Sheriffeillä voisi olla heille nimenomaan osoitettuja palstoja valvottavana, mutta sen lisäksi kaikilla sheriffeillä tulisi olla vähintään keskustelukategorian laajuiset moderointioikeudet. He saisivat poistaa asiattomia viestejä aina siellä, missä sattuvat keskusteluita selaamaan, ja huomaavat asiattomia viestejä.
Mutta sheriffien valintaan, ohjeistukseen ja valvontaan pitäisi ehdottomasti kiinnittää paremmin huomiota. Sheriffit eivät saisi olla sellaisia häiriköitä, kuin valitettavan monet sheriffit nyt ovat.
Samalla pitäisi vähentää myös (automaattisia?) asiattomiksi ilmoitettujen asiallisten viestien poistoja.
Sheriffien oikeuksiin muutos
8
87
Vastaukset
Erityisesti nyt vaalien alla ikäryhmä 60 :n seriffin toimnta on ollut ala-arvoista. Vaikka hän ilmeisesti on homo tai muu pervo, ei hänen silti kuuluisi näitten vastaisia mielipiteitä poistaa palstalta. Tulee huomioida valtakunnan lainsäädäntö mielipiteenvapaudesta ja toimia sen mukaan eikä omien perversioiden edistämiseksi.
Asia on ymmärrettävä vihamielisenä toimintana heteroja kohtaan ja kuuluu siten rikosryhmään kiihottaminen kansanryhmää vastaan, tässä tapauksessa nimenomaan heteroja vastaan. Homoushan on mielen sairautta vaikka se onkin muista syistä poistettu sairausmäärittelystä.
Tähän ja muuhunkin mielivaltaan näillä palstoilla kaivataan avointa vuoropuhelua palstanpitäjän kanssa. Selvästi rikoslaissa mainitut asiat pitäisi voida estää muutenkin kuin oikeustoimin. Niistä hyötyvät vain juristit.- 13+15
Ei ihme, ettei susta kukaan pidä. Juuri sun kaltaisia häiriksiä täällä tarvitsee moderoida pois.
Sheriffien ja heidän "esimiestensä" toiminnassa on parannettavaa, mutta sä olet ilmeisesti häiris pahimmasta päästä. - Ei pakkohomotukselle
Ei ole 60 varmasti ainoa sheriffi, joka tämän homo-Haaviston aikana on aktivoitunut oman aatteensa vuoksi. Jostain syystä näihin nettiaktiiveihin tyyppiä ylläpito on rekrytoitunut huomattavan paljon homoseksuaaleja.
Nyt käydään sitten likaistakin kampanjaa sen oman söpön Haaviston saamiseksi valtakunnanhomoksi. Haavistoa ylistetään keksityin viestein ja Niinistöä parjataan. Sen sijaan Haavistoa kriittisesti arvioivat viestit sensuroidaan, samoin kuin Niinistöä kehuvat. 13+15 kirjoitti:
Ei ihme, ettei susta kukaan pidä. Juuri sun kaltaisia häiriksiä täällä tarvitsee moderoida pois.
Sheriffien ja heidän "esimiestensä" toiminnassa on parannettavaa, mutta sä olet ilmeisesti häiris pahimmasta päästä.Taas sama märkäkorvahäirikkö kuin aina ennenkin. Sehän sinua eniten harmittaa, kun et mihinkään asiaan mitään tiedä ja aina joudut häpeään sieltä puskasta huudellessasi. Vaan sinun häpeäsi pelastaa huonommankin päiväni!
Hei,
Kiitos palautteestasi.
Sheriffiksi voi hakea kuka vain - vaikkapa sinä! Tehtävä perustuu vapaaehtoisuuteen, mutta pyrimme silti tekemään valintamme huolella ja seisomme valintojemme takana. Sheriffien asiattomista käytöksestä voi raportoida oheisella lomakkeella http://www.suomi24.fi/palaute/lomake.
Mitään viestejä ei poisteta automaattisesti. Poistettujen joukkoon mahtuu toki välillä viestejä, joiden asiattomuus on lukijakohtaista.
Toivottavasti osasin vastata jotenkin mietteisiisi.
Terveisin,
Elina
Suomi24- 13+15
Tämä juuri on osa ongelmaa. "seisomme valintojemme takana"
S24 ei ohjeista ja valvo sheriffejään juuri ollenkaan. Palaute sivuutetaan sataprosenttisesti. Tänne voidaan valittaa sheriffistä useilla satojen viestien avauksilla ja mitään ei tapahdu, ei ainakaan ennen kuin aikaa on kulunut useita vuosia ja palsta on pilalla.
Valvonta vaatii täydellisen uudistamisen, jos S24 haluaa aidosti olla käyttäjäystävällinen ja vastuullinen. Helppoahan se ei ole, mutta se kuuluu palvelun tarjoamiseen. - kaupunkipalstat
13+15 kirjoitti:
Tämä juuri on osa ongelmaa. "seisomme valintojemme takana"
S24 ei ohjeista ja valvo sheriffejään juuri ollenkaan. Palaute sivuutetaan sataprosenttisesti. Tänne voidaan valittaa sheriffistä useilla satojen viestien avauksilla ja mitään ei tapahdu, ei ainakaan ennen kuin aikaa on kulunut useita vuosia ja palsta on pilalla.
Valvonta vaatii täydellisen uudistamisen, jos S24 haluaa aidosti olla käyttäjäystävällinen ja vastuullinen. Helppoahan se ei ole, mutta se kuuluu palvelun tarjoamiseen.Olen sinun kanssa ehdottoman samaa mieltä Olen ollut nyt viisi vuotta Suomi24 palstojen käyttäjä ja huomannut, että kontrolli ei pelaa laisinkaan ei yhtään. Palstoilta poistuu liian usein asiallisia ketjua, mutta todella törkeät aloitukset ja kommentit muihin ketjuihin jäävät ja kukaan ei poista niitä. Olen itse laittanut aiheita, joita paikallinen seriffi ei siedä laisinkaan ja ne aloitukset on niin asiallisesti ja ilman herjaa kirjoitettu, että niissä ei ole mitään poistettavaa.
On todella sääli, että palstoilla ilman mitään sensuuria häiriköt saavat päivästä ja tnnista toiseen mellastaa, mutta mitään ei tapahdu Suomi24 ylläpidonvlvonnan suunnalta. Suomi24 pitäisi laittaa samanlainen suodatinjärjestelmä kuten on iltalehdillä tai muilla keskustelusivustoilla. Useinpina päivinä tiettyjä palstoja ei voi lukea laisinkaan tai kommentoida, koska ne ovat täpösen täynnä yhden ja saman häirikön herja ja törkyviestejä. Ja samalla asialliset viestit poistuu tämän samasen häirikön toimesta. Alkaisiko jotakin tapahtua, jos tekisi Suomi24 ylläpidosta rikosilmoituksen ?
- peekele..
..aika paljon auttaisi kunhan ensin saisi tietoon s24 ylläpidon vastuuhenkilön...aller julkaissut kaikkien muiden lehtien ja toimintojen vastuuhenkilöt, mutta s24 pysyy salaisena....joten mielivalta siellä pysyy...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611507SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä70866- 37862
Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen58809Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa158809- 42782
Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.182735Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki44719- 49672
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto43667