Ahneudelle

Euroopan ahneus.
Euroopasta on hävitetty perustyön tekeminen, tehtaat, teknologia ja osaaminen on viety ”kehitysmaihin” jossa perustyönosaamisella on vedetty eurooppalaiselta taloudelta matto alta.
Eurooppalaisella palkkatasolla tehdyt tuotteet eivät ole enää kilpailukykyisiä ja tuonti muualta kasvattaa Euroopan kauppatasevajetta jota on yritetty keinotekoisesti elvyttää velkarahalla.
Voi sanoa, että ahneudella on packanen loppu.
Odotellaan muutamia vuosia, niin Euroopasta tulee halpatyövoimanalue jossa taas aletaan arvostamaan perustyönosaamista ja pyramidien rakennushuijarit saavat opetella perustyön tekemistä.
3132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

EU 27 maata väkiluku reilut 500 miljoonaa----- vastaan nousevat kehitysmaat.

Väestönkasvu tapahtuu lähes yksinomaan kehitysmaissa, joiden väestö kasvaa vuosittain yli 80 miljoonalla.

Teollisuusmaissa väestönkasvua on odotettavissa lähinnä siirtolaisuuden muodossa. Esimerkiksi EU:n tilastoyksikkö Eurostat ilmoitti viime viikolla, että vuonna 2009 yli 60 prosenttia EU:n 1,4 miljoonan väestönkasvusta selittyy maahanmuuttajilla.

"Köyhät" tulee ja ottaa vallan se on demokratiaa ???

Äänestä

Eipä tule Euroopasta halpatyömaata. Itse asiassa homma kehittyy niin, että kehityyvissä maissa työläiset oppivat vaatimaan oikeudenmukaisuutta menestyksen jatkuessa ja myös siellä työvoimakustannukset tulevat nousemaan jossain vaiheessa alue kerrallaan.

Osaamisella voimme pärjätä, jos vain emme sitä liian helposti anna pois (=opeta vastuuttomasti, mitä sen nyt sitten tarkoittakin).

Äänestä

Ns. kehitysmaat ovat velattomia tai vähävelkaisia.
Euroopasta tulee halpatyömaa, koska on eletty vastuuttomasti velaksi ja velanmaksaminen kestää monta monta vuotta.
Osaamisella saadut tulokset on jaettu väärin kaikenlaisilla etuuksilla ja tukimuodoilla joissa ei ole mitään järkeä ja sitäkin on ruokittu vielä lainarahalla.
Mitä suuremmat tulot yrityksellä tai työntekijällä, sitä enemmän tuloihin sisältyy velkarahaa.
Velkaa pitää maksaa lainanmaksukyvyn mukaisesti tulojen suhteessa siten, että mitä suuremmat tulot sen enemmän pitää velkaa lyhentää, eikä niin kuin nyt, että kansalla maksatetaan sitä mitä ei verotuksella ole suurituloisilta kerätty.
Tuet ja etuudet pois sellaisilta jotka tulevat omillaan toimeen.
Verotus pitää tapahtua vain ansio-ja pääomatuloista ja niistä tarpeeksi, kaikki muu verotus on kikkailua jossa samaa rahaa siirretään taskuista taskuihin.
Noin 20 miljardin tuki/etu paketti on purettava vain vähäosaiset tarvitsevat yhteiskunnan apua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kakkanen loppu kirjoitti:

Euroopan ahneus.
Euroopasta on hävitetty perustyön tekeminen, tehtaat, teknologia ja osaaminen on viety ”kehitysmaihin” jossa perustyönosaamisella on vedetty eurooppalaiselta taloudelta matto alta.
Eurooppalaisella palkkatasolla tehdyt tuotteet eivät ole enää kilpailukykyisiä ja tuonti muualta kasvattaa Euroopan kauppatasevajetta jota on yritetty keinotekoisesti elvyttää velkarahalla.
Voi sanoa, että ahneudella on packanen loppu.
Odotellaan muutamia vuosia, niin Euroopasta tulee halpatyövoimanalue jossa taas aletaan arvostamaan perustyönosaamista ja pyramidien rakennushuijarit saavat opetella perustyön tekemistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu