Meillä on eletty nyt nelisen kuukautta vauva-arkea ja kodin hoitaminen on ihan retuperällä. Ajattelin aina, että kun on kotona niin siten ehtii normaali kotitöiden lisäksi esimerkiksi leipoa jne. Nyt ei meinaa ehtiä tehdä niitä normaaliakaan hommia.
Sain juuri vauvan nukkumaan pihalle ja ripustin aamulla peseentymään laitetut pyykit. Nyt sitten istuin alas ja lämmitin itselleni syömistä. Hassu ruoka-aika, mutta en ole ennemmin pystynyt syömään. Tai aamupalan söin varhain aamulla ennenkuin vauva heräsi. Oletettavissa on, että vauva nukkuu ulkona semmoisen 1,5-2 tuntia ja töitä tälle ajalle riittää. Aina sanotaan, että pitäisi itsekin levätä kun vauva nukkuu, mutta onnistuuko tämä jollakin?
Meidän vauva on siis hyvin vaativa seuran suhteen. Hänelle pitää antaa koko ajan täysi huomio. On ollut sellainen alusta alkaen, joten en usko, että ollaan häntä tähän opetettukaan. Jos laskemme vauvan vaikka sitteriin vessassa käynnin ajaksi niin heti alkaa huuto ja se huuto kestää niin kauan, kun hänet nostetaan takaisin syliin. Puuhamatonkin ostimme vauvalle, mutta ei sekään juurikaan kiinnosta. Viihtyy hetken siinä, jos äiti tai isä on vieressä esittelemässä niitä leluja, jumppaamassa jalkoja tai silittelemässä. Eli arki on sitä, että vauva on koko ajan sylissä ja hänen kanssaan pitää seurustella koko ajan tai sitten kierrellä ympäri taloa ja näytellä eri asioita. Alkaa pikkuhiljaa väsyttää tämä touhu. Odotan innolla aina kello viittä, kun mies tulee töistä ja saa työntää vauvan sen syliin ja käydä vaikka siellä vessassa rauhassa.
Olisiko mitään superkeinoja siihen, millä vauvan saisi totutettua viihtymään hetken itsekseen, edes sen ajan, että saisi tyhjättyä astianpesukoneen? Nyt siis siihen puuhaan.
Sain juuri vauvan nukkumaan pihalle ja ripustin aamulla peseentymään laitetut pyykit. Nyt sitten istuin alas ja lämmitin itselleni syömistä. Hassu ruoka-aika, mutta en ole ennemmin pystynyt syömään. Tai aamupalan söin varhain aamulla ennenkuin vauva heräsi. Oletettavissa on, että vauva nukkuu ulkona semmoisen 1,5-2 tuntia ja töitä tälle ajalle riittää. Aina sanotaan, että pitäisi itsekin levätä kun vauva nukkuu, mutta onnistuuko tämä jollakin?
Meidän vauva on siis hyvin vaativa seuran suhteen. Hänelle pitää antaa koko ajan täysi huomio. On ollut sellainen alusta alkaen, joten en usko, että ollaan häntä tähän opetettukaan. Jos laskemme vauvan vaikka sitteriin vessassa käynnin ajaksi niin heti alkaa huuto ja se huuto kestää niin kauan, kun hänet nostetaan takaisin syliin. Puuhamatonkin ostimme vauvalle, mutta ei sekään juurikaan kiinnosta. Viihtyy hetken siinä, jos äiti tai isä on vieressä esittelemässä niitä leluja, jumppaamassa jalkoja tai silittelemässä. Eli arki on sitä, että vauva on koko ajan sylissä ja hänen kanssaan pitää seurustella koko ajan tai sitten kierrellä ympäri taloa ja näytellä eri asioita. Alkaa pikkuhiljaa väsyttää tämä touhu. Odotan innolla aina kello viittä, kun mies tulee töistä ja saa työntää vauvan sen syliin ja käydä vaikka siellä vessassa rauhassa.
Olisiko mitään superkeinoja siihen, millä vauvan saisi totutettua viihtymään hetken itsekseen, edes sen ajan, että saisi tyhjättyä astianpesukoneen? Nyt siis siihen puuhaan.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Vielä lisäys: Vauva ei nuku muita päikkäreitä kuin nuo parin tunnin unet ulkona. Tämän lisäksi saattaa torkahtaa tissille ja sylissä nukkuu sitten semmoiset 15-30 minuuttia, mutta herää heti, jos yrittää siirtää muualle.
Tätähän tämä on :) Meillä 4,5-kuinen sylikissa. On pääasiassa joko sylissä tai kantoliinassa. Vaunuja meillä ei käytetä lainkaan, yritetty on, mut karmea huuto. Päikkärit nukutaan tissi suussa tai kantoliinassa... sen ansiosta todellakin lepään kun vauva nukkuu, mennään yhdessä ainakin yksille unille, vauva kainaloon! Sitteri on wc:ssä ja vauva on siinä katsekontakti- ja jutteluetäisyydellä kun äiti asioi. Leikkimatolla/sitterissä viihtyy lyhyitä hetkiä kunhan laulu kuuluu ja katsekontaktin saa vähän väliä. Syömiseen riittää yksi käsi kunhan paloittelee nopeasti eka, keitot ei sovi kun vauva sylissä roiskuu.
Valmistan vain nopeita päivällisiä ja lounaalla lämmitetään eilistä. Joulun jäädykejälkkärin tei eilen pakkaseen vauva liinassa keikkuen. Kohta pölyjä pyyhkimään, vauva liinaan. Myös illalla vauvan mentyä nukkumaan saa halutessaan jotain tehtyä, vaikka yöuni klo 19-7 tarkoittaakin yleensä tunnin välein heräämistä. Mut esim. klo 19-20 vähän siistimistä, 20-21 iltapala ja parisuhdeaikaa, ja 21-22 nukkumaan.
Mutta itse koen näin, että kun palvelu pelaa ja vauva on sen ansiosta tyytyväinen, niin silloin jaksaa. Vaikka söisikin lounaansa vauva toisella käsivarrella. Vaikka joskus pyykkivuori vähän kasvaisi väliaikaisesti ja vieraille tarjottais pakastealtaan aarteita. Ehdottomasti väsynein olen ollut kun yritin väkisin saada vauvan syömään vähän harvemmin, nukkumaan pidempään, viihtymään matolla, heräilemään vähemmän... musta tuntuu että meillä tyttö aisti, et äiti yrittää vaan koko ajan saada hänet käsistään. Juu, siinä itkee äiti ja vauva. Kun olen "luovuttanut" ja ajatellut että tämä on nyt tätä, ja se syli on paljon imuroimista tärkeämpää, niin olen ollut helpottunut, onnellinen ja energinen.
Pullaa leivotaan ja puutarhaa suunnitellaan kun tyttö on vähän isompi :) Kaikelle on aikansa.
juuri näin!!!
Kyllä se viihtyminen sitten lisääntyy kun lähdetään liikkeelle. Sitten onkin kova työ siivota vauvan sotkuja ;) Meillä oli myös sellainen vauva, joka viihtyi hyvin pieniä hetkiä itsekseen. Lastenlaulu cd kyllä joskus auttoi vähän aikaa, kun sitä kuunteli.Tai auttaisko, jos antaisi vaikka muovilusikan tai jonkun muun turvallisen, mutta erilaisen tavaran käteen ihmeteltäväksi? Meillä oli siitä ihmeellinen vauva, että tykkäsi katsella astiakoneen täyttöä tai pyykkien ripustamista. Mutta ruokaa oli mahdoton tehdä...
Itsekin ajattelin, että äitiyslomalla on aikaa pitää paikat tiptop kunnossa ja ihmettelin joidenkin perheiden sekasotkua. Mutta en ihmettele enää. Jos ei ehdi kaikkea tehdä, niin jätä tekemättä.
Tee vain se mikä on pakko ja minkä jaksat. Ei ne astiat mihinkään karkaa...
oisiko kantoliinasta olla apua siihen, että saat jotain hommia tehtyä?
meen lapsi kans kun oli pieni halusi paljon syliaikaa, ja itki kovin ekat kuukaudet. ajattelin silloin vaan että ei sitä kauan kestä, nyt typy 10 kk ja mennä viilettää pitikin kämppää, eli ei sitä aikaa niile kotitöille siis nytkään ole, mutta pointtini on kuiteski se, että tästä silti nauttii!! se on oikeasti niin lyhyt aika kun lapsi on pieni, että todellakin sen leipomisen voit unohtaa/siirtää tulevaan tai sit pyydät jonkun lapsenvahdiks ja teet hommiasi. ootko kokeillu tota kantoliinaa, siinähän se apsi olis koko ajan sun lähellä. mä ainakin tein ihan selväks miehelle ja sukulaisille/ystäville että nyt on tarjolla pakaste pullaa ja jonkin verran valmisruokaa..
Meillä nyt 4- ja 1,5-vuotiaat lapset ja esikon syntymästä asti ollut kotityöt "hieman" retuperällä. Toisen syntymän jälkeen ongelma paheni.
Meillä on iso koti ja mies aina poissa ja arki (aivan kaikki rahan tienausta lukuunottamatta) on täysin minun vastuullani.
Alussa sekaisuus ei haitannut kovinkaan paljoa, vaikka mies siitä aina rutisikin, mutta nyt kahden lapsen kanssa, kun sotku lisääntyy, on itseäkin alkanut sekaisuus jo ärsyttää. Mies pitää minua vain laiskana.
Joka päivä teen kuitenkin kotihommia ja siivoilenkin, mutta kun yhden kohdan saa korjattua, toinen on jo kasaantunut.
Jos isot juhlat tms tulossa, lapset on edellisenä päivän vietävä hoitoon, jotta saan kerralla kaiken siistiksi, ja juhlien jälkeen parin vuorokauden sisällä tilanne on lähes ennaallaan taas.
Laitan ruokaa noin joka toinen päivä, enkä leivo koskaan. Haluaisin leipoa ja aina kuvittelin, että olisin pullantuoksuinen äiti, joka ehtii aina askartelemaan yms, mutta todellisuus olikin sitten jotain ihan muuta.
Omaa aikaa tai harrastuksia minulla ei ole ollenkaan.
Meni hieman asian vierstä jo, mutta oletko kokeillut keinusitteriä lelukaarella? Meidän lapset ei lattialla viihtyneet, mutta sitterissä kun saivat vieressä touhuta, onnistui ruoanlaitto yms, huomattavasti helpommin.
Itse nykyään hyvä, jos aamupalaa ehdin lainkaan syödä, ja seuraava ateria on yleensä vasta illalla, kun lapset ovatkin jo nukkumassa.
Päivällä en lue lehtiä, katso telkkaria enkä surffaa netissä. Vasta illalla kun lapset nukkuvat on siivoukseen hieman aikaa ja sitten omaa aikaa näin keskellä yötä...
Onhan täällä asiallisia neuvojakin, joissa annetaan käytännön neuvoja ystävällisesti. Itse sain tavallisen sitterin kaverilta ja jälkikäteen voin sanoa, että olisi pitänyt ostaa lelukaarella oleva, voi olla, että siinä olisi viihtynyt paremmin. Suihkussa ollessa istui sitterissä näköeteäisyydellä, sitten kun alkoi viihtymään sitterissä hetken huutamatta. Jotenkin suihkussa käyminen ei ole mukavaa, kun toinen huutaa. Jotkut äidit ei ehkä ole moksiskaan. Sitä en muista minkä ikäisenä alkoi katsomaan piirrettyjä.
Hih,
Esikoisen kanssa homma oli vielä suhtkoht hanskassa, mutta tämän kakkosen synnyttyä on saanut unohtaa puhtaana kiiltelevän kodin :D Meillä kun kumpikin näemmä ovat vauvoina niin iholla kun olla voi. Siihen vielä vuorotyötä tekevä mies niin juu-u. Keittiön ja olkkarin saan juuri ja juuri pidettyä kunnossa ruuanlaiton lomassa ja pyykit pestyä (silityksen sai suosiolla jo unohtaa). Mutta minä tiedän jo esikoisen kautta, että aika aikansa kutakin. Sen olen pitänyt, että ruuan syön ruoka-aikana huutaa muksut sitten vaikka kilpaa kuorossa. Telkkarit ja nettisurffailut ovat jääneet minimiin. Tänäaamuna on jokin ihmetilanne, kun nuorimmainen nukkuu. Eikä mammaa huvita siivoamiset vielä :D
Kantoliina on mahtava kapistus niin saa toisen kädet vapaaksi puuhastella jotain pientä ja lapsi nauttii ryttyytyksestä.
Hei!
Meillä oli ihan samanlaista. Nyt, kun vauva on 6 kk ja alkaa vähän liikkua ja kiinnostua enemmän leluista ja muista esineistä, ehdin tehdä välillä kotitöitä.
Meillä oli/on siitä hyvä tilanne, että mies on freelancer, säästimme rahaa ennen lapsentuloa ja olemme siten voineet molemmat viettää paljon aikaa vauvan kanssa. Eli kun toinen on ollut vauvan kanssa, toinen on voinut tehdä kotitöitä tai nukkua.
Yksin ollessani vauva tulee yksinkertaisesti joka paikkaan mukaan: vessaan, pyykkejä laittamaan (osan pyykeistä voi jopa viikata yhdellä kädellä :D) jne. Syömme oikean päivällisen vasta, kun vauva on nukahtanut (klo 20).
Toivottavasti teilläkin helpottaa pian!
Itsellä kaksi lasta 1- ja 2,5-vuotiaat ja teen kotityöt lasten kanssa: imurointi sujuu esim. siten, että kuopus ratsastaa imurin päällä ja vauvana oli joko sitterissä tai kantorepussa sen aikaa, että imuroin tai tein ruokaa. Esikoiselle voin laittaa välillä vaikka 20 minuutiksi jonkun videon, että voin tehdä ruoan. Kun lapset nukkuvat, silloin minä lepään, otan "omaa aikaa lukemalla tms.", enhän muuten mitenkään olisi pysynyt järjissäni ja olisin uupunut kahden pienen kanssa täysin! Molemmat heräili öisin, joten nukuin päikkärit lasten kanssa pitkään. Neuvolastakin vain kannustivat tähän (että kotityöt tehdään lasten kanssa), näin lapset oppivat pienestä pitäen, että kotitöitä tehdään. Toki nyt välillä kuopus saattaa kitistä jos teen ruokaa, mutta herranjumala, kyllähän se ruokakin on tehtävä ja ei se lapsi siihen kuole jos ei koko ajan viihdytä! Riittää, että on läsnä ja aina välillä leikkii lasten kanssa, mutta ei niitä tarvitse koko ajan viihdyttää! Esikoisten kanssa toki helposti menee siihen, mutta kyllä Siperia opettaa jos useampia lapsia syntyy :-). Ja en todellakaan herää ennen lapsia, vaan syön sen aamiaisen yhdessä lasten kanssa. Suihkussakin käyn lasten ollessa hereillä - esikoiselle Titi-nalle video päälle ja kuopus istuu tuolissaan (valjaat) suihkun ovella :-). Työtä on niin paljon ja esikoinen ei aina edes nuku päikkäreitä, että olisin kuollut jos en lepäisi kun lapset vihdoin nukkuvat :-)
Heh, ihan kuin olisi minun kirjoittama tämä edellinen teksti! :)
Täh?! Miten niin ei ole aikaa hoitaa kotia? missäs päivisin oot jos et kotona?
Mulla on 3 lasta (5v 3v 3kk) ja mies ja olen kyllä aina kerinnyt hoitaa kodin, ystävä- ja parisuhteen ja lapset, ruuat yms... kaksi nuorimmaista on koliikkilapsia ja vauva on lisäksi näköjään korvalapsi.
Anteeksi mutta en vain voi uskoa että ei ole aikaa, halu on eri juttu.
kieltämättä välillä on hieman kiire.
meillä hoidetaan kotihommat vauva sylissä ja yhdellä kädellä joo onhan se hankalampaa kun normisti kahdella mut minkäs teet kun kaveri ei viihdy hetkeäkään ilman aikuista.
Onneksi olkoon sulle vaan! Neuvoja voisi antaa naljailematta ja tyyliin, kyllä MÄ vaan hoidin kodin, lapset, miehen, anopin, ystävät, yrityksen ja kaikkee mahdollista.
no kyllä mä oon samaa mieltä edellisen kanssa, että ne kotityöt pystyy hoitamaan vaikka olis lapset kotona, mutta ymmärrän kyllä, että sen esikoisen kanssa se voi tuntua vaikealta. Itsekin koin esikoisen ekat 2-4kk, että koti oli hujan hajan. Kun toinen syntyi, niin kummasti ehti paremmin tehdä kotityöt, vaikka lapsia oli kaksi :-). Kyse on varmaan siitä, että esikoisen totuttaa jo pienestä siihen, että kaikki pyörii hänen ympärillä, kun taas kakkosen synnyttyä kuopus joutuu jo heti huomaamaan, että äidillä on myös muita velvollisuuksia. Esim. täytyyhän myös esikoista hoitaa tai vaihtaa vaippaa, jolloin se vauva joutuu "hui kauhistus" odottamaan vähän aikaa :-). Musta tuntuu, että neuvolan oppaatkin on tarkoitettu yhden lapsen äideille : ei olisi meillä esim. onnistunut tuntikausien imetys kuopuksen kanssa kun esikoinenkin oli vasta 1v. Ehkä luonto hoiti asian niin, että onneksi kuopus sattui olemaan helppo ja söi vaan 5-8min kerralla ja samalla pystyin vaikka syöttämään esikoistakin :-). Kuopusta ei myöskään tarvitse niin paljon viihdyttää, koska lapsista on seuraa toisilleen, joten on helpompi tehdä niitä kotihommia!
Meillä pojalla oli vatsavaivoja ja nukkui huonosti ja viihtyi alkuun pelkästään sylissä silloin kun ei nukkunut ja nukahtikin paremmin syliin. Kyllä ne kotityöt jäi tekemättä. Mulla tuli maitoakin liian kanssa ja piti välillä pumppailla, sekään ei meinannut kovin hyvin onnistua. Jos poika oli hereillä laitoin pojan keinutettavaan istuimeen ja jalalla keinutin sitä ja samalla pumppasin vauhdilla. Hyvä kun vessaan pääsi, suihkuun ei sitten niin usein päässytkään ja sai olla hikisenä ja vanhalle maidolle haisevana...
Puuhamatto ei alkuun juuri kiinnostanut, mutta kyllä se jossain vaiheessa sitten alkaa kiinnostamaan. Luulen, että sinunkin vauvasi pikkuhiljaa alkaa viihtymään enemmän ja enemmän itsekseen. Meillä alkuun sen aikaa sitterissä, että ehdin nopeasti syömään, jossain vaiheessa viihtyi vähän enemmän, kun laittoi kiinnostavan piirretyn telkkariin. Ja puuhamattokin alkoi kiinnostamaan. Tosin sitten oli vaihe, kun meinasi mennä puuhamatolla hermot, kun ei kääntyminen onnistunut ja sitten olisi halunnut ryömiä ja kun se ei onnistunut, huuto alkoi.
Rankkaahan se on, itsellä oli selkä ja tissit kipeänä ja olin tosi väsynyt. Ja kun ei tiennyt, että koska se alkaa helpottamaan. Meillä helpoin aika oli, kun poika osasi ryömiä pari metriä, ei kerinnyt kauas. Sitten alkoi se, että piti vähän vahtia mitä toinen puuhaa.
Lapset tietysti on erilaisia ja toiset on "helpompia" ja nukkuu paremmin ja ehkä viihtyy siellä sitterissäkin. Itse sain kyllä neuvoja, että ei pidä heti ottaa syliin, kun vauva itkee. Että tottuu siihen ja tarkoituksella itkee, kun huomaa, että otetaan heti syliin. Toisaalta taas sanotaan, että ei siinä iässä vauva vielä osaa manipuloida aikuista ja itkee vaan ihan "oikeasta syystä". Meillä ne oli niitä masuvaivoja. Jotka alkoi vasta puolen vuoden iässä helpottamaan.
Aika tekee tehtävänsä tässäkin mutta riippuu ihan äidistä itsestään, pystyykö lasta totuttamaan jo noin pienenä siihen, että lapsi oppii istumaan jonkin aikaa itsekseen sitterissä ja katselemaan, kun äiti vaikkapa imuroi tai silittää. Siis kestääkö itse kuunnella lapsen itkua - monestihan on vaan helpompi ottaa lapsi heti syliin...
Meillä lapsi on jo parikuisesta asti istunut sitterissä ja seuraillut, kun äiti tai isä tekee kotitöitä. Siinä ohessa toki jutellaan ja lauletaan lapselle. Eihän sitä nyt ihan kovin massiivista pyykkivuorta ehdi kerrallaan viikkaamaan eikä silittelemään mutta tällä tavoin kotihommia saa tehtyä myös lapsen hereillä ollessa. Ja alkuun tuo aika, jonka lapsi viihtyi katsellen oli melko lyhyt - ja sitten alkoi huuto. Aloin vaan tekemään niin, että esim. silitin vielä pienen hetken huudosta huolimatta ja otin vasta sitten syliin hetkeksi, ja laskin takaisin sitteriin ja jatkoin vielä vähän pyykin silittämistä. Sen jälkeen leikittiin. Vähitellen lapsi tottui tähän.
Ei kai tähän sen kummempia poppakonsteja ole kuin mitä on unikoulussakaan... Eli totuttamalla vaan.
Ja noille itsekehuisille yliäideille voi haistattaa huilut: äitiys ei ole suorittamista eikä mikään kilpailu.
Jaksamista!
Olen itse hermoheikko esikoisen äiti ja tiedän, että itse vauvani on vähän kestävämpi kuin uskonkaan. En siis kuvittele olevani mikään "erityisen hyvä äiti" tai äiti josta kannattaisi ottaa mallia, ja yritän kehittyä. Mutta eikö totuttajia pelota, että pienen vauvan kyseessä ollessa vauva tottuu siihen, ettei hänen viestejään kuulla tai arvosteta tai että hänen tarpeisiinsa vastataan mielivaltaisesti silloin kuin aikuiselle sopii? Ei kai pieni vauva ymmärrä että äiti tulee KOHTA kun nyt on imurointi kesken? Isompi vauva on tietysti eri juttu. Ja tuosta itkunsiedosta puhutaan kuin se olisi jotain tavoiteltavaa, eikä huono itkunsieto ole lähinnä hyvää empatiakykyä? Jälleen, mä-haluun-taapero on tässäkin asiassa eri juttu kuin pieni vauva.
Unikoulujakin suositellaan vasta 6kk->. Ei siis ihan pienille.
Kysyn tätä ihan avoimin mielin ja aidosti kritisoimatta kenenkään äitiyttä.
Jokainen saa ihan vapaasti polttaa itsensä loppuun. Pienen vauvan vuorokauteen sisältyy IHAN NORMAALISTIKIN pari tuntia itkua. Jos ottaa nollatoleranssin tässä itkun kanssa, niin silloin ollaan kyllä jo pahasti hakoteillä.
Neuvolassakin sanoivat, ettei tarvitse AINA heti sännätä ottamaan lasta syliin ja kyllä siellä vessassa voi ja PITÄISI PYSTYÄ aikuisen käymään vaikka lapsi itkisi. Tämä ei siis tarkoita suinkaan sitä, että joka ikinen kerta jätettäisiin reagoimatta välittömästi lapsen itkuun. Mutta lasta pitää totuttaa, koska joka ikinen hetki ei pääse heti vauvan luokse - vai jättäisitkö itse kolmivuotiaan lapsesi, joka juuri kaatui ja satutti itsensä, polvi verta vuotaen huutamaan --- ja säntäisit rauhoittelemaan itkemään alkanutta vauvaa?? Tuskinpa...
Eli toivottavasti nyt rautalangasta vääntämällä pointti aukeni hieman paremmin ;-)
Huomasin vasta nyt, että sulla tosiaankin on vain yksi lapsi... Eli sinulla on vähän eri lailla aikaa kuin useamman lapsen äideillä. Sitten kun niitä lapsia on enemmän, niin sitä on vaan pakko yrittää revetä useammalle yhtä aikaa ja silloin vauva joutuu tottumaan. Se on sitä elämää. Ihan täysijärkisiä ja empatiakysyisiä näistä omista on tullut näinkin. Ja äiti jaksaa paremmin eikä ole hermorauniona, kun ei itse stressaa vauvan itkusta. Turhaa huudattamista en toki kannata.
En varmasti jättäisi kolmivuotiasta polvet veressä huutamaan, mutta se on kyllä eri tilanne kuin pyykkien viikkaaminen tai imurointi. Vaikka toki nekin on joskus tehtävä jos ei halua sikolätissä elää!
Mietin vaan ihan periaatetasolla sitä kun pikkuvauvaa opetetaan odottamaan. Se KUULOSTAA epärealistiselta, mutta jos se ei sitä ole, niin opin sen varmaan toisen lapsen saatuani! :)
Joo mutta kerro mulle miten se onnistuu (eli reagoidaan joka ikiseen inahdukseen välittömästi) jos perheessä on kaksoset tai niin kuin meillä lapset syntyny 1,5 vuoden ikäerolla? Ja pakko sitä äidin jaksamistakin on silloin ajateltava. Silloin valitettavasti toinen lapsi joutuu odottamaan hetken kun äiti hoitaa toista, ei katsos ole muuta vaihtoehtoa koska äidillä ei ole kuin kaksi kättä! Eri juttu jos on vain yksi pieni vauva/lapsi.Toki pitää erottaa, mikä on oikea hätää: nälkä, kipu tms. akuutti, johon pitää heti reagoida, mutta varsin usein esim. 1-vuotiaani (joka nyt ei ole enää ihan sylivauva) haluaa vain leikkiä kanssani kun teen ruokaa. Koska en halua syöttää valmisruokaa, ruoka on välillä tehtävä ja sen ajan lapsi on siinä mukana (vaikkakin välillä kitisee) ja ruoan jälkeen leikin lapseni kanssa. Miksi en sitten tee ruokaa kun 1-vuotias nukkuu päikkärit? Siksi, koska vanhempi lapsi ei aina nuku samaan aikaan ja hän tarvitsee myös sitä äidin huomiota ja leikkimistä! Eräs kolmen lapsen äiti sanoi, että kaaokseen ja huutoon on pakko totttua jos tilanne on se, että kaikki huutaa ja vaatii yhtä aikaa jotain. Silloin pitää osata erottaa, mikä on hätätilanne ja kuka tarvitsee eniten apua. Ja toki mitä pienempi vauva, sitä nopeammin hänen tarpeisiin pitää reagoida. Mutta mielestäni äidit vain uuvuttavat itsensä jos lapsia on useampia ja ruokaa ja esim. kotitöitä ei muka voisi tehdä lasten ollessa hereillä! Itse voin ainakin sanoa, että se olisi ollut paljon pahempi juttu lapsilleni jos en olisi saanut nukkua päiväunia tai saanut omaa "lepoaikaa" kun lapseni nukkuivat, koska minulla oli kaksi valvottavaa lasta yhtäaikaa! Olisin varmaan jo hullujenhuoneella, nyt onneksi vihdoin saan nukkua kolmen vuoden jälkeen!
Se onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla eikä yhtään paremmin. Jos kaksi kiljuu yhtä aikaa, niin toinen on huomioitava eka. Se on eri asia, että ei yksinkertaisesti pysty lapsen 100% huomiointiin kuin että tietoisesti totuttaa "palvelun" odottamiseen esim. imuroidessa, silittäessä, pyykkiä viikatessa, laskuja maksaessa tai muuta periaattessa keskeytettävissä olevaa hommaa tehdessään. Enkä edelleenkään ota kantaa siihen onko odotuttaminen hyvä vai paha, mutta minä tosiaan tarkoitin pientä vauvaa ja tietoista totuttamista, en 1-vuotiasta ja äidin inhimillistä rajallisuutta. Mutta vastaus kysymykseeni siis oli ilmeisesti, että totuttaminen ei pelota ja tulee vähän väkisin ja luonnostaan.
no kyllä se aluksi kahden pienen kanssa pelottaakin, mutta siihen pelkoon kyllä tottuu, koska ei ole muuta vaihtoehtoa.
Kysehän ei ole siitä, että vauvaa opetettaisiin odottamaan vanhemman reagointia. Mutta näin vauva oppii olemaan hätääntymättä, vaikkei olisikaan koko aikaa äidin sylissä! Lapsi oppii olevansa turvassa, kun näkee ja kuulee äidin/isän. Eli lapselle jutellaan rauhoittavasti, lauletaan, käydään välillä hellimässä jne. mutta samalla pystyy tekemään kotitöitäkin, kun vauva seurailee vieressä ihan rauhallisena. Alkuun eli muutaman kuukauden iässä eivät nämä kotityötuokiot vauvan kanssa olleet viittäkään minuuttia mutta pikkuhiljaa sai silitellä jo vartinkin, kun vauva jaksoi seurailla silittämistä ja kuunteli samalla äidin lauleskelua.
Toki lapset ovat erilaisia, ei varmasti sovi kaikille... mutta meillä kun eivät nämä ole muutenkaan olleet mitään kovia itkijöitä - ennemminkin hyvin uteliaita tarkkailijaluonteita.
sellasta se oli meilläkin pari ekaa kuukautta.. en kyllä oikein ymmärrä, että ei vieläkään ehdi tehdä kotitöitä, vaikka vauva jo 4kk. meillä on 7kk ikänen, ja useamman kuukauden jo tehny kotitöitä vauvan ollessa hereillä, päivisin kun ei paljo nuku,puolen tunnin pätkiä. laitan tiskiä,pyykkiä,ruokaa jne, vauva istuu sitteris tai ryömii ja leikkii lattialla. joskus leivonkin jotain pikaista. ei vauvalle tarvi seuraa pitää 24/7,siihen ei kannata opettaa edes. loput hommat teen sittenkun nukkuu tai teen omia juttujani, lepään jos nukuttu huonosti. mainiosti ehditään myös leikkiä ja hassutella yhdessä tämän lisäksi. luulis että nyt illalla ainakin ehtii tehdä kotityöt, kun mies tulee töistä ja kattoo vauvaa sen aikaa. teillä kyllä kuullostaa olevan tosi vaativa vauva tuon ikäiseksi. kyllä se kohta alkaa viihtymään lattiallakin,meillä on aina viihtyny tv ääres jos ei muualla.
Meillä kohta 4kk ikäinen neiti ja joten kuten saan pidettyä kodin siistinä :) Jo ihan pienestä pitäen oon koittanu opettaa olemaan sitterissä ja puuhamatolla ekaks niin että olin vieressäö näyttämässä leluja ja nyt jo viihtyy hyvin itsekseen max. 30min leluja syödessä ja huitomassa :) Kantoliinassa tai rintarepussa ei viihdy pätkääkään vaan pitää olla sylissä pompoteltavana yms. puuhailla paljon ja viihdyttää lattialla.. Mutta eiköhän se tästä kun neidillä olis ko kova hinku lähteä ryömimään :D Ja siinä vaiheessa ku tajuu ettei pääsekkään eteenpäin niin tulee kunnon kiukku.. Tehään myös miehen kanssa niin että suursiivous tehään viikonloppusin pakko kun on kissa karvaamassa.. Toinen vahtii neitiä ja toinen siivoo osan kämpästä ja sitte on vahdin vaihto :) Ite pesen ja ripustan kaikki pyykit sen kerkee hyvin tekemään kun neiti nukkuu päikkäreitä ja mies valmistaa meillä ruuan :) Voimia ja jaksamisia sinne :)