Wanhat kaverit.

Vuosiluvut muuttuu, muuttuu ihmisetkin.

Tätä asiaa miettinyt ajoittain jo melko pitkään. Periaatteessa mitään kummallisempaa ei tapahdu, elämä jatkuu, kellä jatkuu.

Olin nuorempana varsin kova kulkemaan, tuttavia ja sen sellaisia vähän siellä ja täällä, ympäri maapalloa. Mä tarkoitan, tunnen ihmisiä todella paljon, ystävistä en koskaan puhu, tutuista kyllä. Se kun tuo ystävyys on vähän samanlainen sana kuin sukulainen. Niinkuin teennäinnen. OK, kavereita on paljon.

Aikojen kuluessa moniin suhdanteet on muuttuneet ohuemmiksi, paremmin siltä pohjalta, että joulukortteja saattaa tulla ja joskus harvakseen tapaa tai juoruaa tuttujen kuulumisista jonkun kanssa.

Liian pitkää juttua yhteen aloitukseen, koitan tiivistää.

Noh, noin filosofisesti. Mä en ole hirvittävän moneen ihmiseen veetuuntunut. Tässä vaan tullut tulokseen, ihmiset on perssssiistä. Kasvien ja muitten elukkalajien, kuin ihmisen, kanssa on aina pärjännyt. Mutta ihmisrotu on ihmeellinen- Käytännössä turhin laji maapallolla elukoista. Hitto, saadaan maapallokin tuhotuksi muutamissa sadoissa vuosissa. Kaitpa tänne jää jotain torakoita tai avaruudesta tulee jotain hiukkasia, että jonkinlainen elämä ehkä voi jatkua.

Mnaah, liikaa kamaa. Mä nyt aloin vuodattamaan, kun jo muutamakin ikivanha kaveri ottanut yhteyttä. Ollut kaikilla hektistä aikaa, uraputkea, lapsia, edustushommia jne. Nyt alkaa rauhoittumaan ja on aikaa ajatella muutakin, kuin hektisiä asioita. Kirjoitin tän vähän sen ispiroimana, nyt hetki sitten soitti yks vanha kamu, jota en ole nähnyt kai kymmeneen vuoteen. Elossa oli, ja hyvässä kännissä. Oli menossa jonkun naisen kanssa kimppaan ja ilmeisesti joutuu vääntämään sairaslomapaperit. Mutta tosiaan, ei olla juteltu pitkiin aikoihin. Muutenkin, harvakseen saattaa puhelin soida ja joku ottaa yhteyttä. Ja kyllä mäkin aina joskus otan johonkuhun yhteyttä. Jokainen laisensa nykyään, siis enenpi karikatyyrejä siitä, mitä joskus olleet. Niin varmasti minäkin.

Aika antaa perspektiiviä.

Mukavaa kulla tutuista kuitenkin, etenkin niiltä itseltään. Aika moni on jo montussa ja kavereita näkee useimmiten vain hautajaisissa. Sukulaisia ei välittäis kyllä nähdä sielläkään.

Liikaa "asiaa", kirjoitan joskus lisää aiheesta. Vanhat tutut tuntuvat tulevan taas tutummiksi vanhemmiten.

=DW=
297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Uokko nää eläkkellä? Haluvakko kuulla vitsin? Maharotonta on kahta kaliupäätä tukastansa yhteen situa.

Äänestä

No mulle vanhat kaverit on vanhoja kavereita, ja saa sellaisina pysyä.
Tuntuu, mitä on joskus sattumalta tavattu, ettei ole paljon yhteisiä asioita, eikä vanhoja kannata muistella.
Sukulaisiin on hyvät välit, niinkuin naapureihin, että enempi panostusta sinne päin.
Se kun on tuo aika kysymys

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Vuosiluvut muuttuu, muuttuu ihmisetkin.

Tätä asiaa miettinyt ajoittain jo melko pitkään. Periaatteessa mitään kummallisempaa ei tapahdu, elämä jatkuu, kellä jatkuu.

Olin nuorempana varsin kova kulkemaan, tuttavia ja sen sellaisia vähän siellä ja täällä, ympäri maapalloa. Mä tarkoitan, tunnen ihmisiä todella paljon, ystävistä en koskaan puhu, tutuista kyllä. Se kun tuo ystävyys on vähän samanlainen sana kuin sukulainen. Niinkuin teennäinnen. OK, kavereita on paljon.

Aikojen kuluessa moniin suhdanteet on muuttuneet ohuemmiksi, paremmin siltä pohjalta, että joulukortteja saattaa tulla ja joskus harvakseen tapaa tai juoruaa tuttujen kuulumisista jonkun kanssa.

Liian pitkää juttua yhteen aloitukseen, koitan tiivistää.

Noh, noin filosofisesti. Mä en ole hirvittävän moneen ihmiseen veetuuntunut. Tässä vaan tullut tulokseen, ihmiset on perssssiistä. Kasvien ja muitten elukkalajien, kuin ihmisen, kanssa on aina pärjännyt. Mutta ihmisrotu on ihmeellinen- Käytännössä turhin laji maapallolla elukoista. Hitto, saadaan maapallokin tuhotuksi muutamissa sadoissa vuosissa. Kaitpa tänne jää jotain torakoita tai avaruudesta tulee jotain hiukkasia, että jonkinlainen elämä ehkä voi jatkua.

Mnaah, liikaa kamaa. Mä nyt aloin vuodattamaan, kun jo muutamakin ikivanha kaveri ottanut yhteyttä. Ollut kaikilla hektistä aikaa, uraputkea, lapsia, edustushommia jne. Nyt alkaa rauhoittumaan ja on aikaa ajatella muutakin, kuin hektisiä asioita. Kirjoitin tän vähän sen ispiroimana, nyt hetki sitten soitti yks vanha kamu, jota en ole nähnyt kai kymmeneen vuoteen. Elossa oli, ja hyvässä kännissä. Oli menossa jonkun naisen kanssa kimppaan ja ilmeisesti joutuu vääntämään sairaslomapaperit. Mutta tosiaan, ei olla juteltu pitkiin aikoihin. Muutenkin, harvakseen saattaa puhelin soida ja joku ottaa yhteyttä. Ja kyllä mäkin aina joskus otan johonkuhun yhteyttä. Jokainen laisensa nykyään, siis enenpi karikatyyrejä siitä, mitä joskus olleet. Niin varmasti minäkin.

Aika antaa perspektiiviä.

Mukavaa kulla tutuista kuitenkin, etenkin niiltä itseltään. Aika moni on jo montussa ja kavereita näkee useimmiten vain hautajaisissa. Sukulaisia ei välittäis kyllä nähdä sielläkään.

Liikaa "asiaa", kirjoitan joskus lisää aiheesta. Vanhat tutut tuntuvat tulevan taas tutummiksi vanhemmiten.

=DW=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu