelimeen, niin näen hänet makaamassa auton alla tai sairaalassa. Silloin päätän, että ihan sama missä on ollut ja mitä tehnyt ja kenen kanssa, niin pääasia että on kunnossa. Niin hirveää stressiä aiheutan itselleni...

Niin... en todellakaan tunne olevani hänen arvoisensa. Miten voisin kun luen tuota tekstiä tuossa yläpuolella. Omaani siis.

Menneisyyden haamut selittyvät sillä, että olen tavalla tai toisella aina menettänyt kaikki miespuoliset läheiseni.
Itseasiassa vain ensimmäinen poikaystäväni oli todellinen luuseri, pettäjä, juoppo. Minun taustoilla luulisi että olisin jatkanut aina samalla linjalla miesten suhteen, mutta tuon tyylinen mies oli ensimmäinen ja viimeinen! En todellakaan vihaa miehiä jos sitä ajattelit. Itse olen suhteeni pilannut!

Mieheni ei ole tuo ensimmäinen poikaystäväni tai samanlainen hirviö kuin isäni oli/on, mutta sekään tieto ei tunnu auttavan.
Kyllä olen itseeni kääntynyt ja löytänyt näitä asioita ja niihin vastauksiakin, mutta jotain on mennyt ohi.

En ajatellut aloittaa terapiaa uudestaan, mutta haluaisin kyllä jonkun ulkopuolisen kanssa puhua. Asuin eri kaupungissa terapian aikana, joten joutuisin etsimään uuden terapeutin ja aloittamaan alusta. Suoraan sanottuna minulla ei olisi siihen edes varaa ilman lottovoittoa. Varmaan ensimmäiset kaksi vuotta menisi luottamuksen testailuun ja kaikkien vikojen etsimisiin siinä ihmisessä...

Kiitos vielä kerran asiallisesta vastauksesta, tunnen itseni todella huonoksi ihmiseksi, koska olen tässä suhteessa se pahis vaikkakin tahtomattani.
Niin monet ihmiset kirjoittavat kärsivänsä puolisonsa mustasukkaisuudesta ja aina neuvo on se sama ja lopputuloskin ehkä sama... toivottavasti ei tällä kertaa!

Kuule, sinulla ei ole oikein nyt muuta vaihtoehtoa - itsesi ja avioliittosi pelastamiseksi - kuin mennä terapiaan. Tarvitset oikeasti ammattiapua enkä tarkoita, että olisit jotenkin hullu vaan tarvitset sen säännöllisen tuen ammattilaisesta, joka voi peilata noita tunteita ja tekoja järkevästi sinun kanssasi. Tähän ei riitä nyt kaveriapu. Joten otapa nyt selvää mistä voisit löytää järkevän ja oikean suunnan omaavan terapeutin siellä missä oletkin. Älä viivyttele, tai avioliittosi on entinen. Jos raha on ongelma, voit käyttää netissäkin toimivia ilmaisia palveluita, joissa saat tukihenkilön edes nettikysymyksiisi.

Pystyn eläytymään ongelmaasi, mutta en valitettavasti tiedä mikä siitä on se ulospääsy. Kovat pelkotilat, ahdistus, mustasukkaisuus: voi olla, että vain lääkitys auttaa (tutkimuksen mukaan masennuslääkityksen on todettu tehoavan). Ajatusten kehää on todella vaikea keskeyttää, kun se yksi ajatus jää päälle, on pakko tarkistaa puhuiko toinen totta tms. Se voi olla kuin pakkomielle.

Koita ajatella vain tätä hetkeä, juuri sitä kun olet siinä missä olet, älä mieti mitä oli ennen ja mitä on tulemassa eteen. Koita keskittyä vain siihen, että mies on nyt siinä ja voit olla onnellinen. Luota siihen, että hän on kanssasi sen vuoksi, että hän rakastaa sinua. Luota siihen, että hän on sinulle rehellinen.

Mutta, antaako hän sinulle tarpeeksi huomiota? Joudutko "kerjäämään" huomiota huonolla käytökselläsi? Aikuisetkin voivat käyttäytyä kuin lapset ja nuoret koulussa tai kotona ;) Tutkaile omaa historiaasi ja mieti mikä muistuttaa entisestä ja mieti todella tarkkaan, että onko asia oikeasti niin kuin ajattelet, juuri tämän ihmisen kohdalla. Jos hän ymmärtää mitä olet kokenut, hän ei takuulla laita sinua sen läpi uudelleen jos sinua todella rakastaa. Mutta, jos epäilet luottamusta hän saattaa joskus todella toteuttaa pahimmat pelkosi..

Olet menettänyt läheisiä tavalla tai toisella. Muista se, että kukaan meistä ei voi ennustaa käykö niin uudelleen ja sen vuoksi voit vain elää tätä hetkeä ja niin sinun tulisi elää. Ei huomisessa, ei eilisessä, vaan juuri nyt. Opettele laskemaan kymmeneen ennen kuin kilahdat. Ainakin pyydä heti anteeksi ja jos käytöksesi on tilanteeseen ja sen vakavuuteen nähden ylireagointia, tunnista ja pahoittele. Kokeile joogaa, meditointia, urheilua nyt ainakin ja jos meinaat tulistua kävele konkreettisesti ulos talosta ja palaa kun olet rauhoittunut. Se ainakin auttaa!

Ymmärrän, että joistain tietyistä syistä sinun on vaikeaa luottaa ihmisiin tai miehiin. No, sinun on opittava ajattelemaan asia niin, että niin kauan kuin se toinen ei anna sinulle epäluottamukseen aihetta, sinun on vain luotettava. Näinhän mieskin tekee omalla kohdallasi. Luota ja jos luottamuksesi petetään, pääset jaloillesi, jälleen kuten aina ennenkin!

Olen ajatellut etsiä netistä, että mitkä ne vaihtoehdot keskustelulle olisivat.
Tälle palstalle en tietenkään ole halunnut ja voinut kirjoittaa kaikkea mitä tässä meillä on nyt meneillään, mutta lieventäviä asianhaarojakin löytyy :)
Siis omalle käytökselleni.
Mutta kyllä tässä 4-5 kuukautta yksin asuneena voin sanoa, että jonkinlaista apua tarvitaan vaikka itseasiassa olen kyllä jo tottunut taas yksin elelyyn... sitä on tullut niin paljon harjoiteltua aikoinaan.
Mutta historia toistaa itseään ja parempaa miestä saa todella etsiä.En mennyt naimisiin sen takia, että antaisin heti periksi kun tummia pilviä nousee taivaallet.

Kuka tietää mitä ihmiset touhuavat toisen selän takana... Ihan kuka tahansa voi olla se pettäjä ja valehtelija. Netistä löytyy ties kuinka monta palvelua, joista saa seuraa vaikka samalle päivälle jos haluaa. Eihän siinä koko yötä tarvita, vaan koukkaus vaikkapa seuralaisen kautta ennen kotiin tuloa...
Nimim. kokemusta on siitä seuralaisen osasta. Kotona niitä vekkuleita on odotellut pahaa aavistamattomat vaimot ja tyttöystävät.

Mutta... vaikka peikkoja manailenkin, niin ihan aikuisten oikeesti uskon olevani mieheni ainoa nainen. Tälläkin hetkellä!
Jos se kiinni joskus jäisikin, niin siitä on sitten helppo erota, koska se tappaa todella tehokkaasti tunteet minussa.
Ensin itken silmät pihalle yksin kotona (1viikko), sitten kun en vaan enää jaksa ja alkaa tulla nälkäkin, niin haen ruokaa ja syön itseni turvoksiin (1viikko), sitten luulen että olenkin jo ok ja päätän lähteä kavereiden kanssa ulos... Iso virhe... 2 vaihtoehtoa... Joko aloitan alusta koko tuskan tai hyppään sänkyyn jonkun kanssa ja SITTEN aloitan alusta koko tuskan :)
No jossain vaiheessa kyllästyn itseeni taas ja päätän leikata hiukset, aloittaa jotain uutta ja kivaa tai jätän kaiken ja lähden ulkomaille tai vaihdan kaupunkia, mutta teen kuitenkin jonkin ison muutoksen elämääni. Sitten siinä aikani ajattelen,että näkisipä SE mut nyt ja miten hyvin mulla menee ja kun kyllästyn miettimään että törmäänköhän mä siihen ja sitten se näkee miten hyvin mulla menee, niin huomaankin että onpa tässä muutakin ajateltavaa :)
Sitten tulee se kaunis päivä, kun on nukkunut huonosti ja hiukset (ne uudet ihanat) on kuin petolinnun... piip... ja päälle on hutastu pyykkikorista jotain...
niin vastaan kävelee... ihana uusi mies :)

Tämä nyt siis loppukevennyksenä tälle mun vuodatukselle :)
En mä ole ihan toivoton tapaus ja miehenikään ei ole aina niin täydellinen kuin voisi kuvitella.

Mutta minäpäs alan googlaamaan ammattiapua... Onneksi ei ole kynnystä avun hakemiseen.

Kiitos sinulle edelleen kommenteistasi ja jos tulee lisää mieleen, niin luen mielelläni. Jos haluat, niin voisit kertoa jotain omista kokemuksistasi...
Ei todellakaan siis tarvi, tuli nyt vaan mieleen :)

Kirjoitat tutun kuuloista tekstiä. Minun elämäni rakkaus oli ihana, silloin kun ei ollut mustasukkainen.
Pääsääntöisesti meillä oli aivan ihanaa, mutta kun mustasukkaisuus iski päälle, niin se oli jotain käsittämätöntä. Sen laukaisemiseen ei paljon tarvittu. Siihen riitti vaikka tv:n shamppoomainos. Hän katsoi minne minä katsoin, kun tv:ssä tyttö pesi tukkaansa ja tietysti siinä näkyi paljasta olkapäätä. Minun oli pakko katsoa muualle, mutta useimmiten ei sekään auttanut.
Kahdeksan vuotta sinnittelimme. Erosimme ja palasimme yhteen parikin kertaa, sillä rakastin tyttöä kovasti.
Hän syytti minua pettämisestä monet kerrat, vaikka minulle ei tullut mieleenkään sitä tehdä. Mikään selitys ei auttanut, olin mukamas pettänyt, vaikka en ollutkaan. Lopulta päädyin ulkopuoliseen suhteeseen, kun pinnani kertakaikkiaan paloi ainaiseen epäilyyn.
Suhde kesti puolisen vuotta ja tietysti tuli viivytyksiä tapaamisiimme kun olin pettämässä. Siitä tietysti sain normaalit haukut ja tunnustin ihan suoraan, että tulen suoraan toisen luota. Ihme kyllä, syyttely loppui aina siihen paikkaan joka kerta ja illasta tuli ihan mukava. Seksiäkään ei tarvinnut pahemmin vongata, kun olin jo rakastellut jopa seitsemän kertaa sinä päivänä. Nuorena ja viriilinä kyllä jaksoin vielä pari kertaa ja kaikki oli päällisin puolin oikein hienosti. Sisällä vain oli tyhjä olo, että ei tässä ole mitään järkeä.

Lopetin ulkopuolisen suhteen ja taas alkoivat tunteja kestävät syyttelyt, kun jouduin sanomaan, että en ole ollut vieraissa.
Meidän suuri rakkautemme päättyi jonkin ajan kuluttua omaan mahdottomuuteensa.

Minä pelkäsin viisitoista vuotta sitoutumista ja jos huomasin kumppanissani pienintäkään merkkiä mustasukkaisuudesta, lopetin suhteen siihen paikkaan.
Vasta neljäkymppisenä uskaltauduin hankkimaan perheen.

Ex:nikin onnistui suhteen luomisessa, mutta vasta viidenkymmenen huonommalla puolella. Hän jäi lapsettomaksi.

En tiedä onko tästä sinulle apua, mutta kerroinpahan omasta kokemuksestani.
Sinulla on se etu, että tunnustat aika suoraan, että vika on sinussa.
Hoida asia kuntoon vielä kun ehdit. Kunnollisia miehiä ei ole jonoksi asti ja tarjonta sen kun vähenee ajan kuluessa. Sitä aikaa voi kulua kymmeniä vuosia ihan huomaamatta, kuten nuoruuteni suurella rakkaudella.

Kiitos miehisistä vastauksistanne! Näinhän se on, mitä kerrotte!
Asia on todellakin työn alla ja myönnän paskamaisuuteni.
Ei ole itsellekkään koskaan ollut suurena haaveena huomata olevansa mustasukkainen kontrolloiva syyllistävä hirviö!

Onko teillä sitten sellainen tilanne että toinen osapuoli ei ole koskaan katsonut peiliin ja syyttää vaan teitä miehiä kaikesta?
Vai onko välillä ollut hetkiä, jolloin toinen osapuoli on aidosti ottanut syyn niskoilleen mustasukkaisuudestaan? Vieläpä ilman sitä surullisen kuuluisaa tilannetta, että uhkaatte erolla jos tilanne ei muutu?

Haluaisin juuri uskoa siihen että asemani olisi parempi, koska en enää valehtele itselleni, myönnän itselleni virheeni, tiedän mistä tämä johtuu ja aion kovasti yrittää parantua. Enkä pelkästään avioliitton ja miehen takia, vaan sen takia että kuitenkin eniten tässä kärsin minä, koska itseäni en pääse karkuun vaikka minne menisin! En voi soittaa kaverille, että voinko tulla sun tykö majailemaan kun en kestä itseäni enää...

Olen kuitenkin sen ikäinen että en halua menettää yhtään ylimääräistä aikaa turhia märehtiessä. En halua herätä viiskymppisenä, katkerana, yksinäisenä naisena ja ajatella että pitäisi varmaan tehdä jotain asialle...

Miehet harvemmin puhuvat terapian puolesta, niin mitä mies ehdottaisi seuraavaksi askeleeksi?
Mustasukkaisia ihmisiä on niin paljon, että kokemusta löytyy varmaan jokaiselta lähipiiristä.

Hyvän ystävän kanssa juuri juteltiin, miten meillä molemmilla on kumppanit, joista kumpikaan ei käytä alkoholia joko ollenkaan, tai todella vähän.
Pelkästään tämän takia olemme molemmat valmiita sietämään enemmän jotain muita huonoja puolia :)
Ja mitkä ovat loppujen lopuksi huonoja puolia ja mitkä vain eroavaisuuksia luonteissa tms.

Kiitos vastauksistanne ja tsemppiä sinulle, joka kärvistelet oman mustasukkaisen puolisosi kanssa!
Oletko jo kaikki keinot kokeillut? Aika paha on koittaa auttaa jos toinen on omasta mielestään syytön ja vain oikeutetusti epäluuloinen :(

Sinä olet käynyt terapiassa jo tarpeeksi kauan. Olet jo puheesi pitänyt, nyt on toiminnan vuoro.

1) ajattele mitä poläytät suustasi. Sinulla on järki aivan kuin kaikilla muillakin. Voit täydellisen hyvin pitää suusi kiinni ja miettiä mitä sanot. Sinun EI tarvitse sylkäistä kaikkea roskaa ulos mitä ensimmäiseksi mieleesi juolahtaa.

2) Käytä tuota vahvinta valttiasi: Valinnan vapautta. Sinulla on oikeus valita sanoa positiivisia ja kauniita asioita. Sinulla on myos vapaus valita syytää suustasi oksettavuutta ja tuhoa.

3) sinulla on vapaus valita jauhaa sitä samaa purukumia mielessäsi jota olet vuosikausia jauhanut: "Olen mustasukkainen, omistushaluinen, kahlitseva, kiukkuinen, katkera... lista jatkuu vaikka millä adjektiiveilla valitettavasti."
MUTTA sinulla on myos kaikki valta treenata aivosi kääntämään tuo saasta kauniiseen ja puhtaaseen. Ainoa mitä se vaatii on itsekuria.

On niin helppo olla laiska ja toimia sen likaisen , oksetuskaavan mukaan. Ja puhua ja puhua ja puhua ja puhua ja puhua. Mitä hyotyä tuosta puhumisesta enää on?

Ala toimimaan tavalla jonka tiedät rakentavaksi ja oikeaksi.

Ala käyttäytymään kuin arvokas ja arvostettu ihminen. Ihminen, jonka kanssa itseään ja muita kunnioittavat yksilot haluavat vietaa aikaansa!

Ala kunnioittamaan muita ihmisiä ja itseäsi. Ala arvostamaan heitä. Saat huomata että se tulee sinulle bumerangina takaisin.

kolkyt+ luki tämän https://keskustelu.suomi24.fi/t/9954479/miten-paasta-itsetuhoisesta-ajattelusta-eroon#comment-92590589