DNA-myyjä huijasi räikeästi -susi lampaan vaatteissa

Huijattu

Omistin vielä muutama päivä sitten "vanhan" Ilona-puhepaketin ja puheluni olivat jo useamman kuukauden ylittyneet tästä, jolloin laskut olivat kuukausittain sellaista 30-40e luokkaa. En kuitenkaan kiinnittänyt asiaan juuri huomiota, kunnes minulle soitti DNA:n myyjä, joka suositteli, että vaihtaisin puhepakettiani itselleni suotuisampaan.

Mainittakoon, että en ole aikoihin katsellut puhelupakettien hintoja ja totta kai oletin, että minulle tarjottaisiin omalta kannaltani fiksuinta vaihtoehtoa.

Myyjä kertoi, että käyttöni kannalta järkevin valinta olisi Joustava 900-paketti, johon kuuluu 900 yksikköä joko puheluita tai tekstiviestejä. Ensimmäiset 4kk olisi vain hintaan (noin), senttejä en muista) 28e ja loput 20kk hintaan 36e. Kauhistuin jo tässä vaiheessa 24kk sopimusta ja sanoin, että mielelläni olen ilman sitoumuksetta noin pitkää aikaa. Oletin vielä tässä vaiheessa siis, että 28e hinnassa on puhepaketin normaalihinnasta huima alennus ja 36e lähempänä puhepaketin todellista normaalihintaa.
Kuulosti siis ihan hyvälle tarjoukselle kuitenkin ja jäin kuuntelemaan lisää myyjän selostusta.

Myyjä jatkoi näennäisen ystävällistä puhettaan ja kertoi, että kaupan päälle sitoumuksesta pitkäaikaiseksi asiakkaaksi (tuo tuleva 24kk), DNA haluaisi kiittää minua kaupanpäälliseksi tulevalla Samsungin puhelimella ja lisäksi saisin vieläpä netissä surffailla ilmaiseksi vaikka vuorokaudet läpeensä, kunhan tekisin sen kotimaassa ja vasta kun tekstiviesti puhepaketin vaihdosta olisi saapunut. Aiemmin en ole nettiä kännykälläni käyttänyt ja kerroin myyjälle vielä, että olen juuri syksyllä hankkinutkin Samsungin puhelimen, jossa on siis kosketusnäyttö -johon myyjä vain iloisesti tokaisi, että sittenhän tämä lahjamalli on sinulle jo tuttu, että mikäs väri laitetaan. Kysyin vielä hämmästyneenä moisesta myyjän mainostamasta 150e arvoisesta lahjasta, että saanko sitten vaikka kyseisen puhelimen antaa vaikka lahjaksi jollekin toiselle. Johon hän vastasi, että eihän HÄN toki ole kontrolloimassa kuka puhelinta käyttäisi. Jokin tässä kohtaa alkoi jo tuntua liian hyvälle ollakseen totta, enkä vielä tässä vaiheessakaan tajunnut, että nainen sumutti minua ja oli myymässä minulle kytkykauppaa -kohotettujen puhepaketin kuukausittaisten maksujen myötä (niistä kun minulla ei ollut tietoa).

Myyjä kysyi minkä värin valitsisin ja sanoin että luunvalkoisen. Tuntui myös houkuttelevalta, että netin käyttö olisi nyt ilmaista, missä ja milloin vain -suomen rajojen sisällä. Lopuksi hän vielä luki syntymäaikani ja pyysi minua ITSE sanomaan sosiaaliturvatunnukseni. Kaupat oli siis tehty ja molemmat osapuolet (joista toinen vielä autuaan tietämätön sumutuksesta) tyytyväisiä. Puhelu loppui.

Ilmoitus puhepaketin vaihdosta saapui noin klo: 15.00 päivällä. Illalla 22.00 aikoihin päätin testata miten netti toimisi ja hain googlella hakusanalla ensin hieman tekstiä jota selasin ja sitten vielä kuvahaulla katsoin muutaman kuvan.
Hetken päästä lähetin saldo-viestin, koska pelkäsin juuri, että joku olisi kuitenkin myyjän puheista huolimatta mennyt vikaan. Yllätyksekseni parin minuutin netin selailun jälkeen saldo ilmoitti, että datasiirtoa on tullut n.4Mt ja lasku oli kasvanut n. 6e. Olin aivan tyrmistynyt!
Tietenkään asiakaspalvelu ei ollut enää auki ja päätinkin mennä DNA-sivulle itse tutkailemaan kyseisen Joustava 900-paketin ehtoja. Silmäni olivat tippua päästä, kun bongasin, että paketin normaalihinta olikin vain 29.90e!!!!

Tässä vaiheessa lamppuni sytytti ja tajusin, että puhelinmyyjä oli aivan törkeällä tavalla käyttäytynyt kuin susi lampaiden vaatteessa: myynyt minulle kytkykaupan verhoamalla puhelimen ylimääräiseksi lahjaksi. Oikeen hyvää joulumieltä vaan, nauroin hiljaa mielessäni sarkastiseen sävyyn.. ei jumalauta minkälaista "asiakaspalvelua". Fiksu ja asiakasta ajatteleva myyjähän olisi tarjonut vain tätä nykyisiin tarpeisiini sopivaa 29,90e arvoista liittymää.. eikä todellakaan valehdellut, että myös netin käyttö on ilmaista.

Annoin heti nettisivuillaan palautetta asiasta ja otin tänä aamuna yhteyttä asiakaspalveluun, jossa vastasi kylläkin todella ystävällinen nuori nainen, joka ymmärsi tilanteen täysin ja ilmoitti, että 24kk sopimus peruuntuisi, kun en postista hae kyseistä puhelinta ja antoi vielä hyvityksenä laskuuni 20e korvauksen netin selailusta aiheutuneista kuluista.
Ja voimaan astuisi siis jatkossa tämä 29.90e arvoinen puhelupaketti. Mikä helpotus!

Halusin vain jakaa tarinani, sillä en koe kuitenkaan olevani ihan penaalin tylsäpäisin kynä ja silti kyseinen puhelinmyyjä valehtelemalla ja kierolla taktiikallaan sai minut melkein sitoutumaan tällaiseen sopimukseen. Onkohan tällainen myyntitaktiikka DNA:n yleisesti hyväksymä vai oliko kyseessä vain harvinaisen törkeä myyjä??

Olkaahan tarkkoja.. ja hyvää joulua (muistakaa, ettette osta sikaa säkissä)! :)

14

1030

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 20

      Aivan normaalia DNA/Velhon toimintaa kusettaa vanhoja asiakkaitaan. Puhelinmyyjäthän ovat yrittäjiä jotka saavat provikkapalkan.
      Minulle on soittanut sama yrittäjänainen milloin dna milloin saunalahtea myyden.

    • et ole ainoa..

      Todnäk se nettipakettikin kytkeytyy vasta kun DNA:lle on kuittaantunut että olet sen postista hakenut, vai saitko erillisen vahvistuksen että Liikkuva Laajakaista on kytkeytynyt?

      Outbound = syöpä..

      • et ole ainoa..

        Niin siis että nettipaketti kytkeytyy samassa yhteydessä kun olet hakenut puhelimen postista.


    • Huijattu

      Soittelin silloin sitä asiaa selvittääkseni, niin asiakaspalvelija todellakin sanoi, että se nettipaketti olisi alkanut toimia vasta kun olisin ottanut sen "lahjakännykän" käyttöön. Ja sanoi tosiaan, että se sopimus purkautuu, kun jätän sen kännykän postista noutamatta.

      Huvittavaa sinänsä, että oikein vielä erikseen mainitsin, että annan sen vaikka sitten lahjaksi jollekin toiselle, kun olen itse juuri puhelimen ostanut. Eli nainen kyllä valehteli täysin räikeästi ja tietoisesti kaikista asioista.

      • 19

        ""mielelläni olen ilman sitoumuksetta noin pitkää aikaa.""
        Eli mielelläsi sitouduit?


    • Ammattilainen

      Ihmisistä on vaikea tehdä robotteja - aina asiat eivät toteudu kuin DNA:n johto toivoo ja on ohjeistanut. Itse olen DNA Kaupalla töissä ns. puhelinmyyjänä.

      - Puhelinmyyjä oli joko erittäin typerä tai sitten tarkoituksen mukaisesti huijasi.

      Kun soitit asiakaspalveluun ja ilmoitit tapahtuneesta. Asiakaspalvelija laittoi asian eteenpäin. Kyseisen henkilön esimies saa mailia sekä kuuntelee puhelun, jonka kävitte. Tämän jälkeen hän hyvin todennäköisesti pitää puhuttelun tai jos homma on tahallista TAI toistunut niin hän saa potkut.

      Eli tulevaisuuden varalle:
      1. Kun puhelinmyyjä soittaa, hänen tarkoituksensa on rehellisesti pienentää teidän laskua ja täyttää teidän toivomukset puhelimen/nettiyhteyden osalta

      2. Hänen lain mukaan täytyy saada teidän henkilötunnuksenne, jotta muutos on lain mukaan pätevä.

      3. JOKAISEEN väärinkäytökseen puututaan ja asianomaisia rangaistaan sekä virheet korjataan.

      -> Tykkään olla DNA:lla töissä ja nautin suuresti ilahduttaa asiakkaita.

      PS. Lahja on ilmainen. En puhelinmyyjänä anna lahjaksi mitään mikä sitoo, velvoittaa tai maksaa.

      • Nyljetty

        Eihän puhelinmyyjä koskaan tee työnantajalleen epäedullista sopimusta.
        Joka yhteydenotolla on tarkoitus nylkeä asiakasta.


      • tyytyväinen
        Nyljetty kirjoitti:

        Eihän puhelinmyyjä koskaan tee työnantajalleen epäedullista sopimusta.
        Joka yhteydenotolla on tarkoitus nylkeä asiakasta.

        En ole samaa mieltä kanssasi tosta nylkemisestä. Dna-myyjä soittelee mulle kerran vuodessa ja ehdottaa palvelua joka sopii minulle parhaiten. Tyytyväinen asiakas on palvelu-uskollinen.
        Jos joku kokee tulleensa huijatuksi niin yhteys asiakaspalveluun ja varmasti saa apua.


      • tyytyväinen kirjoitti:

        En ole samaa mieltä kanssasi tosta nylkemisestä. Dna-myyjä soittelee mulle kerran vuodessa ja ehdottaa palvelua joka sopii minulle parhaiten. Tyytyväinen asiakas on palvelu-uskollinen.
        Jos joku kokee tulleensa huijatuksi niin yhteys asiakaspalveluun ja varmasti saa apua.

        Telefinland on ainakin huijari
        ostin uuden liittymän ja en ollut käyttänyt sitä...
        yhtäkkiä puhelinmyyjä soittaa minulle!
        Mitä v**a??!

        Telefinland v** myy puhelinnumeronne puhelinmyyjäyrityksille!


    • Ei tyytyväinen

      Yhtenä huonona asiana pidän dna:n toimintaa kun puhelinmyyjän kanssa tehdään sopimus alennuksista, ilmaisesta puheajasta niin siitä ei saa mitää mustaa valkoisella. Kotiin tulee vain yleisluontoinen paperi jossa ei mainita mitään mistä on sovittu. Pitää soitella asiakaspalveluun ja kysellä onko nyt varmaan mennyt alennukset niin kuin on myyjän kanssa sovittu. Vaihdoin yhden liittymän TeleFinlandille jossa asikaspalvelun myyjän kanssa sovittiin ehdoista. Puhelun sulkemisen jälkeen parin minuutin päästä tuli sähköposti jossa oli kaikki mistä sovittiin, näib sen pitää toimia.

    • Kyllä DNA on huono yritys.
      Se ja Telefinland v** myy puhelinnumeronne puhelinmyyjäyrityksille!

    • gg

      yleensä asiakas itse laittaa sen numeronsa arpalipukkeisiin ja sitä kautta se päätyy kiertoon.

    • Kysyn vaan

      Vähän saman tapainen juttu, en kuitenkaan ostanut mitään. Plus TV:n yli-innokas kauppia yritti väkisin saada minut ostamaan kolmen kuukauden kortin erikoistarjous hintaan vain 19 €/kk. No en luvannut ottaa ja kauppias vain laski ja laski hintaa. Viimeinen tarjouksensa taisi olla 6.50 €/kk! Mitä helvetin tarjouksia sellaiset ovat joita voi vielä yli puoleen pienentää että joku ostaisi???

    • ent. asiakas

      Puhelin- ja etämyynnissä asiakkaalla on oikeus kahden viikon harkinta-aikaan. Eli kaupan saa purkaa veloituksetta, vaikka tuotteessa ei olisi vikaakaan.

      Mielestäni ensimmäisessä laskussa olevasta virheestä voi reklamoida kahden viikon kuluessa laskun saapumisesta. Jos hinta ei muutu sopimuksen mukaiseksi, kaupan voi purkaa.

      Hankalaksi asian tekee se, ettei DNA saa niitä laskujaan postiin, joten asiakas ei voi valittaa niistä ajoissa. Kun käytännössä laskusta ei voi valittaa, ennen kuin on edes nähnyt sen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 197
      2732
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      239
      2640
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      65
      2356
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      196
      1841
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1364
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1328
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1297
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      22
      1266
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1234
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      158
      1132
    Aihe