Minervan 2006 julkaisema sotakirja osui vasta käsiini. Kiitos vinkistä sille jolle kunnia kuuluu.
Elsa-täti on minulle ennestään tuntematon enontekiöläinen kirjoittaja. Näkökulma sotaan on harvoin käytetty, muttei ihan ainutlaatuinen. Rintalan Paavon Pojat tulee etsimättä mieleen, vaikka miljöö onkin hieman toinen. Sota-ajan tapahtumia ja vaikutuksia kotirintaman elämään tarkastellaan Talvisodan alkaessa toisella kymmenellä olevan Tapani-pojan silmin ja kokemuspiirin kautta. Ylä-Lapin selkoset eivät ole taisteluiden keskipisteessä ja sota näkyy ennenmuuta miesten poissaolona. Maailmanpoliittiset pohdinnat jäävät kulkumiesten puheiden tasolle, kun edes radiota ei Tapanin kotona ole. Tapani käy alakoulua kaukana kotoa asuen liki koko lukukauden koulun asuntolassa. Yhteiselämä poikajoukossa ei ole kitkatonta eikä sopeutumista helpota kiihkomielinen ja harhainen opettaja, joka näkee piruja ja bolsevikkeja joka nurkassa ja uunin päällä ihan ilman viinaakin. Kaikesta on pulaa kun säännöstely on voimassa ja kouluruoka etupäässä ruisvelliä. No, pojat oppii hoitamaan asiansa laillisuuden rajoja hipoen. Eikä nälkäänsä varastamista oikein rikokseksi mielletä.
Kevättalven tullessa sotakin päättyy, mutta Tapani päättää ettei hän jää toiseksi talveksi asuntolaan kärsimään. Jättää vaikka koulun käymättä, kun kerraan syrjäseutujen lapsilla ei ole koulupakkoa.
Rauhankesällä 1940 sovitaan Tapanin jatkavan kuitenkin koulua Hetassa, tutussa talossa asuen. Tästä kirjailija hyppääkin yhtäkkiä pari vuotta eteenpäin, Jatkosodan asemasotavaiheeseen. Yhtäkkinen mutta looginen hypähdys muuttuneisiin olosuhteisiin. Saksan armeija valvoo Pohjois-Suomea ja asustaa Hetankin taloissa. Aseveljien touhussa on monia koulupoikia kiinnostavia puolia. Konjakista ja sikaareista muuleihin. Koulunkäynti muuttuu Suojeluskunnan poikaosaston harjoituksiksi eikä opilliseen sivistymiseen paljoa jää aikaa.
Kaikkea tätä Vuontisjärvi kuvaa elävästi ja tarkasti. Niin maanviljelyshommat kuin riekonpyynnit ja nuotan vedot elävät paperilla. Repliikit ovat murretta, jonka lukeminen painettuna saattaisi tökkiä, ellei ole kuullut puhuttuna. Tapanin kasvukertomus jää hieman ohueksi, mutta kyllä hän kehittyy lasten kanssa leikkijästä vastuuta ottavaksi nuorukaiseksi. Vallankin kun ennen niin voimakas ja taitava isä on haavoituttuaan ylen heikko. Isä ei ole hirveän sotaintoinen edes ennen Jakosotaa ja suhtautuu saksalaisiin aseveljiin epäluuloisesti. Tätä siviiliväestön ja runsaan saksalaisarmeijan rinnakkaiseloa Vuontisjärvi valottaa monelta kulmalta. Hyötyjiäkin on aina mukana poikkeustlanteissa.
Kirjan ydin on ehkä muutamassa lauseessa:
"Mitä met sitte tehemä, ko sota loppuu?"
"Met tietenki kalastamma ja mettästämmä niinku kaikki muukki. Mitäpä muuta met tekisimmä."
"Sekö on sitte sitä oikeaa elämää?"
"Se jos mikä on oikeaa elämää."
Lopun alku, koko Lapin evakkoon lähteminen jättää asioita auki kuin jatkoa odottaen?
Rohkenen suositella.
Pimennetyt ikkunat, Elsa Vuontisjärvi
alvari.raappavaara
1
364
Vastaukset
Vuontisjärven huikea muuntautumiskyky näkyy kun vertaa tätä ja edellistä, Tie vie pohjoiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2402734- 1011144
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231111Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581005Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717917- 63851
- 42839
- 130830
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto238825