Rivinumerointia

Onko OO:lle aivan mahdotonta tehdä helppoa sivunumerointia? Sellaista päälle/pois nappia?

Minusta olisi sinänsä paikallaan, että yhdellä napin painalluksella saisi käytttöön perussivunumeroinnin. Sellaisen joka alkaisi sivulta yksi tai kaksi, samantekevää, sijoittaisi ko. sivun numeron vaikka alatunisteeseen sivun alla, tai oikeaan yläkulmaan, tai keskelle ylös tai vaikka jopa omaan ruutuun keskellä sivua (jos eivät muuta osaa 'kele). Ehkä ylös vasemmalle olisi paras paikka, ja napin nimi olisi sivunumerointi päällä/pois. Silloin välttyisi taikatemppujen opettelulta OO:lla.
Mutta asiathan täytyy aina tehdä vaikeimman mukaan.

Miten sivunumeroinnin sai luotua alaviitteeseen aina käytössä olevaksi alkaen sivulta kaksi Tai vaihtoehtoiseksi, niin, että voisi tehdä tuon yllä kuvaamani taikatempun itse toistamiseen - osasin sen kerran, mutta olen unohtanut, ja helppi opastaa tekemään sivunumeron sivulle 9 mitä en erityisesti juuri nyt kaipaa. Myös muut mainirtsemani esimerkit käy - tarvitsen vain sivunumerointia, mikä tahansa käy? Muistaako joku ystävällinen sielu minua, pientä rukkaa, joka olen joutunut Open Office vaikeaksi herrojen kouriin?

Olen nyt koko päivän, klo 9.30 - 14.30 yrittänyt saada sivunumeroinnin n. 30 sivua pitkään dokumenttiin, jotta voisin viitata tekstin eri kohtiin. En tarvitse sitä edes printattuna. Mutta en edes viiden tunnin työn jälkeen muistanut, miten sain yksinkertaisen sivunumeroinnin päälle!

Kiitos jos joku muistaa. Menen jatkamaan työtäni. Olin arvionut, että saisin sen tehtyä aamupäivän aikana. Nyt alkaa olla kiire.

Terveisin
Petsku
1227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Peter Tikka kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu