Eroahdistus?

Kaipaisin apua pentuni kanssa!

Minulla on kaksi koiraa uros dalmis 5v. ja uros sekarotunen 7kk oleva pentu.
5v. sairastaa epilepsiaa jonka vuoksi koirat ei ihan täysin samassa paikassa voi olla jos kohtaus tulee ettei pentu hyökkää kimppuun joten laitoin pennun vessaan jossa oli oviaukossa "kalterit" että näki mitä muualla tapauhtuu.
Pentu alkoi tekemään tuhoja vessassa joten kokeilin Isoa häkkiä jolloin kuulin naapurilta että koira haukkuu kokopäivän. :(
Nyt ollaan harjoteltu oloo erossa minusta olen ollut 30-60min (asunnossa) mutta suljetun oventakana harjoitukset on mennyt ihan hyvin eikä se ole haukkunut (tietää että olen kotona) heti kun laitan takkia päälle alkaa koirat pyörimään ympärilläni joten olen myös mennyt laittamaan takin päälle ja istunut takkipäällä 30min olen myös mennyt ja pukenut vaatteet päälle seisoskellut hetken ja ottanut vaatteet pois.
Olen koittanut pitää kuonokoppaa (jonkakaa se pystyy juomaan) pennulla jotta se voisi olla vanhemman koirankanssa samassa tilassa ja saisi siittä turvaa ei auta kun ihminen lähtee alkaa kauhee hätä ja haukkuminen.

Jouduin jättämään pennun yksin kun käytiin vanhemman koiran kanssa eläinlääkärissä oltiin pois tunnin jätin luun/aktivointipallon (pennulla ei silloin ollut kuonokoppaa) sen tunnin aikana pentu oli pissannu 2 kertaa ja kakannut kerran, tiputtanut muropaketin pöydältä syöny murot/repyny paketin, luuhun ei oltu koskettu ja kauhee haukunta kuulu...
Haukunestopantaa (josta kuuluu se ääni) ollaan kokeiltu ei auta,
Radion oon jättäny päälle ei auta...

Koirat ulkoilevat 3 kertaa päivässä aamulla 15-20min lenkki, päivällä 45-50min lenkki, illalla 20-30min...

Alkaa toivo loppumaan ja naapureitten hermo :(
Olisiko kellään vinkkejä millä pentu saataisiin jäämään haukkumatta kotiin ja
niin ettei se voisi satuttaa vanhempaa koiraa jos sattuu saamaan epilepsia kohtauksen?

Pentu on ollut nyt viikon päivähoidossa vanhemmillani (että naapurit saa hengähdystauon) päivät on mennyt ihan hyvin koska siellä on ihminen kokoajan kotona. Mutta olisi kiva että pennusta saataisiin kelpo kerrostaloasukas ja se voisi jäädä työpäivänajaksi rauhassa kotiin.
4132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minusta sinulla on nyt mahdoton yhtälö. Ei pentu VOI käsittää eikä hyväksyä, että se ei saa olla koirakaverinsa seurassa päivisin. Ei ollut hyvä idea ottaa pentua sairaan koiran seuraksi, et pysty huolehtimaan pennun tarpeista. Ei koira kasva tasapainoiseksi vessaan eristämällä ja kuonokoppaa käyttämällä. Vanhemman koiran sairaus, siis jos se oikeasti saa kohtauksia, voi vaikuttaa pennun eroahdistukseen. Se ei tunne oloaan turvalliseksi. Löytyisikö jommallekummalle uusi koti?

Äänestä

Kiitos vastauksesta! :)

En aijo luovuttaa heti kun ensimmäinen tiukkapaikka tulee.
Vanhempi ei saa niitä kohtauksia niin usein ja sillonkin yleensä yö aikaan
En ole ainoa ihminen jolla on kaksi koiraa ja toinen niistä on epilepsia koira siksi halusinkin kuulla mielipiteitä miten muut ovat toimineet tai toimisivat...

Äänestä

"Koirat ulkoilevat 3 kertaa päivässä aamulla 15-20min lenkki, päivällä 45-50min lenkki, illalla 20-30min."...Tämä jo kertoo sen, että mahdollinen ongelma on liika energisyys. Tuolla ajalla tulee n.10km kävelyä, jos ripeästi kävelee, mutta se ei poista koiralta tekemisen tarvetta.

Väsynyt koira ei rieku, se tiedetään, eikä koira, jolla on päivittäinen aktiviteetti kohdallaan. Jos nämä asiat ei kohtaa, koira oireilee siitä kuvailemallasi tavallla. Miten muuten se voisi tuoda itseään esille.? Ei koira mitään huvikseen tuhoa, eikä ajan kuluksi, vaan liiallisen energian purkamiseksi. Tuon ikäinen koira kaipaa nenän ja kropan käyttöä, se on tehokkainta. Liikunnan oheksi riittää helposti n.1/2h hajuaistiin kohdistuvaa jotain...mitä, niin se on itsesta kiinni.
Järjrstä sellaista tekemistä, missä koira joutuu hieman ratkomaan tekemisiään. Lisäksi mieti monipuolisuutta, jolla koira saa uusia kokemuksia ja näin myös joutuu käyttämään aistejaan ympäristönsä havainnointiin. (reitit, paikat jne. moinipuolisuutta)

Äänestä

Kiitos vastauksesta!

Tota kokeilenkin :)
Leikitty ollaan kyllä/koirat leikkivät keskenään ja perus käskyjä ollaan harjoteltu mut noi "etsi" leikit onkin jäänyt vähemmälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aapeli kirjoitti:

Kaipaisin apua pentuni kanssa!

Minulla on kaksi koiraa uros dalmis 5v. ja uros sekarotunen 7kk oleva pentu.
5v. sairastaa epilepsiaa jonka vuoksi koirat ei ihan täysin samassa paikassa voi olla jos kohtaus tulee ettei pentu hyökkää kimppuun joten laitoin pennun vessaan jossa oli oviaukossa "kalterit" että näki mitä muualla tapauhtuu.
Pentu alkoi tekemään tuhoja vessassa joten kokeilin Isoa häkkiä jolloin kuulin naapurilta että koira haukkuu kokopäivän. :(
Nyt ollaan harjoteltu oloo erossa minusta olen ollut 30-60min (asunnossa) mutta suljetun oventakana harjoitukset on mennyt ihan hyvin eikä se ole haukkunut (tietää että olen kotona) heti kun laitan takkia päälle alkaa koirat pyörimään ympärilläni joten olen myös mennyt laittamaan takin päälle ja istunut takkipäällä 30min olen myös mennyt ja pukenut vaatteet päälle seisoskellut hetken ja ottanut vaatteet pois.
Olen koittanut pitää kuonokoppaa (jonkakaa se pystyy juomaan) pennulla jotta se voisi olla vanhemman koirankanssa samassa tilassa ja saisi siittä turvaa ei auta kun ihminen lähtee alkaa kauhee hätä ja haukkuminen.

Jouduin jättämään pennun yksin kun käytiin vanhemman koiran kanssa eläinlääkärissä oltiin pois tunnin jätin luun/aktivointipallon (pennulla ei silloin ollut kuonokoppaa) sen tunnin aikana pentu oli pissannu 2 kertaa ja kakannut kerran, tiputtanut muropaketin pöydältä syöny murot/repyny paketin, luuhun ei oltu koskettu ja kauhee haukunta kuulu...
Haukunestopantaa (josta kuuluu se ääni) ollaan kokeiltu ei auta,
Radion oon jättäny päälle ei auta...

Koirat ulkoilevat 3 kertaa päivässä aamulla 15-20min lenkki, päivällä 45-50min lenkki, illalla 20-30min...

Alkaa toivo loppumaan ja naapureitten hermo :(
Olisiko kellään vinkkejä millä pentu saataisiin jäämään haukkumatta kotiin ja
niin ettei se voisi satuttaa vanhempaa koiraa jos sattuu saamaan epilepsia kohtauksen?

Pentu on ollut nyt viikon päivähoidossa vanhemmillani (että naapurit saa hengähdystauon) päivät on mennyt ihan hyvin koska siellä on ihminen kokoajan kotona. Mutta olisi kiva että pennusta saataisiin kelpo kerrostaloasukas ja se voisi jäädä työpäivänajaksi rauhassa kotiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu