Kirpputorilta ostettujen haisevien rytkyjen menekki vain lisääntyy. talouskasvun kannalta tämä itse valittu vapaa ehtoinen köyhyys ja toisten päällä olleiden hikisten vaatteiden pitäminen on myrkkyä. Kirppu toreilla käyvät nykyisin myös hyvin toimeen tulevat ihmiset, mikä on ensinnäkin todella hävettävää, mutta myös yhteiseen hiileen kusemista. Kirppu tori bisneksessä liikkuvat jopa miljoonat eurot henkilöltä toiselle tuottamatta mitään vero tai myyntihyötyjä kansan taloudelle. tämä on pahinta veronkiertoa myynti bisneksessä, mitä tiedän, ja koska ongelma on paisunut suomessa todella laajaksi, lieneee kyseessä ehkäpä suomen laajin harmaa kaupan käynti. KIrppu tori bisnes on saatava jotenkin kuriin veroilla tai muuten, koska ei voi olla ihmisten valistä kaupan käyntiä ilman kaikkíá veroa tai alveja. vain Afrikassa homma toimii eettisesti, koska verojakaan ei juuri kerätä. Miten luulette esim uuden motarin katteen uusien muoti kauppiaiden reagoivan, kun asiakas tulee sanomaan, että osti tälläisen juuri eurolla kirpparilta. Motarin katteen kauppias maksaa veroja, kirppari kauppias ei. Ongelma on vakava, jos vaihtotalous sallitaan verovapaana. Kirppismyyjä on yrittäjä muiden joukossa, velvoitteet eivät. Tässä harmaassa bisneksessä liikkuvat miljardit maksamattomat verot.
Kirpputoriongelma
KOKOOMUSNUORI
7302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ime itseesi ja tukedu typeryyteesi
En tiedä onko tämä kirpputori viesti pelkkää provosointia ja suunsoittamista, mutta joku ei taida nyt ymmärtää taloudesta mitään.
Kirpputori myyjä on verovelvollinen niinkuin muutkin. (Voittoa tuottavaa liiketoimintaa.)
Kirpputorin myymä uusi tavara on ALV-alaista.
Kirpputorin käytetystä tavarasta on jo kertaalleen maksettua ALV.
Normaaliin rahakiertoon kirpputori tavara ei aiheuta mitään häiriöö. Kun henkilö A ostaa käytetyn tavaran henkilö B:ltä esim 100 eurolla. Voi henkilö B nyt puolestaan ostaa 100 eurolla uuden tavaran kaupasta ja maksaa siitä ALV:n. Sama pätee vaikka henkilöitä olisi: A-B-C-D-E-F-G, lopulta G joutuu mennä kauppaan ja laittaan henkilön A:n rahan uuteen tavaraan. Rahaa kun on siis vain tietty määrä kierrossa, verotuloillakin on katto. Kirpputori ei vähennä veroja. Sama asia kun päättäisin nyt etten ostakkaan uutta sohvaa -> säästän siis sohvarahan -> ei, minä ostan sillä sitten jotain muuta. Joten ALVit virtaa joka tapauksessa.
Kirpputori voi toki kiertää veroissa ihan niinkuin mikä tahansa muukin firma. Mutta sehän onkin laitonta.
Kokoomusnuori ! Sinä olet aivan oikeilla jäljillä , uskot tai et , jutussasi on vinha perä . Käykääpä katsomassa kesäaikaan Citymarketin parkkipaikalla tms. aina samat naamat ja kamat on levällään samanlaisissa kasoissa . Huonoja kauppiaita , jos eivät pääse kamoistaan eroon ( veikkaan , että ostetaan aina lisää hävityseriä ja kuolinpesiä ).
Kun ostan fimaani ali hakkijoilta tuotteen, firmani omistaa sen ja ostaessani maksan siitä ainakin hintaan lisätyn myyntiveron, kun myyn sen eteen päin asiakkaani maksaa siitä myös alvin. Kirpputorilla saa myydä omaisuuttaan bisnesmielessä taysin verottomasti. Nykyisin vallitseva kirppu tori bisnes on muutenkin oksettavaa, ostella vanhoja lumppuja vaikkapa lapsilleen. Lumppu kauppiaat kaatavat talouden. Myynti on myyntiä ja on väärin että kirpputori myynti on täysin verotonta tuloa. jos myyn omistamani asunnon kirpputorilla, en varmasti selviä siitä ilman veroja. Jo miljardeihin paisunut kirppari veron kierto on lopetettava ja kirpputorimyynti on ilmoitettva veroilmoituksessa. Ja Varsinkin, jos sossupummi pitää pöytää, eikä ilmoita myyntivoittojaan sossuun, kyseessä on jo lainkin mukaan rikos.
Entäpä nettihuutokaupat?
Lapsenlapseni ovat jo monia vuosia käyttäneet HYVÄÄ kierrätettyä tavaraa!
Itsekään kirpparilta mitään osta.Syystä etten osaa esim. korjata vaatteita itselleni sopiviksi.
No, haiseehan siellä.Kuluttajan silmä on kuitenkin valikoiva.
Havaintoni mukaan kirpparit myös ihmisten kohtaamispaikkoja.
Mitenkähän mahtaa olla?Näistä niin tiedä.Mutta. Kirpputorimyyjä maksaa pöydästä vuokraa tilan vuokraajalle ja päävuokraaja tilan omistajalle.Omistaja maksaa puolestaan valtiolle määrätyt taksat vuokratuloistaan.
Ota nyt välillä setelinkuva silmästäsi "kokoomusnuori" tai hae korjaamiskohteesi vähän isommilta areenoilta kuin proletariaatin taskuista!
Oletan sinisilmäisesti, että esim. hukkatavarana kauppiaitten varastotililtä poistettuja tavaroita vähemmän myydään "harmaasti" eli pimeesti.Tähän myyntiin ennemminkin pitäisi puuttua. jos resursseja valtiolta siihen riittää.Mutta katos, nuori, kun sekin maksaa.
Sitä on niin monta monessa.
Älkää ottako minun sönkkäyksiäni todesta, minä olen vaan tavallinen trolli. On vaan niin kiva katsella, kun jotkut kuitenkin ottavat juttuni todesta ja alakavt väittää idioottimaisia mielipiteitäni vastaan. Älkää enää menkö halpaan ja munatko itseänne. Olen jo hyvät naurut saanut.
Mä kyllä tiedän kokoomusnuoren olevan trolli, mutta täällä on paljon ihmisiä jotka voivat uskoa kokoomusnuoren valheisiin. Siksi on kiva oikasta nämä valheet ja näyttää, että maailmassa on kyllä järkeäkin - se ei vaan löydy Suom24-keskustelu palstalta. Joten jos naurattaa niin naurakoon rauhassa.
Lisäisin vielä, että joskus kun kuuntelee ihan ihka oikeita eduskunta herroja ja rouvia niin jutuntaso on välillä yhtä alhaalla kuin ketjun aloittajallakin. Osa porukasta vaan on ihan pihalla ja soittaa suutaan. Mut on niitä tervejärkisiäkin vielä ;)