Eilen aamulla olin ihan tyytyväinen ohran mutusteluun, nyt ei ihan riitä ohran maku.
Kunpa jaksaisi avata keskustelun maailmankansalaisuudesta = ominaista maaailmankansalaiselle on se, ettei hän tunne itseään nimenomaan vain tietyn kansallisvaltion kansalaiseksi, hän voi olla "kotonaan" vaikka missä kansainvälisessä ympäristössä. Rotu, uskonto, ja tausta eivät merkitse kosmopoliitille paljoakaan.
Minäkin olen niin kotonani monessa maassa ollut. Lähtökohtana kaiketi tämä omien juurien etsintä ja pohdinta...olla "kotonaan" milloin missäkin.
Ajatustoimintani on jollain lailla tänä aamuna laiskaa, joten ihan vain vilautan tätä aihetta.
Viime viikolla tunsin oloni kotoisaksi Puolassa, oli sellainen ohjelma TV:ssä, jossa Piela-niminen mieshenkilö etsi ja löysikin mahdollisia sukulaisiaan Puolasta. Näin tään ohjelman kyllä jo toisen kerran. Nimitti itseään myös existentti- maailmankansalaiseksi, joten sekin sopisi minuun, itsenäinen ajattelija.
Ai-ai, miten läheisiksi tunsin taas puolan maaseudun, pikkukaupungit ja kylät ränsistyneine taloineen ja viljelmineen...ja tietysti aitoine ihmisineen. Ihmisestähän olen aina kiinnostunut.
Ihan sydäntä taas kosketti se läheisyyden kokeminen...monetkohan kerrat olen tuntenut jonkin maan ihmiset "läheisiksi." Kaipa tää eläytymiskykynikin vaikuttaa siihen, jokin maa ei merkitse mitään, mutta toinen taas ihan pakahduttaa.
Nyt keljuttaa jopa, kun ei taida enää jaksaa Puolaan lähteä, vaikka aina on yksi niistä maista mielessäni ollut, jossa olisi pitänyt käydä.
Mutta hyvä näinkin, että on hoksannut edes tään maailmankansalaisena olon, sekin jo helpottaa. Kaipa siksikin minulla on niin paljon näitä muilta mailta lähteneitä tuttuina ja ystävinä.
Viime viikolla sain Jonukselta ja Horazonilta (he niitä yli seitsemän vuoden tuttuja Iranista) muutaman purkin heidän persialaisella tavallaan tehtyjä hilloja ja sieniä. Itse laitan taas heille näitä omalla tavallani tehtyjä.
Yhä enemmän olen oppinut arvostamaan heidän ystävyyttään. Mitähän kuulunee Iranin mummullekin, jonka kanssa tunsime hengenheimolaisuutta heti tavatessamme hänen ainoalla luvallisella käynnillään Suomessa. Ei sinne saa edes korttia laittaa, voi tulla epäilyksenalaiseksi, molemmin puolin, joistain "salaisista" viesteistä.
Tällaista höpäjämistä tänä aamuna !!!
Kunpa jaksaisi avata keskustelun maailmankansalaisuudesta = ominaista maaailmankansalaiselle on se, ettei hän tunne itseään nimenomaan vain tietyn kansallisvaltion kansalaiseksi, hän voi olla "kotonaan" vaikka missä kansainvälisessä ympäristössä. Rotu, uskonto, ja tausta eivät merkitse kosmopoliitille paljoakaan.
Minäkin olen niin kotonani monessa maassa ollut. Lähtökohtana kaiketi tämä omien juurien etsintä ja pohdinta...olla "kotonaan" milloin missäkin.
Ajatustoimintani on jollain lailla tänä aamuna laiskaa, joten ihan vain vilautan tätä aihetta.
Viime viikolla tunsin oloni kotoisaksi Puolassa, oli sellainen ohjelma TV:ssä, jossa Piela-niminen mieshenkilö etsi ja löysikin mahdollisia sukulaisiaan Puolasta. Näin tään ohjelman kyllä jo toisen kerran. Nimitti itseään myös existentti- maailmankansalaiseksi, joten sekin sopisi minuun, itsenäinen ajattelija.
Ai-ai, miten läheisiksi tunsin taas puolan maaseudun, pikkukaupungit ja kylät ränsistyneine taloineen ja viljelmineen...ja tietysti aitoine ihmisineen. Ihmisestähän olen aina kiinnostunut.
Ihan sydäntä taas kosketti se läheisyyden kokeminen...monetkohan kerrat olen tuntenut jonkin maan ihmiset "läheisiksi." Kaipa tää eläytymiskykynikin vaikuttaa siihen, jokin maa ei merkitse mitään, mutta toinen taas ihan pakahduttaa.
Nyt keljuttaa jopa, kun ei taida enää jaksaa Puolaan lähteä, vaikka aina on yksi niistä maista mielessäni ollut, jossa olisi pitänyt käydä.
Mutta hyvä näinkin, että on hoksannut edes tään maailmankansalaisena olon, sekin jo helpottaa. Kaipa siksikin minulla on niin paljon näitä muilta mailta lähteneitä tuttuina ja ystävinä.
Viime viikolla sain Jonukselta ja Horazonilta (he niitä yli seitsemän vuoden tuttuja Iranista) muutaman purkin heidän persialaisella tavallaan tehtyjä hilloja ja sieniä. Itse laitan taas heille näitä omalla tavallani tehtyjä.
Yhä enemmän olen oppinut arvostamaan heidän ystävyyttään. Mitähän kuulunee Iranin mummullekin, jonka kanssa tunsime hengenheimolaisuutta heti tavatessamme hänen ainoalla luvallisella käynnillään Suomessa. Ei sinne saa edes korttia laittaa, voi tulla epäilyksenalaiseksi, molemmin puolin, joistain "salaisista" viesteistä.
Tällaista höpäjämistä tänä aamuna !!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä taidan olla taas hiukan nurkkapatriootti, usein tännekin kirjoittelen isänmaanrakkautta uhkuvia juttuja. Olenhan minä maailmalla matkaillut ja turistina viihtynyt, jopa Unkarissa yhtenä kesänä olin opiskelijavaihdossa. Automatkat milloin Ranskan, milloin Saksan halki Välimeren rantaan ovat olleet antoisinta, on päässyt itse järjestelemään reittinsä ja juttelemaan paikallisten kanssa heidän kielellään. Alpit ja laventelipelto ovat saaneet silmät kyyneltymään ja tuoneet valtavan kotoisuuden tunteen. Kerta toisensa jälkeen palaamme Saksan ja Itävallan alppiseuduille, pidän joskus kesäisin ylläni Suomessa sikäläistä kansanpukua dirnliä, Grüss Gott -toivotus kuulostaa aina yhtä sydämelliseltä. Miehen sukua asuu siellä Itävallassa, sekin tietysti vaikuttaa. Jotta tuntisin oloni kotoisaksi ja voisin asettua ulkomaille asumaan, minun pitäisi osata kieli hyvin ja saada läheisimmät mukaani. Saksaa osaan vieraista kielistä parhaiten ja voin luottaa asioiden sujumiseen. Tämän takia olen ollut mukana maahanmuuttajien kielen opetuksessa ruokakursseilla, se on avain sopeutumiseen. Viron kansaa kohtaan tunnen erityistä lämpöä, eikä vain kielisukulaisuuden takia.
Ei minun tehnyt mieli nuorenakaan heittäytyä tuntemattomiin oloihin, seikkailunhaluni olen tyydyttänyt lukemalla ja luonnon elämyksillä, varsinkin merellä purjehtien. Se harrastus on viime vuosina tuonut yhä enemmän kansainvälisiä tuttavuuksia, mutta vain täällä Suomen vesillä on pysytelty. En ole koskaan haaveillut jättäväni kaikkea ja lähteväni edes vuodeksi maailmanympäripurjehdukselle, arvostan tuttua ja turvallista liian paljon sellaisiin heittäytymisiin. Olisin varmaan myös huolesta sairas kotimaahan jääneistä läheisistäni. Toinen vävy on isänsä työn takia ollut maailmankansalainen koko lapsuutensa lukioikään asti, asunut esim. Neuvostoliitossa ja Kanadassa. Siinä suvussa on paljon kansainvälisiä adoptioitakin, ja tästä tyttären anopista on tullut sydänystäväni.
Uskon kyllä , ettei tarvitse olla samaa uskontoa tai kulttuuria pohjana hengenheimolaisuudelle. Täytyisi vain antautua avoimemmin mutkattoman kohtaamisen tilaisuuksille, etenkin vieraassa maassa ihmisten omassa elementissä , täällä Suomessa ollaan kuitenkin suomalaisten ehdoilla.
Äiti ymmärtää aina toista äitiä, sen sanoo sydämeni.
Olen ollut mukana muutaman kerran matkaa tekemässä maitse, ja se onkin ollut miellyttävää ja antoisaa.
Eniten olen tykännytkin noista reissuista näkee kauniita maisemia hyvin hoidettuja taloja erottaa hedelmätarhat, viljelykset, pihapiirit ja tuulivoimalat jotka seuraa moottoriteitä,
Rakennukset ovat hyväkuntoisia ja kaikki hyvin hoidettuja, suuret sukukartanot säilytetty ja varmasti entisöity vapautumisen jälkeen.
Viljelyksistä maissi, vehnä sekä peruna näyttävimpinä silmänkantamattoman suurina alueina.
Teiden varsille rakennettu matkaajia varten ¤keitaita¤ joissa voi virkistyä ja virkistäytyä, on kahvia, ruokaa, jopa suihkut, lapsille omat aidatut alueet.
Suuria kaupunkeja joissa vanhat arvokkaat, uudet modernit sekä Venäjän vallan aikaiset sementtiluomukset sulassa sovussa, näin ainakin Varsovassa ja Krakovassa.
Jos vielä saisin selkäni kuntoon olisi tuo maitse matkustaminen varmasti ohjelmassa.
Matkailu avartaa.
Niin, kukin tykkää matkustustavoistakin eri lailla. Mulle parhaiten tuntuu sopivan laiva tai juna. Idän pikajuna on aina kans kiehtonut, Siperian matkaakin tuli melko tosissaan suunniteltua vielä muutama vuos sitten. Muttei sentään soutuvenheellä Kiinaan, sinnepäin, esimerkiksi Thaimaahan en tunne mitään kiinnostusta.
No, tietysti nuo tumma-tulisilmämiehet aina kiinnostavat, Turkin, Georgian, Azerbaizanin, Ukrainan. Tiiä häntä, jos Idän pikajunaan oisin lähtenyt, ei ehkä takaisin ois halunnutkaan.
Voi helskutti, mihin on jumittunut se mun kameliurhoni beduiinikin...mitenkähän kohta saanee mut kammettua kamelin selkään !!!
Uhkarohkeeksihan mua vois sanoo, mitä tiukempi paikka, sitä enemmän tohkeissani olen. Adrenaliini välttämätön eliksiiri sekin, ja mitä tiettömin taival, sen mielenkiintoisempaa.
Kivaa, kun tänä aamuna tuntee taas olevansa viitisenkymmentä vuotta nuorempi...ei kyllä yhtään sen "viisaampi."
Kyllä tämän päivän koululaiset ovat opetusmedotien suhteen meitä vanhoja valovuosia edellä juuri tässä maailmankansalaiseksi opettamisessa.
Tietotekniikan omaksuminen, maailman yleiskielten opiskelut ja oppilasvaihdot.
Mutta meneekö se opetus jo yli niillä nuorilla, joilla ei ole oikein edellytyksiä kaikesta huolimatta sopeutua yhteiskuntaan.